Stadinarskan sanomat ja varmat vastaukset-ketju

[urpiainen]

Hygieniapassi suoritettu tänään. Todistus tulee kolmen viikon päästä.

Hyvä, hyvä! Kättä pidempää Kitinävääntöihin!

Vielä tällainen, niin olet valmiina vaikka miittiin:

[James Potkukelkka]

Kuten Sun Tzu 700-luvulla eaa. kirjassaan "Sodankäynnin taito" kirjoitti, jokainen taistelu on hävitty tai voitettu jo ennen sen käymistä.

Mulla on Keskustanuorten jäsenkirja.

[urpiainen]

Mulla on Keskustanuorten jäsenkirja.

Joo, kyllä tässä kannattaa varustautua kaikkia mahdollisia kehityskulkuja varten, ettei joudu aamunkoitteessa side silmillä saunan taakse. Mulla ei tuollaista henkivakuutusta ole, ja kun en edes armeijaa ole käynyt, niin en missään nimessä uskalla heittää vanhaa, Mannerheim-soljella varustettua partiolaisasuani roskikseen. Se voi olla se viimeinen pelastautumiskeino, kun Sipilän-Soinin kodinturvajoukot kolkuttavat ovelle.

[Riemumieli]

ja kun en edes armeijaa ole käynyt.

Älä huolehdi, miinanpolkijoita ja ihmiskilpiä tarvitaan aina. Uusimpana villityksenä voisivat tulla kyseeseen vihollisen tarkasti valikoituihin kohteisiin ryntäävät vapaaehtoiset itsemurhapommittajat. Siinä sitä vassarin parta väpättää ja villapaita lepattaa, kun juoksee dynamiittiliivit päällä kohti vihollisen tulipesäkettä. Banzai ja Stubbin puolesta vaan.

[Homeboy65]

Hygieniapassi suoritettu tänään. Todistus tulee kolmen viikon päästä.

Hyvä, hyvä! Kättä pidempää Kitinävääntöihin!

Vielä tällainen, niin olet valmiina vaikka miittiin:

Mikäs tuo on? Partiomerkki? Halusin liittyä partioon 70-luvulla, mutta äiti ehdotti että liittyisin SDP:n lastenjärjestöön Nuoret Kotkat. Minä liityin...
Miksi kieltäydyit intistä? Oliko siihen joku syy? Voiko syyn kertoa kirjoittamatta 36:tta sivistyssanaa? Minä kieltäydyin, kun koin että hermot ei kestä.

Vitsi:
- Tarjoilija, keitossani on kaksi kärpästä.
- Tuon niille herneen, niin ne voivat pelata vesipalloa.

Nenänvalkaisu ei kun jatkuu.

Homeboy
nauvon ulkosaaristo

[urpiainen]

Miksi kieltäydyit intistä? Oliko siihen joku syy? Voiko syyn kertoa kirjoittamatta 36:tta sivistyssanaa? Minä kieltäydyin, kun koin että hermot ei kestä.

Vitsi:
- Tarjoilija, keitossani on kaksi kärpästä.
- Tuon niille herneen, niin ne voivat pelata vesipalloa.

Nenänvalkaisu ei kun jatkuu.

Homeboy
nauvon ulkosaaristo

Kas, kiinnostava kysymys (minua ja ajatteluani koskevat kysymykset ovat, tietysti, aina niitä kiinnostavimpia!). Tosin kronologinen(1) distanssi(2) tähän ratkaisuuni on sen verran mittava, että perustelujeni rekonstruktiossa(3) vuonna 2014 on huomioitava eittämättä varsin mainittava anakronistisen(4) riskin läsnäolo.

Ehkä jopa vähän yllättäen aseistakieltäytymiseni perusteluissa perinteinen pasifismi(5) ei näytellyt hirveän painavaa roolia: hyväksyin tuolloinkin valtion oikeuden väkivaltamonopoliin(6) alueellaan - ajattelin vain tuolloin, ja taidan ajatella yhä, että silloisen- ja nykyisenkaltainen suuri isänmaallinen kansanarmeija on väistämättä vanhentunut ja toimii pikemminkin jonkinlaisena talvisodan historiallisena monumenttina(7), joka indoktrinoi(8) uusia sukupolvia vanhentuneeseen ja monessa mielessä epämiellyttävään maailmankuvaan. Tästä pääsemmekin sitten niihin keskeisempiin syihini kieltäytyä aseista.

