Geetz kirjoitti:Mida kirjoitti:No koska se utelu alkaa?
(Oon niin omassa pikku maitokakkamaailmassani, etten muista muiden olemassaoloa.)
No miten uskallat? Kuka siellä on apuna? Missä lähin sairaala? Onks Englannis turvallista? Eiks sua pelota et jotain menee vtuiks (mua pelottaa aina) ja jos jotain menee, etkä saa apua kotona heti niin miten ihmees selviät pääs kanssa?
Utelututtaa.
Enemmän mua pelottaa mennä sairaalaan ihan vieraiden ihmisten keskelle kivuissani yrittämään kommunikointia vieraalla kielellä ja sit pitäis viä pystyy pitää puoliansa kaiken maailman turhia rutiinitoimenpiteitä ja tympeitä kätilöitä vastaan.
Ollaan palkattu yksityinen kätilö, joka hoitaa "neuvolakäynnit" täällä meillä kotona raskauden aikana, avustaa synnytyksessä ja seuraa vielä 1kk synnytyksen jälkeen. Sil on kolleeka mukana sit ku ite äksöni alkaa. Plus miäs tekee mitä se ny osaa ja voi. Täyttää ammetta ja sensemmosta.
Tos omas kätilös on se hyöty, että se hoitaa n. 24 raskautta vuodessa, eli siis pystyy tutustumaan kuhunkin hiukkasen paremmin ku liukuhihnakätilöt sairaalassa, joista osa nielee sitruunan aamupalaks ja tietää kaiken synnyttäjän puolesta.
Lähimpään sairaalaan on ihan muutama km. Ei mikään älypitkä matka.
Millä lailla turvallista?
Jos jotain menee vituiks, ni sit kätilö kattoo, että jaaha, lähetääs sairaalaan, tilaa ambulanssin, ilmottaa sinne edeltä ja sit mennään. Se seuraa mm. sikiön sydänääniä aktiivisesti ja sillä on vuosien kokemus myös siellä sairaalassa kätilöimisestä + kotisynnytyksistä. Plus, että luultavimmin jos tulee jotain synnytyksen riskejä lisääviä tekijöitä eteen, niin luultavammin sitten mennään alunalkaenkin sairaalaan. Sinne onneks saa oman kätilön doulaks, joten mää kuuntelen sielläki sit vaa sitä. Matalan riskin synnytyksissä on ihan yhtä turvallista, oli sit kotona tai sairaalassa (tutkittu juttu). Molemmis on puolensa ja mä uskon hyötyväni ihan helkkaristi turvallisesta (psyykkisesti) kotiympäristöstä verrattuna sairaalaan, jossa kivuissani näen vaan vihollisia niissä vieraissa ihmisissä, enkä pysty rentoutumaan. Täytyy olla tuttuja ja turvallisia, ammattitaitoisia ja luotettavia ihmisiä läsnä, eikä yhtään ylimääräisiä stressitekijöitä (niinku umpivieras sairaalaympäristö), että pystyn keskittymään ite asiaan ja kuuntelemaan kroppaa. Että luonnonmukaisen ja turvallisen synnytyksen on mahdollista käydä toteen.
Jotainhan voi aina mennä pieleen, oli sit sairaalassa tai kotona, mutta mä aattelen sen niin, että jos on vaihtoehtoina a) synnyttää lähellä hätäapua, mutta samalla kärsiä sairaalassa väistämättä ilmenevistä riskeistä ja häiriötekijöistä, jotka voivat edesauttaa ongelmien syntyä, tai b) synnyttää turvallisuudentunteen kera rauhassa kotona ammattitaitoisten avustajien kera vain pienen viiveen päässä tehoavusta. Totta helkkarissa valitsen jäkimmäisen. Ensimmäisessä vaihtoehdossa mahdollisimman hyvin sujuva synnytys ei ole mahdollinen (minulle). Toisessa taas on. Ja jos otetaan huomioon että riski äärimmäiseen hätään on järkkypieni, niin otan sen järkkypienen riskin mieluummin kuin pelkään sitä turhaan ja otan sairaalassaolon takia liudan muita riskejä.
Mutta siis, tää kaikki on mun omasta persoonasta lähtöistä, eikä sovi kaikille. Jos olo on turvallisempi sairaalassa, sitten sairaala on oikea paikka. Yksilöllistä. Mulle koti on turvallisempi paikka. Hakeutuvathan luonnossakin eläimet synnyttämään sinne, missä ne kokevat olonsa turvallisimmaksi. Siis jos voivat valita.
Mää tykkään kyllä kertoa perusteluitani. Se avartaa meinaan ehkä näkemään toisenlaisiakin näkökantoja kuin sen perinteiseen ennakkoluulon, että sairaala on turvallisin ja paras paikka aina ja kaikille synnyttää.