Sivu 1/2
Autokauppakysymys
Lähetetty: 12.09.2006 18:44
Kirjoittaja AarneAnkka
Kuten tuolla aiemmin perustamassani autoketjussa totesin, minulle tarjoutui tilaisuus ostaa lähes uudenveroinen tilaamaani vastaava auto käytettynä (hankittu kesäkuussa, 8400 km mittarissa, ostettu Suomessa joten 3v takuu voimassa ja pätee). Saisin sen palttiarallaa €7000 halvemmalla kuin uuden. Sievoinen summa joka tekee tästä jo harkitsemisen arvoisen.
Ja tämä noin 6-7 viikkoa ennen kuin uuden autoni pitäisi saapua.
Ainoa este tälle käytetyn ostolle on jo tekemäni kauppasopimus. Olenhan jo tilannut uuden auton Veholta. Sopimuksen mukaan, lainaan:
"Jos kuluttajaostaja ilman lakiin perustuvaa syytä purkaa sopimuksen ennen kuin ajoneuvo on luovutettu hänen hallintaansa tai jos myyjä sopimusehtojen 4. kohdan mukaisesti vapautuu sitoumuksesta, myyjä saa periä vahingonkorvauksena kymmenen (10) prosenttia sopimuksen mukaisesta ajoneuvon käteishinnasta kun käteishinta on enintään 4200 euroa. Tämän ylimenevästä kauppahinnan osasta vahingonkorvaus on kolme (3) prosenttia." Tämä tekisi noin €1300 ja risat.
Toisaalta: "3. Luovutusajankohta ja myyjän viivästys
Ajoneuvo luovutetaan sovittuna aikana. Ellei luovutusaikaa ole sovittu, luovutuksen tulee tapahtua kuluttajakaupassa kolmen (3) kuukauden kuluessa ja muussa kuin kuluttajakaupassa kuuden (6) kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta.
Milloin ajoneuvon luovuttaminen viivästyy myyjän syystä, ostaja saa purkaa kaupan, ellei ajoneuvoa luovuteta osapuolten sopiman lisäajan kuluessa. Kuluttajakaupassa ostaja saa purkaa kaupan muun kuin 8. kohdassa tarkoitetun erikoistilauksen osalta kuitenkin heti, jos myyjän viivästyksellä on ostajalle olennainen merkitys. Kuluttajakaupassa ostaja saa vaatia myös vahingonkorvausta."
Allekirjoitin kauppakirjan 18.1.2006. Auton toimitusajaksi on siihen merkitty 15.9.2006. Myöhemmin sain sähköpostilla ilmoituksen että toimitus lykkäytyy kuukaudella, mutta mitään papereita ei ole tämän jälkeen allekirjoitettu.
Kysymys siis kuuluu: Voinko tässä vaiheessa perua kaupat ilman sakkoja, vaiko en?
Lähetetty: 13.09.2006 9:09
Kirjoittaja Dumari
Uuudehkoissa käytetyissä autoissa saattaa olla myös jotain mällejä/paklattuja kohtia. Ainakin pari skeidaa jotka tarkistin ennenkuin ostin nykyisen autoni, ne olivat saaneet osumaa.
SIIHEN UUDEN AUTON POISVAIHTOON SAATTAA OLLA MYÖS JOKIN MUU SYY KUIN ETTÄ EI ENÄÄ HOTSITA SE JUST OSTETTU AUTO!
Lakitekniseen puoleen en osaa ottaa kantaa, mutta tarkista nyt hyvä mies tarkkaan tuommoinen auto, kuulostaa liian hyvälle.
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 13.09.2006 9:25
Kirjoittaja Flipperix
AarneAnkka kirjoitti:Kysymys siis kuuluu: Voinko tässä vaiheessa perua kaupat ilman sakkoja, vaiko en?
