Onko sinulla nemesis?
Onko sinulla nemesis?
Introspektion paikka. Tässä on itsetuntoon liittyvä kysely.
Jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä itseensä ja olemukseensa, ja kaikki on ihan jees. Toiset taas joko toivovat itse olevansa jotain muuta, tai pitävät tämän tyypin edustajia arkkivihollisinaan koska kokevat heidät kilpailijoiksi.
Onko sinulla nemesis? Minulla on. Siinä missä Gattacalle se on Rela Tinttitukka, minulle ei-erityisen-kookkaana-miehenä nemesikseni on Kalju SikaniskaKorsto. On sikaniskakorstojen syytä että minulla on niin niukasti valinnanvaraa!!!1 *heristää nyrkkiä raukkamaisesti nurkan takana ettei sikaniskakorsto näe ja tule kurmoottamaan* Aina kun luen jonkun itse hottiksena pitämäni naisen ihailevan sitä-ja-sitä isoa korstoa jollaiseksi en kykene mitenkään muutumaan, koen että se on minulta pois. Ajatusmalli on tietenkin väärä, mutta siihen on helppo sortua.
Antiikin kreikkalaisissa draamoissa Nemesis oli jumalatar jonka tehtävänä oli rangaista ylpistyneitä kansakuntia ja yksilöitä, tuhota heidät ja saattaa heidät lankeemukseen (tästä tulee lause "ylpeys käy lankeemuksen edellä"). Vaikka termi ei olekaan täysin kontekstiin sopiva, käytän sitä silti koska suunnilleen sillä tavalla käy itsetunnolleni kun kohtaan jonkun nemesikseni. Kaikki kuvitelmani siitä että olen muka jotakin romahtavat yleensä siihen paikkaan. Koen turhaan ylpistyneeni ja saaneeni rangaistukseni.
Todellinen syy tähän on tietenkin heikko itsetunto, ei nemesis. On vain helpompaa projisoida ongelmansa nemesikseensä kuin etsiä syitä itsestään. Ongelmalliseksi nemesiksen tekevät myös lukuisat defenssit joita ihmisaivot tuppaavat kehittelemään suojellakseen tunteitaan. Mieli tekaisee useita perusteluja miksi nemesistä kuuluu halveksia ja vihata. Jos siis muuttuisin nemesikseni kaltaiseksi, tulisin sellaiseksi jota pelkään, kadehdin ja/tai vihaan. Jos Gattaca muuttuisi Relaksi Tinttitukaksi Joka Saa Pillua, sietäisikö hän itseään ollenkaan? Siinäpä miettimistä. Yleensä tarvitaan ulkopuolinen ihminen erottelemaan nämä defenssit todellisesta faktatiedosta, siihen ei aina Sisäinen Tutkinta riitä. Ihmismieli on sellainen tekosyiden spagetti ettei siitä ota yleensä kuin hullut kaasumuumit selvää.
Mikä sinun nemesiksesi on, jos sinulla sellainen on? Millaiseksi haluaisit muuttua, millaisia kilpailijoita kadehdit, pelkäät ja/tai vihaat? Olisiko aika miettiä missä muualla vika voisi olla? Avautukkee avautukkee, ootte te ennenkin avautuneet!
Don't worry. Nemesiksen merkityksellä on taipumusta pienentyä vuosien karttuessa ja minäkuvan rakentuessa. Ainakin minulle on käynyt näin.
Huom 1: Tämä viesti on kirjoitettu akuutin melodramaattisen aamudepiksen kourissa. Hyppysellinen suolaa asialinjan mausteeksi.
Huom 2: Keskustelun rajaamiseksi nemesikseksi hyväksytään vain ihmiset ja ihmistyypit, eivät asiat (esim. suklaapatukka joka menee pakaraan). Miettikää tarkkaan vastaustanne. Nemesikseksi ei myöskään kelpuuteta ihmistyyppiä jota pelkästään vihaat ja halveksit muuten vaan, vaan tunteen on oltava kateuden sekaista. Sinun on koettava tämä ihmistyyppi kilpailijaksi uralla, elämässä tai ihmissuhteissa; joksikin joka on sinulta pois.
Jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä itseensä ja olemukseensa, ja kaikki on ihan jees. Toiset taas joko toivovat itse olevansa jotain muuta, tai pitävät tämän tyypin edustajia arkkivihollisinaan koska kokevat heidät kilpailijoiksi.
Onko sinulla nemesis? Minulla on. Siinä missä Gattacalle se on Rela Tinttitukka, minulle ei-erityisen-kookkaana-miehenä nemesikseni on Kalju SikaniskaKorsto. On sikaniskakorstojen syytä että minulla on niin niukasti valinnanvaraa!!!1 *heristää nyrkkiä raukkamaisesti nurkan takana ettei sikaniskakorsto näe ja tule kurmoottamaan* Aina kun luen jonkun itse hottiksena pitämäni naisen ihailevan sitä-ja-sitä isoa korstoa jollaiseksi en kykene mitenkään muutumaan, koen että se on minulta pois. Ajatusmalli on tietenkin väärä, mutta siihen on helppo sortua.
Antiikin kreikkalaisissa draamoissa Nemesis oli jumalatar jonka tehtävänä oli rangaista ylpistyneitä kansakuntia ja yksilöitä, tuhota heidät ja saattaa heidät lankeemukseen (tästä tulee lause "ylpeys käy lankeemuksen edellä"). Vaikka termi ei olekaan täysin kontekstiin sopiva, käytän sitä silti koska suunnilleen sillä tavalla käy itsetunnolleni kun kohtaan jonkun nemesikseni. Kaikki kuvitelmani siitä että olen muka jotakin romahtavat yleensä siihen paikkaan. Koen turhaan ylpistyneeni ja saaneeni rangaistukseni.
Todellinen syy tähän on tietenkin heikko itsetunto, ei nemesis. On vain helpompaa projisoida ongelmansa nemesikseensä kuin etsiä syitä itsestään. Ongelmalliseksi nemesiksen tekevät myös lukuisat defenssit joita ihmisaivot tuppaavat kehittelemään suojellakseen tunteitaan. Mieli tekaisee useita perusteluja miksi nemesistä kuuluu halveksia ja vihata. Jos siis muuttuisin nemesikseni kaltaiseksi, tulisin sellaiseksi jota pelkään, kadehdin ja/tai vihaan. Jos Gattaca muuttuisi Relaksi Tinttitukaksi Joka Saa Pillua, sietäisikö hän itseään ollenkaan? Siinäpä miettimistä. Yleensä tarvitaan ulkopuolinen ihminen erottelemaan nämä defenssit todellisesta faktatiedosta, siihen ei aina Sisäinen Tutkinta riitä. Ihmismieli on sellainen tekosyiden spagetti ettei siitä ota yleensä kuin hullut kaasumuumit selvää.
Mikä sinun nemesiksesi on, jos sinulla sellainen on? Millaiseksi haluaisit muuttua, millaisia kilpailijoita kadehdit, pelkäät ja/tai vihaat? Olisiko aika miettiä missä muualla vika voisi olla? Avautukkee avautukkee, ootte te ennenkin avautuneet!
Don't worry. Nemesiksen merkityksellä on taipumusta pienentyä vuosien karttuessa ja minäkuvan rakentuessa. Ainakin minulle on käynyt näin.
Huom 1: Tämä viesti on kirjoitettu akuutin melodramaattisen aamudepiksen kourissa. Hyppysellinen suolaa asialinjan mausteeksi.
Huom 2: Keskustelun rajaamiseksi nemesikseksi hyväksytään vain ihmiset ja ihmistyypit, eivät asiat (esim. suklaapatukka joka menee pakaraan). Miettikää tarkkaan vastaustanne. Nemesikseksi ei myöskään kelpuuteta ihmistyyppiä jota pelkästään vihaat ja halveksit muuten vaan, vaan tunteen on oltava kateuden sekaista. Sinun on koettava tämä ihmistyyppi kilpailijaksi uralla, elämässä tai ihmissuhteissa; joksikin joka on sinulta pois.
