Sivu 1/2
Ihan mukavalla asialla tässä soittelen...
Lähetetty: 30.06.2007 14:48
Kirjoittaja Leila
Nyt alkaa riittää. Tähän asti olen ollut ihan mukava ihminen ja jutellut asiallisesti puhelinmyyjien kanssa ja ollut kohteliaskin. Tänään minulle kuitenkin soitti sellainen takiainen, että puhelu oli suljettava. Muutenkin alan väsyä koko hommaan; milloin pitäisi tilata lehtiä ja milloin antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Pakko kyllä sanoa, että suurin osa puhelinmyyjistä on ihan asiallisia ja tajuavat mitä "ei" tarkoittaa, mutta jo puhelujen suuri määrä rasittaa. Pahimmillaan olen saanut monta myyntipuhelua päivässä. Ja minä olen vielä tehnyt suoramarkkinointikiellonkin!
Millä tästä puhelinmyynnistä pääsee eroon? Anoppi suositteli, että tilaukset ja rahalahjoitukset on lopetettava kerralla. Äiti neuvoi, että tulee valittaa, kuinka heikko näkö haittaa lukemista.
Lähetetty: 30.06.2007 15:02
Kirjoittaja Lolita
Minä en tiedä. Jos tietäisin, niin minullekaan eivät soittelisi. Tiedän, ettei sille myyjälle rähjääminen auta, ne raukkaparat soittelevat, mihin työnantajan lista käskee, mutta sorrun joskus todelliseen ilkeilyyn. Yleensä napakka ei kiitos ja hyvää päivän jatkoa ja luuri kiinni.
Hassua, ettei suoramainontakieltokaan pidä niitä loitolla. Onhan se voimassa? Se taitaa olla määräaikainen.
Ehkäisyssä voivat toimia se, ettei koskaan laita puhelinnumeroaa mihinkään tilauslippuun/kilpailuun, yhtään mihinkään muualle kuin ystäville ja tuttaville. Jos puhelinnuro on pakko täyttää (netissä usein on), siihen voi laittaa vaikka tietosuojavaltuutetun numeron. Enää en myöskään tilaa puhelimitse mitään, vaikka just kauppaisivat sitä mitä tarvitsen. Periaate.
Omasta mielestäni mulle tulevat soitot ovat vähän vähentyneet sen jälkeen, kun numerosta tuli salainen.
Lähetetty: 30.06.2007 15:04
Kirjoittaja Pyry-Matias
Salainen puhelinnumero. Moneen vuoteen tullut moisia puheluita. Sit jatkossa huolellisuutta numerosi antamiseen. Viimeksi toissapäivänä olin tarkkana, kun dikipoksia ostaessani kysyivät ostosoppariin puhelinnumeroani. Siellä oli kohta 'markkinointikielto', johon sitten laitatin rastin.
Lähetetty: 30.06.2007 15:34
Kirjoittaja Kreitsu
Pyry-Matias kirjoitti:Salainen puhelinnumero.
Lienee tehokkain tapa. Minulla on ollut salainen numero iäisyyden eikä markkinointipuheluja tule.
Tai no, pari kertaa on tullut (omaa tyhmyyttä), kun lehtiä tilatessa olen laittanut puhelinnumeroni kuponkiin/lomakkeeseen tmv. Vaan enpä laita enää ja saan olla hyvin rauhassa.
Lähetetty: 30.06.2007 15:38
Kirjoittaja Quarter
Suvinen kirjoitti:annatko VITTU MUN NYT SAATANA NUKKUA!!!!!!!!!
Se o nii söpö ku se o kiukkune...

Re: Ihan mukavalla asialla tässä soittelen...
Lähetetty: 30.06.2007 16:10
Kirjoittaja syttiK
Leila kirjoitti:Millä tästä puhelinmyynnistä pääsee eroon? Äiti neuvoi, että tulee valittaa, kuinka heikko näkö haittaa lukemista.
