Sivu 1/5
Hyvät naapurit, asumisen parhautta?
Lähetetty: 20.10.2006 13:08
Kirjoittaja SingleMalt
Ilman alustusta, kelpaisikos tällainen kaveri naapuriksinne?
Naapurini on armottoman tyhmä. Eilen se päivitteli, että mihäkän kettu tai haukka hänen kissojaan vainoaa. Aina kun päästää kissan omille teilleen, niin saa kuulema pelätä, että jääkö se sille tielleen. Tämän kesän aikana 3 kissaa on jo kadonnut. Ehdotin, että hän alkaisi ulkoiluttaa kissojaan hihnassa, eikä antaisi niiden kulkea vapaana. Sanoin, että kissojen vapaana pitäminen on vaarallista kissoille, pikkulinnuista puhumattakaan, ja lisäksi se taitaa olla lainkin vastaista. Naapuri sanoi, että hänhän ei kissaa hihnassa ulkoiluta. Tämän keskustelun aikana uusin kissa oli juuri pihassa vapaana uusia kotikulmiaan tutkimassa.
No, jos se tulee meidän pihalle, niin ammun senkin, ja hautaan samaan kuoppaa, missä ne aikaisemmat 3 kissaa ovat. En enää jaksa katsella kissojen kaivamia kuoppia kasvimaassa, surra tuhoutuneita linnunpesiä, enkä haistella kissankusta nurkissa. Pienoiskivääri, äänenvaimennin + aliääniluodit, ja kiikaritähtäin - siinä on ratkaisu näihin ongelmiin.
Jatkoa:
Kerroin naapurilleni nähneeni, kuinka suurikokoinen pöllö nappasi hänen uuden kissansa myöhään lauantai-iltana naapurini pihan vieressä olevalta aukiolta.
En hennonut kertoa, mitä oikeasti näin. Minä nimittäin näin, miten pienoiskiväärin luoti osuu kasvimaalle paskantavaa kissaa naamaan. Ja hyvin näinkin, sillä katselin tätä episodia pienoiskiväärin kiikaritähtäimen läpi.
Saapas nähdä vieläkö se hankkii viidennen kissan... No, siinähän hankkii, ei minulta luodit lopu.
Lähetetty: 20.10.2006 13:14
Kirjoittaja Bliss
Joo. Toi kissoja lahtaava kaveri saa muutta meidän naapuriin vaikka heti huomenna, mun ei sitten tarvi enää tähtäillä painepesurilla meidän takapihalle kuseksivia ja paskantavia kissoja.
Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?
Lähetetty: 20.10.2006 13:14
Kirjoittaja PerttiMakimaa
SingleMalt kirjoitti:Ilman alustusta, kelpaisikos tällainen kaveri naapuriksinne?
Kumpi noista?
Toinen on perinteinen muista hyvää uskova, mutta itsepäinen.
Toinen on mentaalitapaus, joka alkaa parin vuoden sisällä ampua pihaansa tulevia lapsiakin.
Vastaus on, että en kumpaakaan.
Lähetetty: 20.10.2006 13:18
Kirjoittaja Geetzu
Kissantappajaa en kyllä kattelis. Oikein vituttaa miten joku voi olla noin törkeä, ei vaivaudu taistelemaan sanallisesti ja poliisivoimin asiasta vaan tyytyy helppoon (pöh) ja pikaiseen (tilapäiseen) ratkaisuun: ampumiseen. Vitun sekopää.
Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?
Lähetetty: 20.10.2006 13:41
Kirjoittaja Elukka
PerttiMakimaa kirjoitti:SingleMalt kirjoitti:Ilman alustusta, kelpaisikos tällainen kaveri naapuriksinne?
Kumpi noista?
Toinen on perinteinen muista hyvää uskova, mutta itsepäinen.
Toinen on mentaalitapaus, joka alkaa parin vuoden sisällä ampua pihaansa tulevia lapsiakin.
Vastaus on, että en kumpaakaan.
Samaa mieltä.
"Justiin kuule ikkunasta näin, miten huuhkaja vei teidän pikku Jani-Petterin...
(Juu, semmoinen .22-kaliiperin huuhkaja... Ja vittuakos tuli kuopimaan lapioineen mun pihalleni! Seuraavaksi tapan loputkin teistä kusipäistä.)"
Selvää sarjamurhaaja-ainesta.
Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?
Lähetetty: 20.10.2006 14:09
Kirjoittaja safi
Elukka kirjoitti:
Selvää sarjamurhaaja-ainesta.
Höpön löpöä tyyppi ei vain pidä kissoista tai ehkä muistakaan elukoista kuseksimassa pihallaan ja se on mielestäni ihan ymmärettävää.
