Mille hyväntekeväisyysjärjestölle rahat?
Mille hyväntekeväisyysjärjestölle rahat?
Ajatellaan tilanne, jossa sinun täytyisi päättää miljoonan euron lahjoituksesta hyväntekeväisyyteen. Mikä järjestö (kotimainen, kansainvälinen tai ulkomainen) sen mielestäsi ansaitsisi ja miksi? Huom, summan saisi antaa vain yhdelle järjestölle...
Tää on kyllä aika hankala juttu, sillä pitäisi ennenkaikkea pohtia, mikä ryhmä hyötyisi rahasta eniten ja mitä kaikkea sillä saataisiin aikaan ja mikä ryhmä jää jatkuvasti vaille huomiota. Viimeisen kriteerin huomioon ottaen puuttuisin varmaan johonkin Afrikan humanitaariseen kriisiin. Lisäksi pitäisi miettiä, mikä järjestö osaisi hassata rahat oikein. Oikeastaan alkuperäinen viesti sisältää kaksi kysymystä, mikä kohde ja mikä järjestö?
Hmmm...Kyllä mä laittaisin Punaiselle Ristille ja Afrikan sisällissodista kärsineille alueille. Afrikka unohdetaan aina...etenkin mediassa.
Hmmm...Kyllä mä laittaisin Punaiselle Ristille ja Afrikan sisällissodista kärsineille alueille. Afrikka unohdetaan aina...etenkin mediassa.
Kotimaiseen lastensairauksien hoitoon tai syöpä/HIV tutkimukseen. Joku lastenklinikka voisi hyötyä parista keskoskaapista, hengityskoneista jne vermeistä. Penniäkään en syydä ulkomaille ihmisille, jotka eivät muuta tee kun hukkaavat rahat kohteeseen X.
Oma maa kuntoon ensin ja sitten katsotaan miten muita voidaan auttaa.
Itsekäs paska. Kiitos ja anteeksi.
Oma maa kuntoon ensin ja sitten katsotaan miten muita voidaan auttaa.
Itsekäs paska. Kiitos ja anteeksi.
Tuli sama mieleen itsellekin, ja vielä niin epäilevänä tuomaana että pitäs lahjottaa itse noita kapistuksia ettei joku pääse vetään välistä.QuarterDot kirjoitti:Joku lastenklinikka voisi hyötyä parista keskoskaapista, hengityskoneista jne vermeistä.
Sitten veteraaneiille ostaisin digiboxit että näkevät Kauniit ja rohkeat ensi vuonnakin.
Etelä-Amerikan tyttökodeille, seksivalistukseen ja ylipäätään tietoisuutta edistävään työhön.
Ihan järkyttävää meininkiä siellä, aborttia ei saa vaikka faija raiskais.
Eräskin 8-vuotias pikkutyttö tuli raskaaksi kun se raiskattiin, ei myönnetty aborttia.
Vanhemmat veivät asian oikeuteen ja abortin saivat koska katsottiin ettei tyttö selviä synnytyksestä hengissä.
Perhe suljettiin täysin yhteisön ulkopuolelle.
Yhdessä dokkarissa paavi päästelee suustaan kaikenlaisia järjettömyyksiä kuten että hiv tarttuu vaikka käyttäiskin kumia.
Samassa dokkarissa kuvattiin kahta teinityttöä joilla molemmilla oli oman faijan kanssa tehty vesipää sylissä, se vitun paavi vois käydä joskus ihan itte toteamassa minkälaisessa jamassa siellä ollaan katolisen kirkon järjettömän ehdottomuuden takia.
Näitä ongelmia tietty löytyy kaikilta mantereilta,
Kiinassa porukka luulee että colgate hammastahna käy ehkäisystä ja joissakin Afrikan osissa uskotaan yhä että aids lähtee kun raiskaa pikkuvauvan.
Jotenkin tuntuis turhalta lahjoittaa jollekin järjestölle joka jakaa sen meikän miljoonan riisinä ihmisille viikossa, ei jäis mitään pysyvää.
(Typerä ajattelutapa tietty.)

-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Re: Mille hyväntekeväisyysjärjestölle rahat?
Jaa-a, ompas paha? Mikä olisi sellaista hyväntekeväisyyttä, joka kestäisi? Kehitysmaiden mikrolainat (siis yksilöille myönnettävät) voisivat olla hyvä kohde, mikäli eivät lisää väestönkasvua.
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Joku sellainen järjestö joka junailisi USA:lle hyvän ja kiltin ja lahjomattoman persidenttisedän tai -tädin. Tosin miljoonalla eurolla ei taidettaisi pötkiä kovin pitkälle vielä.
En oikeastaan keksi mitään kohdetta. Jos järjestön tuen kohde olisi ulkomailla, olisin maanpetturi. Jos tukisin jotain kotimaista järjestöä, antaisin sellaisen vaikutelman että suomalaiset eivät osaa itse korjata maansa asioita kuntoon.
Voisiko rahat investoida lahjoittamisen sijaan?
Katastrofirahastolle olen rahojani aiemminkin antanut, joten sinne kai sitten loppujen lopuksi päätyisin lahjoittamaan. Siinä ainakin menisi rahat akuuttiin tarpeeseen.

