Sivu 1/1
Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 14:36
Kirjoittaja Herra Manala
Ostin maalis-huhtikuun vaihteessa verkkokaupasta Nokian 6290-puhelimen. Reilu kuukausi sitten puhelimesta hajosi laturi. En kuitenkaan kiikuttanut sitä pikapikaa huoltoon koska ajattelin hoitaa asian samalla kun seuraavan kerran tulee kyseiseen puljuun jotain asiaa, ja kun kerran pystyin lataamaan puhelinta vanhan 6600:n vinkuvalla laturilla adapterin kanssa.
Toissapäivänä kävin sitten noutamassa kyseisestä puljusta rojua, ja otin myös puhelimen laturin kuitteineen mukaan. Huoltotiskilla kohtasi WTF, sillä latureilla ei kuulemma ole kuin 6 kuukauden takuu, vaikka puhelimella on 24kk:n takuu, ja laturini ei siis menisi takuuseen.
Siis mitä vittua? Ostan tuotteen ja saan siitä kuitin käteen jossa ilmoitetaan yksioikoisesti takuun olevan 24kk, missään ei ole eriteltynä, että jotkut jutut tässä sun ostoksessasi ovatkin 6kk:n takuulla. Ymmärrän vielä että takuu ei kata akkua, mutta helvetti, laturikin? Kannattaisiko tässä tilanteessa vain tyytyä osaansa vai olla yhteydessä esimerkiksi kuluttaja-asiamieheen? Eihän puoli vuotta ole laturille mitenkään siedettävänpituinen tai odotettavissaoleva elämänkaari. Ja kyse on sentään tarvikkeesta jonka rikkoutuminen estää 24kk:n takuun omaavan laitteen käytön.
Eipä tuo lienis kuin ~15 euron tappio, mutta ihan periaatteesta vaan vituttaa.
Lähetetty: 12.12.2007 14:39
Kirjoittaja Tix
Takuusta huolimatta valmistaja on velvollinen korvaamaan. Tosin kuittiin merkitty 24 kk sitoo mielestäni myyjää, jos markkinointimateriaalissa ei ole selvästi tuotu ilmi laturin takuun lyhyempää aikaa. Annetut markkinointilupaukset näes sitovat aina.
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 14:54
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Herra Manala kirjoitti:...
Välillä niillä oli kuulemma 3kk takuu (kuten akuilla), joten sekin on tuplaantunut.
Epäilen, että Tixilläkin olisi hikinen homma saada laturi ilmaiseksi.
Mutta todellinen kysymys on, että miksi tarvitsit uuden laturin? Eikö noksun latureita ole jokaisella jokainen paikka täynnä. Itse miltei huudan apua kun avaan tietyn laatikon...

Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 14:57
Kirjoittaja Rouva Pupu
PerttiMakimaa kirjoitti:
Mutta todellinen kysymys on, että miksi tarvitsit uuden laturin? Eikö noksun latureita ole jokaisella jokainen paikka täynnä. Itse miltei huudan apua kun avaan tietyn laatikon...

Eiköhän kyse ollut nyt ihan periaatteesta, ei niinkään tarpeesta.
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 14:59
Kirjoittaja masa
PerttiMakimaa kirjoitti:Eikö noksun latureita ole jokaisella jokainen paikka täynnä. Itse miltei huudan apua kun avaan tietyn laatikon...

Olisi, jos ne perkeeleet eivät olisi muuttaneet plugipäätä pienemmäksi.
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:06
Kirjoittaja Hermann Hoth
masa kirjoitti:PerttiMakimaa kirjoitti:Eikö noksun latureita ole jokaisella jokainen paikka täynnä. Itse miltei huudan apua kun avaan tietyn laatikon...

Olisi, jos ne perkeeleet eivät olisi muuttaneet plugipäätä pienemmäksi.
Riittävän vanhat eivät silti toimi, jollain adapterillakaan. Ja odottakaas seuraavaa aaltoa, kun ladataan usb-liittimestä (ei ole kaukana ne ajat). Vanhoilla latureilla ei taaskaan tee mitään
(ellei joku keksi taas jonkun väsyneen adapterin siihen väliin)!
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:16
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Hermann Hoth kirjoitti:masa kirjoitti:PerttiMakimaa kirjoitti:Eikö noksun latureita ole jokaisella jokainen paikka täynnä. Itse miltei huudan apua kun avaan tietyn laatikon...