Toki olisi asiallista ensin sanoa kissan omistajalle, että katti käy kuseksimassa pihalla ja se on pidettävä poissa nurkista. Sen jälkeen onkin sitten kissan omistajan oma häpeä, jos ei ymmärrä kisunsa parasta.
Meitä on moneen junaan, mutta ihmisten listimiseen tuosta on kyllä vielä aika pitkä matka.
Juu ja voisin ihan hyvin asua kissan ampujan naapurina, mutta vastuuttoman kissan omistajan naapurina en välttämättä haluaisi asua. Kusenhaju nurkissa tai lasten hiekkalaatikko kissan vessana ei vaan lisää asumisviihtyvyyttä.
Lähetetty: 20.10.2006 14:11
Kirjoittaja selika
-deleted-
Lähetetty: 20.10.2006 14:17
Kirjoittaja martza
Safi kirjoitti:
Kusenhaju nurkissa tai lasten hiekkalaatikko kissan vessana ei vaan lisää asumisviihtyvyyttä.
Olet aivan oikeassa. Senpä takia näistä kahdesta vaihtoehdoista, valitsisin kissanlahtaajan naapurikseni mielelläni. Saisi sitten pitää minunkin pihani puhtaana irtolaiskissoista.
Lähetetty: 20.10.2006 14:19
Kirjoittaja SingleMalt
selika kirjoitti:
Ei oo onneks kukaan meidän koiria alkanut lahtaamaan, vaikka vapaana usein kulkevatkin.
.
Koira ei ole lainsuojaton, toisin kuin kissa.
linkkiä
Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?
Lähetetty: 20.10.2006 14:47
Kirjoittaja Elukka
safi kirjoitti:Elukka kirjoitti:
Selvää sarjamurhaaja-ainesta.
Höpön löpöä tyyppi ei vain pidä kissoista tai ehkä muistakaan elukoista kuseksimassa pihallaan ja se on mielestäni ihan ymmärettävää.
Ja asianmukainen ratkaisu tilanteeseen on siis ampua kuseksijat hengiltä ja väittää pokkana naapurille, että huuhkaja vei?
Ooooo-kei.
Lähetetty: 20.10.2006 15:05
Kirjoittaja Lilo
Jos saan valita, en halua naapuriini
a) psykopaatteja
b) idiootteja
c) idiootteja psykopaatteja
...joten en kaipaa naapuriini kumpaakaan esimerkkihenkilöistä.
Lähetetty: 20.10.2006 15:06
Kirjoittaja Lolita
En huolisi kumpaakaan. Idiootteja molemmat.
Lähetetty: 20.10.2006 15:29
Kirjoittaja prosessi
SingleMalt kirjoitti:selika kirjoitti:
Ei oo onneks kukaan meidän koiria alkanut lahtaamaan, vaikka vapaana usein kulkevatkin.
.
Koira ei ole lainsuojaton, toisin kuin kissa.
linkkiä
KISSA EI OLE LAINSUOJATON
Helsingin eläinsuojeluyhdistys muistuttaa, että vapaana kulkeva tai heitteille jätetty kissa ei ole lainsuojaton, kuten viime aikoina on julkisuudessa virheellisesti väitetty. Eläimen saa lopettaa vain ja ainoastaan sen omistaja. Kissan tai minkään muunkaan lemmikin liikkuminen yksin ilman omistajaansa ei suinkaan tarkoita, että se olisi villiintynyt.
Täysin villiintyneen kissan saa metsästyslain mukaan lopettaa maanomistaja tai metsästysoikeuden haltija. Käytännössä villiintyneen ja kesyn kissan erottaminen edellyttää, että kissa otetaan kiinni ja sitä tarkkaillaan vähintäänkin muutamien päivien ajan, jotta selviäsi, onko se villi vai vain oppinut varomaan vihamielisiä ihmisiä. Täysin villiintynyt kissa tunnistetaan lain mukaan sen käyttäytymisen ja elinpiirin perusteella. Edellytyksenä on mm. se, että kissa hankkii ravintonsa luonnosta. Heitteillä oleva tai kotoaan karannut kissa ei ole metsästyslain tarkoittama villiintynyt kissa eikä sitä saa tappaa.
Eläinsuojelulain 15.§:n mukaan irrallaan tavatun lemmikin saa ottaa kiinni ja toimittaa kunnalliseen talteenottopaikkaan. Esimerkiksi kotoaan karanneen lemmikin omistajalla on 15 vuorokautta aikaa noutaa lemmikkinsä talteenottopaikasta.
Ei niin, että minä antaisin kissojeni kuljeskella vapaana, mutta tuo kuvitelma kissan lainsuojattomuudesta ärsyttää jo ihan senkin takia, että kissa voi karata, ja erittäin suurella todennäköisyydellä silloinkin pyydystää ruokaa luonnosta, eikä silti todellakaan ole villiintynyt.
