Sivu 1/3
kityläisen lauantai
Lähetetty: 16.12.2006 1:03
Kirjoittaja slam
Vaimeat ynähdykset sekoittuivat puuskuttavan ilmastoinnin ääneen. Kuumehoureinen potilas vaikersi ylimmässä kerrossängyssä. Lapset pyörittivät noppia likaisella lattialla. Noppapiirin kinastelua seurattiin silmäkovana kahden suuren matkalaukun välistä. Nainen oli asettunut makuulle arvokkaimpien tavaroidensa väliin. Kitinöilleen lapset saivat ohjeellista huomiota, jotka nousivat naisen suusta vahvoina ynähdyksinä.
- Koska ollaan perillä, elämässä?, vanhin lapsista kysyi, ojentautui maasta ylös.
- Isä on kohta perillä, mutta me muut jatkamme vielä eteenpäin, nainen kuiskasi hiljaa, varmisti että muut lapset eivät kuulleet.
- En olisi halunnut syntyä tähän tylsään lähiöön, kuului katkeraa mutinaa kauniin peilin ääreltä viereisestä huoneesta.
- Älä, sinäkin aloita Martta, äiti tuhahti tylsistyneen ylimalkaisesti. Hän ei aina jaksanut olla onnellinen. Sairas mies ei voinut osallistua enää perheen ylläpitokustannuksiin ja olosuhteet olivat huonontuneet huomattavasti. Sitten se tapahtui.
- Äiti, isä on hiljainen, nuorimmainen kuiskasi lattialta likaisten riepujen seasta. Äidin kyyneleet eivät pysyneet silmien kätkössä. Ne valuivat poskia koskettaville sormille. Vanhin lohdutti parhaiden kykyjensä mukaan synnyttäjäänsä.
Kylänmiehet kantoivat arkun avoinaiseen hautaan. Lapsista keskimmäinen lausui haudalla:
- Isä olit minulle hellä
osasit minua käsitellä
rakastit viimeiseen asti
nyt haudallesi laitetaan, risti
Pyhäpuku kastui lohduttomista kyyneleistä. Aika tuntui junnaavan paikoillaan. Kaikkialla ihmiset kuiskailivat: ”Rakas on poissa”. Rääkyvä lapsi juoksi metsästä esiin. Ihmiset kääntyivät äänen suuntaan. Konekiväärin luodit halkoivat elämän päättymisen näyttämöä.
- En kestä teidän surua, vanhin seisoi kyynelten takana ja lopulta tappoi itsensä.
Lähetetty: 16.12.2006 1:59
Kirjoittaja imbesiili
Lähetetty: 16.12.2006 4:57
Kirjoittaja RolloTomasi
huomenta
jos viesti ei mene perille, onko vika viestittäjässä, viestissä vai vastaanottajassa?
hyvää lauantaita
Lähetetty: 16.12.2006 6:38
Kirjoittaja BrianW
RolloTomasi kirjoitti:huomenta
jos viesti ei mene perille, onko vika viestittäjässä, viestissä vai vastaanottajassa?
hyvää lauantaita
Tässä tapauksessa siinä, että viestitäjän pilleripurkki tuntuu hukkuneen jo jonkin aikaa sitten.
Lähetetty: 16.12.2006 9:35
Kirjoittaja Dumari
Eka TPK.
Lähetetty: 16.12.2006 10:08
Kirjoittaja Kid
Vittu mä olen kömpelö! Kaaduin eilen oikeen kunnolla (kompastuin kengännauhaani!) ja nyt on naama turvoksissa ja ruvella. Vähänkö hävetti ku paikalla oli mein isopomo Italiasta ja pari duunikaveria. Noloooooo! Nyt vituttaa lähtee tonne ihmisten ilmoille ja töihin. Argh!
Lähetetty: 16.12.2006 11:14
Kirjoittaja silsis
Nälkä herätti yöllä kertaalleen syömään ja äsken lopullisesti. Iltalenkki vaatii kovan tankkauksen, eikä sekään riitä. Teen aamikseksi vuoden elintarviketta eli Fazerin ruistoastia, jonka päälle keitän kypsiä kanamunia viipaloituna. Kostukkeeksi Tiikerin päiväunta. Jugurtti on loppu, joten leivät eivät saa hänestä leikkikaveria.
Huomenta! Päätän tähän raportoinnin Tampereen ytimestä.
Silsiksenne, rohkea mies ja nöyrä palvelijanne, ystävyydellä

Lähetetty: 16.12.2006 11:16
Kirjoittaja Kimmen
Kid kirjoitti:Vittu mä olen kömpelö! Kaaduin eilen oikeen kunnolla (kompastuin kengännauhaani!) ja nyt on naama turvoksissa ja ruvella. Vähänkö hävetti ku paikalla oli mein isopomo Italiasta ja pari duunikaveria. Noloooooo! Nyt vituttaa lähtee tonne ihmisten ilmoille ja töihin. Argh!
Ajattele positiivisesti! Mielestäni hyvää tuuria että pomot itse näkivät kun vedit maihin. Nolompaa olisi selittää maanantaina töissä ettet oikeasti ole kaatuillut kännissä, pahempi puolikkaasi ei oikeasti ole väkivaltainen tmv. Kaikille sattuu kömmähdyksia, se tekee meistä ihmisiä.
Mulla on joku ninni-tauti. Olen jo tiskannut, siivonnut, pessyt pyykkiä ja puhdistanut pyykinpesukoneen ja tehnyt ruokaa ja tiskannut uudestaan.