Jos autoa ei ole luovutettu 15.9. mennessä, voit perua kaupan, jos voit osoittaa että viivästyksellä on sinulle olennainen merkitys. Voi olla melko vaikeaa osoittaa kun on 8 kk toimitusaika ja se venyisi kuukaudella. Mitä erikoistilauksella tuossa tarkoitetaan?
Lähetetty: 13.09.2006 9:40
Kirjoittaja PerttiMakimaa
Dumari kirjoitti:SIIHEN UUDEN AUTON POISVAIHTOON SAATTAA OLLA MYÖS JOKIN MUU SYY KUIN ETTÄ EI ENÄÄ HOTSITA SE JUST OSTETTU AUTO!
Luultavaa on, että se syy tuskin ainakaan on tekninen vika. Vrt. kolme vuotta tehdastakuuta jäljellä.
Vaihdon syyt mitkä minulle tulisivat mieleen ovat, euriborin nousu asuntolainaisella tai juuri tuo maalinpaikkailu kun on kolhittu uusi auto.
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 13.09.2006 10:48
Kirjoittaja AarneAnkka
Flipperix kirjoitti:Jos autoa ei ole luovutettu 15.9. mennessä, voit perua kaupan, jos voit osoittaa että viivästyksellä on sinulle olennainen merkitys. Voi olla melko vaikeaa osoittaa kun on 8 kk toimitusaika ja se venyisi kuukaudella.
Niinpä, ei vaikuta kovin olennaiselta merkitykseltä.

Voisin tietysti käydä vielä kuluttajaneuvojalta kysymässä asiaa, mutta tuskin Vehon myyjä nyt bluffaakaan. Myyjä vetoaa siihen että lykkääntymisestä ilmoitettiin sähköpostilla ja siitä "sovittiin" (suullisesti, ei allekirjoitetulla paperilla).
Mitä erikoistilauksella tuossa tarkoitetaan?
Jos autoa on kustomoitu niin rankasti ettei sitä saa muuten myytyä eteenpäin. Ei päde minun tapauksessani, siihen on tilattu on vain pari jälkiasennettavaa lisävarustetta jotka voi jättää asentamattakin jos kauppa puretaan tässä vaiheessa.
Dumari kirjoitti:SIIHEN UUDEN AUTON POISVAIHTOON SAATTAA OLLA MYÖS JOKIN MUU SYY KUIN ETTÄ EI ENÄÄ HOTSITA SE JUST OSTETTU AUTO!
Syyksi paljastui (myyjän sanojen mukaan) avioero, joka johti äkilliseen tarpeeseen saada tukku rahaa. Ei vaikuta kauhean epäilyttävältä.
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 13.09.2006 10:52
Kirjoittaja Dumari
AarneAnkka kirjoitti:Syyksi paljastui (myyjän sanojen mukaan) avioero, joka johti äkilliseen tarpeeseen saada tukku rahaa. Ei vaikuta kauhean epäilyttävältä.
Automyyjät ovat nyt tunnettuja puhumaan mitä tahansa, itse tsekkaisin kuitenkin maalipinnan tarkkaan. (eikä se avioero tarkoita sitä ettei joku olisi autoa kolhinut/mällännyt)
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 13.09.2006 10:54
Kirjoittaja Flipperix
AarneAnkka kirjoitti:Flipperix kirjoitti:Jos autoa ei ole luovutettu 15.9. mennessä, voit perua kaupan, jos voit osoittaa että viivästyksellä on sinulle olennainen merkitys. Voi olla melko vaikeaa osoittaa kun on 8 kk toimitusaika ja se venyisi kuukaudella.
Niinpä, ei vaikuta kovin olennaiselta merkitykseltä.

Voisin tietysti käydä vielä kuluttajaneuvojalta kysymässä asiaa, mutta tuskin Vehon myyjä nyt bluffaakaan.
Soita kuluttajaneuvontaan, siellä on varmasti tietoa asiassa sovelletuista käytännöistä. Vehon myyjä voi bluffata varsin suurellakin todennäköisyydellä, olen itse perunut samaisesta liikeestä yhden autokaupan ja puheet muuttui kuin seinään kun kaivoin käyntikortin esiin.