Lähetetty: 20.10.2006 15:34
Kirjoittaja aasi
Minua ei ollenkaan haittaisi naapurin raadollisen käytännöllinen suhtautuminen lainsuojattomiin ja häiriöitä aiheuttaviin luontokappaleisiin, kunhan tarpeetonta kärsimystä ei tapahdu.
Lähetetty: 20.10.2006 15:56
Kirjoittaja bedlam
Kun kerran vaeltelevia kissoja saa ammuskella vapaasti, mielestäni oikeus ja kohtuus olisi että myös esim. nurkkiin kuseksivia juoppoja ja jatkuvasti häiriköiviä mustalaisia ja jehovantodistajia saisi lahdata parvekkeelta käsin.
Lähetetty: 20.10.2006 15:59
Kirjoittaja Bliss
bedlam kirjoitti:nurkkiin kuseksivia juoppoja ja yleistä häiriötä aiheuttavia mustalaisiakin saisi lahdata parvekkeelta.
Olemme samaa mieltä.
Naapurin vaeltava kissa on palautettu kotiinsa tuosta takapihalta mennen kesän aikana noin kolmekymmentä kertaa. Sitten kyllästyin, ja kahdesti roudasin sen löytöeläinkotiin. Edelleen se kakkii mun nurmikolle ja hiekkalaatikkoon. Otimme käyttöön painepesurikarkoituksen. Seuraavaksi menen suihkuttamaan kissan omistajattaren

Lähetetty: 20.10.2006 16:11
Kirjoittaja SingleMalt
bedlam kirjoitti:Kun kerran vaeltelevia kissoja saa ammuskella vapaasti, mielestäni oikeus ja kohtuus olisi että myös esim. nurkkiin kuseksivia juoppoja ja jatkuvasti häiriköiviä mustalaisia ja jehovantodistajia saisi lahdata parvekkeelta käsin.
Beddiksestä perkele kyldyyriministeri! Tässä on selkeästi suomelle uusi matkailuvaltti!
Lähetetty: 20.10.2006 16:20
Kirjoittaja prosessi
Bliss kirjoitti:bedlam kirjoitti:nurkkiin kuseksivia juoppoja ja yleistä häiriötä aiheuttavia mustalaisiakin saisi lahdata parvekkeelta.
Olemme samaa mieltä.
Naapurin vaeltava kissa on palautettu kotiinsa tuosta takapihalta mennen kesän aikana noin kolmekymmentä kertaa. Sitten kyllästyin, ja kahdesti roudasin sen löytöeläinkotiin. Edelleen se kakkii mun nurmikolle ja hiekkalaatikkoon. Otimme käyttöön painepesurikarkoituksen. Seuraavaksi menen suihkuttamaan kissan omistajattaren

Kannattaa roudata aina kuin vain mahdollista, omistaja kun joutuu kuitenkin maksamaan sinne hoitomaksuja. Veikkaisin että kukkaron keventyminen ainakin jossain vaiheessa alkaa tehota.
Lähetetty: 20.10.2006 16:23
Kirjoittaja SingleMalt
prosessi kirjoitti:Kannattaa roudata aina kuin vain mahdollista, omistaja kun joutuu kuitenkin maksamaan sinne hoitomaksuja. Veikkaisin että kukkaron keventyminen ainakin jossain vaiheessa alkaa tehota.
Kukas maksaaa sen kissan roudaamiseen kuluneet polttoaineet ja ajan?
Lähetetty: 20.10.2006 16:34
Kirjoittaja prosessi
SingleMalt kirjoitti:prosessi kirjoitti:Kannattaa roudata aina kuin vain mahdollista, omistaja kun joutuu kuitenkin maksamaan sinne hoitomaksuja. Veikkaisin että kukkaron keventyminen ainakin jossain vaiheessa alkaa tehota.
Kukas maksaaa sen kissan roudaamiseen kuluneet polttoaineet ja ajan?
Se, joka joutuu maksamaan sakkoja ja pesulalaskun, jos menee suihkuttelemaan naapuria. Taitaa tulla halvemmaksi kissan roudaaminen, varsinkin kun lemmikkikissan ampumisestakin saa sakkoja.
Idiootit ihmiset pysyvät idiootteina, vaikka heidän kissojaan tappaisikin, joten väärät ovat koston kohteet, varsinkin kun idiootti alta aikayksikön hankkii uuden ilmaisen kissan. Valitettavasti osa näistä idiooteista ei kyllä vaivaudu edes soittamaan hoitoloihin kissansa perään juuri sen hoitomaksun takia, kun uuden kissan saa ilmaiseksi...
Lähetetty: 20.10.2006 16:39
Kirjoittaja SingleMalt
prosessi kirjoitti: Taitaa tulla halvemmaksi kissan roudaaminen, .
