Sivu 1/2

Opettajan uhrina oma oppilas

Lähetetty: 28.09.2006 8:33
Kirjoittaja Riemumieli
Laaja pedofiili-paljastus
Opettajan uhrina oma oppilas
IL 27.9.2006 22:17

Yhdeksän miestä käytti seksuaalisesti hyväkseen kymmeniä lapsia.
Rikoskomisario Jonna Turunen kertoo, että epäillyiltä on löytynyt lapsipornon lisäksi myös satoja, aivan tavallisia lapsia esittäviä valokuvia, joista epäillyt ovat saaneet seksuaalista tyydytystä.

- Tämä on vain jäävuoren huippu. Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat valitettavasti lisääntyneet, eikä tämä tähän lopu, sanoo rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisin väkivaltayksiköstä.

Tämän vuoden aikana Helsingin poliisi on onnistunut paljastamaan satoja lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Teoista epäillään yhteensä yhdeksää mieshenkilöä pääkaupunkiseudulta. Yksi epäillyistä oli opettaja, jonka uhrina oli oma oppilas. Opettaja menetti työpaikkansa paljastumisensa jälkeen.

Helsingin poliisin tutkimissa tapauksissa uhreja on ollut yhteensä yli 30. Tapahtumahetkellä he ovat olleet 6-17 vuotiaita. Joidenkin kohdalla hyväksikäyttö on jatkunut vuosien ajan. Ilmitulleet seksuaalirikokset ovat vaihdelleet koskettelusta ja lapsipornon hallussapidosta sukupuoliyhdyntään asti.

- Uhrit ovat aivan tavallisten perheiden lapsia, sekä tyttöjä että poikia, kertoo rikoskomisario Jonna Turunen Helsingin poliisista.
Sen kummemmin ketään syyllistämästä ihmettelen, miten 6-vuotias on joutunut tuollaiseen tilanteeseen vanhempien tietämättä? Muuten tähän ei voine sanoa muuta kuin kuka alkaa pään silittämisen? On selvää, että tuomioistuimet tuomitsemat huimat vuoden tai puolentoista ehdottomat eli ehdonalaiseen pääsevät puolen vuoden päästä tuomiosta. Ennen vanhaan lähdettiin joukolla oikeutta toteuttamaan, olisiko aika palata sinne...

Ja edelleen:
Pedofiileillä yhteys jopa tuhansiin lapsiin
IS 28.9.2006 06:57
Jopa tuhannet lapset ovat voineet olla säännöllisessä yhteydessä sadoista seksuaalirikoksista epäillyn yhdeksän miehen ryhmään, josta Helsingin poliisi eilen tiedotti. Varsinaisia lapsiuhreja on poliisin mukaan noin 30, mutta epäillyt miehet ovat voineet hyvinkin pitää yhteyttä esimerkiksi netin kautta paljon suurempaan lapsijoukkoon.

Poliisin ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mukaan hyväksikäytttäjillä on yleensä keskusteluyhteys meneillään kymmenien ellei satojen alaikäisten kanssa. Näin laskien lapsiin sekaantumisesta epäillyillä yhdeksällä miehellä on voinut olla yhteys vähintään satoihin, mahdollisesti jopa tuhansiin lapsiin.

- Hyväksikäyttäjät pitävät listoja ja osoitteita ylhäällä ja taivuttelevat lapsia pikkuhiljaa kohti haluamaansa, Cacciatore kertoo.

Vaaravyöhykkeessä ovat varsinkin aikuisennälkäiset lapset, jotka janoavat myönteistä huomiota.

Helsingin poliisi tiedotti eilen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, joihin yhdeksän miehen epäillään syyllistyneen vuosina 1999-2006. Epäillyt ovat keski-ikäisiä miehiä ja asuvat pääkaupunkiseudulla. Heitä epäillään muun muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja internetissä levitetystä lapsipornosta sekä ostetusta seksistä. Uhrit ovat olleet tekohetkellä 6-17-vuotiaita.

Re: Opettajan uhrina oma oppilas

Lähetetty: 28.09.2006 9:18
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Riemumieli kirjoitti:Vaaravyöhykkeessä ovat varsinkin aikuisennälkäiset lapset, jotka janoavat myönteistä huomiota.
Juuri näin.

Huonoitsetuntoiset lapset, jotka kokevat jääneensä vaille vanhempiensa huomiota. Niihin nuo pedot iskevät.

Ylläoleva kuvaus sopinee lähes joka toiseen liian paljon työmaailmaan uppoutuneeseen nykyuraohjukseen, jolla on lapsia. *ittu.