Lähetetty: 16.12.2006 11:31
Kirjoittaja Kid
Kimmen kirjoitti:
Ajattele positiivisesti! Mielestäni hyvää tuuria että pomot itse näkivät kun vedit maihin. Nolompaa olisi selittää maanantaina töissä ettet oikeasti ole kaatuillut kännissä, pahempi puolikkaasi ei oikeasti ole väkivaltainen tmv. Kaikille sattuu kömmähdyksia, se tekee meistä ihmisiä.
Kiitos myötätunnosta!
No joo, olin mä pari lasii viiniä ottanut, mutta toi ois voinut kyllä mulle tapahtua muutenkin. Niissä maihareissa asuu pahuus! Viimeks kun niitä popoja käytin, kaaduin portaissa (selvinpäin) ja nilkka revähti.
Mä poltan ne kengät roviolla

Lähetetty: 16.12.2006 12:06
Kirjoittaja Elppis
Hoomenta!
Talo täynnä elukoita, ja lisää tulee kokoajan. Pirhanan työt kun häiritsee vapaa-aikaa, hmph! Tänään suunnittelin käyväni töiden jälkeen syömässä ystävän kanssa (winkwink), mutta tämä näyttääkin tällä hetkellä lähes minulta, ja omaa sen verran itsesensuuria kasvojensa suhteen, ettei viitsi julkisesti palloilla. Mullahan sitä itsesensuuria ei ole..
Ostin eilen Cittarista aivan mahtavat tyynyt! Valittelin koko viime viikon kun mun tyyny on ihan lättänä ja että pitää pitää käsi tyynyn alla, jotta sais siitä vähän korkeamman. Nyt on molemmilla muhkeat hienot tyynyt

Lähetetty: 16.12.2006 12:18
Kirjoittaja Dumari
Ding-Dong, lupauduin vielä överin-överiin, joskus 6-8 aikaa täältä pääsee pois. Huomenna shitten tartteekin tulla vasta joskus 9:ltä töihin.
Lähetetty: 16.12.2006 12:31
Kirjoittaja Vaola
Dumari kirjoitti:Ding-Dong
Mulla soinut koko päivän päässä:
"When you feelin' alright, everything is up-tight
Try to sing a song that goes ding ding-a-dong
There will be no sorrow when you sing tomorrow
And you walk along with your ding-dang-dong"
^ Käsittämättömän tarttuva renkutus.
Tytöt läksivät toisten isovanhempien kanssa jouluostoksille. Toivottavasti eivät tuo mitään järjettömän kokoisia leluja kotiin. Meillä ei ole tilaa!!!
Lisästressiä tuo yhtäkkiä todella nihkeäksi ryhtynyt äitipuoli. Ei tällä hetkellä nappaa niin yhtään mennä sinne jouluksi. Mutta pakko kai se on isukin takia koettaa kestää.
Lähetetty: 16.12.2006 12:34
Kirjoittaja Sheetlord
RolloTomasi kirjoitti:flashbubbles allekirjoituksessa
Pitikin mennä klikkaamaan tuota linkkiä. Nyt on koko aamu ammuskeltu pallosia niin, että silmät sulkiessa luulee olevansa ruotsinlaivan pullo... siis pallomeressä...
Lähetetty: 16.12.2006 12:42
Kirjoittaja Dumari
Vaola kirjoitti:Dumari kirjoitti:Ding-Dong
Mulla soinut koko päivän päässä:
"ding ding-a-dong
"
^ Käsittämättömän tarttuva renkutus.
Hyvinkin mahollista, onneksi nyt on pää jumissa vielä eilisestä ettei siellä mikään.
Vaola kirjoitti:
Tytöt läksivät toisten isovanhempien kanssa jouluostoksille. Toivottavasti eivät tuo mitään järjettömän kokoisia leluja kotiin. Meillä ei ole tilaa!!!
Lisästressiä tuo yhtäkkiä todella nihkeäksi ryhtynyt äitipuoli. Ei tällä hetkellä nappaa niin yhtään mennä sinne jouluksi. Mutta pakko kai se on isukin takia koettaa kestää.
Joulu on aika stressaavaa aikaa useimmille, eikä varmasti vähiten sen takia että jotkut näkee semmoisia sukulaisia joita ei muuten näe. Oma äityliini yritti saada kaikkia lapsiaan jouluksi jonnekin lappiin mökkeilemään, muttei sille nyt oikeen lämmetty, koska sieltä pitää tulla aika nopeasti takaisin... ei maksais oikeen vaivaa ajaa pari päivää että pääsis oleen landella pari päivää. Nyt menen mutsille muuten vaan joulua ihan siskojen ja veljen kanssa viettämään. Luultavasti paarissakin kävästään kavereita sit moikkaamaan.
Toivottavasti tyttöinesi pääset naattimaan joulusta
ps. mennää pulkkaileen taas sitkun on lunta