Kyllä se on täysin eri mirri se, jonka takia minä alan bensaa ja aikaani polttamaan.
Lähetetty: 20.10.2006 17:24
Kirjoittaja prosessi
SingleMalt kirjoitti:prosessi kirjoitti: Taitaa tulla halvemmaksi kissan roudaaminen, .
Kyllä se on täysin eri mirri se, jonka takia minä alan bensaa ja aikaani polttamaan.
Sitä en epäile ollenkaan.
Enkä minäkään naapurien kissoja minnekään roudaa, olen vain tyytyväinen kun ne tulevat navettaamme tappamaan pienjyrsijöitä, joita omat kissamme eivät voi lahdata, koska niitä ei päästetä vapaaksi ulos. Tilanne on kuitenkin toinen, jos haluaa suojella omaa pihaansa tihutöiltä, jolloin paras (ja ainoa laillinen) keino on tuo kissan hoidosta maksattaminen. Tai tietenkin pelottelu, jota Bliss on harrastanut, mutta kissat vain tuppaavat olemaan raivostuttavan fiksuja, eli ne tulevat pihaan silti, jos riski joutua suihkutetuksi niiden omasta mielestä on tarpeeksi pieni.
Itse asiassa täytyy myöntää, että olen joutunut hieman tinkimään periaatteistani ja laskemaan yhden omankin kissan vapaaksi pihaan, koska niitä halvatun jyrsijöitä tulee niin perkuleesti lantalaan ja elukoitten ruokintapaikkojen lähelle. Luru on se ainoa kissoistani, jonka olen uskaltautunut vapauttamaan, koska se pelkää niin älyttömästi sekä muita ihmisiä, eläimiä, autoja että kissojakin, ettei se uskalla mennä kauemmaksi kuin max. 20 metrin etäisyydelle navetasta, ja niinkin kauas vain, jos sitä kohti ajaa autolla pihatietä pitkin navetan suunnasta.
Taajamassa kissan irtipito kyllä on minun mielestäni aina täysin asiatonta, enkä ymmärrä miten ihmiset uskaltavat, sillä vaikka Luru onkin tuollainen varma tapaus, en osaa olla jatkuvasti pelkäämättä sen puolesta. Naapureiltamme, vaikka umpimaaseudulla asummekin, katoaa kissaa kuin kärpästä, ja heillä niitä onkin kymmenittäin, mutta ilman sitä laumaa olisimme pulassa. Luru ei todellakaan riittäisi tuholaistorjunnassa, ja myrkkyjen ja loukkujen käyttö eläintilalla on erittäin hankalaa ja riskialtista, menisi henki tai varpaat ainakin koirilta.
Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?
Lähetetty: 20.10.2006 18:52
Kirjoittaja safi
Elukka kirjoitti:
Ja asianmukainen ratkaisu tilanteeseen on siis ampua kuseksijat hengiltä ja väittää pokkana naapurille, että huuhkaja vei?
Ooooo-kei.
No kerro ihmeessä mitä sinä sitten tekisit? Eikö kyseinen naapuri ollut jo ehdottanut kissan ulkoiluttamista narun päässä, niin katti saisi pitää henkensä. Tämähän ei ollut kissan omistajalle käynyt missään tapauksessa.
Re: Hyvät naapurit, asumisen parhautta?
Lähetetty: 20.10.2006 19:42
Kirjoittaja sivustahuutaja
safi kirjoitti:No kerro ihmeessä mitä sinä sitten tekisit? Eikö kyseinen naapuri ollut jo ehdottanut kissan ulkoiluttamista narun päässä, niin katti saisi pitää henkensä. Tämähän ei ollut kissan omistajalle käynyt missään tapauksessa.
En ole koskaan tavannut eläinystävää, joka suhtautuisi järkevästi lemmikkinsä aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen.
"Eihän meidän pikku misun pisujen takia tarvitse koko lasten hiekkalaatikon hiekkoja uusia, riittää että kerran päivässä kaivaa ne pökäleet pois!? Lasku hiekan uusimisesta? Töineen 150e? Kauhean kallista!?" VITTU, elämä on kallista. Jos ei ole varaa maksella naapurien autojen maalauksia (konepellillä nukkuvat kissat) tai hiekkalaatikon putsaamista Lassila & Tikanojan toimesta, niin ei sitten hanki sitä 'ilmaista' kissaa sieltä eläinystävien suojakodista.
Lähetetty: 20.10.2006 19:45
Kirjoittaja slam
tässä on hyvät naapurit... kiittää oven auvauksesta ja morjestelevat... harvoin kuuluu humalaisten mölinää... jotain kummaa remppaa on tehty yläkerrassa.. ei ihmeempiä