Tai sanot olevasi sokea. Ja päälle pyydät myyjän lukevan sinulle ihan mielenkiinnosta muutamat otsikot.
Tulee ainakin syvä hiljaisuus luurin toisessa päässä. Toimii.
Lähetetty: 30.06.2007 16:15
Kirjoittaja Edith
Mä sanon puhelinmyyjille aina vaan, että "en nyt tilaa todellakaan mitään lehteä, mutta kiitos soitosta, hei", ja suljen puhelimen enkä jää kuuntelemaan enempää. Ei tuohon kauaa kulu. Pidän tärkeänä kiittää kumminkin ja sanoa sanottavani kohtalaisen ystävällisesti mutta päättäväisesti, koska tiedän omasta kokemuksesta, kuinka turhauttavaa työ on. Mutta turhaan tuhlaisin niin omaa kuin myyjänkään aikaa yhtä repliikkiä pidempään, koska en nyt todellakaan kaipaa uusia lehtitilauksia.
Lähetetty: 30.06.2007 16:37
Kirjoittaja Edith
Suvinen kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, mihin väliin onnistut tökkäämään tuon lauseen? Koska harvemmin sinne palatuksen väliin jää sekuntiakaan johon tuollaisen ystävällisen lauseen voisi tunkea.
Otan vaan suunvuoron. Siihen kohtaan, että "tässä N.N. firma X:stä hei", jota joskus vielä seuraa se "enhän pahaan aikaan soittanut".
Lähetetty: 30.06.2007 16:40
Kirjoittaja Rouva Pupu
Suoramarkkinointikielto, joskus joutuu tekemään pari kertaa. Joskus kestää vuodenkin ennenQ tavoittaa oikeat tahot.
Ilmoittaa erikseen vielä lehtitaloille.
Ei laita numeroa kuponkeihin.
Tämä ei tietysti tehoa eräisiin ei-niin-kivoihin firmoihin tai puhelinluetteloa soittaviin.
Puheluita tulee paljon: jokaisesta lehdestä mitä koskaan milloinkaan on tullut lähtee lappu, oli maksuton tai maksettu tilaus. Siksi soitto lehtitalolle paikallaan. Puhelinmyyjät ei halua soittaa kieltoihin etc. Niistä ei synny kauppoja, ei halua häiritä, menee oma työaika hukkaan. Soittoaika on 9 - 21.
Useimmat ymmärtävät ei:n ja "tekosyyt" on tuttuja, ei mikään vedä hiljaiseksi

Puolet suomalaisista on sokeita ja toinen osa asuu kirjaston vieressä. Hauskoja ja ikäviä tarinoita kuulee päivässä monia. Erittäin vähän saa negatiivista suhtautumista, eikä se negatiivinen tullessaan paljonkaan hetkauta. Työtä, työtä.
Lehtiä menee kuitenkin maailmalle päivässä niin paljon, että aika paljon kestää kun palkkapussi repeää liitoksistaan.
Re: Ihan mukavalla asialla tässä soittelen...
Lähetetty: 30.06.2007 16:52
Kirjoittaja Rouva Pupu
Leila kirjoitti: Äiti neuvoi, että tulee valittaa, kuinka heikko näkö haittaa lukemista.
Ellei satu olemaan kaupan päällisenä suurennuslasia *LOL*
Mutta oikeasti, helpommalla pääsee kun sanoo, että nyt en tilaa mitään. Piste. Oli hinta mikä tahansa ja kiitos hei. Tai puhumalla päälle ja sanomalla ei ei ja ei.
Pitää myös muistaa, että on eri firmoja, kaikki myyjät ei istu samassa huoneessa, samassa kaupungissa.
Lähetetty: 30.06.2007 17:11
Kirjoittaja Lolita
Mitä sitkeämpi myyjä, sitä tylympi ja suorempi "EI!" Ja ihan turha jäädä odottelemaan, että se myyjä lopettaisi puhelua tai hyvästelisi, luuri kiinni vaan, kun on omasta puolestaan kieltäytynyt, kiittänyt ja toivottanut hyvät jatkot. Vaikka huutaen, jos ei muuten mene perille.