Jaa-a sen taytyisi menna jollekkin jarjestolle joka harjoittaa paaosin tutkimusta, olen aika vahvasti teknokraatinen luonne joten uskon etta teknisen kehityksen kautta muutkin ongelmat ratkeavat. Miljoona euroa tosin ei nyt mitenkaan kummoisesti ole silla alalla mutta kaippa siitakin jotakin hyotya olisi. Ehka joku uusien energiatuotantotapojen, esim fuusioenergia vaikka se ei nyt niin uusi olekkaan, perustutkimus olisi lahimpana sydantani. Toinen voisi tietysti olla energiaa saastavien teknologioiden perustutkimus.
"pikaista apua paikkaan x" tai "avustettu kehitys alueella y" systeemit eivat nyt niinkaan innosta, koska a) haluaisin lahjoituksen hyodyttavan koko ihmiskuntaa, jolloin tiede on ainoa vaihtoehto ja b) noihin ongelmiin on yleensa olemassa jo toimiva ratkaisu mutta koska se ei kelpaa esim uskonnollisista, poliittisista tai "kulttuurillisista" syista niin ei sitten.

:kompsista:Riemumieli kirjoitti:Nuorten mielenterveystyöhön ehdottomasti. Aloitetaan parantaminen kotimaasta ja katsotaan muita maita vasta kun tilanne täällä on edes välttävä.
Luulen (vaffa mutu) että tämä on terveydenhuollon ala, jonka poliitikot ohittavat olkiansa kohauttamalla kun rahavirtoja säädellään. Pahimmat varmaan kommentoivat; "ainahan ne teinit kapinoivat".
Komppikitara soi tälle täältäkin päin käsin. Myös muuhun nuorisotyöhön voisi toki käyttää enemmän rahaa, ikään kuin ennaltaehkäisevänä mielenterveyshuoltona.Dumari kirjoitti::kompsista:Riemumieli kirjoitti:Nuorten mielenterveystyöhön ehdottomasti. Aloitetaan parantaminen kotimaasta ja katsotaan muita maita vasta kun tilanne täällä on edes välttävä.
Luulen (vaffa mutu) että tämä on terveydenhuollon ala, jonka poliitikot ohittavat olkiansa kohauttamalla kun rahavirtoja säädellään. Pahimmat varmaan kommentoivat; "ainahan ne teinit kapinoivat".
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Valitettavasti poliitikot tuntuvat ajattelevan vain neljä vuotta kerrallaan eli seuraaviin vaaleihin saakka. Ennalta ehkäisevä työ säästäisi varmasti valtavia summia rahaa, mutta eihän sitä nyt sellaista. En tiedä, mikä tilanne on nyt, mutta jokin aika takaperin esim. Hgissä jonotusajat mielenterveysasioissa olivat nuorten osalta puoli vuotta. Siinä sitä akuutti sairaus ehtii hyvin muuttua krooniseksi ja pahimmassa tapauksessa nuoresta tulee lopullisesti työkyvytön eli yksi murheellinen viiva yhteiskunnan elättien listaan. Käsittääkseni lapset ja aikuiset ovat suht hyvässä asemassa, mutta nimenomaan nuorien osalta tilanne on monin paikoin surullinen.Elukka kirjoitti:ikään kuin ennaltaehkäisevänä mielenterveyshuoltona.
Paras päivä ikinä.
Puoli vuotta on teinin elämässä ihan käsittämättömän pitkä aika, sinä aikana ehtii ties mitä tapahtua kun nuori ei hallitse tunteitaan. Myös vanhempia tulisi valistaa huomaamaan ongelmat ajoissa.
Oma mutsini ei pärjännyt mitenkään yksin asian kanssa, eikä tiennyt mitä tehdä, joten sitten tuli pohjakosketus. Eli se ennakoiva työ on lähes yhtä tärkeää kuin hoito.
Nyt olette saanut vakuutettu minutkin, että nuorten mielenterveystyö voisi olla minunkin kohteeni. En ihan pelkästään sentään teidän kirjoitusten pohjalta tehnyt päästöstä, vähäsen vaikutti omat kokemuksetkin. Mielellään laittaisin miljoonani jonkin tyttöjä koskevan projektin perustamiseen.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Kädettömien Sinkkumiesten Tuki ry. Meinaa ihan tulla tippa käsivarteen kun mietin heidän kohtaloaan. Kuvitelkaa jos tuolla avattareni sankarilla olisi koukku molemmissa käsissään, mites sitten suu pantaisiin?
Niin jaa, taas eilen väitettiin Ylen BBC-dokumentissa että suurempi osuus omega-3 rasvahappoja ruokavaliossa voisi hyvinkin vähentää merkittävästi kansalaisten taipumusta masennukseen. Esim. Japanissa ei kuulemma juurikaan masennuta, ja ne jotka masentuvat, häviävät tilastoista seppukun kautta.