Kitinä

Ei ole syytä elää mut tappaakaan itteensä ei voi koska muista välitän ja tiedän et siitä ne kärsii. Turha patistaa mielisairaalaan. Oon jo hoidossa ollu pitkään. Haluan kuolla vihaan kaikkea VIHAAN. Mutku välitän ni en voi tehdä sitä muille. Tiiän et oon vakavasti masentunut mut mitä hittoo se auttaa ku ei tälle voi mitään. Mun pitäs kuulemma itteeni psyykkaamalla päästä tästä eroon mut miten. Haluun oikeesti parantuu. Ja oon yrittänyt. Oikeesti oon. Tuntuu et en kestä enää päivääkään. Pelkään kaikkee ja kaikkii. Ahdistaa kaupassakin. Muille esitän olevani ihan ok nainen. Mut oikeasti olen niin pahana et haluun vaan kuolla. Mut en sitä voi tehdä.

Toivottavasti olet hoidossa/saat ammattimaista apua tilanteeseesi tällä hetkellä, koska pahasta masennuksesta ei kyllä "itseään psyykkaamalla" niin vain nousta. Tietänet sen itsekin. Kaikesta huolimatta koeta jaksaa hetki kerrallaan.

mustanikki kirjoitti:Muille esitän olevani ihan ok nainen. Mut oikeasti olen niin pahana et haluun vaan kuolla.

Me ihmiset ollaan pirun hyviä näyttelijöitä, ei poiketa muista, heikkous - haavat - kaikki pitää aina tunkea sisuksiin... Ja juuri muka-vahvana sitä maailman alle talloutuu. Itsemurhapupu on muuten tosi ihku. Kerran se sai masentuneen ystäväni päivän pirteemmäksi, kokeile. <3

Tietenkään en voi tuntea samoin kuin sinä, mutta tutun tuntoisia ajatuksia. Tekstistä sain kuitenkin kuvan, että oikeasti haluat parantua, et kuolla - joten sinulla on vielä jonkin verran elämänhalua jäljellä ja sen kautta ehkä vähän toivoakin. Etkä vihaa kaikkea, vaan jaksat vielä välittää muista. Yritä muistaa, mitä merkitset niille, jotka sinua rakastavat ja elä heille, kuten olet tehnytkin. Kuten brona sanoi, ei tässä tilanteessa itsensä psyykkays auta. Yritä muistaa, että kuolet joka tapauksessa - jos et tänään, niin jonakin toisena päivänä. Kärsimys on sittenkin vain väliaikaista. Päivä kerrallaan elämistä. Jaksanko vielä päivän, viikon tai tunnin tätä, etten aiheuttaisi kärsimystä niille, jotka rakastavat minua ja joita itse rakastan? Pienin askelin, vähän kerrallaan. Sitä en tiedä, parantuuko tuosta/tästä tilasta koskaan, toivoa parantumisesta en siis voi antaa, voin vain sanoa, ettet ole ainoa, vaikka kenties yksin. Eikä sinun tarvitse esittää kaikille. Niille, jotka oikeasti sinusta välittävät ja ovat riittävän vahvoja kohtaamaan tilasi, voit näyttää todellisen itsesi. He luultavasti tekisivät kaikkensa auttaakseen ja tukeakseen sinua. Itse lupasin rakastamalleni naiselle, etten koskaan tapa itseäni, ja hän lupasi suojella minua itseltäni. Jos sinun lähelläsi on yksikin vahva ihminen, joka rakastaa sinua miten tahansa, kerro hänelle. Sinun ei tarvitse sortua kulissin taakse.

mustanikki kirjoitti:...

Miksi sun on niin paha olla ? Haluaisitko kertoa enemmän ? Kirjoitella ? Tässä tai privana.

En tiedä lohduttaako yhtään, mutta masennus on tila joka menee ohi. Ennemmin tai myöhemmin. Ei itseään psyykkaamalla, vaan ajan kanssa ja toisten tuella.

Zeb kirjoitti:..mutta masennus on tila joka menee ohi. Ennemmin tai myöhemmin.

Kuten elämäkin.

Kerro nyt ihmeessä Nikki Mustanen, kerran anonyymi olet, miksi olet masentunut?

Geetzu kirjoitti:Me ihmiset ollaan pirun hyviä näyttelijöitä, ei poiketa muista, heikkous - haavat - kaikki pitää aina tunkea sisuksiin... Ja juuri muka-vahvana sitä maailman alle talloutuu.

Tuskin tuohon on parempaa keinoakaan. En ainakaan usko että kukaan jaksaa loputtomastisellaista ihmistä, jolla on jatkuvasti paha olo ja joka vielä kaiken kukkuraksi näyttää sen ulospäin. Paha olo tuppaa peilautumaan toisiin ihmisiin ("Onko minussa jotain vikaa kun en saa tuota kaveria piristymään?") ja kun niin käy, lopputulos on valitettavasti monesti se, että ihmiset eivät hakeudu tällaisen henkilön seuraan niin usein.