Sanoisin kuitenkin, että tuollainen hintahöyläys 8400 km:n perusteella tarkoittaa melko varmasti mällättyä tai monivammaista autoa ja koeajossa olleet on usein revitetty rauhallisen sisäänajon sijasta. Uuden kanssa tiedät ainakin mitä saat.
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 13.09.2006 11:01
Kirjoittaja AarneAnkka
Flipperix kirjoitti:Sanoisin kuitenkin, että tuollainen hintahöyläys 8400 km:n perusteella tarkoittaa melko varmasti mällättyä tai monivammaista autoa ja koeajossa olleet on usein revitetty rauhallisen sisäänajon sijasta. Uuden kanssa tiedät ainakin mitä saat.
Kyseessä on yksityishenkilö, mutta voi toki olla että hän on ostanut koeajokappaleen. Ainakin
kuvissa auto näyttää ihan ehjältä, mutta sitä on tuunattu aika.. mielenkiintoisilla tribaali-salmiakkikuvio-teippauksilla, ja yhdessä kuvassa näkyy pillifarkut.

Eli tuon "rauhallinen sisäänajo" ei ehkä päde. Toisaalta voihan kyseessä olla myös todellinen autojenrakastaja, joka on vaalinut sitä kuin silmäteräänsä. Ei voi selvittää kuin ajamalla Varkauteen asti, joka sekin itsessään nostaa kynnystä.
Myyjän sanojen mukaan "tottakai kolaroimaton ja virheetön". Nettiauton kautta voi myös ottaa varmuuden vuoksi takuun päälle jos tulee ylläreitä. Mutta miten huonon sisäänajon voi esimerkiksi paljastaa?
Hintahöyläys ei ole ihan €7000. Ero johtuu parista lisävarusteesta jotka minun autossani on mutta hänen autossaan ei.
Lähetetty: 13.09.2006 12:26
Kirjoittaja AarneAnkka
Kävin kuluttajaneuvojalla selvittämässä asiaa. Hänkin vahvisti että autokauppiaalla on sopimuksen perusteella oikeus vaatia kaupanpurkukorvausta, mutta sitä voi ehkä neuvotella pienemmäksi.
Hän ainakin neuvoi tekemään autokauppiaan kanssa sellaisen sopimuksen, että sovitaan virallisesti, mustaa valkoisella, uusi toimitusaika. Jos auton toimitus lykkääntyy siitä eteenpäin ja tarjoutuu uusi vastaavanlainen tilaisuus, saan purkaa kaupan ilman korvauksia.
Taitaa sitten jäädä tuo Varkauden Honda ostamatta. Kiitokset neuvoistanne!
Lähetetty: 13.09.2006 12:52
Kirjoittaja Flipperix
AarneAnkka kirjoitti:Hän ainakin neuvoi tekemään autokauppiaan kanssa sellaisen sopimuksen, että sovitaan virallisesti, mustaa valkoisella, uusi toimitusaika. Jos auton toimitus lykkääntyy siitä eteenpäin ja tarjoutuu uusi vastaavanlainen tilaisuus, saan purkaa kaupan ilman korvauksia.
Kohtuullinen lisäaika -sääntö tosiaan sallii purun silloinkin kun sillä ei ole olennaista merkitystä. Normaalissa kulutushyödykkeissä kohtuullinen lisäaika on päiviä, mutta auton kohdalla puhuttaneen viikoista in any case.
Lähetetty: 14.09.2006 8:13
Kirjoittaja AarneAnkka
Auton myyjä laski hintaa kun kerroin hänelle ettei taidakaan tulla kauppoja kaupanpurkusanktioiden takia. Voi sentään, ei edes ollut kyse hinnasta.
