Kitinä

Kun tästä nyt on jauhettu taas vaihteeksi, kysyisin mielipidettänne siitä, riittääkö ensivaikutelma antamaan tarpeeksi tietoa ihmisestä sen suhteen, voisiko hänen kanssaan mahdollisesti syntyä jotain™, vaiko ei?

Selvitti olennaisen. Kepu ei petä koskaan. *röyh*

Minä minä, saanko alottaa? Kiitos.

Yleensä olen sitä mieltä, että saan henkilöstä välittömästi guumia energiasäteitä, mikäli niitä on tullakseen. Siksipä en tarvitse toisia, ns. varmistusdeittejä siitä, olisiko tyypissä sittenkin enemmän potentiaalia kuin ensi-istumalta sain vaikuThelmaksi ja Louiseksi(sori, pakko).

Monesti olen yrittänyt saada guumaa energiaa itsessäni syttymään, jos järki on sanonut että nyt kannattaisi käydä koukkuun, mutta tunteeni on kuitenkin ollut toista mieltä - sitä samaa kuin ensitapaamisellakin.

Poikkeuksena mainittakoon eräs maikka, jonka opintomatskuna käyttämästä gradusta me opiskelijat ekalla luennolla bongasimme selkeän asiavirheen. Tästä tyyppi ei tietenkään pitänyt, ja sitten kipinöitä lenteli puolin ja toisin, vähän niinQ salkkareissa Minna Turusella ja sillä yhdellä tytsillä, Helikö se nyt oli. Setä kuitenkin petrasi kurssin loppua kohti, ja vipalla kerralla olin sitä mieltä että se on oikeestaan aika hottis ja sillain tunsin välillämme olevan jotain guuman wetowoiman tapaista. Harmi että tajusin sen vasta vipalla luennolla

nowaysis kirjoitti:Yleensä olen sitä mieltä, että saan henkilöstä välittömästi guumia energiasäteitä, mikäli niitä on tullakseen. Siksipä en tarvitse toisia, ns. varmistusdeittejä siitä, olisiko tyypissä sittenkin enemmän potentiaalia kuin ensi-istumalta sain vaikuThelmaksi ja Louiseksi(sori, pakko).

99% totaalisen guuma totuus.

Yksinkertainen vastaus esitettyyn kysymykseen = riittää.

Mutta johtaako ensitapaaminen (edit:) väistämättä ihastumisen tunteeseen sellaisen(kaan) henkilön kohdalla, jonka kanssa voisi ensivaikutelman perusteella "mahdollisesti syntyä jotain"? Ei. Voiko tässä tapauksessa tulla ihastuneeksi myöhemmin, vaikkapa toisella tapaamisella? Kyllä. Tai sitten ei, vaan vasta puolen vuoden kuluttua (tämä on omalla kohdallani yleisin ennuste random-kohtaamiselle potentiaalisen jonkin syntymisen toisen osapuolen kanssa).

Riippuu myös älyttömän paljon tapaamisen olosuhteista ja kontekstista. Jos kyseessä on treffiasetelma tyyliin tässä meillä olisi nyt tarkoitus tutustua toisiimme deittailuhengessä, välittyvä informaatio on olennaisesti erilaista kuin vaikkapa hengaillaan kaveriporukassa -meiningeissä.

Aika vaikea antaa kattavaa vastausta, ellei kysymyksenasettelua rajata vähintään moottorisahalla.

Tjaa-a. Vastasin että voi pettää. Vaikka harvemmin niin käy. Mut mäpäs oonki niin kiltti ihminen, et suon yleensä vielä sen viidennenkymmenennenkin mahdollisuuden. Ihan vaan jos kipinät sattuiskin lentämään vähän väärästä syystä, tai jotain.

Voi pettää. Kai. Mä ainakin tarviin useamman varmistuskerran, sekä tutustujana että tutustuttavana. Olen sipuli, minussa on kerroksia.