Lähetetty: 16.12.2006 12:49
Kirjoittaja bedlam
Eipä ole ennen tällasta millisänkeä ollutkaan. Tuli heti freesimpi olo, vaikka krapula vähän vaivaakin. Pentele, mun piti lähteä suoraan parturin jälkeen joululahjaostoksille, mutta tuo eilinen baarikeikka tuli täysin takavasemmalta. Onneksi ei ole enää sentään tukka kipeä. Saa nähdä jos siirtäisi huomiselle sitten kauppareissut... Ksääh, että olenkin laiska paska.
Lähetetty: 16.12.2006 12:52
Kirjoittaja Keikaus
Kimmen kirjoitti:
Mulla on joku ninni-tauti. Olen jo tiskannut, siivonnut, pessyt pyykkiä ja puhdistanut pyykinpesukoneen ja tehnyt ruokaa ja tiskannut uudestaan.

Ah, mikä mies! Seksy siivoojasetä! Mulla on sama tauti, koska oikeasti haluan siivota tänään. Täytyy siis käyttää sitä hyväkseen ja ryhtyä tuumasta toimeen.
Lähetetty: 16.12.2006 12:56
Kirjoittaja Keikaus
Olin eilen hieman ulkoilemassa ystävättäreni kanssa. Olin eräässäkin keskustan isossa ja viihtyisässä iltapaikassa, joiden asiakkaisen vuositulot ovat varmasti keskitasoa korkeammat. Herttinen sentään, kun ihmiset siellä olivat sovinnaisia. Tuli sellainen olo, että mitä tahansa suustaan päästi, rikkoi sääntöjä pahasti. Mulle ei kyllä tule sellainen olo esim. Lostarissa.
Lähetetty: 16.12.2006 12:58
Kirjoittaja silsis
Sheetlord kirjoitti:RolloTomasi kirjoitti:flashbubbles allekirjoituksessa
Pitikin mennä klikkaamaan tuota linkkiä. Nyt on koko aamu ammuskeltu pallosia niin, että silmät sulkiessa luulee olevansa ruotsinlaivan pullo... siis pallomeressä...
Jep, kiide (v/l)inkistä
Vuorotellen tiskaan ja pelaan, lalalaaa!
Lähetetty: 16.12.2006 13:15
Kirjoittaja Bluntly
Tarttis varmaan tuunata tuo perunankuorimaveitseni, aina vakavamman perunateaterin jälkeen haava sormessa. Voisin tietysti harkita hankkivani semmoisen jenkkimallisen vempeleen.
Mitä tänään? Ainakin lihakeittoa. Padassa muhii 1.4kg lihaa, 1kg sekavihanneksia ja n.3kg pottuja.
Lähetetty: 16.12.2006 13:23
Kirjoittaja silsis
Bluntly kirjoitti:
Mitä tänään? Ainakin lihakeittoa. Padassa muhii 1.4kg lihaa, 1kg sekavihanneksia ja n.3kg pottuja.
Pari kertaako meinasit tuolla itsesi syöttää

Lähetetty: 16.12.2006 13:35
Kirjoittaja mdm
Ai meniks perjantai jo?

Lähetetty: 16.12.2006 13:50
Kirjoittaja BettyB.
Jääärkyttävä krapula ja väsytys. Phuuuh. Kolme yötä putkeen mennyt max. 4 tunnin unilla ja se alkaa jo näkyä. No, itseään saa syyttää, kuka käski lähtemään jatkoille. On kyllä pakko ottaa pieni välikuolema tossa sängyllä, sillä illalla pitäis taas jaksaa.
Jos jotain positiivista pitää löytää, niin Crowne Plazan palvelu oli erinomaista, kylpytakit pehmeitä ja sijainti ihanteellinen Luxista katsottuna.

Lähetetty: 16.12.2006 14:01
Kirjoittaja Clay
Lähetetty: 16.12.2006 14:09
Kirjoittaja silsis
En jaksanut ihan loppuun, ponnahtiko helmiä?
Lähetetty: 16.12.2006 14:45
Kirjoittaja Elppis
Ugh! Mitä ihmeellistä kissoissa ja koirissa on? Minkä takia ihmisten pitää päästä ihan huvin vuoksi niitä katsomaan? Juu, on meillä eläimiä. Kyllä, on löytöeläimiä. Etsittekö omaa kissaanne? Ei ei, tultiin vaan katsomaan.
ARGH! Jostain syystä lauantaisin ja sunnuntaisin näitä "katsojia" on vaikka kuinka paljon, ja vielä sellaisia joilla on itsellään elukoita. Menisivät kotiin pitämään omille elukoille seuraa.
Nojoo, palkkaahan mä tästä saan, mutta työ on 70% asiakaspalvelua, 28% siivousta ja 2% elukoiden kanssa oleskelua. Noi prosentuaalit vois vähän muuttua.
