Kitinä

Mitä enemmän seurailee ihmisiä, erityisesti noin niinkuin "aikuisen" elämän saavuttaneita, sen enemmän kohtaa hmisiä, jotka ainakin sanovat tyytyneensä johonkin - seurustelukumppaniin, työhön, vatsan kasvamiseen, kohtaloonsa, mihin vain mitä elämä on heittänyt eteen. Haaveillaan paremmasta, valitetaan nykytilasta - mutta ei tehdä yhtään mitään. Epäilemättä kyseessä on jonkinlainen turvallisuushakuisuus tai muutosvastarinta, mutta tavoitteita ei pyritä saavuttamaan aktiivisesti, tehdä niiden eteen työtä tai laiteta rikkaa ristiin.

Luuletko että voisit joskus tyytyä johonkin tai johonkuhun? Työhön joka ei anna haastetta, ihmiseen joka ei ole sitä mitä oikeasti haluat, kroppaan joka ei miellytä edes itseäsi. Äänestysvaihtoehdot ovat tuossa lähinnä kartoittamassa sitä, millaisia suhtautumistapoja elämään on tullut vastaan.

Ei se pyristely kai koskaan lopu. Tai ei ainakaan ennen keski-ikää. Tai eläkeikää. Ehkä ei silloinkaan. Aina jotain uutta jännää häämöttää horisontissa. Joskus jotain vähän mahdotontakin, mutta on sitä kohti silti hauskaa porskutella.

Pitäähän sitä nyt vähintäänkin yrittää. Ehkä hetkellisiä luovuttamisen hetkiä tulee elämässä eteen (uskoakseni meille kaikille) mutta jos ei enää oikeasti jaksa olla kiinnostunut omasta elämästään, olipa nyt sitten kyse mistä tahansa elämän osa-alueesta, niin mitä sinulle silloin jää..

Lapset on. Nyt mulla on siis hankinnan alla vähän toisentyyppiset asiat. Tyytyväinen olen, mutta kuten sanottu, tyytyminen ei ole mun juttu.

Vanha klisee mm. urheilupsykologiasta on, että tyytyväisyys on kehityksen pahin vihollinen. Laajemmin ajateltuna tämä koskee mielestäni elämää yleensäkin. Pitää osata nauttia ja iloita, muttei jämähtää. Jämähtäminen ei luo uutta, vaan tappaa nykyhetkeä ja ylikorostaa vanhaa.

Hyi vittu, mitä kliseesittiä tulikin suollettua. Tulee oksu, ei pystykään enää syvemmin analysoimaan. Näen sitä paitsi kauhuskenaarioita tulevista keskusteluista mm. Supan, eeween ja pehmiksen kanssa, joissa itsestäänselvyyksistä tehdään mukanokkelan akateemisesti mahdollisimman vaikeaselkoisia asioita. Siinä mä en pärjää.

Kyllä mua on sanottu viimeksi lauantaina kyynikoksi, joka ilmentää myös sitä, että en helposti tyydy mihinkään, en ole perustyytyväinen. Toisaalta voin rehellisesti sanoa, että mulla on perusasiat ihan helvetin hyvin.

"Tähtään parempaan, mutta jos en saavuta, tyydyn osaani"

Tähtäimenä kesämökki ja eläke. Kaikki muu on toissijaista.

Sinkkumatti kirjoitti:Tähtäimenä kesämökki ja eläke.

Eiks sulla oo jo möksä luodolla?

AarneAnkka kirjoitti:Eiks sulla oo jo möksä luodolla?

Ai se mistä oli niitä kuvia joskus? Juu, ei ole mun. Se on eräs... ööö, "persaukinen" jamppa, joka kyseisen saaren omistaa..

Tähtään parempaan, mutta tyydyn siihen mitä saan. Tiedostan hyvinkin sen, että jos tyydyn osaani tekemättä mitään kehittymisen eteen, on turha myöskään valittaa. Tasapainottelen sitten sopivan kehityksen ja tyytymisen välillä, eli siinä onnellisuuden paikkeilla.

Pyrin aina kehittämään itseäni, mutta yritän olla itselleni hellä ja hyväksyä epäonnistumiset, joita luonnollisesti tulee. Se on välillä vaikeaa, kun niin mielellään haluaisi olla enemmän nyt heti eikä hetken päästä. Pallotin kakkosvaihtoehdon.

Vaola kirjoitti:Tyytyväinen olen, mutta kuten sanottu, tyytyminen ei ole mun juttu. 8)

Öö. Mun (heikohkolla) suomi kieli taidolla peilaten tyytyväinen tarkoittaa nimenomaan sitä, että tyytyy. (Vrt. elää, eläväinen). Tekee koko lausahduksesta aavistuksen paradoksaalisen. :I

Olen vallan tyytyväinen siihen mitä minulla on, vaikka toki voisin ottaa vielä enemmänkin. Näillä, mitä elämä on minulle suonut, pärjään paremmin kuin hyvin loppuelämäni.