Ensinnäkin, minusta tuolloin oli kollektiivisessa(9) maailmanjäsennyksessä aistittavissa monia uusnationalismin(10) nousun pahalta haisevia vivahteita, jotka pian tuon ajan jälkeen ovatkin realisoituneet(11) erityisesti persujen nousuun liittyvissä diskursseissa(12). Koin vahvasti, että armeija oli yksi tällaista nationalistista lobotomiaa(13) ruokkivista instituutioista(14): armeijan käyminen liitettiin yhä vahvemmin jonkinlaiseen eristäytyvään ja toiseutta aina rasismin(15) rajoille asti vahvistavaan asennoitumiseen, joka rakensi intellektuaalisesti(16) epätyydyttävälle kansakunnan kohtalo -tyyppiselle ajattelulle. Tätä näkemääni kehityskulkua vastaan halusin toimia - ja kieltäytyä osallistumasta sen konstruktioon(17) ja ylläpitoon.

Toiseksi, havainnoimalla sekä lähiympäristöäni että laajempaa yhteiskunnallista ilmapiiriä koin myös aika vahvasti, että asevelvollisuus oli yksi siirtymäriitti(18), jonka myötä myös jo emansipoituneemmat(19) uudet sukupolvet muokattiin takaisin menneisiin sukupuolirooleihin aikuisuuteen astuttaessa, kun taas siviilipalvelus sekä väkivallasta kieltäytymisen kautta että hoiva-alan korostanisessaan toimi edelleen jonkinlaisena perinteistä mies-identiteettiä(20) haastavana ja laajentavana ratkaisuna. Taas oli selvää, kumpaa tendenssiä(21) halusin omalla valinnallani vahvistaa.

On myös muistettava, että valinta asepalveluksesta tehdään siinä vaiheessa, kun astutaan viralliseen aikuisuuteen. Valinnasta tulee näin ollen aika keskeinen performanssi(22), jolla väritetään omaa identiteettiä uudessa yhetiskunnallisesa roolissa: yhteiskunnan aikuisena ja vastuullisena jäsenenä. 90-luvun alkupuolen Urpiainen koki varmaan perustelluksi antaa signaalin(23) siitä, minkälainen aikuinen ja minkälainen mies hän halusi olla.

Kaikesta huolimatta, 90-luvun alussa olin kaiken muun ohella kuitenkin myös hyvin aktiivinen partiolainen ja sellainen kympin oppilas: siinä referenssiryhmässä(24) armeija oli se ilman muuta odotettu ja luonnollinen vaihtoehto. Valintani mennä siviilipalvelukseen oli siis paitsi suhteellisen radikaali(25) referenssiryhmän vaihto, myös siirtymä siitä helposta ja luonnollisesta valinnasta tuntemattomaan ja vaikeaan: en siis missään nimessä koe valintani perusteissa olleen minkäänlaista halua päästä helpommalla tai säästää hermojani, päinvastoin.

Aseistakieltäytymiseni ei siis ollut minkäälaisen kategorisen(26) pasifismin manifestaatio(27), vaan ratkaisu, joka on ymmärrettävä kommunikatiiviseksi(28) siinä nimenomaisessa yhteiskunnallisessa, poliittisessa ja kehityspsykologisessa kontekstissa(29), josta löysin itseni 90-luvun puolivälissä. Ratkaisu oli osaltaan, esimerkiksi, potkimista jonkinlaista kekkosslovakialaista yhtenäiskulttuuria kohtaan: jos 90-luvun Suomi olisi ollut esimerkiksi 90-luvun Saksa, jossa kolmasosa ikäluokasta valitsi stigmatisoitumatta(30) siviilipalveluksen, ja sivistysvaltion luonteen mukaisesti urponationalismille ei ollut sijaa kansallisessa identiteettinarratiivissa(31), olisin varmasti mennyt armeijaan.

Siinä ne syyni pääpiirteissään. Ei tehnyt tiukaakaan pysyä alle 36:n sivistyssanan!

Mitkäs vitsien pikakierrätysviikot täällä muuten on menossa! Rahat takaisin!

[James Potkukelkka]

Voisiko asian tiivistää niin, että halusit olla eri mieltä?

Jos normi olisi ollut mennä siviilipalvelukseen, olisit mennyt armeijaan?

Eli perinteinen Tuomiojamainen lähestymistapa?

[urpiainen]

^ No joo, kyllä mä kieltämättä aina vähän kavahdan liian mustavalkoista yksituumaisuutta, jonka kriittinen problematisoiminen on itsessäänkin tärkeätä. Mutta ehkä mä kuitenkin haluaisin nähdä noissa perusteluissani vähän syvempiäkin sisällöllisiä linjauksia. Niitä vain ei olisi tarvinnut korostaa, jos ne olisivat muutenkin saaneet paremman huomioinnin, koska toki myös armeijan puolesta puhuu moni merkittävä sisällöllinen perustelu.

