Kitinä

Eli saisit tietää aikaa olevan jäljellä tunnin.

Pertti varmaankin avaisi samantien puhelinlinjan kuumaksi ja lähtisi rallattelemaan kotia kohti, että saisi viettää läheisten kanssa loppuajan. Saattaisin ylipainoa uhaten syödä suklaata kotimatkalla.

Idea aiheeseen:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1444145

Miksi hitossa näitä tunnin jossitteluita.

Jos tieto maailmanlopusta olisi vain minulla, en kertoisi siitä kenellekään.

En kyllä muuttaisi suunnitelmia tai tekemisiäni mitenkään koska loppu ei ole aina varmaa.

Mulli75 kirjoitti:Jos tieto maailmanlopusta olisi vain minulla, en kertoisi siitä kenellekään.

En kyllä muuttaisi suunnitelmia tai tekemisiäni mitenkään koska loppu ei ole aina varmaa.

Keljua.

Ehkä uskaltaisit kuitenkin liukua tunnin vaikka työpäivän päätteestä ettet huomaisi kaiken loppuvan työpisteellesi?

Miettisin tunnin ajan kaikkia parhaita kokemuksia elämäni varrelta joko itsekseni hiljalleen tai perheen seurassa (jos seuraansa ehtisin) ja odottaisin tyynesti hymyillen, että hymyni hajoaa atomeiksi.

Yksilön kannalta kuolema on ihan samanarvoinen tilanne kuin maailmanloppu enkä suhtautuisi tietooni tunnin päästä tulevasta kuolemastani yhtään toisella tapaa. Jos on mielestään elänyt hyvän elämän, ei parane surra sitä mitä jää kokematta vaan iloita siitä mitä on saanut kokea.

Siinä mielessä hyvä keskustelunavaus, että tulin siihen tulokseen, että olen elänyt hyvän elämän.

Varmaan vetäytyisin johonkin bunkkeriin rakastelemaan lähimpää löytyvän komean alfauroksen kanssa ja vetäisin siinä ohessa pullon parasta shamppanjaa tauluun.

PerttiMakimaa kirjoitti:

Mulli75 kirjoitti:Jos tieto maailmanlopusta olisi vain minulla, en kertoisi siitä kenellekään.

En kyllä muuttaisi suunnitelmia tai tekemisiäni mitenkään koska loppu ei ole aina varmaa.

Keljua.

Ehkä uskaltaisit kuitenkin liukua tunnin vaikka työpäivän päätteestä ettet huomaisi kaiken loppuvan työpisteellesi?

En mä kyllä työpaikalle jäisi istumaan, odottamaan ja miettimään. Sanoisin kavereille ja pomolle että on tunteja sen verran tullut tehtyä että nyt on hyvä tehdä lyhyempi työpäivä.

Kirjoittaisin tietty Kitinään.

prosessi kirjoitti:Kirjoittaisin tietty Kitinään.

Nyt herätys

Kirjoittaisit omaa kirjaasi!?!

prosessi kirjoitti:Kirjoittaisin tietty Kitinään.

Aloittaisin gallupin "maailmanloppu tulee tunnin kuluttua, mitä aiot tehdä?"

Saattaisin mennä kotiin tyttöystävän kanssa, laittaa hyvää musiikkia soimaan, ottaa mukavan asennon sohvalla ja napostella tummaa suklaata ja muita herkkuja jonkin aikaa, polttaa ehkä tupakan / sikarin ja rentoutua. Eipä sitä juuri muuta ehtisi tehdä.

Mä en oikein osaa rakennella näitä skenaarioita. Sehän riippuu niin paljon siitä missä tilanteessa tilanne tulee päälle. Ajatellaanpa että olen juuri jonkun vieraan naisen päällä (öh… televisio on unohtunut päälle tms)*. Mitäpä siinä voi muuta tehdä kuin jatkaa maailman tappiin asti. Tai jos on loukussa Atlantin ylittävällä lennolla. Syvämerensukellusreissulla Filippiinien haudassa. Yksin sienestysmatkalla jossain jumalanselän takana. Kai se tieto voi saavuttaa nykytekniikalla ihmisen missä tahansa milloin tahansa. Paha sanoa mitä missäkin tilanteessa toimisin. Lähtökohta olisi kait se, että olisin rakkainteni lähellä mikäli vain mahdollista. Se mitä siinä tilanteessa tapahtuisi, riippuu kait myös heistä, ei vain minusta.