Tuohon Suvisen sitkeään vakuutusmyyjään olisin tuohtunut niin paljon, että olisi pitänyt kysyä, mitä osaa ei:stä hän ei tajua ja mikä on esimiehen nimi ja numero, jotta voisin keskustella hänen häiritsevästä myyntitavastaan. Kyllä jumalauta pitää kerrasta uskoa!
Lähetetty: 30.06.2007 17:29
Kirjoittaja Elppis
Mä olin 18-vuotiaana kolmen kuukauden puhelinmyyjä- pestini aikana putiikin historian paras myyjä. Jos asiakas oli sitä mieltä heti alussa ettei kiinnosta, toivotin hyvää päivänjatkoa ja jatkoin soittamista kunnes vastaan tuli joku joka oli.
Monta kauppa, ei turhia pitkiä väittelypuheluita eikä jäänyt edes mitään hampaankoloon. I'm good.
Lähetetty: 30.06.2007 18:09
Kirjoittaja Rouva Pupu
Elppis kirjoitti: Jos asiakas oli sitä mieltä heti alussa ettei kiinnosta, toivotin hyvää päivänjatkoa ja jatkoin soittamista kunnes vastaan tuli joku joka oli.
Monta kauppa, ei turhia pitkiä väittelypuheluita eikä jäänyt edes mitään hampaankoloon. I'm good.
Ollaan ihan samiksia sitten hei. Puss!
Lähetetty: 30.06.2007 18:15
Kirjoittaja Elukka
Edith kirjoitti:Suvinen kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, mihin väliin onnistut tökkäämään tuon lauseen? Koska harvemmin sinne palatuksen väliin jää sekuntiakaan johon tuollaisen ystävällisen lauseen voisi tunkea.
Otan vaan suunvuoron. Siihen kohtaan, että "tässä N.N. firma X:stä hei", jota joskus vielä seuraa se "enhän pahaan aikaan soittanut".
Tai jos ei myyntispiikki katkea edes pariksi sekunniksi niin kylmästi vaan luuri alas.
Lähetetty: 30.06.2007 22:12
Kirjoittaja sivustahuutaja
Myyntipuheluita tulee aniharvoin. En tiedä mistä johtuu.
Läpi tulevista eniten vituttavat sellaiset, jotka eivät osaa esittää asiaansa 10 sekunnissa. Tylyttämistä ja puhelun katkaisua kun ei uskalla aloittaa kun soittajan asiasta ei saa selvää. Heti kun puhelu tunnistuu myyntipuhelusta sanon 'ei kiitos' ja 'hei, hei'. Myyjälle jää n. 5 sekuntia aikaa päättää puhelu tyylikkäästi 'hyvää päivänjatkoa'. Jos droidi ei tuota ymmärrä, niin linja sulkeutuu.
Ei minulla mitään puhelinmyyntiä vastaan ole, kunhan:
a) Soittokiellot toimivat
b) Läpi pääsevä soittaja esittää asiansa nopeasti, jotta voin kieltäytyä kaikista tarjouksista.
c) Soittaja ymmärtää lopettaa puhelun tyylikkäästi heti ensimmäiseen kieltäytymiseen.
Lähetetty: 30.06.2007 22:27
Kirjoittaja Homeboy65
Sen puhelimen VOI sulkea heti, kuuntelematta & sanomatta mitään. It's so simple, baby.

Lähetetty: 30.06.2007 23:06
Kirjoittaja sivustahuutaja
Homeboy65 kirjoitti:Sen puhelimen VOI sulkea heti, kuuntelematta & sanomatta mitään. It's so simple, baby. :wink: :)
Sinä voit. Minä haluan ensin kuulla kuka puhuu ja mitä asiaa soittajalla on. Luurin lyöminen asiallisen soittajan korvaan on tökeröä ja epäkohteliasta. Asiakkaan tiputtaminen langalta on edellisten lisäksi myös huonoa bisnestä.