[James Potkukelkka]

Mikäs tuo on? Partiomerkki?

Veikkaisin, että selitys löytyy merkin kirjaimista.

[urpiainen]

^Joo, minkä lisäksi Homie on jo kuvalinkkiä omassa viestissään lainannut - jolloin lisäosviittaa olisi voinut saada oman viestinsä työstämisversiossa näkyvästä nettiosoitteesta. Kyllä tän minusta olisi aika helppo pitänyt olla.

[Vagabondo]

Voisiko asian tiivistää niin, että halusit olla eri mieltä?

Jos normi olisi ollut mennä siviilipalvelukseen, olisit mennyt armeijaan?

Mä tulkitsin tekstin niin, että urpiainen olisi halunnut mennä armeijaan, mutta ei voinut kun koki sen Suomessa edustavan sellaista arvomaailmaa johon ei voinut sitoutua ja oli siten pakotettu valitsemaan siviilipalveluksen.

Partion piirissä intti on tosiaan aika luonnollinen vaihtoehto. Mä en tiedä, että kukaan partiokavereistani olisi käynyt siviilipalvelusta.

[urpiainen]

^ Muuten noin, mutta en mä oikein osaa sanoa, oliko minulla minkäänlaista armeijaan menoon tai menemättömyyteen kohdistuvaa *halua*, joka olisi ikään kuin edeltänyt noita arvopohdintoja. Ehkä niin, että - päinvastoin kuin sivareita koskevassa folkloressa aina sanotaan - minun näkökulmastani armeija olisi ollut se helppo ratkaisu, jota en kuitenkaan kokenut voivani/haluavani tehdä, koska en halunnut tukea sen edustamaa arvomaailmaa, vaan tosiaan moraalinen velvollisuuteni oli ikään kuin uhrautua ja mennä sivariin.

[Vagabondo]

"haluaa" kieltämättä osoittaa turhan vahvaa tulkintaa tekstistä.

[James Potkukelkka]

Ehkä niin, että - päinvastoin kuin sivareita koskevassa folkloressa aina sanotaan - minun näkökulmastani armeija olisi ollut se helppo ratkaisu..

En tiedä, onko kukaan tajuissaan oleva henkilö väittänyt, että ainakaan vielä 1980- ja 1990-luvuilla sivari olisi ollut helpompi ratkaisu.

[urpiainen]

Ehkä niin, että - päinvastoin kuin sivareita koskevassa folkloressa aina sanotaan - minun näkökulmastani armeija olisi ollut se helppo ratkaisu.

En tiedä, onko kukaan tajuissaan oleva henkilö väittänyt, että ainakaan vielä 1980- ja 1990-luvuilla sivari olisi ollut helpompi ratkaisu.

Mun ikäluokalleni kutsunnat oli varmaan joskus 1993 (+-vuosi), ja kyllä hataran muistini mukaan silloin oli jo vuosia perusteltu esimerkiksi sivarin kohtuuttoman pitkää kestoa sillä, että sivarissa pääsee niin helpolla ja sinne hakeudutaan nimenomaan helppouden tavoittelu mielessä. Tosin tässä keskustelunaiheessa se te tajuissaan olo on tosiaan usein vähän hankala määrittää, puolin ja toisin.

[James Potkukelkka]

^"helppoudella" tarkoitin sosiaalista helpoutta.

Toki Lapinjärvellä pingiksen pelaaminen varmasti on ruumiillisesti helpompaa kuin ryynääminen metsässä.

Pienenä anekdoottina kerrottakoon, että oma äitini joskus 70-luvun lopulla syvä paheksunta äänessään kertoi, miten oli saanut kuulla, että Mikko Alatalo oli sivari. Tuttavaperheen äiti puolestaan kielsi poikaansa kertomasta kutsuntalääkärille mitään ihottumastaan, ettei vain vapauteta armeijasta.

Sivarius oli lähes maanpetokseen verrattava asia. Jokainen vanhempi, jonka lapsi olisi päätynyt sivariin, olisi kokenut olevansa epäonnistunut kasvattajana.

[urpiainen]

^ Joo, ymmärsin kyllä, mutta itse taas tarkoitin, että sivarin valintaa harkistevan kohdalla helppous kyllä väistämättä sisältää tuon sosiaalisen aspektin, joka tuli tosiaan ainakin 80-90-luvuilla pohdinnoissa määrääväksi tekijäksi, jolloin se fyysiseen helppouteen vetoava argumentaatio tuntui aika irrelevanttilta.