Moraalisuudestani riippuen joko

tai

Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 14.09.2006 10:48
Kirjoittaja AarneAnkka
Flipperix kirjoitti:koeajossa olleet on usein revitetty rauhallisen sisäänajon sijasta.
Näiden mukaan toi on peräti kannattavaa:
http://www.mototuneusa.com/break_in_secrets.htm

Lähetetty: 14.09.2006 10:56
Kirjoittaja Geetzu
Hei tos varkautelaises oli jotain rumaa vikaa maalis!
Lähetetty: 14.09.2006 10:57
Kirjoittaja AarneAnkka
Geetzu kirjoitti:Hei tos varkautelaises oli jotain rumaa vikaa maalis!
... siis noiden 'kiehtovien' tribaali-salmiakkiteippausten lisäksi vai?
Lähetetty: 14.09.2006 11:00
Kirjoittaja Geetzu
AarneAnkka kirjoitti:Geetzu kirjoitti:Hei tos varkautelaises oli jotain rumaa vikaa maalis!
... siis noiden 'kiehtovien' tribaali-salmiakkiteippausten lisäksi vai?
Ei.
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Lähetetty: 14.09.2006 11:37
Kirjoittaja AarneAnkka
OpenOffice Calc -taulukko auttoi vähän miettimään asiaa. Tuossa käytetyssä ei ole talvirenkaita, ja pari muutakin varustetta pitäisi jälkiasentaa, kauhuteippauksien poistattamisesta nyt puhumattakaan. Käytetyssä olisi toki hienot custom-vanteet, mutta voin elää ilmankin, eli en anna niille painoarvoa.
Voittaisin tempauksella maksimissaan kolme tonnia, eikä auto olisi uunituore (paljonko se sitten ratkaisee? Riippuu.)
Ehkä ei ole ihan hässäkän arvoista.
Lähetetty: 14.09.2006 11:54
Kirjoittaja eps
Kolme tonnia on pieni raha mielenrauhasta.
Kun ostat uudet, tiedät jokseenkin varmasti, mitä olet saamassa. Käytettyä ostaessa ja varsinkin yksityiseltä et voi ikinä olla ihan varma.
e.
Lähetetty: 15.09.2006 17:03
Kirjoittaja par-sky
automaasta kannattaa pysyä helvetin kaukana. saatiin vääntää niitten kanssa sytyttimen puolasta, joka levisi kuukausi auton ostamisen jälkeen. ensinnäkin, se menee niitten piikkiin (6kk takuu). toiseksi, ne vaihto sen ilman lupaa (moneen otteeseen pyydettiin ottamaan yhteyttä kun selviää mikä on autossa vikana ja sitten tehdään korjaussuunnitelma) jolloin ne maksaa sen (tarkistettu kuluttajasuojatädiltä).
automaan ratkaisu virheisiinsä: tarjotaan sytytystulppia kaupan päälle, mutta vaaditaan täysi hinta osista ja työstä. kun tähän ei suostuttu, uhkasivat vaihtaa vanhat osat takas. kun todettiin, että vaihtakaa vaan, me viedään auto johonkin muualle korjattavaksi ja laitetaan lasku teille niin meni naamat norsunvitulle. perään vielä huuteli, että kannattas teiän jotain maksaa.
Lähetetty: 19.09.2006 17:15
Kirjoittaja Quasimodo
par-sky kirjoitti:automaasta kannattaa pysyä helvetin kaukana. saatiin vääntää niitten kanssa sytyttimen puolasta, joka levisi kuukausi auton ostamisen jälkeen. ensinnäkin, se menee niitten piikkiin (6kk takuu).
Puhutko nyt todella (tehdas)takuusta, vai kuluttajansuojalaissa olevasta myyjän virhevastuusta, joka koskee myös käytettyjen autojen kauppaa? Ne kun ovat kaksi täysin eri asiaa. Takuu on takuu omavastuuttomuudesta virheiden sattuessa. Sen sijaan kuuden kuukauden virhevastuu on neuvottelupohjainen asia, jossa myyjä voi esimerkiksi maksaa osan korjauskustannuksista. On päivänselvää, ettei kaikennäköisillä pommeilla ole aina automaattisesti kuuden kuukauden takuuta, vaan kuluttajasuojassakin otetaan huomioon myös myyjäliikkeen kannalta auton kulutusosat, ikä ja arvo. Mutta jos kyse tosiaan oli takuusta, niin unohda koko juttu.
