Kitinä

Kuinka sanoa toiselle minä rakastan sinua sen ensimmäisen kerran? Kuinka vastata siihen, jos tykkää niin kovin paljon ja kaipaa poissaollessa, muttei kuitenkaan ehkä ihan rakasta? Millainen hetki on hyvä? Miten suhde muuttuu vai muuttuuko se? Helpottaako? Ahistaako? Oksettaako r-sana? Vai tarviiko sitä edes ilmaista sanoin koskaan?

Mä kuulin tällaista tänään, ja ainoa, mitä sain sanottua, oli että "öö.. sä sanoit r-sanan." "Niih, onko se jotenkin kiellettyä?". "On se."

Hölömö. Taatusti loukkaantui.

Ajattelin aiheen saaneen kimmokkeen äskeisestä Greyn anatomian jaksosta, jossa aiheesta puhuttiin. Vaikka kyseessä oli tälläkin palstalla haukuttu hömppä/viihde/ajanhukka, sai se ainakin minut miettimään asiaa.

Mietin millaisissa tilanteissa olen itse sanaa käyttänyt, ja muistelisin ehkä parissa tapauksessa sanan ensimmäisen käytön olleen esim. tekstiviestissä, jolloin toiselle jää aikaa miettiä ja maistella sanaa, ja vastata sitten haluamallaan tavalla. Jos tulee vihreää valoa, on sana helpompi sanoa sitten kasvotustekin. En nimittäin haluaisi tilanteeseen jossa minä tunnustaisin rakkauttani ja saisin vastaukseksi "kiitti" tai jotain muuta yhtä typerää. Ja koska tähän ikään mennessä elämä on opettanut olemaan kysymättä kysymyksiä joihin en halua vastauksia, olen myös oppinut olemaan "yllättämättä" ketään asialla, joka saattaa vaatia vastapuolelta hieman miettimistä. (no joo, kuvitelen ainakin niin!)

Mutta voi kun me kaikki oppisimme sanomaan r-sanan ennen kun se on liian myöhäistä... (=joku muu ehtii ensin...)h

Jos osapuolet eivät tiedä rakastavansa toisiaan ilman että se pitää ääneen tunnustaa, ollaan hakoteillä ja vitussa. Ehkäpä "rakastan sinua" käytetään enemmänkin niissä epäselvissä tilanteissa kun ei kehdata suoraan kysyä toiselta "rakastatko sinä minua vai hengailetko kanssani muuten vaan?".

Googlebot kirjoitti:Jos osapuolet eivät tiedä rakastavansa toisiaan ilman että se pitää ääneen tunnustaa, ollaan hakoteillä ja vitussa. Ehkäpä "rakastan sinua" käytetään enemmänkin niissä epäselvissä tilanteissa kun ei kehdata suoraan kysyä "rakastatko sinä minua vai hengailetko kanssani muuten vaan?".

Ei kai sitä heti pidä rakastaa? Minusta suhteen alussa on oikeus tunnustella ja ihmetellä. Jos minä saisin päättää, tuollaisia sanoja saisi käyttää vasta kun se on tekojen ja fiilisten kautta tullut aivan selväksi, että tunne on molemminpuolinen. Minusta siis rakastaminen ei ole sitä, että tykkää erityisen paljon, kaipaa ja haluaa, vaan jotain jotain paljon suurempaa.

urasiili kirjoitti:Minusta suhteen alussa on oikeus tunnustella ja ihmetellä. Jos minä saisin päättää, tuollaisia sanoja saisi käyttää vasta kun se on tekojen ja fiilisten kautta tullut aivan selväksi, että tunne on molemminpuolinen.

Suostun olemaan olematta eri mieltä.

Kuinka sanoa toiselle minä rakastan sinua sen ensimmäisen kerran?

- avaamalla suu ja liikuttelemalla äänihuulia, kieltä ja huulia sellaisten äänteiden muodostamiseksi keuhkojen luoman ilmanpaineen turvin, jotka foneettisesti vastaavat suomen kielen lausetta "minä rakastan sinua." Jos verbi "sanoa" ei ollut eksplisiittisesti rajoitettu sanomiseen tai olet puhevammainen, voi kyseisen viestin ilmaista erilaisia mekaanisia tai elektronisia apuvälineitä käyttäen, kuten kortilla.

Kuinka vastata siihen, jos tykkää niin kovin paljon ja kaipaa poissaollessa, muttei kuitenkaan ehkä ihan rakasta?

- vaikkapa sanomalla, että minäkin välitän sinusta erittäin paljon, mutta tuon sanan käyttäminen on minulle vaikeaa.

Millainen hetki on hyvä?