90-luvulla ei muuten oltu Lapinjärvellä vaan Vaasassa, mikä ei sosiaalista helppoutta ainakaan lisännyt! Muistan, kun vanhemmat toivat lapsiaan katsomaan varoittavana esimerkkinä, että tuolla on nyt niitä sivareita.

[James Potkukelkka]

Muistan, kun vanhemmat toivat lapsiaan katsomaan varoittavana esimerkkinä, että tuolla on nyt niitä sivareita.

[So Hard]

Jokainen vanhempi, jonka lapsi olisi päätynyt sivariin, olisi kokenut olevansa epäonnistunut kasvattajana.

Muistan, kun vanhemmat toivat lapsiaan katsomaan varoittavana esimerkkinä, että tuolla on nyt niitä sivareita.

Ihailtavan johdonmukaista!

[urpiainen]

^ No se oli enemmän niin, että tuonne ei sitten mennä eikä noille sedille puhuta.

[So Hard]

^ No se oli enemmän niin, että tuonne ei sitten mennä eikä noille sedille puhuta.

Niin, minusta on ihaltavan johdonmukaista että pelätessään epäonnistumista kasvattajana käy näyttämässä varoittavia esimerkkejä.

Mitens Urpiainen näin varttuneemmalla iällä ja vaikka Ukrainan tapahtumia seuraillessa, tuntuuko yhä siltä että puolustusvoimat on laitos joka edistää vääriä asioita ja asenteita? Itsellä on sekä työtehtävien että iän puolesta sellainen tilanne, että muut joutuvat hoitamaan sotimisen jos sellainen tulee, mutta juuri nyt en pidä verovarojen käytöstä juuri mitään muuta funktiota järkevämpänä kuin riittävää puolustuskykyä. Riittävän määritelmä toki on kaukana siitä mikä taso nyt on.

[urpiainen]

Mitens Urpiainen näin varttuneemmalla iällä ja vaikka Ukrainan tapahtumia seuraillessa, tuntuuko yhä siltä että puolustusvoimat on laitos joka edistää vääriä asioita ja asenteita? Itsellä on sekä työtehtävien että iän puolesta sellainen tilanne, että muut joutuvat hoitamaan sotimisen jos sellainen tulee, mutta juuri nyt en pidä verovarojen käytöstä juuri mitään muuta funktiota järkevämpänä kuin riittävää puolustuskykyä. Riittävän määritelmä toki on kaukana siitä mikä taso nyt on.

Kyllä mun tuntemukset on pitkälti aika ennallaan. Kuten sanoin, mä en alunperinkään vastustanut väkivallalla uhkaavan maanpuolustusorganisaation olemassaoloa an sich, vaan siihen liittyviä muita asioita (erityisesti nationalistis-sovinistista toiseuskulttuuria) ja toteutuksen tapaa. Kantaani hahmottelin tuolla, enkä hirveästi ole kelkkaani kääntänyt.

[Homeboy65]

Ehkä niin, että - päinvastoin kuin sivareita koskevassa folkloressa aina sanotaan - minun näkökulmastani armeija olisi ollut se helppo ratkaisu..

En tiedä, onko kukaan tajuissaan oleva henkilö väittänyt, että ainakaan vielä 1980- ja 1990-luvuilla sivari olisi ollut helpompi ratkaisu.

Kyllä mä koin että sivari oli helppo ratkaisu. Ei sitä paljon paheksuttu noin yleisesti, palveluspaikoissa suhtauduttiin neutraalisti tai myönteisesti, työpäivät normaali 8 t/päivä, niissäkin suht usein lonkanvetoa, em. työpäivien ulkoupulella ei sitten mitään muita velvollisuuksia ja/tai rajoitteita.
En nyt tiedä edes pituudesta. Ei 16 kk mikään hirveän pitkä aika ole.

[disasterpiece]

Kas, kiinnostava kysymys (minua ja ajatteluani koskevat kysymykset ovat, tietysti, aina niitä kiinnostavimpia!). Tosin kronologinen(1) distanssi(2) tähän ratkaisuuni on sen verran mittava, että perustelujeni rekonstruktiossa(3) vuonna 2014 on huomioitava eittämättä varsin mainittava anakronistisen(4) riskin läsnäolo.