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 19.09.2006 17:22
Kirjoittaja Quasimodo
AarneAnkka kirjoitti:Kuten tuolla aiemmin perustamassani autoketjussa totesin, minulle tarjoutui tilaisuus ostaa lähes uudenveroinen tilaamaani vastaava auto käytettynä (hankittu kesäkuussa, 8400 km mittarissa, ostettu Suomessa joten 3v takuu voimassa ja pätee). Saisin sen palttiarallaa €7000 halvemmalla kuin uuden. Sievoinen summa joka tekee tästä jo harkitsemisen arvoisen.
Tuo mainitsemasi myynti-ilmoituksen Civic oli 27000 euron arvoinen. Tarkoitatko että maksoit 34000 euroa Civicistä? Sellaisesta 1.8 litraisella moottorilla varustetusta pienestä perheautosta? Siis yli 200 000 mummonmarkkaa? Civicistä?
Mihin tämä maailma on oikein menossa?
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 19.09.2006 17:32
Kirjoittaja AarneAnkka
Quasimodo kirjoitti:Sellaisesta 1.8 litraisella moottorilla varustetusta pienestä perheautosta? Siis yli 200 000 mummonmarkkaa? Civicistä?
Toyota Corolla maksaa €25 000 ilman lisävarusteita. Seat Leon €29 000. Ja tilaamani Honda €28 800
vakiovarusteilla ilman valinnaisia lisävarusteita (mm. talvirenkaat vanteineen €1 200). Eikös tuo ole ihan normaali hinta tuon luokan autosta?
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 19.09.2006 18:41
Kirjoittaja Flipperix
AarneAnkka kirjoitti:Quasimodo kirjoitti:Sellaisesta 1.8 litraisella moottorilla varustetusta pienestä perheautosta? Siis yli 200 000 mummonmarkkaa? Civicistä?
Toyota Corolla maksaa €25 000 ilman lisävarusteita. Seat Leon €29 000. Ja tilaamani Honda €28 800
vakiovarusteilla ilman valinnaisia lisävarusteita (mm. talvirenkaat vanteineen €1 200). Eikös tuo ole ihan normaali hinta tuon luokan autosta?
Miksi muuten otit executive-mallin? Eikö nuorelle sinnkumiehelle vältä sport?

Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 19.09.2006 22:01
Kirjoittaja Quasimodo
AarneAnkka kirjoitti:Quasimodo kirjoitti:Sellaisesta 1.8 litraisella moottorilla varustetusta pienestä perheautosta? Siis yli 200 000 mummonmarkkaa? Civicistä?
Toyota Corolla maksaa €25 000 ilman lisävarusteita. Seat Leon €29 000. Ja tilaamani Honda €28 800
vakiovarusteilla ilman valinnaisia lisävarusteita (mm. talvirenkaat vanteineen €1 200). Eikös tuo ole ihan normaali hinta tuon luokan autosta?
Itse asiassa en löytänyt yhtäkään noinkaan kallista Corollaa
hinnastosta. Joka tapauksessa hintaeroa on vielä noin 9000 euroa, se on aika hirveä määrä rahaa, kun puhutaan segmentistä, jossa kilpailu on kaikkein kovinta. Se on kuitenkin jo lähes puolet uuden perusmallin hinnasta. Ja 6000 euroa lisävarusteisiin? Eikös executivessa pitäisi jo olla yhtä sun toista? Etkö saanut yhtään tingittyä? Lisävarusteet on aina huono sijoitus, koska niistä ei makseta käytännössä mitään kun lähdet autoasi vaihtamaan. Toisin sanoen jos lähdet melkein uutta autoasi kauppaamaan eteenpäin, hinnasta tipahtaa saman tien kymppitonni pois. Maahantuojan varustetasot pitävätkin sitten hintaa jo eri tavalla.