Luonnollisesti haaveilu on mukavaa, ja kuuluu ihmiseloon. Ei kaikkia haaveita ole tarkoitettukaan toteutettavaksi, siksi ne ovatkin vaan haaveita. Toki monet lähtevät haaveittensa perään, ja hyvä niin. Minun tärkein haaveeni kun on jo saavutettu, niin tyydyn haaveilemaan lottovoitosta, omakotitalosta tai vaikka aurinkoisesta säästä huomiselle...

Jaa-a en tyydy yleensä mihinkään eli aina on tähtäimessä parempi elämä, tosin en ole onneton ja narun jatkona jos en saavuta seuraavaa tavoitetta.
Jos joku tie kuljetaan loppuun niin otetaan toinen haarauma ja jatketaan siitä uusia haaveita kohti.

segma kirjoitti:Öö. Mun (heikohkolla) suomi kieli taidolla peilaten tyytyväinen tarkoittaa nimenomaan sitä, että tyytyy. (Vrt. elää, eläväinen). Tekee koko lausahduksesta aavistuksen paradoksaalisen. :I

Mun nähdäkseni ihminen joka kokee tyytyneensä johonkin on jatkuvasti tyytymätön. Yleensä tyytyväinen ihminen sen sijaan kokee saavuttaneensa jotain, eikä koskaan vain tyytynyt johonkin. Olisi ehkä semanttisesti helpompaa käyttää sanan "tyytyväinen" tilalla "onnellista" mutta saavuttaminenkaan ei tee kaikkia onnellisiksi eikä saavuttamatta jääminen onnettomaksi.

Ehkä kyse on pitkälti näkökulmasta. Silti, haaveidensa myyminen tuntuu olevan aika kovakorkoista luottoa pitkän aikavälin perspektiivistä tuijotellen.

segma kirjoitti:

Vaola kirjoitti:Tyytyväinen olen, mutta kuten sanottu, tyytyminen ei ole mun juttu.

Öö. Mun (heikohkolla) suomi kieli taidolla peilaten tyytyväinen tarkoittaa nimenomaan sitä, että tyytyy. (Vrt. elää, eläväinen). Tekee koko lausahduksesta aavistuksen paradoksaalisen. :I

Niin. Voihan sanoa olevansa sairas, mutta ettei sairastaminen ole mun juttu. Mä olen ihan tyytyväinen nyky-elämääni, mutta haluan enemmän. Niin se vain on.

Tällä hetkellä haaveilemme perheenä omasta talosta. Perjantaina menemme katsomaankin yhtä vaihtoehtoa. Näillä vuokrilla sen oman mökin saaminen ei vaadi enempää rahaa ku nytkään. Eli sen saavutamme.

Toinen, oma haaveeni on opiskella parempi ammatti kuin minulla nyt on. Sen saavuttamiseksi aloitin keväällä opinnot Avoimessa Yliopistossa. Keväällä sitten pyrin sisään Yliopistoon. Epäilen, että tuloissa se ammatti ei meillä niin hirveästi näy, mutta olisi työtä jota haluan tehdä.

Siinä taitaa olla haaveeni. Toinen mukula olisi kyllä ihana, mutta se on haave, johon en välttämättä pysty itse vaikuttamaan. Eli sen näkee sitten miten käy.

Luulen, että olen niitä ihmisiä, jotka ei koskaan ole täysin tyytyväisiä siihen, mitä on. Ei sillä, osaan kyllä nauttia saavuttamastani, mutta vaadin kuitenkin itseltäni aina hiukan enemmän. Ehkä varsinkin tässä itsensä kehittämisessä. Aina on kiva oppia uutta.

Pyrin aina parempaan, mutta jos se ei tästä enää pyristelyistä huolimatta enää parane, tyydyn osaani. Mutta sitä ennen yritän parhaani!

Vastakohtana sille, ettei vain tyydy johonkin ihan ok-työpaikkaan, ok-suhteeseen tai muuten vain ok-elämään, voisi olla riittämättömyys: kun mikään ei tyydytä pitkäkestoisesti. Kun saa tavoittelemansa, menettää se jonkin määrittelemättömän ajan kuluttua merkityksensä ja tyytymättömyys astuu kuvaan.