Olisi, jos ne perkeeleet eivät olisi muuttaneet plugipäätä pienemmäksi.
Riittävän vanhat eivät silti toimi, jollain adapterillakaan. Ja odottakaas seuraavaa aaltoa, kun ladataan usb-liittimestä (ei ole kaukana ne ajat). Vanhoilla latureilla ei taaskaan tee mitään
(ellei joku keksi taas jonkun väsyneen adapterin siihen väliin)!
Eivät toimi joo, sellaiset ennen vuotta -98 tehdyt luurit. Eihän kellään ole sellaista eihän? Se adapteri tulee yleensä ilmaiseksi jokaisen luurin mukana (siis se isosta pieneksi).
USB-laturit? Ei ikinä tule ihmiset lataamaan puhelimiaan usbin kautta. Ei ikinä tule yleistymään.

Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:20
Kirjoittaja Bluntly
PerttiMakimaa kirjoitti:USB-laturit? Ei ikinä tule ihmiset lataamaan puhelimiaan usbin kautta. Ei ikinä tule yleistymään.

Eikö intissä opetettu naamioimaan miinat edes jotenkuten?
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:21
Kirjoittaja masa
PerttiMakimaa kirjoitti:Se adapteri tulee yleensä ilmaiseksi jokaisen luurin mukana (siis se isosta pieneksi)
Ei ainakaan 6131:ssä tullut?
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:24
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Bluntly kirjoitti:PerttiMakimaa kirjoitti:USB-laturit? Ei ikinä tule ihmiset lataamaan puhelimiaan usbin kautta. Ei ikinä tule yleistymään.

Eikö intissä opetettu naamioimaan miinat edes jotenkuten?
Olen käyttänyt jo Motorolaa, jossa oli usb-laturi. Eli ei kai tuota naamioida tarvitse?
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:38
Kirjoittaja PerttiMakimaa
masa kirjoitti:PerttiMakimaa kirjoitti:Se adapteri tulee yleensä ilmaiseksi jokaisen luurin mukana (siis se isosta pieneksi)
Ei ainakaan 6131:ssä tullut?
Jaa, on sitten säästetty.
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:42
Kirjoittaja Tix
PerttiMakimaa kirjoitti:Välillä niillä oli kuulemma 3kk takuu (kuten akuilla), joten sekin on tuplaantunut.
Epäilen, että Tixilläkin olisi hikinen homma saada laturi ilmaiseksi.
Markka vetoa, ettei tulisi edes hiki. Vartissa kirjoittaisin sellaisen reklamaation, että laturin lisäksi tulisi lahjakortti. Sattuneesta syytä minua ei ole pystytty kuluttaja-asioissa kusettamaan vuosiin. Allekirjoituksen alle tuleva titteli tekee ihmeitä näissä asioissa.
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 12.12.2007 15:43
Kirjoittaja aimohaiku
masa kirjoitti:PerttiMakimaa kirjoitti:Se adapteri tulee yleensä ilmaiseksi jokaisen luurin mukana (siis se isosta pieneksi)
Ei ainakaan 6131:ssä tullut?
Eikä 6233:ssa.
Lähetetty: 12.12.2007 17:01
Kirjoittaja NuoriDaavid
Takuu tai ei niin laitteen pitää kestää kohtuudella oletettava aika. Tod. näk. ko. aika on laturillakin yli puolivuotta.
Järkeähän tuosta ei ole lähteä tappelemaan, kun on niin halpa kapistus, mutta jos haluat periaatekysymyksenä käsitellä asiaa niin...
Re: Case puhelinlaturi
Lähetetty: 18.12.2007 8:39
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Tix kirjoitti:Markka vetoa, ettei tulisi edes hiki. Vartissa kirjoittaisin sellaisen reklamaation, että laturin lisäksi tulisi lahjakortti. Sattuneesta syytä minua ei ole pystytty kuluttaja-asioissa kusettamaan vuosiin. Allekirjoituksen alle tuleva titteli tekee ihmeitä näissä asioissa.
Sattumalta löysin juuri pussillisen markkoja...
Yleensä kyllä nykyään firmat käsittelevät noita asioita ansaintalogiikan näkökulmasta. Maksammeko 10 euroa laturista vai otammeko riskin tuhansien imagotappiosta, joten en taida lyödä vetoa.
Itsekin olen yleensä saanut jonkun John Dear kirjeen ja hyvityksen jos olen jaksanut ihan paperimuotoon valitteeni laittaa.