Lähetetty: 28.09.2006 9:29
Kirjoittaja martza
PerttiMakimaa kirjoitti: Huonoitsetuntoiset lapset, jotka kokevat jääneensä vaille vanhempiensa huomiota. Niihin nuo pedot iskevät.
:komp:
Juuri näin eilen puhuttiin myös uutisissa. Elikkä potentiaalisten pedofiilien uhreilla on ongelmia juuri kotioloissa, kun he eivät ole saaneet sieltä sitä turvaa ja huomiota vanhemmiltaan, mikä heille kuuluisi ns. normaalissa perheoloissa ja joka pitäisi olla jokaisen lapsen oikeus.

Lähetetty: 28.09.2006 9:35
Kirjoittaja Riemumieli
Toisaalta ikävää, että tämä(kin) tapaus menee pohjoismaalaisen uhrin syyllistämismentaliteetin tielle. Käyt töissä, olet syyllinen lapsesi hyväksikäyttöön. Olet kännissä eli halusit tulla raiskatuksi jne. jne. Lähdetään kuitenkin siitä, että namusetiä on aina ollut, mutta ennen vanhaan paljastuminen sai aikaan muuta kuin tahdon perustaa oma puolue pedofiileille niin kuin Alankomaissa.

Lähetetty: 28.09.2006 9:44
Kirjoittaja eps
Pedofilia (joka tarkkaan ottaen tarkoittaa lapsiin kohdistuvia seksuaalisia fantasioita ja niiden toteuttamista) on ehdottomasti paha juttu, jota harrastava pitää laittaa hoitoon tai ainakin eristää lapsista. Mediassa tunnutaan kuitenkin laajentavan pedofilia kiinnostukseksi nuoriin. Esimerkiksi edellisessä lainauksessa uhrien yläikäraja oli 17v. Tarkoittaako tämä sitä, että 16-17v nuoria pitää suojella, vaikka lain mukaan suojaikäraja on 16v? Tällä perusteella esimerkiksi erään palstakirjoittajan lämmin ensirakkaus muuttuukin karmeaksi pedofiliaksi, jossa ei voi olla mitään hyvää. Vähän epäilen.

Jatkossa kannattaakin tavallisen aikuisen olla varovainen netissä. Ikinä et voi olla varma, että netissä mukavalta vaikuttanut aikuinen ihminen onkin 17 ja aikeissa haastaa sinut oikeuteen pedofiliasta.

e.

Lähetetty: 28.09.2006 9:46
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Riemumieli kirjoitti:Toisaalta ikävää, että tämä(kin) tapaus menee pohjoismaalaisen uhrin syyllistämismentaliteetin tielle. Käyt töissä, olet syyllinen lapsesi hyväksikäyttöön. Olet kännissä eli halusit tulla raiskatuksi jne. jne. Lähdetään kuitenkin siitä, että namusetiä on aina ollut, mutta ennen vanhaan paljastuminen sai aikaan muuta kuin tahdon perustaa oma puolue pedofiileille niin kuin Alankomaissa.
En ole syyllistämässä, mutta ajattelepa tuolla kuvauksella porukkaa tässä maassa. Sitä piisaa vasemmalta ja oikealta.

Sitten kun olettamuksena on, että tämä maa on oikea lintukoto niin eihän kukaan voisi netissä valehdella, eihän?

Lähetetty: 28.09.2006 12:06
Kirjoittaja Kreitsu
Toisaalta huomiotta jätetty lapsi saattaa alkaa kartella huomiota ja eristäytyy. Persoonallisuudesta ja olosuhteista riippuen voi jopa alkaa pelätä vieraita ihmisiä.

"Pumpulissa" kasvatettu lapsi sen sijaan saattaa olla vähän turhankin avoin ja hyväuskoinen vieraiden ihmisten suhteen. "Terve" pelko puuttuu.

Re: Opettajan uhrina oma oppilas

Lähetetty: 28.09.2006 12:41
Kirjoittaja sivustahuutaja
Riemumieli kirjoitti:Sen kummemmin ketään syyllistämästä ihmettelen, miten 6-vuotias on joutunut tuollaiseen tilanteeseen vanhempien tietämättä?
Vastaus:

"Kymmenesosa suomalaisista on sitä mieltä, ettei lapsen potkiminen ole pahoinpitelyä."

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /09/472671

Re: Opettajan uhrina oma oppilas

Lähetetty: 28.09.2006 12:46
Kirjoittaja ninnithequeen
sivustahuutaja kirjoitti:"Kymmenesosa suomalaisista on sitä mieltä, ettei lapsen potkiminen ole pahoinpitelyä."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... /09/472671
Siis ei herranjumala...

Re: Opettajan uhrina oma oppilas

Lähetetty: 28.09.2006 13:52
Kirjoittaja Riemumieli
sivustahuutaja kirjoitti:"Kymmenesosa suomalaisista on sitä mieltä, ettei lapsen potkiminen ole pahoinpitelyä."
Liekö heitetty vitsinä, toivottavasti kukaan ei aikuisten oikeesti ole tuota mieltä.