- sellainen hetki, jolloin oikeasti tuntuu siltä ja aistii, ettei sen sanominen pelota toista. Suosisin rakastelun jälkeistä hehkuvaa olotilaa jossain miellyttävässä miljöössä, niin se painuu mieleen.

Miten suhde muuttuu vai muuttuuko se?

- omien kokemusten perusteella luottamus, avoimuus, sitoutuminen kasvavat ja yhteisen tulevaisuuden miettiminen tulee ajankohtaisemmaksi.

Helpottaako?

- varmastikin jos reaktio on toivottu ja kaipaa sitoutumista suhteeseen.

Ahistaako?

- varmastikin jos reaktio on ei-toivottu tai kammoaa sitoutumista.

Oksettaako r-sana?

- ei, kokeilin sanoa sen pari kertaa television kaukosäätimelle ja en havainnut pahoinvointia tai kuvotusta.

Vai tarviiko sitä edes ilmaista sanoin koskaan?

- tunnen lukuisia naisia, joille sitä ei voi sanoa koskaan liian montaa kertaa päivässä, lienee 3 miljardiin mahtuu jokunen jotka menevät läpi elämänsä tyytyväisenä kuulematta sitä koskaan, esim. pakkoavioliitoissa yms. Voithan toki kokeilla esimerkiksi savumerkkejä, morsetusta, kuvallisia viestejä tai viittomakieltä.

Googlebot kirjoitti:

urasiili kirjoitti:Minusta suhteen alussa on oikeus tunnustella ja ihmetellä. Jos minä saisin päättää, tuollaisia sanoja saisi käyttää vasta kun se on tekojen ja fiilisten kautta tullut aivan selväksi, että tunne on molemminpuolinen.

Suostun olemaan olematta eri mieltä.

En kiellä olevani samanmielinen edellisten keskustelijoiden mielenilmaisujen sisällöstä.

Tix kirjoitti:

Googlebot kirjoitti:

urasiili kirjoitti:Minusta suhteen alussa on oikeus tunnustella ja ihmetellä. Jos minä saisin päättää, tuollaisia sanoja saisi käyttää vasta kun se on tekojen ja fiilisten kautta tullut aivan selväksi, että tunne on molemminpuolinen.

Suostun olemaan olematta eri mieltä.

En kiellä olevani samanmielinen edellisten keskustelijoiden mielenilmaisujen sisällöstä.

=D

Laukomalla jotain syviä tuntojaan tavallaan keskeyttää sen toisen tunnustelun. Silloin ei saa enää ihmetellä, vaan pitää olla 100%'sesti rakentamassa suhdessa ja yhteistä tulevaisuutta, tai vastaavasti todeta ettei tästä mitään tule eikä halua loukata toista enempää. Suhde siirtyy jollekin toiselle asteelle, vaikka toinen osapuoli ei välttämättä ole siihen vielä valmis. Enkä nyt tarkoita mitään sitoutumiskammoisuutta, vaan hidasta harkitsemista.

urasiili kirjoitti:Enkä nyt tarkoita mitään sitoutumiskammoisuutta, vaan hidasta harkitsemista.

Silti täytyy harkita, että haluaako menettää hyvän tilaisuuden vain siksi, että toinen on tunneprosessissaan pidemmällä ja syvemmällä kuin itse. Lienee syytä käydä vakava keskustelu jossa pehmennät tuota aiemmin heittämääsi, mikäli mielit että asiat eivät muutu huonompaan suuntaan tuon tutustumisen kannalta.

urasiili kirjoitti:Kuinka sanoa toiselle minä rakastan sinua sen ensimmäisen kerran? Kuinka vastata siihen, jos tykkää niin kovin paljon ja kaipaa poissaollessa, muttei kuitenkaan ehkä ihan rakasta? Millainen hetki on hyvä?

Se on helppoa sitten kun tuntee niin, sanoo vaan. Ellei tunne niin (vielä?) tai ei ole varma siitä mitä tuntee, niin silloin ei kannata sanoa niin. Hetki on hyvä silloin kun siltä tuntuu.

urasiili kirjoitti:Miten suhde muuttuu vai muuttuuko se? Helpottaako? Ahistaako? Oksettaako r-sana?

Muuttuu vakavammaksi. Alussa saattaa ilmetä ahdistusta juuri siksi, joutuu tosissaan miettimään sitä, että tämäkö nyt on se mihin aion sitoutua. Sitten jos ja kun tunne on molemminpuolinen, tuo r-sana läheisyyttä, iloa, hyvää mieltä, luottamusta ja turvallisuutta.

urasiili kirjoitti:Vai tarviiko sitä edes ilmaista sanoin koskaan?