Ehkä jopa vähän yllättäen aseistakieltäytymiseni perusteluissa perinteinen pasifismi(5) ei näytellyt hirveän painavaa roolia: hyväksyin tuolloinkin valtion oikeuden väkivaltamonopoliin(6) alueellaan - ajattelin vain tuolloin, ja taidan ajatella yhä, että silloisen- ja nykyisenkaltainen suuri isänmaallinen kansanarmeija on väistämättä vanhentunut ja toimii pikemminkin jonkinlaisena talvisodan historiallisena monumenttina(7), joka indoktrinoi(8) uusia sukupolvia vanhentuneeseen ja monessa mielessä epämiellyttävään maailmankuvaan. Tästä pääsemmekin sitten niihin keskeisempiin syihini kieltäytyä aseista.

Ensinnäkin, minusta tuolloin oli kollektiivisessa(9) maailmanjäsennyksessä aistittavissa monia uusnationalismin(10) nousun pahalta haisevia vivahteita, jotka pian tuon ajan jälkeen ovatkin realisoituneet(11) erityisesti persujen nousuun liittyvissä diskursseissa(12). Koin vahvasti, että armeija oli yksi tällaista nationalistista lobotomiaa(13) ruokkivista instituutioista(14): armeijan käyminen liitettiin yhä vahvemmin jonkinlaiseen eristäytyvään ja toiseutta aina rasismin(15) rajoille asti vahvistavaan asennoitumiseen, joka rakensi intellektuaalisesti(16) epätyydyttävälle kansakunnan kohtalo -tyyppiselle ajattelulle. Tätä näkemääni kehityskulkua vastaan halusin toimia - ja kieltäytyä osallistumasta sen konstruktioon(17) ja ylläpitoon.

Toiseksi, havainnoimalla sekä lähiympäristöäni että laajempaa yhteiskunnallista ilmapiiriä koin myös aika vahvasti, että asevelvollisuus oli yksi siirtymäriitti(18), jonka myötä myös jo emansipoituneemmat(19) uudet sukupolvet muokattiin takaisin menneisiin sukupuolirooleihin aikuisuuteen astuttaessa, kun taas siviilipalvelus sekä väkivallasta kieltäytymisen kautta että hoiva-alan korostanisessaan toimi edelleen jonkinlaisena perinteistä mies-identiteettiä(20) haastavana ja laajentavana ratkaisuna. Taas oli selvää, kumpaa tendenssiä(21) halusin omalla valinnallani vahvistaa.

On myös muistettava, että valinta asepalveluksesta tehdään siinä vaiheessa, kun astutaan viralliseen aikuisuuteen. Valinnasta tulee näin ollen aika keskeinen performanssi(22), jolla väritetään omaa identiteettiä uudessa yhetiskunnallisesa roolissa: yhteiskunnan aikuisena ja vastuullisena jäsenenä. 90-luvun alkupuolen Urpiainen koki varmaan perustelluksi antaa signaalin(23) siitä, minkälainen aikuinen ja minkälainen mies hän halusi olla.

Kaikesta huolimatta, 90-luvun alussa olin kaiken muun ohella kuitenkin myös hyvin aktiivinen partiolainen ja sellainen kympin oppilas: siinä referenssiryhmässä(24) armeija oli se ilman muuta odotettu ja luonnollinen vaihtoehto. Valintani mennä siviilipalvelukseen oli siis paitsi suhteellisen radikaali(25) referenssiryhmän vaihto, myös siirtymä siitä helposta ja luonnollisesta valinnasta tuntemattomaan ja vaikeaan: en siis missään nimessä koe valintani perusteissa olleen minkäänlaista halua päästä helpommalla tai säästää hermojani, päinvastoin.

Aseistakieltäytymiseni ei siis ollut minkäälaisen kategorisen(26) pasifismin manifestaatio(27), vaan ratkaisu, joka on ymmärrettävä kommunikatiiviseksi(28) siinä nimenomaisessa yhteiskunnallisessa, poliittisessa ja kehityspsykologisessa kontekstissa(29), josta löysin itseni 90-luvun puolivälissä. Ratkaisu oli osaltaan, esimerkiksi, potkimista jonkinlaista kekkosslovakialaista yhtenäiskulttuuria kohtaan: jos 90-luvun Suomi olisi ollut esimerkiksi 90-luvun Saksa, jossa kolmasosa ikäluokasta valitsi stigmatisoitumatta(30) siviilipalveluksen, ja sivistysvaltion luonteen mukaisesti urponationalismille ei ollut sijaa kansallisessa identiteettinarratiivissa(31), olisin varmasti mennyt armeijaan.

Mulla on omalta kohdaltani huomattavasti lyhyempi selitys annettavana; halusin päästä joka ilta bändireeneihin.

[Homeboy65]

Armeija on OK instituutti sillä lailla että se tekee itsensä tarpeettomaksi. Ts. meillä on niin vahvat puolustusvoimat että kynnys hyökätä tänne on mahdollisimman korkea.