Sivu 1/2
Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 21:21
Kirjoittaja EveryWoman
Provosoiduin
toista ketjua lukiessani aloittamaan uuden.
Oletko joskus ihastunut niin, että kaikki ongelmat tuntuvat yhtäkkiä ratkeavan, jumittaneet palaset loksahtavan sievästi lomittain - ja koko muu maailma etääntyy salamana omaksi, vähämerkityksiseksi saarekkeekseen kauas takavasemmalle? Välillänne tuntuu vallitsevan sanoinkuvaamaton, ennalta-arvaamaton yhteisymmärryksen taso, ja mikä tahansa vaikuttaa mahdolliselta jos ja kun vain te pysytte yhdessä? Hän jos kukaan ansaitsee nimityksen
Se oikea?
Kuinkas sitten kävikään?
Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 21:40
Kirjoittaja SikaMika
EveryWoman kirjoitti:
Oletko joskus ihastunut niin, että kaikki ongelmat tuntuvat yhtäkkiä ratkeavan, jumittaneet palaset loksahtavan sievästi lomittain...
Kuinkas sitten kävikään?
Mulla nuo mainitsemasi tuntemukset ovat tulleet useammin pintaan siinä vaiheessa, kun koen helpotuksen tunteen tehtyäni lopullisen päätöksen kytkimen nostamisesta suhteessa.
Mainitsemassasi mielessä mainitsemiasi tuntemuksia en muista kokeneeni, olen ollut helvetin huono elämään hetkessä ja niinpä olenkin heti suhteen alusta alkaen keskittynyt etsimään vikoja kumppanistani, jotta pääsisin kokemaan tuon edellisessä kappaleessa mainitsemani täyttymyksen tunteen.
Sanomattakin selvää, etteivät aikaisemmat suhteeni ole oikein toimineet. Nyt vanhempana ja omien sekä muidenkin henkilöiden pohdiskelujen viisastuttamana uskon seuraavan uuden alun olevan vaivattomampaa - mikäli en löydä itsestäni lisää näitä herttaisia piirteitä...
Lähetetty: 05.07.2006 21:59
Kirjoittaja silsakenraali™
En ole mitään koskaan sinnepäinkään. Enkä usko, että tulen. Aika kyynistä, mutta minkäs itselleen voi. En koe tarvetta muuttua tässä suhteessa. Pitäisikö?
En ole muuten koskaan ollut rakastunut, niinkuin asian käsitän.
Lähetetty: 05.07.2006 22:01
Kirjoittaja EveryWoman
Ai niin, voisin itsekin tähän vastata.
Muistan kokeneeni tämän maagisen tunteen kaksi kertaa puhtaasti, ja kerran niin että toisella osapuolella ei tainnut ihan samanlaista fiilistä olla joten sitä ei ehkä lasketa. Toisella kerralla tilanne ei edennyt suhteeseen asti, mutta olemme edelleen hyviä ystäviä. Olen tällä hetkellä aika vakuuttunut siitä, että emme olisi sopineet seurustelemaan keskenämme. Ensimmäisellä kerralla seurustelusuhde taas alkoi ns. oikeaoppisesti molemminpuolisesta päänsekoittavasta ihastumisesta. Suhteen aikana tosin kävi ilmi, että 'se oikea' olikin 'se absoluuttisen väärä'. Yhteisymmärrys eräällä verraten kapealla sektorilla + se, että kumpikaan ei ollut aiemmin vastaavaa kokenut, sai kuitenkin meidät kuvittelemaan että meidät oli luotu toisillemme!
Tällä hetkellä olen siis visusti sitä mieltä, että moinen kokemus ei yksinään kerro suhteen kantavuudesta mitään. Tärkeämpää on kyky elää yhdessä pitkällä aikavälillä ja selvittää eteen tulevat haasteet. Toki hurja ihastuminen ja ykseyden tunne alkuvaiheessa helpottaa jaettuun ongelmanratkaisutilaan pääsemistä (jossa siis toisen tarpeet otetaan huomioon yhtä intensiivisesti kuin omatkin), ja lisäksi se tuntuu hienolta niin kauan kuin sitä kestää. Kesto on silti harvemmin mainittavan pitkä (ja hyvä niin, sillä moisen hulluuden aikana mitään muuta on hankala saada tehtyä).
