Kitinän puolivakavat olympialaiset, äänestys päivästä
Kitinän puolivakavat olympialaiset, äänestys päivästä
Hyvät ihmiset, käyttäkää äänioikeuttanne ja äänestäkää teille parhaiten sopiva kisapäivä! Kisat alkanevat klo 14 (että kauempaa tulevat ehtivät aamujunalla paikalle) ja paikkana on Pirkkolan urheilupuisto Helsingissä.
Lajeina ainakin 100, 400 ja 3000 metrin (huima saattaa vaatia 800 metriäkin, että pääsee voittamaan) juoksu, keihäs, kuula, pituushyppy. Ehkä myös tikka ja muita ei niin yleisurheilullisia lajeja kuten saappaanheitto tai eukonkanto (voisin osallistua itse mustakikkeliä kantamalla), joita voi harrastaa kentän vierustalla. Keskustellaan näistä sitten myöhemmin vaikka uudessa ketjussa, kun päivä ja paikalle saapuvat ihmiset ovat paremmin selvillä. Samalla keskustelemme tietenkin myös ajanotosta ja tulosten mittauksista, mahdollisista palkinnoista, jatkopaikasta (joku urheilijoille sopiva kesädise) jne.
Kaikki mukaan, joko urheilemaan, sekoilemaan tai kannustamaan muita! Kitinäläiset, kitisijöiden kaverit, perheenjäsenet ja kylänmiehet ovat tietenkin tervetulleita, että saadaan suuren urheilujuhlan tuntua tapahtumaan!

Kikkelis kokkelis.
Mitä mä tosta hyötyisin? tuun jos mulle maksetaan starttiRahaKeikaus kirjoitti:Hohhoijaa. Sen kun näkis. Jos tulet paikalle ja voitat kaikki lajit, vedän posliiniksi. Tämä on lupaus.RAM13 kirjoitti:En viitti tulla nöyryyyyttämään muita ja voittamaan kaikkia lajeja.
Runkkaaminen on tuottamista, ei saamista.
No et kyllä mitään, jos oikein asiaa ajattelee. Maksan sulle starttirahaa 5 euroa, jos tulet.RAM13 kirjoitti:Mitä mä tosta hyötyisin? tuun jos mulle maksetaan starttiRahaKeikaus kirjoitti:Hohhoijaa. Sen kun näkis. Jos tulet paikalle ja voitat kaikki lajit, vedän posliiniksi. Tämä on lupaus.RAM13 kirjoitti:En viitti tulla nöyryyyyttämään muita ja voittamaan kaikkia lajeja.
Kikkelis kokkelis.
'Keikaus kirjoitti:No et kyllä mitään, jos oikein asiaa ajattelee. Maksan sulle starttirahaa 5 euroa, jos tulet.RAM13 kirjoitti:Mitä mä tosta hyötyisin? tuun jos mulle maksetaan starttiRahaKeikaus kirjoitti: Hohhoijaa. Sen kun näkis. Jos tulet paikalle ja voitat kaikki lajit, vedän posliiniksi. Tämä on lupaus.
No tolla rahalla saa edes tarjottuu drinksuu pimpille.
Runkkaaminen on tuottamista, ei saamista.
Sä oot niin täynnä itseäsi, että toista sellaista en ole nähnyt. Ja mähän lopotan jos mä haluan.silsakenraali™ kirjoitti:Sulla RAM tulee välillä niin väsynyttä juttua, että et viitsis olla pilaamatta tätä ketjua. Jos et kerran osallistu, niin älä tule myöskään lopottamaan taustalle.Sudenhenki kirjoitti:Pysy sitten kotonasi jos kuntosi ei kestä.RAM13 kirjoitti: No tolla rahalla saa edes tarjottuu drinksuu pimpille.
Runkkaaminen on tuottamista, ei saamista.
Suunsoitto ja kreikkalais-roomalainen homopaini eivät muistaakseni kuuluneet lajeihin, sori.RAM13 kirjoitti:En viitti tulla nöyryyyyttämään muita ja voittamaan kaikkia lajeja.
Äänestän 12.8. (vaikka muutkin voisivat sopia), mutta en lupaa tulla. Jotenkin ajatus kilpailemisesta etoo, kun
a) en halua hävitä, mutta toisaalta
b) en halua voittaakaan, koska sitten joku voi ottaa nokkiinsa ja pitää ylppiksenä.
Ja tiedän tulevani helvetin kipeäksi jostain 400-1500m juoksuista, ainakin jos otan tosissani. Ei se ole enää kivaa. Jotenkin myös pelkään että lopulta paikalle saapuu minun lisäkseni kilpailemaan Keikaus, millivanilli ja silsakenraali (ja hyvällä tsäkällä huima), eikä sitten muita kuin katsojia ja kaljankittaajia.
Tämähän kuulostaa kivalta! Jos särkänniemen sijasta/lisäksi tulis kesälomallaan urheilemaan. Edelleen etelänmatka on vain suunnitelmissa ja ia kysymättä matkaseuraksi. Yritän muistaa seuraavan kerran nähdessä jos se ei huomaa näitä vihjeitä
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Hittolainen, mk! Totta kai tulet kentälle ja näytät esimerkki muille, jotka vielä miettivät tuloaan. Minäkin tulen varmasti, jos äänestystulos on suosiollinen työvuoroilleni.mustakikkeli kirjoitti:...mutta en lupaa tulla. Jotenkin ajatus kilpailemisesta etoo...
Muutenkin, kaikki vaan mukaan! Tärkein juttuhan on yhdessäolo eikä podium ja laakeriseppele.
Jos tulen, niin 5.8. ei taidakaan käydä. Autan silloin isoveljeä muutossa uuteen omakotitaloon (on pärjännyt hieman paremmin elämässään kuin minä kun sellaisia ostelee Helsingin alueelta, vaikka on vain pari vuotta mua vanhempi), ja taidan silloin vihdoinkin saada uuden sohvanikin, jota olen odotellut jo ihan liian kauan perskele (toimitus tehtaalta siirtyi kesälomien takia). Veikkaan että nuo aktiviteetit vievät elämänmehuni viimeistä tippaa myöten, mitä seksiltä nyt jää yli.
Jokaisen oman hyvinvoinnin takaamiseksi ehdotan sitä päivää milloin silsis pääsee paikalle. Myös milli on melko ehdoton naisedustaja. Keikulle nyt käy ihan mikä ja kuka vaan.
Jokaisen oman hyvinvoinnin takaamiseksi ehdotan sitä päivää milloin silsis pääsee paikalle. Myös milli on melko ehdoton naisedustaja. Keikulle nyt käy ihan mikä ja kuka vaan.
Mä en ole treenannut koko kesänä yhtään, mutta tulen kyllä mieluusti kannustamaan, jos pääsen. Tai voinhan mä eukonkantoon osallistua, mutta tuskinpa kukaan jaksaa rumba-askelta minä selässään taittaa. 5.8 ei todellakaan sovi, muut saattaisivat jopa sopia.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Muuten ihan hyvä, mutta en ole RAM.silsakenraali™ kirjoitti:Sulla RAM tulee välillä niin väsynyttä juttua, että et viitsis olla pilaamatta tätä ketjua. Jos et kerran osallistu, niin älä tule myöskään lopottamaan taustalle.Sudenhenki kirjoitti:Pysy sitten kotonasi jos kuntosi ei kestä.RAM13 kirjoitti: No tolla rahalla saa edes tarjottuu drinksuu pimpille.