Tämä kai riippuu ihmisestä, mutta ainakin itse kokisin r-sanattoman suhteen vaillinaiseksi ja puolinaiseksi, siis silloin kun kyse on pidemmästä suhteesta. En varmaan jatkaisi sellaista suhdetta yli vuoden tai kahden. En varmaan sopisi yhteen ihmisen kanssa, jonka olisi pitkänkin ajan jälkeen vaikeaa ilmaista tunteitaan ja olla todella lähellä sekä henkisesti että fyysisesti. Tietty eri juttu sitten jos ei tunnekaan niin, mutta miksi sitten olla yhdessä? Tunnen yhden tyypin, joka seurusteli (ja asui avoliitossa) 10 vuotta, eikä kertaakaan sanonut r-sanaa, eikä halunnut sitä myöskään kuulla. Selitti asiaa niin, ettei voi sanoa sellaista jos ei ole varma että tuntee niin tulevaisuudessakin. Kuka sitä sitten tulevaisuuteen näkee? Mun mielestä riittää se, miltä nyt tuntuu. No, tämä tyyppi erosikin sitten lopulta, eli ehkä se ei sitten rakastanutkaan, who knows. Tai sitten osaltaan vei epävarmuudellaan pois pohjan suhteen jatkumiselta?

urasiili kirjoitti:Mä kuulin tällaista tänään, ja ainoa, mitä sain sanottua, oli että "öö.. sä sanoit r-sanan." "Niih, onko se jotenkin kiellettyä?". "On se."

Samaan tyyliin olen itsekin änkännyt kun suhde oli selvästi alle puolen vuoden ikäinen. Muutama yksipuolisesti sanottu r-sana ja muutama kuukausi myöhemmin itsestäkin tuntui siltä, että pystyi sanomaan saman toiselle, silloin kun luottamus toiseen, suhteeseen ja omiin tunteisiin oli kasvanut riittävän vahvaksi. Kauanko te olette olleet yhdessä?

Zeb kirjoitti:Tunnen yhden tyypin, joka seurusteli (ja asui avoliitossa) 10 vuotta, eikä kertaakaan sanonut r-sanaa, eikä halunnut sitä myöskään kuulla. Selitti asiaa niin, ettei voi sanoa sellaista jos ei ole varma että tuntee niin tulevaisuudessakin. Kuka sitä sitten tulevaisuuteen näkee? Mun mielestä riittää se, miltä nyt tuntuu. No, tämä tyyppi erosikin sitten lopulta, eli ehkä se ei sitten rakastanutkaan, who knows. Tai sitten osaltaan vei epävarmuudellaan pois pohjan suhteen jatkumiselta?

Kaveri olisi tarvinnut kumppaniksi äidinkielenopettajan. Hän olisi kärsivällisesti selittänyt, että suomen kielessä ei ole futuuria, vaan "minä rakastan sinua" on preesens-muodossa oleva lausahdus, joka ei lukitse mitään tulevaisuudenskenaariota pois, vaan vain muuttaa niiden keskinäisiä todennäköisyyskertoimia erilaisiksi toisen mielessä.

Miltei typerin selitys mitä olen kuullut.

Googlebot kirjoitti:Jos osapuolet eivät tiedä rakastavansa toisiaan ilman että se pitää ääneen tunnustaa, ollaan hakoteillä ja vitussa. Ehkäpä "rakastan sinua" käytetään enemmänkin niissä epäselvissä tilanteissa kun ei kehdata suoraan kysyä toiselta "rakastatko sinä minua vai hengailetko kanssani muuten vaan?".

Höpsö!

Mitä jos sitä käytetäänkin ihan siksi että tuntuu siltä ja tulee hyvä mieli siitä kun sanoo sen toiselle, jonka tietää ilahtuvan siitä, ja itse tuntevan samoin? Mulle se on ennemmin vaikka itsestäänselvyyksien jauhamista kuin mitään epävarmuutta. Päin vastoin, jos olen tuntenut suhteen jotenkin epävarmaksi, niin en ikinä ole möläyttänyt mitään rakkauksia suustani.

Asumme eri paikkakunnilla, joten näemme harvoin. (Tilanne muuttuu ensi perjantaina, joillon BF muuttaa koulunsa takia tänne.) Kesäkuussa aloimme seurustelmaan, kolmisen viikkoa reissussa yhdessä ja sen lisäksi joinain hajanaisina viikonloppuina välillä maaliskuu - tämä hetki.

Vuoden päästä asumme taas kaukana toisistamme.

Tix kirjoitti:Miltei typerin selitys mitä olen kuullut.

Saattaa olla, mutta moneen kertaan hänen kanssaan puitu juttu, joten kyllä, hän todella ajatteli niin.

urasiili kirjoitti:...kesäkuusta...harvakseltaan nähdään...