Mutta entäpä, jos hyvässä suhteessa ollessaan sattuu ihastumaan toiseen? Merkitseekö silloin se, onko käynnissä olevan suhteen alussa ollut samanlainen hurja ihastumisvaihe? Entäs jos ihastuva ei ole koskaan aiemmin moista kokenut? Voiko mikään järkipuhe saada häntä uskomaan, ettei se omnipotentti tila kerro tulevasta onnesta koko totuutta?
Lähetetty: 05.07.2006 22:01
Kirjoittaja Keikaus
Hmm, kaikenlaisia voimakkaita pariutumiseen johtaneita tuntemuksia olen tuntenut, mutta kyllä minulla siihen pariutumiseen liittyy niin paljon epävarmuutta ja ahdistusta, että tuota syvemmän yhteisymmärryksen tasoa ei ehkä huomaisikaan. No jaa, kyllä niillä ensi tapaamisilla ja ensi hetkillä on kyllä useinkin sellainen olo, että loksahtaa, mutta kyllä se ahdistus sitten yleensä seuraa perässä.
Lähetetty: 05.07.2006 22:04
Kirjoittaja silsakenraali™
Keikaus kirjoitti:Hmm, kaikenlaisia voimakkaita pariutumiseen johtaneita tuntemuksia olen tuntenut, mutta kyllä minulla siihen pariutumiseen liittyy niin paljon epävarmuutta ja ahdistusta, että tuota syvemmän yhteisymmärryksen tasoa ei ehkä huomaisikaan. No jaa, kyllä niillä ensi tapaamisilla ja ensi hetkillä on kyllä useinkin sellainen olo, että loksahtaa, mutta kyllä se ahdistus sitten yleensä seuraa perässä.
Jokseenkin näin se mullakin menee. Esimerkiksi viime aikoina olen ottanut etäisyyttä kaikkeen pariutumiseen liittyvään, koska koko touhu on loppujen lopuksi pirun raskasta ja aikaa vievää. Olen todennut, että olen tasapainoisempi yksin.
Lähetetty: 05.07.2006 22:10
Kirjoittaja Keikaus
silsakenraali™ kirjoitti:
Jokseenkin näin se mullakin menee. Esimerkiksi viime aikoina olen ottanut etäisyyttä kaikkeen pariutumiseen liittyvään, koska koko touhu on loppujen lopuksi pirun raskasta ja aikaa vievää. Olen todennut, että olen tasapainoisempi yksin.
Mulla se ahdistus on kyllä sellaista, että oikean ihmisen kanssa ne aiheet käydään läpi yksitellen ja sitten jossain vaiheessa ei ehkä niin ahdistakaan ja unelmoidaan vaan yhteisestä vanhuudesta. Tosin luulisin, että ahdistukseni on saanut oikeat mittasuhteet näin vanhempana eikä se koskaan ole ollut esteenä sille, että tutustuisin johonkin tai yrittäisin jotain. Yritän, vaikka ahdistaakin.
Lähetetty: 05.07.2006 22:14
Kirjoittaja silsakenraali™
Keikaus kirjoitti:Yritän, vaikka ahdistaakin.
Kyl sitä on yritetty, mutta vähään aikaan ei vaan ole ollut yksinkertaisesti inspiraatioita - halu puuttuu. Töissäkin ihmetteleivät, kun kerroin, että reilun kolmen viikon loman aikana en käynyt baarissa kuin kerran, silloin eltsun jälkeen teitin kityläisten kanssa. Toki jussina tuli kolme päivää mökkijuopoteltua.
Ja kaveritkin ihmettelevät et suunnilleen olenko tullut uskoon tai homoksi, kun ei koko aikaa olekaan pillu mielessä. Kai mä olen antanut kuvan et olisin jokin suurikin pelimies.
Lähetetty: 05.07.2006 22:16
Kirjoittaja Keikaus
silsakenraali™ kirjoitti:Keikaus kirjoitti:Yritän, vaikka ahdistaakin.