Itse en voi vain tyytyä, vaikka kaikki olisi ihan ok. Minulle ihan ok on sama kuin vajaa. Mikä sitten on tyytymistä omalla kohdalla, sen varmaan tietää kukin itse. Minua ajaa eteenpäin muutokseen vimma (tai pakkomielle) ja ajatus siitä, ettei ainakaan ole mitään hävittävää: ei ihan ok-elämässä ole mitään menetettävää. Ehkä siitä voi tulla vähemmän ok, mutta toisaalta en itse jaksa pelätä sellaista, koska monesti liiallinen ajattelu ja vatvominen estää muutoksen -> liiallinen (ei siis ole sama kuin ei yhtään) realismi raiskaa unelmat ja heittää kapuloita rattaisiin yrityksessä uudistua.

Omalla kohdallani elämä on menossa parempaa suuntaan. Se ei aina ole ollut edes ok, nyt se on sentään ihan ok. Uskon, että omilla toimillani tulen saavuttamaan sellaisen ”tason” elämälleni, joka on minulle enemmän kuin ihan ok. Ja jos en saavuta, niin ainakin yritin. Onpahan sitten oikeus katkeroitua joskus siellä kiikkustuolissa, jos elän sinne asti, kun kerran on kuitenkin ikänsä yrittänyt.


(Tämänhetkinen tyytymättömyys ei koske parisuhdetta: se on enemmän kuin ok. Mutta noin yleisesti ottaen elämäni on vain ihan ok ja niihin muihin osa-alueisiin (en niitä tässä ryhdy yksilöimään), jotka latistavat elämäni vain ok:ksi pyrin vaikuttamaan.)

hmmm, vaadin sanamudon muokkaamista, en tyydy nykyiseen, vaan olen tyytyvainen nykyiseen. en kaipaa parempaa, vaan olisi mukava saada parempaa.

eli; olisi mukava saada parempaa, mutta olen tyytyvainen nykyiseen

Nyt kun mietin juttuja vähän pidempään, täytyy todeta että tällä hetkellä kärsin tyytymisen pelosta. Englanniksi se voisi olla "fear of complacency". Takaraivossa kolkuttava tietoisuus siitä, kuten silsa™ totesi, että tyytyväisyys on kehittymisen vastakohta. Haluan pyrkiä kohti parempaa ja oppia uutta, mutta tunnen olevani umpikujassa, koska kaikki nykyiseltä poluilta poikkeamiset olisivat suuria hyppyjä tuntemattomaan enkä uskalla ottaa niin isoja riskejä. Silti jalkojen alla polttaa sellainen epämääräinen "tahtoo pois, tahtoo jotain uutta, tahtoo jotain muuta" -fiilis.

Tämän vastapainona on tietysti se wanha kunnon katkeroitunut "Mitä vittua varten mä täälläkin oikein porskutan? Mitä järkeä? Helvettiin kaikki." -fiilis. Eli elämän tarkoituksettomuus.

Elcon määritelmän mukaan lienen siis paskanpuhuja, en toteuttaja. Tai olen ollut ennen melkoinenkin toteuttaja, mutta koen olevani ajautumassa lamaan. Ja se ahdistaa.

Tai sitten tää on vaan se ns. kolmenkympin kriisi.

Aikanaan kun urheilupsykologi kartoitti joukkueeni psykopaatteja ja muuten vain häiriintyneitä, luokiteltiin mm.saavutustarpeeni erittäin korkeaksi.

Olen suurimman osan ajasta onnellinen ja tyytyväinen elämääni, mutta se ei tarkoita sitä, että tyytyisin samaan vaikkapa kymmenen vuoden aikajänteellä.

Mie tähtään aina johonkin seuraavaan etappiin, onneksi miun alalla edistymismahdollisuudet eivät lopu kesken.
Kandiksi pitäisi valmistua helmikuussa -07, maisteriksi seuraavan vuoden huhtikuussa ja siitä sitten eteenpäin.

Enpä osannu äänestää mitään. On tullut sen verran paskaa niskaan viime vuosina, että olen jotenkin liian pelokas edes toivomaan mitään. Toisaalta myös ajatus siitä, että minulla on kaikkea mitä tarvitsen, on kirkastunut. Näillä mennään nyt, katotaan miltä ensi vuonna tuntuu.

Kun tähtää korkealle ja jää vähän alle, harmittaa taatusti vähemmän kun tähtäämällä alas ja ylittämällä juuri ja juuri.

Olen onnellinen siitä mitä minulla on, muttei se tarkoita että tyydyn siihen.
Asetan itselleni jatkuvasti lisää edellisten tavoitteiden toteuduttua. Tavoitteita joihin on mahdollisuuksia. Sitten taas lisää mahdollisuuksien mukaan.

En tarkoita kuitenkaan että hinnalla millä hyvänsä. Jossain se raja tulee vastaan. Kaikkea kun ei pidä ahnehtia.