Minusta se, että huomaa olevansa itse vastuussa omasta mielentilastaan 100%:sesti auttaa enemmän kuin se, että näyttää pahan olonsa kaikille ja hakee sitä kautta taakan kevennystä.

^ Samoin ajatuksin... Mutta kun on oikeesti ihmisiä, jotka eivät tiedä läheistensä pahasta olosta yhtään. Saatan itsekin joskus olla täysin pimennossa. Ja pitää muita... Siitäkin tulee kauhean paha olo kun ei ole ollut tietoinen vaikkapa hyvän ystävänsä synkistä mietteistä, miettii eikö ole luotettava vai mikä mättää kun toinen ei ole uskaltanut avautua. Mut joo, en ole elänyt yhdenkään pahasti masentuneen ihmisen vierellä, tuskin musta siihen olis.

Clay kirjoitti:

Zeb kirjoitti:..mutta masennus on tila joka menee ohi. Ennemmin tai myöhemmin.

Kuten elämäkin.

Kerro nyt ihmeessä Nikki Mustanen, kerran anonyymi olet, miksi olet masentunut?

http://kitina.net/viewtopic.php?t=3815

mustanikki kirjoitti:http://kitina.net/viewtopic.php?t=3815

Positiivinen juttu tarinassasi on se, että sinulla on selkeä syy olla masentunut. Tuo suhde kuulostaa sellaiselta, että jatkuessaan se ajaa masennukseen kaikkein tervepäisimmänkin.

Käänteentekevä ratkaisu masennukseesi on siis ratkaista tuo suhde. Jos olet miehellesi minkään arvoinen hän hakee apua ja muuttaa käytöstään. Mikäli hän ei pysty myöntämään ongelmaansa ja muuttamaan käytöstään, hän ei ansaitse sinua, ja silloin sinun pitää lähteä. Ja vaikka mies pystyisikin muuttumaan, ei sekään mitenkään takaa sitä, että sinä pystyisit unohtamaan ja antamaan anteeksi jo tapahtunutta. Silloinkin ero on oikea ratkaisu. Älä siis jää kuuntelemaan enää yhtään paskaa selitystä. Lähde vaikka lähteminen sattuisikin, ja vaikka masennus sitä varmasti vaikeuttaakin.

Masennus on usein seurausta jostain toisesta asiasta, eikä mikään itsenäinen tauti, joka tippuu taivaasta päähän. Ryhdy siis toimiin syyn suhteen, niin ajan kanssa masennus helpottaa. Äläkä jää yksin. Puhu ystäville, sukulaisille, ammattilaisille tai kirjoita sitten vaikka täällä. Saat ihan toisen perspektiivin asioihin kun peilaat sitä jossain muussa seurassa kuin itseksesi tai sitten hänen kanssaan joka vain pahentaa oloasi nykykäytöksellään.

Zeb kirjoitti: En tiedä lohduttaako yhtään, mutta masennus on tila joka menee ohi. Ennemmin tai myöhemmin. Ei itseään psyykkaamalla, vaan ajan kanssa ja toisten tuella.

Meneekö? Milloin? En halua olla negatiivinen, mutta toisinaan on niinkin, ettei masennus ole mikään ohimenevä tila, vaan pysyvä olotila - ne muut "tilat" tulevat ja menevät ohi (vrt. dystymia). Aina.

Apua on saatu ja otettu vastaan. Jossain vaiheessa tulee raja, kun ei enää jaksa.

(En siis ole ketjun aloittaja)

Minä sain terapeutiltani oikein hyvän neuvon, jonka hän antaa masennuksesta ja itsetunto-ongelmista kärsiville asiakkailleen. Pitää sanoa itselleen sata kertaa päivässä ääneti ja ääneen ajatuksella ja kirjoittaa lapulle ja liimata se vaikka kylppärin peiliin (ei haittaa, vaikka muut näkevät) "Minä olen riittävän hyvä juuri tällaisena, että minua voi rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa." Minua ainakin on auttanut viimeaikaisissakin mielenmyllerryksissä. Toivon, että se mustanikkiläinen, jolla on väkivaltainen poikaystävä, saa tarpeeksi voimaa lähteä ja hakea apua. Minullekin saa kirjoittaa yksityisviestin ja pyytää apua.

Keikaus kirjoitti:...

Feng shui voi auttaa myös.

Clay kirjoitti:

Keikaus kirjoitti:...

Feng shui voi auttaa myös.

Feng you, Clay!! No, oikeasti sekin voi auttaa.

Keikaus kirjoitti: "Minä olen riittävän hyvä juuri tällaisena, että minua voi rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa."