Kyl sitä on yritetty, mutta vähään aikaan ei vaan ole ollut yksinkertaisesti inspiraatioita - halu puuttuu. Töissäkin ihmetteleivät, kun kerroin, että reilun kolmen viikon loman aikana en käynyt baarissa kuin kerran, silloin eltsun jälkeen teitin kityläisten kanssa. Toki jussina tuli kolme päivää mökkijuopoteltua.
Ja kaveritkin ihmettelevät et suunnilleen olenko tullut uskoon tai homoksi, kun ei koko aikaa olekaan pillu mielessä. Kai mä olen antanut kuvan et olisin jokin suurikin pelimies.
Mitä saavutuksia.. Kuka siellä baarissa nyt jaksaa juosta, tylsäähän se on pidemmän päälle. Taidat aikuistua.
Mulla ei ole kovaa halua, koska mulla on yksi valtameren takainen mielessä.
Lähetetty: 05.07.2006 22:19
Kirjoittaja nowaysis
Ekalla kerralla tulin parikymppisenä järkiini tajutessani ettei ko. suhde ollutkaan sitä mitä elämältä halusin. Toisella kerralla mies tajusi lähteä kun toistemme teurastaminen tapahtui vielä verbaalisella tasolla. Ehkä näiden kahden kanssa oli kuitenkin tarkoitus viettää yhdessä koko loppuelämä, mikä nykyään tuntuu kovin pitkältä ajalta. Jos ei olekaan Mr. Rightia, voi kuitenkin olla Mr. Right Now
Äh, en haluaisi olla kovin kyyninen, enkä toisaalta olekaan. Ehkä se, että näkee tämän naimisiin-lapsi-talo -asetelman sortuvan tarpeeksi monta kertaa jotenkin heiluttaa sitä uskoa. Toisaalta, samalla näkee niitä onnellisia vuosikymmeniä kestäviä liittoja. Se vaan ei enää minun päässäni ole se oletusarvo, ainakaan kovin vankkumaton sellainen. Ja kuitenkin on.
Lähetetty: 05.07.2006 22:20
Kirjoittaja AarneAnkka
Minä olen kokenut sellaisen tähän asti vain kerran, etäsuhteena, rapakon takaa. Henkinen yhteys oli uskomaton, mutta ikäeroa oli liikaa (hän silloin 18, minä 28 ). Emme koskaan tavanneet.
Sukulaissielut ovat harvassa. Onnitteluni heille jotka ovat sellaisen löytäneet.
Lähetetty: 05.07.2006 22:29
Kirjoittaja Keikaus
AarneAnkka kirjoitti:Minä olen kokenut sellaisen tähän asti vain kerran, etäsuhteena, rapakon takaa. Henkinen yhteys oli uskomaton, mutta ikäeroa oli liikaa (hän silloin 18, minä 28 ). Emme koskaan tavanneet.
Sukulaissielut ovat harvassa. Onnitteluni heille jotka ovat sellaisen löytäneet.
Mikäs ikäero tuo nyt on? Rakkaudelle ei kannata asettaa liikaa esteitä tuohon tyyliin...
Lähetetty: 05.07.2006 22:33
Kirjoittaja AarneAnkka
Keikaus kirjoitti:Mikäs ikäero tuo nyt on? Rakkaudelle ei kannata asettaa liikaa esteitä tuohon tyyliin...
Eikö ihminen ole tuolloin vielä aika vaikutuksille herkässä tilassa? Pistin homman poikki mieluummin kuin olisin (tiedostamattani) manipuloinut häntä. Hän olisi ihan oikeasti halunnut muuttaa luokseni Suomeen sieltä Amerikasta. Tuosta vaan, ilman mitään varmistuksia työ- tai opiskelupaikasta. Hän oli kyllä kirjallisesti äärimmäisen lahjakas, joten opiskelupaikka olisi varmaan siltä alalta löytynyt.
Nyttemmin hänellä on tietääkseni enemmän itsensä ikäinen kumppani.
Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 22:35
Kirjoittaja -Superior-
Väitän, että "niitä oikeita" osuu elämän varrelle useampia. Itse en yleisesti ottaen kykene tulemaan kovin helposti läheiseksi ihmisten kanssa siten, että kokisin välille muodostuvan syvän molemminpuolisen ymmärryksen. Yksi ihminen, jonka kanssa niin on käynyt, oli ehdottomasti tunteiden tasolla jonkinlainen poikkeuksellinen "soul mate" - eräänlainen intuitiivinen "oikea".