Nooh, ei tuo nyt niin hirveän vakaalta vielä kuulosta, joten en ihmettele reaktiotasi. Kai se vaatii vähän enemmän yhdessä vietettyä aikaa, ennen kuin voi alkaa rakkauksista puhua, tai niin ainakin omalla kohdalla.

Zeb kirjoitti:

Tix kirjoitti:Miltei typerin selitys mitä olen kuullut.

Saattaa olla, mutta moneen kertaan hänen kanssaan puitu juttu, joten kyllä, hän todella ajatteli niin.

Kuullostaa kovasti itsepetokselta. Ihminen kuitenkin tietää rakastaako hän nyt vaiko eikö. Sen kertomisesta kieltäytyminen vedoten siihen, ettei tiedä onko niin jatkossa on vähän samaa sarjaa kuin lausuma "olen uskollinen ellen petä sinua." Eli sinänsä totta, muttei kerro mitään todellisesta ajattelutavasta.

No joo, jokainen tyylillään, mutta hiukan ihmettelen että suhde kesti niinkin pitkään noilla eväillä

Zeb kirjoitti:

urasiili kirjoitti:...kesäkuusta...harvakseltaan nähdään...

Nooh, ei tuo nyt niin hirveän vakaalta vielä kuulosta, joten en ihmettele reaktiotasi. Kai se vaatii vähän enemmän yhdessä vietettyä aikaa, ennen kuin voi alkaa rakkauksista puhua, tai niin ainakin omalla kohdalla.

Omalla kohdalla olisi tuossa tilanteessa ovessa Tixin muotoinen aukko.

Ei tän ketjun mun parisuhteen arvioimiseksi pitänyt mennä, vaan pysyä teoreettisemmalla tasolla.

urasiili kirjoitti:Ei tän ketjun mun parisuhteen arvioimiseksi pitänyt mennä, vaan pysyä teoreettisemmalla tasolla.

No eipä kukaan muu sinun parisuhdettasi pysty arvioimaan kuin sinä. Teoriatasolla tuntuu melko nopealta toiminnalta julistaa rakkautta niin lyhyen ajan kuluttua, mutta ihmiset ovat melko erilaisia tuossa suhteessa. Ne jotka ovat polttaneet näppinsä ovat usein hitaampia jne. Saisi aika erikoinen likka olla, että ei parin kuukauden tutustumiseen jälkeen friikkais jos alettaisiin r-sanoja viljellä.

Tix, minä en rakasta sinua.

Sanoin tyttöystävälleni 3 viikon jälkeen messengerissä että rakastan häntä. Sitten meni pari päivää, ja sain sen sanottua myös livenä, kun makasimme sängyssä selällään ja pidimme toisiamme kädestä. Nyt tiedämme mitä rakkaus on.

Minä olen käyttänyt tuota sanaa hyvin eri tavoilla ja eri vaiheissa riippuen suhteen toisen osapuolen ominaisuuksista. Yhdessä suhteessa jossain vaiheessa lakkasin käyttämästä sanaa, vastasin kyllä kiltisti "minäkin sinua", mutta jättäen itse sanan siitä välistä pois, jo ennen kuin tajusin lakanneeni rakastamasta. Toinen osapuoli sen sijaan tajusi asian jo tuosta, ja kidutti sitten itseään loppusuhteen ajan testailemalla vähän väliä mitä minä vastaan, ja aloitti tietenkin riidan vääristä vastauksista. Joo, myönnetään, olen aina ollut pirun huono jättämään ketään, vaikka pitkittämisestä ei ole koskaan ollut mitään hyötyä.

rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana.

Suomalainen ei r-sanaa käytä kuten jotkut etelämaalaiset. Se sanotaan sitten kun se pitää paikkansa.

Jotenki muistelisin että olisin tänki jutun jo kertonu mut ei kai se haittaa..
Me oltiin oltu muutama kuukausi kimpassa kun kännissä sanottii, oli ollu niin sikakivaa ja muutenki tuntu just siltä sillä hetkellä.
Oltiin siis tunnettu toisemme jo pitkään vaikka vähän aikaa vasta oltu yhdessä.
Kuiteski aamulla morkkistelin ja sit alko kaduttaa, muutaman päivän päästä taas kännissä otettiin asia puheeks ja molemmat oli sitä mieltä et ei meinattukkaa mitä sanottiin.
Tuli heti parempi olo, ja sit sanottiinki seuraavan kerran vasta ku tarkotettiin oikeesti.
Mun mielestä sen voi sanoo about kerran kuussa tai harvemmin, useemmin tekee siitä jotenki arkipäivästä. Voi muuten vaan kullitella jne mut rakkautta vannotaan vaan vakavalla naamalla ja oikeella hetkellä.