Re: Opettajan uhrina oma oppilas

Lähetetty: 29.09.2006 10:27
Kirjoittaja Niba
Riemumieli kirjoitti:
sivustahuutaja kirjoitti:"Kymmenesosa suomalaisista on sitä mieltä, ettei lapsen potkiminen ole pahoinpitelyä."
Liekö heitetty vitsinä, toivottavasti kukaan ei aikuisten oikeesti ole tuota mieltä.
Lue lehtiä niissä kerrotaan totuus?

Lähetetty: 06.10.2006 23:40
Kirjoittaja Lipa
Huomauttaisin, että kyse on kuitenkin liikunnanohjaajasta, joka opettaa sitä taekwondoa, ei sentään yliopiston käyneestä Opettajasta.
Ei sillä, että ne olis jotenkin pyhempiä, mutta silti.

Lähetetty: 06.10.2006 23:43
Kirjoittaja Rouva Pupu
Lipa kirjoitti:Huomauttaisin, että kyse on kuitenkin liikunnanohjaajasta, joka opettaa sitä taekwondoa, ei sentään yliopiston käyneestä Opettajasta.
No ois se ihan härreguud jos nyt akaTEEminen opettaja tuollaista tekisi. Sä olet kyllä uskomaton tuon asian kanssa, ei taida ensi kerta olla kun akateemisuutta tuot esiin. Huku paskaan, kirjaimellisesti.

Lähetetty: 06.10.2006 23:54
Kirjoittaja Lipa
Rouva Pupu kirjoitti:

No vedähän sinä vittu päähäsi :lol:
Eri asia sillä tavalla, että opettajaksi kouluttautuminen olis jotenkin vielä kierompaa, koska siinä olis se hakemisprosessi, 5 vuotta opiskelua ja kokoajan olis tarkotuksena päästä vaan lapsia liian lähelle.

MUOKS ja opettajat, varsinkin lastentarha- ja luokanopettajat on lapsien kanssa monta tuntia päivässä, joka arkipäivä. Ja sanoinko muuten sanallakaan tuossa mitään omasta koulutustaustastani?

Kuka vittu sä edes oot? :lol:

Lähetetty: 07.10.2006 0:05
Kirjoittaja silsis
Rouva Pupu kirjoitti:Huku paskaan, kirjaimellisesti.
Numba?

Akateeminen paska lienee löysää ripulisaastetta. Kurlaa, kurlaa, puhalla ripulikuplia, huku, huku. Voi tytöt teidän kanssa ja ilmankin.

Lähetetty: 07.10.2006 0:09
Kirjoittaja Lipa
silsis kirjoitti:
Rouva Pupu kirjoitti:Huku paskaan, kirjaimellisesti.
Numba?

Akateeminen paska lienee löysää ripulisaastetta. Kurlaa, kurlaa, puhalla ripulikuplia, huku, huku. Voi tytöt teidän kanssa ja ilmankin.
Akateeminen paska on mun mielestä enemmänkin sellaista erittäin kovaa, ehkä jopa ummetuksen aiheuttajaa. Päkistämisestä tulee hiki, pönttöön molskahtaessa tulee kunnon aalto ja sitä ei tarvi pyyhkiä paljon ollenkaan.

Lähetetty: 07.10.2006 0:14
Kirjoittaja Rouva Pupu
Ei ole kyse siitä mitä sinä olet tai et ole.
Kyse on siitä, että jokseenkin typerää tulla tuollaista kirjoittamaan, ei voi mitään.
Ja kyllä se akateemisuuden ihannoiminen on monesti kirjoituksissasi vastaan tullut, duunareitahan ei voi arvostaa.
Akateemisuus ei näemmä kohdallasi tuo fiksuutta, naiivikin tunnut olevan. Ja vitun voin ottaa luonnollisestikin päähäni, vapaaehtoisia?

Ja Silsis pitää päänsä kiinni.

Lähetetty: 07.10.2006 0:21
Kirjoittaja Lipa
Rouva Pupu kirjoitti:Ei ole kyse siitä mitä sinä olet tai et ole.
Kyse on siitä, että jokseenkin typerää tulla tuollaista kirjoittamaan, ei voi mitään.
Ja kyllä se akateemisuuden ihannoiminen on monesti kirjoituksissasi vastaan tullut, duunareitahan ei voi arvostaa.
Akateemisuus ei näemmä kohdallasi tuo fiksuutta, naiivikin tunnut olevan. Ja vitun voin ottaa luonnollisestikin päähäni, vapaaehtoisia?

Ja Silsis pitää päänsä kiinni.
Voisitko ihan osoittaa että missä olen sanonut, etten arvosta duunareita?
Arvostan ilman muuta rehellisiä duunareita, laiskuuttaan sossulla kävijöitä en arvosta.