Sielujen harmonia ei silti vielä tarkoita suoraan sitä, että haluaisi tai voisi jakaa toisen kanssa yhteisen arjen ja loppuelämän. Eikä typerähkö määritelmä "se oikea" mielestäni edes vaadi sitä. Eihän minkään suhteen hyvyyttäkään voi koskaan mitata suoraan sillä, kuinka kestävä se lopulta on. Silti uskon, että se eniten oikea ihminen on nimenomaan se, jonka kanssa muodostuu ajan kanssa pysyvä halu ajallisesti kestävään, syvästi sitoutuneeseen yhdessäoloon.
Jokin aika sitten tapasin noin 70-vuotiaan pariskunnan. He flirttailivat keskenään avoimemmin ja onnellisemman oloisina kuin yksikään koskaan näkemäni tuore morsiuspari, ja suloisen pariskunnan vuorovaikutuksesta saattoi aistia valtavan molemminpuolisen kunnioituksen. "Niitä oikeita" on varmasti useampia ja luonteeltaan erilaisia, mutta uskon, että ainoastaan "sen oikean" kanssa voi kokea jotain tuollaista.
Lähetetty: 05.07.2006 22:37
Kirjoittaja Keikaus
AarneAnkka kirjoitti:Keikaus kirjoitti:Mikäs ikäero tuo nyt on? Rakkaudelle ei kannata asettaa liikaa esteitä tuohon tyyliin...
Eikö ihminen ole tuolloin vielä aika vaikutuksille herkässä tilassa? Pistin homman poikki mieluummin kuin olisin (tiedostamattani) manipuloinut häntä. Hän olisi ihan oikeasti halunnut muuttaa luokseni Suomeen sieltä Amerikasta. Tuosta vaan, ilman mitään varmistuksia työ- tai opiskelupaikasta. Hän oli kyllä kirjallisesti äärimmäisen lahjakas, joten opiskelupaikka olisi varmaan siltä alalta löytynyt.
Nyttemmin hänellä on tietääkseni enemmän itsensä ikäinen kumppani.
Höh, arvaa onko miehet vaikutuksille herkkiä, kun niille menee puhumaan tai niitä muuten lähestyy, oli ikä mikä tahansa! Puhumattakaan, jos päätyy pidemmälle. Ihan turhaa murehtimista ikäerosta ja toiseen vaikuttamisesta. Luultavasti mammasta olisi ollut mukavaa olla kanssasi lunkisti, kun sinulla olisi ollut jo vähän enemmän ikää ja kokemusta. Ei se välttämättä ole niin pervoa kuin miltä kuulostaa.
Tiedostamatta manipuloiminen! Hyvä mies, on se noin miljoona kertaa parempaa kuin tietoisesti manipuloiminen.
Lähetetty: 05.07.2006 22:46
Kirjoittaja McJanne
pah. Rakkaus on utopia, hence no such feelings.
Kiinnostavuusarvot kyllä ovat olleet jokakerta nousujohteisia, mikä sinänsä on outoa kun ottaa huomioon että "vikoja" ilmenee samaan tahtiin ainakin määrättyyn aikaan saakka.
Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 22:59
Kirjoittaja saika
EveryWoman kirjoitti:Provosoiduin
toista ketjua lukiessani aloittamaan uuden.
Oletko joskus ihastunut niin, että kaikki ongelmat tuntuvat yhtäkkiä ratkeavan, jumittaneet palaset loksahtavan sievästi lomittain - ja koko muu maailma etääntyy salamana omaksi, vähämerkityksiseksi saarekkeekseen kauas takavasemmalle? Välillänne tuntuu vallitsevan sanoinkuvaamaton, ennalta-arvaamaton yhteisymmärryksen taso, ja mikä tahansa vaikuttaa mahdolliselta jos ja kun vain te pysytte yhdessä? Hän jos kukaan ansaitsee nimityksen
Se oikea?
Kuinkas sitten kävikään?