Lähetetty: 30.06.2007 23:55
Kirjoittaja Geetzu
Ajankohtaista... Tilasin eilen Tieteen Kuvalehden, vaikka se tulee molempien duuniin ja siis ilmaislukemistona jokakuukautisena tähänkin asti. Oli niin ihanan kuulonen myyjä, seksinen ääni, ja lupasi vielä langattomat kuulokkeet (joita tartten yhtä kovasti kuin peruspulkkaa kesällä).
Edellisellä kerralla tilasin Seiskan (jotta sain lopettaa tilauksen noin viidennen kerran, pakkohan niiden on näkyä tilastoissa hä - onko ne tyhmiä pitääkö ne mua tyhmänä mitä?) ja sitä edellisellä Vauva-lehden (paska, en suosittele).
Opettelen sanomaan "ei kiitos", lupaan. Se on vaan niin kovin vaikeaa tällaiselle myöntyväiselle ainavalmiille, tottumisjuttu tiedättehän nartut...
Re: Ihan mukavalla asialla tässä soittelen...
Lähetetty: 01.07.2007 1:29
Kirjoittaja SikaMika
Leila kirjoitti:Äiti neuvoi, että tulee valittaa, kuinka heikko näkö haittaa lukemista.
Tai valittaa, kuinka heikko näkö haittaa sen punaisen luurinkuvan painamista.
Re: Ihan mukavalla asialla tässä soittelen...
Lähetetty: 01.07.2007 11:03
Kirjoittaja Leila
SikaMika kirjoitti:Leila kirjoitti:Äiti neuvoi, että tulee valittaa, kuinka heikko näkö haittaa lukemista.
Tai valittaa, kuinka heikko näkö haittaa sen punaisen luurinkuvan painamista.
Toi voi olla ihan totta mutsin kohdalla, sillä se ei osaa laittaa edes tekstiviestejä. Heikko näkö haittaa ilmeisesti myös puhelimen käyttöohjeiden lukemista...
Kiitos hyvistä ohjeista. Jatkossa tiedän kuinka toimia, vaikka puhelimen toisessa päässä olisi mukavia jutteleva oululaisheppu hyvä tarjouksen kanssa. Sitä kun vaan on niin kiltti ja kohtelias, että haluaa antaa myyjälle tilaisuuden sanoa asiansa ja samalla siis tuhlaa molempien aikaa.Pirullista oli kun vähän aikaa sitten lopetin erään lehden tilauksen soittamalla asiakaspalveluun. Sielläkin nainen alkoi tivaamaan, että miksi lopetat kun on niin halpa jaksokin. Kyllä minä nyt itse aikuisena ihmisenä tiedän mitä olen tekemässä! Tilaakohan edes kukaan lehtiä normaalihinnalla, kun noita tarjouksia tuntuu ainakin aikakausilehdissä riittävän?
Lähetetty: 01.07.2007 11:49
Kirjoittaja Rouva Pupu
Geetzu kirjoitti:Ajankohtaista... Tilasin eilen Tieteen Kuvalehden
Fuk seik. Miksi tämän lehden kauppaajat eivät koskaan soita tänne päin. Vähän olisi hakusessa hyvä tarjous tästä lehdestä.
Lähetetty: 01.07.2007 21:10
Kirjoittaja McJanne
Olen tässä odottanut kohta puoli vuotta että soittelis joku lehtirepe vanhasta firmasta.
Pitäs munki tilata tiede, tieteen kuvalehti, Kalle Anka, Korkeajännitys ja Myrkky.
Nooh, hyvää kannattaa odottaa.