Lolita kirjoitti:Voi pettää. Kai. Mä ainakin tarviin useamman varmistuskerran, sekä tutustujana että tutustuttavana. Olen sipuli, minussa on kerroksia.

Mikä kuoriutuu ensin? Vaatteet?

Tix kirjoitti:

Lolita kirjoitti:Voi pettää. Kai. Mä ainakin tarviin useamman varmistuskerran, sekä tutustujana että tutustuttavana. Olen sipuli, minussa on kerroksia.

Mikä kuoriutuu ensin? Vaatteet?

Kulta, meidän pitää lakata tapaamasta näin ketjusta toiseen hypellen!

Kyllä, ekana lähtee vaatteet, sitten tutustutaan sisältöön.

Tix kirjoitti: Mikä kuoriutuu ensin?

Muna tietysti.

Ensivaikutelma-asia.
|
v
Sen Jonkin Aistiminen/Tunteminen/Kipinöinti.
|
v
Kyllä Se on läsnä ensihetkistä alkaen, joko Sitä on tai ei ole, taikuutta on turha lähteä selittämään saati rationalisoimaan - pilaa juuri sen mikä koko asiassa on parasta.

(Itse ensivaikutelma-asia on laajempi kokonaisuus, rakkaudellisen osion erottaminen siitä on vain yksi lohko, mun mielestä. Muiden lohkojen kohdalla voi päteä muut jutskat, mutta rakkaudellisen taikapamauksen kohdalla on vain Bum ja Bam.. ja sitten ne menee pussauskoppiin..)

HellBell kirjoitti:Ensivaikutelma-asia.
|
v
Sen Jonkin Aistiminen/Tunteminen/Kipinöinti.
|
v
Kyllä Se on läsnä ensihetkistä alkaen, joko Sitä on tai ei ole, taikuutta on turha lähteä selittämään saati rationalisoimaan - pilaa juuri sen mikä koko asiassa on parasta.

No kylläpäs on mustavalkoista. Sanon kuten moneen muuhunkin uteluun: voi riittää tai voi olla riittämättä. Kamalan rajoittunutta ja ennen kaikkea omia mahdollisuuksia poissulkevaa väittää muuta. Toisaalta, jos joku haluaa välttämättä kävellä onnensa ohi kun kaikki ei heti olekaan täyttä auvoa ja kipinät eivät sinkoile, niin minkäs minä sille mahdan. Tai kukaan muukaan sen kummemmin.

Esimerkiksi minä olen varsin hidasta sorttia. En lämpene mitenkään hillittömän nopeasti kenellekään ja olen liki satavarma, että ketään en tule ilmiliekkeihin sytyttämään pelkällä ensivaikutelmalla koskaan (tai sitten en osaa vain lukea ihmisiä / olen törmännyt (tai minuun on ihastunut) vain tyttöihin, jotka eivät osaa näyttää tunteitaan). Anyhoo, esimerkiksi minunkaltaiseni kuuma catch menee takuulla kaikilta malttamattomilta hätähousuilta ohi, jos oletusarvo on, että heti Tuntuu Jotain Suurta Rinnassa Noin Viisi Senttiä Solar Plexuksen Puolivälistä Vasempaan.

Omapahan on tappionsa.

HellBell kirjoitti:taikuutta on turha lähteä selittämään saati rationalisoimaan - pilaa juuri sen mikä koko asiassa on parasta

Jos taikuus haihtuu rationalisoinnilla, se ei ole oikeaa taikuutta.

Koska Gene Simmons on opettanut minulle kaiken naisista, lainaan häntä:

"The notion is that if you want to welcome me with open arms, I'm afraid you're also going to have to welcome me with open legs."

Mitään poistamatta, mitään lisäämättä. Ja se on suhde.