* Tämä oli ajatusleikki. Oikeassa elämässä näin ei tapahdu. Olen selkeästi yksiavioinen.

Tekisin veroilmoituksen. Verot on kuitenkin pakko maksaa.

PerttiMakimaa kirjoitti:Eli saisit tietää aikaa olevan jäljellä tunnin.

Pelästyisin aivan saatanasti.

Storia kirjoitti:

prosessi kirjoitti:Kirjoittaisin tietty Kitinään.

Nyt herätys

Kirjoittaisit omaa kirjaasi!?!

Nääh, liian vaikeeta. Olisi kuitenkin tuo kuudenkymmenen sentin pituinen pieni mies sylissä, ja kirjaa kirjoittaessa tarvii kymmensormijärjestelmää, kun taas Kitinään riittää yksi sormi.

Googlebot kirjoitti:

PerttiMakimaa kirjoitti:Eli saisit tietää aikaa olevan jäljellä tunnin.

Pelästyisin aivan saatanasti.

Oletko varma että pelästyisit? Itse ainakin olen huomannut, että kun tilanne on tarpeeksi pelottava, muutun äärimmäisen rauhalliseksi ja käytännölliseksi. En vatvo hetkeäkään, että mitä nyt oikein pitäisi tehdä, vaan ratkon asiat ensisijaisesti tärkeys- ja toissijaisesti helppousjärjestyksessä. Hyvänä esimerkkinä se moottoritiekolarini, jossa kaikki olisivat helposti voineet päästä hengestään, ja jonka yhteydessä kävimme tarkistamassa syyllisen osapuolen kunnon, tietämättä olisiko vastassa ruumis. Itse törmäyksen aikana kerkesin jopa todeta ihan rauhallisesti Elukalle, että "nyt taitaa käydä huonosti".

Soittaisin läheisilleni ja kokoaisin heidät samaan paikkaan ja toivottavasti kukaan ei olisi ulkomailla juuri silloin. Rauhallisin mielisin jäisin seuraamaan tilanteen kehittymistä ja myös aavistuksen uteliaasti, että miten se maapallo nyt oikeasti tulee tuhoutumaan. Scifi-kirjallisuus on tehnyt uteliaaksi esittelemällä niin monta eri versiota mahdollisesta maailmanlopusta.

Kaivaisin mustan pienen kirjan sekä vaarivainaan haulikin esiin. Ei liene tarpeellista kertoa enempiä yksityiskohtia.

Tyhjäsin tilit ja hakeutuisin lähimmälle pilleridiilerille ja siellä iskisin kunnon tripit ja överit saman tein. Smooth..

Vaihtoehdot:
1) Katsoisin yhden jakson Dr. Piliä
2) Soittaisin läheisilleni ja avautuisin
3) Juoksisin alasti kadulla

Ehkä voisi yrittää tehdä noita kaikkia. Nainen kun olen eli multi-tasking on toinen luontoni.

Tunti kelloa? Yrittäisin saada hädissäni miehelle selvitettyä että nyt loppuu aika ja elämä, meidän pitää rakastella vielä viimeisen kerran. Mies puntaroisi asian todennäköisyyttä puoli tuntia ja saisi siitä hyvä biisi-idean joka olisi vielä pakko tallentaa, jotta mahdollisesta tuhosta jäisi edes hyvä melodia. Joten ruokkisin kissat ja runkkaisin sähkökitaraa kuunnellen.

Onneksi näitä asioita ei tiedä.

Ensimmäisenä tuli kuohuviinin juonti mieleen, mutta hittolainen, jos kaikki loppuu niin samantien sampanjaa. Miehen vieressä, jos saisi loikoilla ja miettiä mukavia ja juoda sitä sampanjaa, niin hyvä olisi.

Komppailen Tixiä siinä, että aihe laittoi miettimään menneitä ja sitä miten mukavan elämän sitä kuitenkin on viettänyt.