Lähetetty: 01.07.2007 22:14
Kirjoittaja par-sky
jaah. se on sille myyjällekin mukavin kun tulee heti selkeästi kiitos ei, niin voi soittaa jollekin joka ostaa, eikä joudu kuuntelemaan pitkiä jaarituksia että on niin kiire että ei ehdi kuuntelemaan asiaa, sen jälkeen määrätön määrä huonoja tekosyitä. lopulta joutuu johdattelemaan asiakkaan sanomaan ei, jotta pääsee itse pois puhelimesta.
kun mulle soittaa lehtimyyjät ne yleensä tarjoaa mulle jotain mikä ei kiinnosta. yleensä sitten luettelen sille lehdet joista olen kiinnostunut ja haluan tilata. sieltä se sitten katsoo onko sillä niitä myynnissä, millä hinnalla ja niin edelleen. jos ei ole, se siitä ja puhelun lopetus.
tottakai on myös ääliöitä jotka eivät usko niin millään. niihin ei auta kuin toivottaa hyvää päivän jatkoa ja sulkea puhelin.
Lähetetty: 02.07.2007 6:18
Kirjoittaja NomenNescio
Minulla ei ole ikinä mitään ongelmia myyjien kanssa.
Salainen numero riittää.. ja laitan jopa puhelinnumeroni kaikkiin lipukkeisiin - mutta rastilla että ei saa lähettää mainoksia. Ei juuri tule soittoja.. =)
Kerran puolessa vuodessa joku soittaa, mutta ikinä ei ole soittanut toiste..
Heh, exäni joskus ihmetteli että miten osaan lopettaa niiden myyntipuheet niin tehokkaasti. Minulla ei ole mitään vaikeutta puhua jonkun tuntemattomaan päälle, ja jos ei sen vertaa kuuntele että huomaisi sen, painan punaista luuria.
Tekniikka
Myyntipuhe alkaa... katkaisen sen samantien suoralla kysymyksellä
Minä: Myytkö Jotain?
Myyjä: kyllä
Minä: Mistä sait numeroni?
Myyjä.: Plaaplaaplaa
Minä: Ja yrityksesi oli? Mikä on puhelinnumeronne mistä teidät saa kiinni? Ja sinun nimesi oli?
Ja nyt laitat sinne merkinnän että minulle ei soiteta toiste. Ja haluan että esimiehesi soittaa minulle ja varmentaa tuon. Ja jos ei soita, niin soitan hänelle.
Viimeksi "Pelastakaa Lapset"- järjestön myyjä soitti muutama viikko sitten (olin edellisellä viikolla sitoutunut tukemaan kyseistä järjestöä kerran kuukaudessa). Myyjä aloitti puheensa. Sanoin suoraan hänen puheensa päälle, että olen töissä, enkä kuuntele.
Ja soitin perään (numero näkyi) että antaa olla viimeinen kerta, kun minulle soitetaan mistään syystä. Heillä on sähköpostiosoitteeni, ja kaiken päivitysinfon mitä he haluavat minulle lähettää, saa lähettää sinne.
Jos puhelinsoitto tapahtuu toiste 10 euron sitoumukseni tukea kyseistä järjestöä kuukausittain loppuu siihen soittoon.
Ei ole tullut toista soittoa. Enkä usko että tuleekaan..
Nämä tekniikat toimivat.
En ole vihainen, en ärhentele.. Ei se ole myyjäparan vika, vaan firman joka väärinkäyttää numeroani, ja tuolla se katkeaa samantien.
Lähetetty: 03.07.2007 1:10
Kirjoittaja Georgina
Mulla pitäis kans olla suoramarkkinointikielto voimassa vaan silloin tällöin soittavat silti. Sanon aina puhelun alkuun heti että jos ihan ilmaiseksi haluat sitä lehteä mulle lähettää niin anna tulla vaan mutta jos tässä vaaditaan multa minkäänlaista rahallista osallistumista niin ei käy. Mulla ei ole YHTÄÄN rahaa. Yleensä seuraa naurahdus ja päivänjatkon toivotus. Pari kertaa oon joutunut toistamaan tuon ei YHTÄÄN rahaa.