Jep. Vähän yli vuosi sitten. Edelleen tuntuu samalta. Odottelen milloin joku poksauttaa minut takaisin maan pinnalle, eihän tällaista voi olla olemassa. Toisesta tuntuu samalta, vaikka sitä hetkittäin olenkin epäillyt. Ei vai osaa uskoa että näin hyvältä voi tuntua... Kenelläkään muulla tuntemallani ihmisellä ei mene edes ulkopuolisena katsottuna niin hyvin kuin miltä minusta tuntuu, joten ei tämä voi olla totta?
Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 23:07
Kirjoittaja Elukka
EveryWoman kirjoitti:Oletko joskus ihastunut niin, että kaikki ongelmat tuntuvat yhtäkkiä ratkeavan, jumittaneet palaset loksahtavan sievästi lomittain - ja koko muu maailma etääntyy salamana omaksi, vähämerkityksiseksi saarekkeekseen kauas takavasemmalle? Välillänne tuntuu vallitsevan sanoinkuvaamaton, ennalta-arvaamaton yhteisymmärryksen taso, ja mikä tahansa vaikuttaa mahdolliselta jos ja kun vain te pysytte yhdessä? Hän jos kukaan ansaitsee nimityksen Se oikea?
No, täysin ongelmatonta ei ole ollut - jotkut asiat toisessa vaan väkisinkin hiertävät ja johtavat silloin tällöin konflikteihin. Se lienee tosiasia sarjassa "elämä on". Se taas sitten, että yhdessä on pysytty pahoiksikin päässeistä vaikeuksista huolimatta -vaikka sitten puolen vuoden tauon jälkeen- on melko vahva todiste siitä, että kyseessä taitaa kumminkin olla
Se Oikea.
Ainakin puhumme "samaa kieltä" - mikä olisi sen lupaavampi merkki?

Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 23:09
Kirjoittaja Keikaus
Elukka kirjoitti:No, täysin ongelmatonta ei ole ollut - jotkut asiat toisessa vaan väkisinkin hiertävät ja johtavat silloin tällöin konflikteihin. Se lienee tosiasia sarjassa "elämä on". Se taas sitten, että yhdessä on pysytty pahoiksikin päässeistä vaikeuksista huolimatta -vaikka sitten puolen vuoden tauon jälkeen- on melko vahva todiste siitä, että kyseessä taitaa kumminkin olla
Se Oikea.
Ainakin puhumme "samaa kieltä" - mikä olisi sen lupaavampi merkki?

Ja näkemäni perusteella teillä on hyvin yhteensopivat MHC-immuniteettigeenit. Siellä varmaan nuuhkitte toisianne nytkin..
Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 23:16
Kirjoittaja Elukka
Keikaus kirjoitti:Elukka kirjoitti:Ainakin puhumme "samaa kieltä" - mikä olisi sen lupaavampi merkki?

Ja näkemäni perusteella teillä on hyvin yhteensopivat MHC-immuniteettigeenit. Siellä varmaan nuuhkitte toisianne nytkin..
Minä pyrin aina nuuskimaan tuota kauniiNpaa puoliskoani - jonka mielestä se on "epäilyttävää".
(Jostain syystä haniseni hengityksen tuoksu muuten aikaansaa välittömän turn-onin.
)
Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 05.07.2006 23:19
Kirjoittaja Keikaus
Elukka kirjoitti:Keikaus kirjoitti:Elukka kirjoitti:Ainakin puhumme "samaa kieltä" - mikä olisi sen lupaavampi merkki?

Ja näkemäni perusteella teillä on hyvin yhteensopivat MHC-immuniteettigeenit. Siellä varmaan nuuhkitte toisianne nytkin..
Minä pyrin aina nuuskimaan tuota kauniiNpaa puoliskoani - jonka mielestä se on "epäilyttävää".
(Jostain syystä haniseni hengityksen tuoksu muuten aikaansaa välittömän turn-onin.
)
Näkisitpä vaan millainen koira mä olen, kun pääsen hyväntuoksuisen miehen lähistölle. Joidenkin mielestä ehkä vähän outoa, mutta en voi vastustaa. Etenkin nenänpieli, josta niitä hormoonihajuja kuulemma erittyy, on ihana nuuhkimiskohta. Ja korvat.