Vastasin, että voi pettää. Uskon periaatteessa, että ensitapaamisella ihanok mutta ei mitenkään mieleenjäävä tyyppi saattaa alkaa säkenöidä, kun häneen tutustuu paremmin (en kylläkään itse, ehkäpä omaksi vahingokseni, jaksa elää tämän opin mukaan, ei vain riitä kärsivällisyys haukotella saman hemmon seurassa sataa kertaa).

nowaysis kirjoitti:Kun tästä nyt on jauhettu taas vaihteeksi, kysyisin mielipidettänne siitä, riittääkö ensivaikutelma antamaan tarpeeksi tietoa ihmisestä sen suhteen, voisiko hänen kanssaan mahdollisesti syntyä jotain™, vaiko ei?

(Tuhat kertaa kerrottu: ) Kerran ei riittänyt, ihastuin vasta puolen vuoden tuntemisen jälkeen. Ilmeisesti mun pitäisi siis vastata että ensivaikutelma voi pettää? Kyseistä tapausta ennen allekirjoitin väitteen että alkukipinä pitää aina löytyä tai muuten ei tule lasta eikä paskaa.

Kyseessä oli siis "ihan mukava ihminen jota ei ajatellut potentiaalisena seurustelukumppanina" => ihastuminen. Jos puolestaan kysyttiin josko jostain yliärsyttävästä ja kaikintavoin luotaantyöntävästä henkilöstä voisi paljastua pidemmän kaavan kautta silkkaa kultaa, näin ei ole vielä tapahtunut. Ehkä jälkimmäinen voisi olla teoriassa mahdollista, mutta menee pilkunviilailuksi.

Ne jotka katsovat ekan kohtaamiskerran aina riittävän, ettekö te koskaan löydä ihmisistä ajan kanssa sellaisia positiivisia ja ihastuttavia puolia joita ei yleensä havaitse ekalla tapaamisella? Vai opitteko te toisesta kaiken oppimisen arvoisen jo ekalla lyhyelläkin kohtaamisella, jossa toinen ei välttämättä edes ole oma itsensä esim. jännittämisen ja yliyrittämisen vuoksi?

EDIT: Suvinen kirjoitteli lopuksi vähän samantapaisia ajatuksia.

CandyMan kirjoitti:Ne jotka katsovat ekan kohtaamiskerran aina riittävän, ettekö te koskaan löydä ihmisistä ajan kanssa sellaisia positiivisia ja ihastuttavia puolia joita ei yleensä havaitse ekalla tapaamisella? Vai opitteko te toisesta kaiken oppimisen arvoisen jo ekalla lyhyelläkin kohtaamisella, jossa toinen ei välttämättä edes ole oma itsensä esim. jännittämisen ja yliyrittämisen vuoksi?

Tämä on tyypillinen kysymys, johon mustavalkoinen tai ehdoton vastaus on usein se huonoin vastaus. Miten joku parikymppinen voisi tuntea itsensä niin hyvin tai ennustaa tunteidensa muuttumisen/muuttumattomuuden elämänkaarensa mukana taikka miten hänellä ylipäätään voisi olla edes kohtalaisen riittävästi elämänkokemusta ollakseen varma asiasta?

CandyMan kirjoitti: Ne jotka katsovat ekan kohtaamiskerran aina riittävän, ettekö te koskaan löydä ihmisistä ajan kanssa sellaisia positiivisia ja ihastuttavia puolia joita ei yleensä havaitse ekalla tapaamisella? Vai opitteko te toisesta kaiken oppimisen arvoisen jo ekalla lyhyelläkin kohtaamisella, jossa toinen ei välttämättä edes ole oma itsensä esim. jännittämisen ja yliyrittämisen vuoksi?

Ettekö te perusteellisen tutustumisen jälkeen kuiteskin loppupeleissä eronneet sitten lopulta saaneetkaan niitä oikeita vastauksia?