Ja kyllä, mä ihannoin korkeaa koulutusta. Ihan samoin kun ihannoin vaikkapa vanhemmuutta. Mitä sinä Rouva Pupu ihannoit?

Naivi voin ollakin, ihan hyvillä mielinkin itseasiassa. Ehkä joskus minullekin maailma aukeaa yhtä hyvin kuin sinulle, Rouva Pupu.
:lol:

Mahdatko miettiä lainkaan sitä, miten fiksulta ja kypsältä itse vaikutat, kun alat tekemään parin viestin perusteella mun arvoista, elämänkokemuksesta ja älykkyydestä analyysia?
Mä en edes muista sun nickiä, oot ihan vieras randomi.

Lähetetty: 07.10.2006 0:21
Kirjoittaja Geetzu
Lipa kirjoitti:Huomauttaisin, että kyse on kuitenkin liikunnanohjaajasta, joka opettaa sitä taekwondoa, ei sentään yliopiston käyneestä Opettajasta.
Täh, siis taas uus taekwondo-maikka-tapaus tämä? Huh, mun kersat ei sen lajin pariin tule astumaan. Se ykshän tais saada melkein 1000 teiniä testattua.

Lähetetty: 07.10.2006 0:24
Kirjoittaja Lipa
Geetzu kirjoitti:

Mä ainakin puhun siitä nimenomaisesta, Oulun keissistä.
KersaT?? Onko sulla jo toinenkin?
Menny kokonaan multa ohi, kun oon ollu niin pitkään poissa. Jos kyse on siis oikeasta lapsesta, eikä hypoteettisesta sitten-kun-joskus- lapsesta. :)

Lähetetty: 07.10.2006 0:25
Kirjoittaja Rouva Pupu
Geetzu kirjoitti:
Lipa kirjoitti:Huomauttaisin, että kyse on kuitenkin liikunnanohjaajasta, joka opettaa sitä taekwondoa, ei sentään yliopiston käyneestä Opettajasta.
Täh, siis taas uus taekwondo-maikka-tapaus tämä? Huh, mun kersat ei sen lajin pariin tule astumaan. Se ykshän tais saada melkein 1000 teiniä testattua.
Ei kyllä kannata kouluunkaan lasta viedä. Pedofiilirenkaassa katsos oli ihan yliopiston käynnyt Opettaja.
Siis pedofiilit kun ei näe vaivaa päästäkseen kosketuksiin himojensa kohteiden kanssa, lähtevät mahdollisimman kauas himon kohteistaan. Niinpä.

Lähetetty: 07.10.2006 0:27
Kirjoittaja Rouva Pupu
Lipa kirjoitti: Mahdatko miettiä lainkaan sitä, miten fiksulta ja kypsältä itse vaikutat.
No en juuri, koska ei ole tarvetta vaikuttaa kypsältä ja fiksulta.

Lähetetty: 07.10.2006 0:29
Kirjoittaja Geetzu
Lipa kirjoitti:Mä ainakin puhun siitä nimenomaisesta, Oulun keissistä.
Teoista epäillään yhteensä yhdeksää mieshenkilöä pääkaupunkiseudulta. Yksi epäillyistä oli opettaja, jonka uhrina oli oma oppilas.

Tää oli kato joku muu.
Ja ei mulla lapsia ole ei, vahinkoheitto...

Lähetetty: 07.10.2006 0:31
Kirjoittaja Lipa
Rouva Pupu kirjoitti:
Lipa kirjoitti: Mahdatko miettiä lainkaan sitä, miten fiksulta ja kypsältä itse vaikutat.
No en juuri, koska ei ole tarvetta vaikuttaa kypsältä ja fiksulta.
No miksi minun sitten pitäisi vaikuttaa? ;)

Ja Helsingin renkaassa oli opettaja, joka on oikeasti ihan hirveetä. Monta tuntia päivässä pedofiilin kanssa, jolla on auktoriteettiasema. Toivottavasti saisivat kaikki kunnon tuomiot, eikä mitään säälittäviä pikkukakkuja.

Lähetetty: 07.10.2006 0:34
Kirjoittaja Lipa
Geetzu kirjoitti:
Lipa kirjoitti:Mä ainakin puhun siitä nimenomaisesta, Oulun keissistä.
Teoista epäillään yhteensä yhdeksää mieshenkilöä pääkaupunkiseudulta. Yksi epäillyistä oli opettaja, jonka uhrina oli oma oppilas.

Tää oli kato joku muu.
Ja ei mulla lapsia ole ei, vahinkoheitto...

Aivan, mutta taekwondoheppu ja Helsingin rengas on mun käsittääkseni kaksi aivan eri asiaa. Ja onnittelut uudesta vauvasta nyt kuitenkin...

(Mikäs sulle on tullut? :shock:)