Herra Manala kirjoitti:Kaikki realiteettivammaiset miestentallojat yhdessä paikassa, nuuh!
Sä kyl tallot naisiakin! Sullon joku tuplavamma.
No kun katseli sunkin tyyliäsi kirjoitella asioita ex-miehestäsi eron hetkellä ja sen jälkeen, niin vähemmästäkin tulee mieleen että onkohan kanaemolla lievästi sanottuna tuplastandardit käytössä. Sinä se olet jatkuvasti täällä nössömiehiäsi juoksemassa puolustamaan, etkä onneksi vaadi siitä palkkioksi kuin täydellisen nöyryytysoikeuden heitä kohtaan. Ei sen tarvitse olla isokaan vika kunhan se on omassa päässä.
Pointtereita nöyryytyksiin, kiitos. Mielestäni en moista ole koskaan harrastanut, minulla kun ei ole tarvetta nöyryyttää ihmisiä. Huvittavinta siinä erokeskustelussa olikin se, että itse en edes osallistunut siihen kovinkaan aktiivisesti, ihmettelin vain vierestä miten paljon meitä koskaan tapaamattomat ihmiset katsoivat tietävänsä parisuhteestamme. Elukka on yksi niistä ihmisistä joita minä arvostan kaikkein eniten maailmassa, ja sama päti myös silloin. Jos ihmiset eivät halunneet uskoa sitä, ei ongelma ole minun.
prosessi kirjoitti:Mielestäni en moista ole koskaan harrastanut, minulla kun ei ole tarvetta nöyryyttää ihmisiä.
Joo, eikä uskovaisilla ole tarvetta tuomita ihmisiä.
Hassu ajattelutapa, jos luulet voivasi todistaa, ettet ole ollut tarkoituksella ilkeä Aarnea kohtaan, ryhtymällä ilkeäksi minua kohtaan. Jotenkin epäjohdonmukaista.
masa kirjoitti:Vituttaahan se nyt ketä tahansa katsoa vierestä, kun kaveri ei näe mitä on saavuttanut ja mitä hänellä jo on.
Saavuttanut – vai saanut? Hankkinut muiden hakijoiden nokan edestä unelmaduunin, neuvotellut ja vääntänyt itselleen sopivan toimenkuvan ja hyvän liksan?
Mulle on jäänyt vähän sellainen kuva että Aarne on saanut aika paljon ja melko helposti, mutta ilman raudanlujaa varmuutta omasta asemastaan.
aasi kirjoitti:Mulle on jäänyt vähän sellainen kuva että Aarne on saanut aika paljon ja melko helposti, mutta ilman raudanlujaa varmuutta omasta asemastaan.
Olen toki saanut paljon - mutta en ilman isoa riskiä. Kun tulin tähän duuniin, firma oli aivan alkutekijöissään. Kaikilla meistä oli tietenkin suuret toiveet menestyksestä mutta niinhän kaikilla muillakin yrittäjillä. Olisimme hyvin saattaneet flopata täydellisesti. Mutta onneksi kävi hyvin ja pakerrus kannatti.
Sain duunin toki siksi että kaverit tunsivat minut - mutta en ainoastaan siksi että he tunsivat minut, vaan erityisesti siksi että he tiesivät mitä olin aiemmin tehnyt, ja mitä minä osaan.
En ole kuitenkaan missään vaiheessa joutunut tappelemaan asemastani, tai kapuamaan ylöspäin mitään sosiaalista hierarkiaa.
masa kirjoitti:Vituttaahan se nyt ketä tahansa katsoa vierestä, kun kaveri ei näe mitä on saavuttanut ja mitä hänellä jo on.
Se, etten elvistele jatkuvasti ei tarkoita ettenkö näkisi. Enpä edes usko että tuo on se vitutuksesi/nne todellinen syy.
Just just. Erittäin vakavasti otettava itse-surunhoitoketju on täynnä jumalauta Ikean kaapinkokoamisohjieta ja urpojen lällätyksiä puolesta ja vastaan sille ja tälle ka lisäksi kaikkea muuta paskaa.
Tämä on surunhoitoa. Perustakaa oma ketju tämmöisille paskatarinoille.
NegaDuck kirjoitti: Se, etten elvistele jatkuvasti ei tarkoita ettenkö näkisi. Enpä edes usko että tuo on se vitutuksesi/nne todellinen syy.
Kuka elvistelee ja millä elvistelee? Erittele ne ensin kypärässäsi ja pane esittelyyn ne sitten jonnekin toisaalle.
Meinasin edellä sanoa, ettei tästä enää puuttu kuin se kun Ankka tulee kehumaan kuinka löysi mistäliebiltemasta sopivan puhaltimen, millä saa puhallettua munansa kuumaksi ja sopivan ruskeaksi suuhun laittoa varten.
Yönmustaritari kirjoitti:Just just. Erittäin vakavasti otettava itse-surunhoitoketju on täynnä jumalauta Ikean kaapinkokoamisohjieta ja urpojen lällätyksiä puolesta ja vastaan sille ja tälle ka lisäksi kaikkea muuta paskaa.
Jollekin kai Ikean kaapinkokoaminen on surunhoitoa... No, whatevö...
Jaa-a... aikalailla se mullakin tolle musiikinkuuntelulinjalle menee. Yleensä pistän soimaan jotai rauhoittavaa ja kaunista musiikkia (usein pianomusaa), koska suru on mulle niin todella levoton olotila. Ja sitten usein myös siivoan kämpän... sotkuisuus tekee vielä entistä pahemman ja levottomamman olon; siisti kämppä taas jotenkin rauhoittaa, ja siitä tulee hyvä mieli, että on jaksanut edes sen tehdä. Ja jos vaan mahdollista, hakeudun jonnekin veden ääreen, missä tuulee - eli mielellään meren rannalle ja tuijottelen sinne vähän aikaa.
Joo. Eiköhän se ole kiteytettynä sillei, että kun surettaa, pitää päästä yksin jonnekin, jossa on kaunista kaikilla aisteilla aistittuna. Siitä vaan tulee jotenkin rauhallinen olo