CandyMan kirjoitti:
Ne jotka katsovat ekan kohtaamiskerran aina riittävän, ettekö te koskaan löydä ihmisistä ajan kanssa sellaisia positiivisia ja ihastuttavia puolia joita ei yleensä havaitse ekalla tapaamisella?

En katso ensitapaamisen AINA riittävän, mutta useimmiten jo ekoilla treffeillä toisesta löytyy sellaisia piirteitä, että tämä ei "kelpaa" seurustelukumppaniksi. Toisinaan tällaisia piirteitä ei ilmene, mutta mitään varsinaista ihastumistakaan ei tapahdu. Tulisiko tällöin viheltää peli poikki vai kokeilla vielä uudestaan? Tähän ei löydy absoluuttisesti oikeata vastausta, koska onnellisiin loppuihin (kuten myös onnettomiin) päätyviä tarinoita löytyy kaikista eri lähtötilanteista. Oma totuuteni on se, että jos en ihastu ensitapaamisella, en jatka tapailua. Syynä tähän omat aikaisemmat kokemukseni, joissa olen jatkanut "ihan ok" naisen tapailua - jopa seurustellut tällaisen kanssa pidempäänkin - ja joutunut toteamaan, ettei mitään ihastumista koskaan tapahtunut. Jollekulle muulle homma voi toimia ihan päinvastoinkin, eli tarvitaan pidempää tutustumista ennen kuin on ylipäätään mahdollista edes ihastua. Jonkun ei kai edes tarvitse koskaan ihastua.

Ihastumisenkin voi tietenkin kyseinalaistaa. Milloin ihminen ihastuu ja miksi? Kuinka paljon ihastumista ohjaa tunne ja paljonko järki? Ihastunko minä vain sellaisiin ihmisiin, joihin haluankin ihastua, vai ihastunko sattumanvaraisesti? Itse ainakin olen liian järki-ihminen, ihastun aniharvoin ja ylipäätäänkin tunne-elämäni on kovin tasaista. Hyvää siinä on se, etten kärsi syvästä masennuksesta käytännössä koskaan, mutta huonoa se, ettei oikein mikään tunnu juuri miltään. Eli ihastuminen ei ole ihan jokapäiväistä...

Vastauksena galu-guppiin. Aina heruu.

Onpahan jokunen ihmissuhde saanut alkunsa inhotuksestakin. Pääasia, että jotain fiilareita syntyy. Kun on semmonen tyyppi joka ärsyyntyy helpolla, niin ei voi muuta kuin jaella revansseja.

Eihän tohon kivaan ensivaikutelmaan vaadita muuta kuin hampaat, tukkaa ja pari hassua juttua, jolla saa tytön nauramaan. Oikee aika kuusta, niin voidaan tinkiä noista hampaistakin.

Mikään ei ole luotaantyöntävämpää kuin tyyppi joka epätoivoisesti haluaa bounailla sua.. paitsi se selkärangaton joka hengaa leg humppereitten kanssa kiilottaakseen omaa kilpeensä. Yuck.

Ann kirjoitti:Ettekö te perusteellisen tutustumisen jälkeen kuiteskin loppupeleissä eronneet sitten lopulta saaneetkaan niitä oikeita vastauksia?

Pyrin pitäytymään kysymyksenasettelun luomissa rajoissa, ja tulkitsin ilmaisun "jotain™" suhdetyyppiseksi interaktiiviseksi ja jossakin määrin miellyttäväksi olemiseksi (jos kriteerinä olisi loppuelämän kestävä suhde, koko kyselyssä ei olisi paljon mieltä).

Asian käsittelyä voisi kyllä helpottaa jakamalla ensivaikutelmat ainakin neljään ryhmään: kielteinen (= Hyi yök mikä tyyppi, puistattaa ajatellakin!), neutraali (= tapaus, joka ei herätä oikein mitään mielikuvia eikä jää mieleen), myönteinen (= hyvä tyyppi, olisi mukava tutustua paremmin) ja ihastuminen (= Haluan hänet enkä ketään muuta ja jetzt!). Esitän hypoteesin, että eri tyyppiset ensivaikutelmat ovat luotettavuudeltaan eri tasoisia, ja että luotettavin ja vähiten luotettava tyyppi vaihtelevat arvioitsijan persoonallisuuden mukaan.