Lähetetty: 06.07.2006 1:21
Kirjoittaja Zeb
Sen oikean syntymiseen vaaditaan toisen perusteellinen tunteminen, hyväksyminen ja rakastaminen vikoineen, ja molemmilta kyky yhdessä ratkoa ja voittaa vaikeudet, sekä mustat että harmaat kaudet. Eli en usko perinteisessä, kliseisessä mielessä Siihen oikeaan, en varsinkaan sellaiseen, joka ei sitten syystä tai toisesta toteutunutkaan. En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka vuosikausia haikailevat menetetyn Sen oikeansa perään, siis sellaisen, joka petti tai jätti tai ei muuten vain ollut kiinnostunut.
En usko myöskään rakkauteen ensisilmäyksellä, en edes ensi keskustelemalla. Synkkaamisen toki havaitsee usein jo pikaisessakin jutustelussa, mutta rakastamiseen vaaditaan niin paljon enemmän. Emme käsittääkseni kukaan näytä pimeitä puoliamme ensimmäisillä tapaamisilla, tuskin edes koko honey moon -vaiheen aikana. Rakastaa voi sanovansa vasta kun on nuo pimeät puolet nähnyt ja päättänyt haluta yrittää tulla niiden kanssa toimeen.
Aloittajan kysymykseen vastaus on kyllä. Olen ollut ihastunut, ja voitanee sitä kutsua myös rakastumiseksi, hullun lailla ja kaiken nielevästi. Sen tunteen vallassa silloin en olisi mitenkään voinut uskoa miten väärässä lopulta olinkaan. Huonosti siis kävi, ihminen ei ollutkaan ollenkaan sellainen miksi häntä kuvittelin. Eipä tietenkään, rakastuessaan sokeasti ihminen rakastuu itse luomaansa haavekuvaan, jolla ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa millainen rakastumisen kohde oikeasti on. Nykyään olemme ystävällisissä väleissä, jonkun verran tekemisissäkin kaveripohjalta, ja minä en vain voi lakata ihmettelemästä mitä niin ihmeellistä hänessä silloin näin.
Lähetetty: 06.07.2006 2:08
Kirjoittaja -Superior-
Zeb kirjoitti:toisen perusteellinen-- rakastaminen vikoineen
Zeb kirjoitti:rakastuessaan-- ihminen rakastuu itse luomaansa haavekuvaan, jolla ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa millainen rakastumisen kohde oikeasti on.
Inhoan käsitteitä kuten "rakkaus", "tunne" ja "sitoutuminen", sillä a) kukaan ei tiedä mitä niillä tarkoitetaan ja b) jokaisella on eri käsitys niistä.
Ei itseään kukaan tunne. Arveluttavampaa pohjaa elämänsä pitkäjänteiselle suunnittelulle on vaikea keksiä - etenkin kun puhutaan puolivuosisadan pituisista parisuhteista.
Re: Ne oikeat, ne väärät ja ne siltä väliltä
Lähetetty: 06.07.2006 4:46
Kirjoittaja JoeB
EveryWoman kirjoitti:
Kuinkas sitten kävikään?
Han sanoi ettei tasta tule mitaan ja pisti pisteen jutulle... jollakulla jai hetkeksi monttu auki taman kommentin kuullessan.
Lähetetty: 06.07.2006 21:19
Kirjoittaja segma
Joo, olen. Ihan vasta äskettäin. Olen mielestäni siitä toipumassa ja kaikesta siitä paskasta (mitä koko juttu niskaani kaatoi) huolimatta, olen edelleen sitä mieltä, että siinä olisi ollut Elämäni Rakkaus. (Tiedostan, että tämä on haavekuvaan rakastumista ja kaikkea muuta höttöä - siitä asiasta ei tarvitse kertoa erikseen.)
Vastapuoli ei ilmeisesti ollut ihan täysin samaa mieltä ja metsäänhän sitä sitten mentiin (ei siis kaksin kaukaiseen mökkiin, vaan pikemminkin kuin 120km/h koppimopolla pöpelikköön). Nykyään välit on pakkasen puolella.