Minusta 34 tuhatta euroa ei ole normaali hinta tuon luokan autosta. Samalla rahalla saa jo esimerkiksi 2.4 litrasen Accord Type-S:n, joka on luokkaa suurempi ja reilusti suorituskykyisempi auto isolla moottorilla. Tietysti jos haluaa vähän pelivaraa lisävarusteiden kanssa, on syytä tyytyä 2.0 moottorilla varustettuun versioon. Vaan eipä 2.4 litranen Executive-mallikaan ole enää kuin tonnin päässä.
Jos vihreät arvot kiinnostavat, olisit saanut samalla rahalla myös erittäin vähän kuluttavan ja kallista tekniikkaa sisältävän, portaattomalla automaattivaihteistolla varustetun Civic Hybridin.
Ja jos Toyotasta puhutaan, 34 tuhannen hintaan saisi ainakin luokkaa suuremmasta Avensiksesta parhaiten varustellut malliversiot 2 litran moottorilla ja automaattivaihteistolla varustettuna.
Mutta toisaalta, uuden Civicin ostaja ei välttämättä halua ihan tavallista autoa, vaan jotain vähän erikoisempaa. Dodge Caliber 2.0 CVT SXT maksaa alle 28 tuhatta euroa. Varusteisiin kuuluu mm. 156 hevosvoimainen moottori, portaaton CVT-automaatti kuudella simuloidulla vaihteella, 17" aluvanteet, vakionopeudensäädin, yhdeksän kaiuttimen 458w audiojärjestelmä takaluukusta ulostaitettavilla kaiuttimilla ja muutenkin uskomattoman muuntautuvat sisätilat.
Chrysleriltä näyttäisi saavan yli 200 hevosvoimaisen automaattivaihteisen V6-Sebringin lähes kaikilla mahdollisilla varusteilla alle 30:llä tuhannella eurolla.
Skodan lippulaivamalli, Superb, maksaa 1.8 litrasella turbomoottorilla ja Comfort-varustetasolla alle 34 tuhatta euroa. Varustetasoon kuuluu mm. vakionopeudensäädin, automaatti-ilmastointi ja kahdeksan kaiuttimen Symphony-äänentoistojärjestelmä.
Subaru Impreza 2.0R automaattivaihteisena maksaa alle 30 tuhatta euroa.
Jos pidät erityisen pienistä autoista, saat konttiin taittuvalla katolla varustetun Mitsubishi Colt CZC:n alle 27 tuhannella.
Tuon sanottuani, 34 tuhatta euroa Corolla-luokan autosta on sulaa hulluutta.
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 19.09.2006 22:08
Kirjoittaja Flipperix
Quasimodo kirjoitti:Tuon sanottuani, 34 tuhatta euroa Corolla-luokan autosta on sulaa hulluutta.
Terve, Manala.
Re: Autokauppakysymys
Lähetetty: 19.09.2006 23:18
Kirjoittaja mustanikki
Minun mielestäni Civic Executive on ihan mukavasti varusteltu auto. Joku Impreza 2.0R nyt on siihen nähden ihan karvalakkimalli, vaikka maksaakin saman verran. Ja ihan saman kokoluokan menopelikin vielä.
Se vain pistää vähän miettimään että onkohan hinnoissa sittenkin vähän ilmaa, kun samainen 1.8 Executive maksaa isompana mutta ei-niin-trendikkäänä sedanina yli 4 tonnia vähemmän.
Enkä minäkään kyllä ymmärrä miten tuollaiseen huippuvarusteltuun malliin saa kerättyä lisävarusteita kuudella tonnilla.
Flipperix kirjoitti:Terve, Manala.
Moro moro.