Vaan, jos maailma kertoo muuta? Ei viitsi valehdella itselleen.

Mulla on vähän samanlainen olotila kuin ketjun aloittajalla. Tavallaan en ole masentunut mutta juurikaan mikään ei kiinnosta. Ei siis eläminenkään. 99% elämästä on tappavan tylsää ja toivon sen päättyvän pian.

Eikä muuten kannata tyrkyttää mitään harrastuksia, niitä on.

mustanikki kirjoitti:

Keikaus kirjoitti: "Minä olen riittävän hyvä juuri tällaisena, että minua voi rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa."

Vaan, jos maailma kertoo muuta? Ei viitsi valehdella itselleen.

Koko maailma? Ihan jokainen ihminenkö? Älä huttua puhu. Kun sanot, että maailma kertoo muuta, niin mieti, kenestä oikeasti puhut. Jos joku sinusta ei pidä, se on hänen oma asiansa, joka ei sinun napaasi kaivele. Ethän sinäkään tykkää kaikista ihmisistä. Sen sijaan teepä lista niistä ihmisistä, jotka tykkäävät sinusta ja mieti sitä.

Toistelet nyt tuota lausetta sata kertaa päivässä ajatuksella, niin kyllä sinä sen uskot. Ei kukaan meistä ole täydellinen, mutta riittävän hyvä kyllä. Aina on ominaisuuksia, joita voi kehittää, mutta riittävän hyviä olemme joka tapauksessa.

Kun tulee masentava olo, kannattaa miettiä, mikä on se ajatus ja uskomus, joka aiheuttaa masentuneen olon ja kyseenalaistaa se ja muuttaa positiiviseksi.

Olenkohan jo kovinkin rasittava, kun olen näin valaistunut... On kyllä ihan mieletöntä huomata, kuinka ahdistus, pelko ja levottomuus ja ihmeellinen päänsisäinen tunne- ja ajatuskaruselli, joista olen kärsinyt, on vähentynyt jo neljän terapiakäynnin jälkeen.

segma kirjoitti:En ainakaan usko että kukaan jaksaa loputtomastisellaista ihmistä, jolla on jatkuvasti paha olo ja joka vielä kaiken kukkuraksi näyttää sen ulospäin. Paha olo tuppaa peilautumaan toisiin ihmisiin ("Onko minussa jotain vikaa kun en saa tuota kaveria piristymään?") ja kun niin käy, lopputulos on valitettavasti monesti se, että ihmiset eivät hakeudu tällaisen henkilön seuraan niin usein.

Kyl se olo tarpeeksi pahaksi yltyessään valitettavasti näkyy läpi kaikkien peittely-yritysten. Sitten vasta ahdistaakin, kun vaistoaa että kaiken alla toinen ei todellakaan ole ok, muttei pääse mitenkään käsiksi siihen huolenaiheeseen tai ylipäänsä pysty tekemään mitään muuta kuin lähtemään mukaan tuohon teatteriin ettei toisen tarvitsisi "menettää kasvojaan". Silläkin voi olla aika vieraannuttava vaikutus. Tavallaan se vie myös siltä toiseltakin ihmiseltä oikeuden näyttää siinä ihmissuhteessa vuorottaisesti omaa pahaa oloaan. Että ojasta allikkoon.

Vakava masennus on kyllä siitä paskamainen sairaus, että se saa sairastuneen käyttäytymään sillä tavalla että häntä on hyvin vaikea rakastaa, vaikka masentunut vasta tarvitsisikin rakkautta ja hyväksyntää parantuakseen, eniten juuri silloin kun on kaikista kurjimmillaan.

hermine kirjoitti:Kyl se olo tarpeeksi pahaksi yltyessään valitettavasti näkyy läpi kaikkien peittely-yritysten. Sitten vasta ahdistaakin, kun vaistoaa että kaiken alla toinen ei todellakaan ole ok, muttei pääse mitenkään käsiksi siihen huolenaiheeseen tai ylipäänsä pysty tekemään mitään muuta kuin lähtemään mukaan tuohon teatteriin ettei toisen tarvitsisi "menettää kasvojaan". Silläkin voi olla aika vieraannuttava vaikutus. Tavallaan se vie myös siltä toiseltakin ihmiseltä oikeuden näyttää siinä ihmissuhteessa vuorottaisesti omaa pahaa oloaan. Että ojasta allikkoon.

Vakava masennus on kyllä siitä paskamainen sairaus, että se saa sairastuneen käyttäytymään sillä tavalla että häntä on hyvin vaikea rakastaa, vaikka masentunut vasta tarvitsisikin rakkautta ja hyväksyntää parantuakseen, eniten juuri silloin kun on kaikista kurjimmillaan.

