RolloTomasi kirjoitti:
ilmeisesti ei. kitinä kohtaa loppunsa kohta.
Minä jaksan. öitä.
Itku kiiri hiljaa puseron sisällä. Pakkasen kylmettämät kädet pitivät koholla arvokasta aarretta. Se oli Raamattu käärittynä ruokakaupan muovipussiin. Tuuli lennätti kevyttä pakkaslunta puistonpenkille. Kyyneleet jäätyivät muovipussin likaiseen pintaan. Aava huusi sanoja saapuvasta armosta mielenteillä.
- Mitä lapsi itket?, köyhä pultsari kysyi ja asteli puistossa istuvan nuoren ihmisen vierelle. Lumisade yltyi. Isot lumihiutaleet peitivät molempien istujien hiukset kiteillään.
- Njoo, nuori uskovainen mutisi ja veti Raamattua lähemmäksi rintakehää. Raamatun risti heijasteli muovikassin lävitse helmikuun iltaan. Nuori uskovainen pelkäsi vierasta pultsaria, koska ei voinut olla varma hänen rakkauden asteestaan.
- Luovu Raamatustasi niin pääset lämpimään nukkumaan, pultsari kuiskasi lempeällä sävyllä. Hän yritti tosimielellä tarjota yösijaa, mutta halusi samalla kääriä kokoon harhauskon vaatteen pojan yltä. Nuori poika oli kulkenut saarnaamassa seudulla useamman kuukauden ajan. Talvi oli saapunut. Nälkiintynyt nuorimies ei selviäisi enää kauaa elossa.
- En luovu Raamatustani, enkä uskostani, nuori uskovainen intti juhlallisesti pakkasen punertamin kasvoin. Pultsari ja uskovainen kävivät puolen tunnin väittelyn uskon asioista. Toivottomalta kuullostava ääniaaltojen kalske kaikui merkityksettämästi ilmassa.
Nuori uskovainen ei halunnut luopua oikeaksi kokemistaan opinkohdista. Pultsarin vaimo olisi pitänyt hänestä hyvän huolen. Vain muutaman askeleen päässä höyrysi tuorre ruoka. Sisäiset säännöt kestivät viettelysten voimat.
- Jumala pitää minusta huolen, nuori uskovainen julisti. Pultsari ei kestänyt kuunnella, nousi ja poistui kotiinsa. Olihan aikakausi jo nykyisin hyvin epämääräinen tiukkojen uskomusten suhteen. Olivat aikakaudet olleet sitä varmasti, niin kauan kuin ihminen asioita oli selvitellyt itselleen.
Illalla, pultsari viipyi kotinsa ikkunassa. Ulkona kun oli mielenkiintonsa lähde. Pakkanen laski 20 asteeseen.
- Tule vain, en minä ota sinulta Raamattuasi, pultsari huusi talonsa avonaisesta ikkunasta. Nuori uskovainen istui paikoillaan ilmeettömänä. Elottomat kädet puristivat Raamattua rintaa vasten. Kyyneleet olivat jäätyneet poskipäille. Pultsari ja hänen vaimonsa katselivat nuoren uskovaisen ruumista. Häpeän humu laskeutui pultsarin kasvoille. Ajatukset kertoivat; ”Olisinhan minä voinut hänet hitaammin yrittää suistaa vakaumuksestaan”.
Vaimo juoksi soittamaan lääkäriä. Pullan tuoksu levisi avonaisesta ovesta voimakkaammin nuoren uskovaisen ruumiin vierelle. Häpeän, itsesäälin ja väärän toiminnan kyyneleet olivat lähellä purkautua ulos lähteistään. Pultsari käänsi kohteelle selkänsä, poistui hieman kauemmaksi uskonnon uhrista. Mies toivoi nuoren uskovaisen heräämistä itsensä vuoksi, mutta peli oli menetetty olosuhteet olivat vieneet voiton. Pakkanen oli purrut nuoret koskaan naista suutelemattomat kasvot karmaisevaan irveeseen.
- Ihminen on ajatuksissaan heikko ja on fyysisyytensä vanki. Hänen mietteensä hakevat viimeistä ratkaisua. Asettuu hän elää ja ulkoistuu, ruumis ilmoitti taivaallisesti. Pultsari kääntyi hämmentyneenä kohden elotonta jäätynyttä lihasmassaa. Vain muutaman askeleen päässä seisoi valkoisiin puettu nuori uskovainen.
- Kuka olette, kysyi pultsari hämmentyneenä.
- Olen toivomanne taivaallinen soturi. Totuuden ilmoittaja, mies lausui, kohosi ylös taivaaseen. Vaimo palasi takaisin ulos. Pultsari oli polvillaan lumessa, itki kädet koholla.
- Älä, höpise taivaallisista sotureista vaan kerro, missä on se nuori ihminen?, vaimo kyseli useampaan kertaan.
(njoo, olin aika unessa jo) tuota edellinen oli parempikin ehkäpä, mutta se on missä on