Itse en ole koskaan empiirisesti todennut kielteisen ensivaikutelmani pettäneen, mikä tietysti on luonnollista jo siksikin, että en ole koskaan edes testimielessä yrittänyt tutustua kielteisen vaikutelman herättäneeseen tyyppiin. Toisaalta minulle harvemmin syntyy ihmisistä kovin kielteistä näkemystä - sellaiseen yltääkseen täytyy olla aika rankasti, näkyvästi ja aukottomasti sekaisin - joten arvelisin kuitenkin ensivaikutelmieni olevan siltä osin aika luotettavia. Neutraaleiksi luokittelemistani ei niinikään ole koskaan tullut mitään sen kummempaa, vaikka heistä osaan olen myös tutustunut työn tai koulun myötä (ja yhteen deittitapaukseen ihan muuten vain kaverihengessä). Myönteinen ensivaikutelma on johtanut kaksi kertaa ystävyyteen ja neljä kertaa seurusteluun. Ihastuminen ensitapaamisella on minun elämässäni tapahtunut kokonaista 1 kertaa, eikä se johtanut seurusteluun, koska ihastuksen kohde oli suhteessa (muuten olisi johtanut).

Ja vielä toisin päin: en ole koskaan seurustellut muiden kuin myönteisen ensivaikutelman herättäneiden tapausten kanssa. Kerran olen ihastunut väärin perustein (ilman onnistuneen seurustelun edellytyksiä), mutta se minulle anteeksi annettakoon, koska olin silloin kuusivuotias.

Johtopäätökset tästä: itselläni ihastumisen puuttuminen ensitapaamisella ei millään muotoa tarkoita sitä, etteivätkö kipinät voisi sinkoilla myöhemmin, mutta myönteisen mielikuvan puuttuminen tarkoittaa.

Tiedän silti myös tyyppejä, jotka hyvin usein ihastuvat "vääriin" ihmisiin (= jos suhde syntyy, se on luonteeltaan tuhoava ja henkilö arvioi jälkikäteen että olisi ollut parempi ilman), eli joiden ihastumis-tyyppinen ensivaikutelma on pettävää laatua. Niinikään on tapauksia, jotka seurustelevat onnellisesti ties kuinka monetta vuotta henkilön kanssa, jota eivät aluksi voineet sietää.

...Tästä varmaan voidaan arvata, että gallupiin en ole vastannut.

CandyMan kirjoitti:opitteko te toisesta kaiken oppimisen arvoisen jo ekalla lyhyelläkin kohtaamisella, jossa toinen ei välttämättä edes ole oma itsensä esim. jännittämisen ja yliyrittämisen vuoksi?

Olipa sitten oma itsensä tai ei, minun kanssani joutuu jo keskustelussa käytettävän käsitteistön kalibroimiseen käyttämään niin paljon aikaa (ette varmaan olisi ikinä arvanneet!), että syvempi päänsisuksen avaaminen ei yleensä ensitapaamisella ehdi edes alkaa.

Sillä ainoalla kerralla kun ihastuin ensitapaamisella, käsitteistö oli niin uskomattoman samankaltaiseksi muotoutunut, että kalibrointivaihe voitiin suureksi osaksi skipata. Siitäkin ihmisestä opin kuitenkin edelleen kaikenlaista uutta, mikä onkin edellytys sille että ylipäätään jaksan kaveerata/seurustella jonkun kanssa.

Laboratorio-oloissa on huhujen mukaan ihmisistä saatu värejä ja jopa eri värisävyjä esiin.

...

...