No tietty. Olen samaa mieltä kaikesta mitä tuossa yllä sanoit. Mutta on kuitenkin olemassa rima, minkä alle jääviä asioita ei välttämättä kannata puskea pinnalle aina kun siihen on mahdollisuus. Mitä siis yritän sanoa on, että kohtuus kaikessa. Ja se nyt toisaalta on sinällään jo päivänselvyyksien toistelua.

Keikaus kirjoitti:

mustanikki kirjoitti:

Keikaus kirjoitti: "Minä olen riittävän hyvä juuri tällaisena, että minua voi rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa."

Vaan, jos maailma kertoo muuta? Ei viitsi valehdella itselleen.

Koko maailma? Ihan jokainen ihminenkö? Älä huttua puhu. Kun sanot, että maailma kertoo muuta, niin mieti, kenestä oikeasti puhut. Jos joku sinusta ei pidä, se on hänen oma asiansa, joka ei sinun napaasi kaivele. Ethän sinäkään tykkää kaikista ihmisistä. Sen sijaan teepä lista niistä ihmisistä, jotka tykkäävät sinusta ja mieti sitä.

Ei nyt penetroida pilkkua. On minulla sukurasitteet mutta eihän se riitä. Myöskään kaverit eivät riitä kaikkeen. Varsinkin, kun oman seurustelunsa myötä heitä näkee noin kerran miljardissa vuodessa. Omat yritykset sen sijaan karahtavat rantakiville.

mustanikki kirjoitti:

Keikaus kirjoitti:

mustanikki kirjoitti: Vaan, jos maailma kertoo muuta? Ei viitsi valehdella itselleen.

Koko maailma? Ihan jokainen ihminenkö? Älä huttua puhu. Kun sanot, että maailma kertoo muuta, niin mieti, kenestä oikeasti puhut. Jos joku sinusta ei pidä, se on hänen oma asiansa, joka ei sinun napaasi kaivele. Ethän sinäkään tykkää kaikista ihmisistä. Sen sijaan teepä lista niistä ihmisistä, jotka tykkäävät sinusta ja mieti sitä.

Ei nyt penetroida pilkkua. On minulla sukurasitteet mutta eihän se riitä. Myöskään kaverit eivät riitä kaikkeen. Varsinkin, kun oman seurustelunsa myötä heitä näkee noin kerran miljardissa vuodessa. Omat yritykset sen sijaan karahtavat rantakiville.

Miksi et näe heitä useammin? Siksikö, että et ole ottanut yhteyttä? Luuri käteen siitä ja soittamaan! Mikään ei oikeasti estä sinua tekemästä asian hyväksi jotain ja sinä kyllä tiedät sen. Parisuhteeseen käpertyminen ja ulkomaailman unohtaminen ei ole välttämättä se tie onneen.

Ei kuule viitsi tunkea kolmanneksi pyöräksi. Varsinkin, kun itse saa olla se joka ottaa aina yhteyttä. Olkoovat kuin paita ja perse. Sittenpähän kyllästyvät toisiinsa nopeammin. Mun puolesta menee ihan näinkin. Ongelma ei siis ole suinkaan kaverien puute vaan se, että elämä ei tunnu miltään. Puuduttavaa tylsyyttä siis päivästä toiseen, tekee mitä vaan. Pitäisi löytää jotain tunteita jostain.

mustanikki kirjoitti:Ei kuule viitsi tunkea kolmanneksi pyöräksi. Varsinkin, kun itse saa olla se joka ottaa aina yhteyttä. Olkoovat kuin paita ja perse. Sittenpähän kyllästyvät toisiinsa nopeammin. Mun puolesta menee ihan näinkin. Ongelma ei siis ole suinkaan kaverien puute vaan se, että elämä ei tunnu miltään. Puuduttavaa tylsyyttä siis päivästä toiseen, tekee mitä vaan. Pitäisi löytää jotain tunteita jostain.

Minä, vaikka seurustelen, niin olen kokoajan yhteydessä ihmisiin. Ärsyttää itseänikin, jotka ei enää parisuhteen aloittaessaan halua tehdä mitään yhteistä, käyvä vaikka kävelemässä tai palloilemassa Stockan pohjakerroksessa. Miespuoliset ystävät varsinkin. Ketuttaa kun nää uudet naisystävät rajoittaa niiden menoa totaalisesti, vaikka luulisi tietävän etten ole uhka, olenhan nämä miehet tuntenut jo yläasteiästä asti.
Nyt taas tuntuu siltä että jokaikinen on joko menossa ensi kesänä naimisiin, ja pullauttamassa lapsia pihalle vielä tämän vuoden puolella. Laskin just, 8 tuttua synnyttää tämän syksyn aikana.. ja arvaa kaksi kertaa kuka näistä "ystävistä" jaksaa tehdä enää koskaan mitään.

Pari helmeä sentään on, niille.