Eipa sita varsinaista nemesis tyyppia oikein minulla ole, tietysti olisi aina parempi jos olisi parempi tuossa supliikkipuolessa, eli ei olisi niin kriittinen asioista joita pitää puhumisen arvoisena vaan osaisi laajemmin höpöttää asioista, noh eikohan sekin ole vain mielialasta kiinni.
Jotenkin sekin on lampotilasta kiinni, kuumassa/lampimassa saassa kuten eilen sita tulee keskityttya ajatukseen "ompas kuuma" sensijaan etta jaksaisi jarkevia ajatuksia tuottaa tai seurustella ihmisten kanssa...
Jotenkin sekin on lampotilasta kiinni, kuumassa/lampimassa saassa kuten eilen sita tulee keskityttya ajatukseen "ompas kuuma" sensijaan etta jaksaisi jarkevia ajatuksia tuottaa tai seurustella ihmisten kanssa...
Seuraa henk. koht. purkautumista. Olen nainen ja minulla on nemesis. Hän on sellainen 180 cm pitkä, kaunis, vaalea, kaikinpuolin upea mallityyppinen nainen. Siis kaikkea muuta kuin minä, joka olen keskimittainen, tumma, persjalkainen maatiaistamma. Kun kohtaan/näen tämän ihmistyypin edustajan esim. baarissa, tuntuu, että pää räjähtää. Toisaalta minulla ei pitäisi olla valittamista, saan yleensä aina miesseuraa ja minua on kehuttu kauniiksi ja suloiseksi ihan selvienkin miesten taholta. Nemesiksen rinnalla tunnen itseni kuitenkin ihan harmaavarpuseksi. Minä haluan olla kaunein ja haluttavin, ja minä haluan huomiota. Mutta ei auta, toiseksi jään. Hölmöintä tässä on se, että asialla ei pitäisi olla enää mitään väliä, sillä olen jo aikaa sitten pariutunut ja minut on hyväksytty sellaisena kuin olen.
Yhtaan vahattelematta nemesistasi, kuvailemasi ihmistyyppi voi ehka nayttaa hyvalta joidenkin ihmisten silmaan mutta ei se ihmistyyppi ainakaan minun mielestani ole laheskaan haluttava ainakaan sellaisenaan, mutta mina taas sitten olen vain mina ja omaan ehka valtavirrasta poikkeavia mieltymyksia.Leila kirjoitti:Seuraa henk. koht. purkautumista. Olen nainen ja minulla on nemesis. .
Olen huomannut oman nemesikseni hiipuvan ja menettävän merkitystään pariutuneisuuden aikana, mutta kuivalla kaudella se jälleen kasvaa.Leila kirjoitti:Hölmöintä tässä on se, että asialla ei pitäisi olla enää mitään väliä, sillä olen jo aikaa sitten pariutunut ja minut on hyväksytty sellaisena kuin olen.
Ikävä asia, jos oma itsetunto on sidottu vastakkaiselle sukupuolelle kelpaavuuteen. Mutta voidaanko tähän sortumisesta loppujen lopuksi syyttää ja tuomita kovasti? Eikö se kuulu ihan ihmisen perusluonteeseen?
Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän olen oppinut rakastamaan itseäni ja sitä hullua yksilöllisyyttä itsessäni. Tunnen itseni varsin uniikiksi kombinaatioksi erilaisia positiivisia ja inhimillisen negatiivisia piirteitä, joita olen itsessäni hionut ajan mittaan. Tunnen siis toisin sanoen ylpeyttä siitä mitä olen.
Joten ei, minulla ei ole mitään Nemesistä tai eNemesistä. Itsekeskeisyyden etuja! Nuuh! Tosin Aarnen kirjoittelujen perusteella olen pikkuhiljaa muodostanut hänen nemesis-kuvakseen oman itseni.
Voisihan tuota 10 kiloa läskiä poistattaa. Eli toisaalta, ehkä nemesikseni on minä itse 10 kiloa kevyempänä!
Joten ei, minulla ei ole mitään Nemesistä tai eNemesistä. Itsekeskeisyyden etuja! Nuuh! Tosin Aarnen kirjoittelujen perusteella olen pikkuhiljaa muodostanut hänen nemesis-kuvakseen oman itseni.
Voisihan tuota 10 kiloa läskiä poistattaa. Eli toisaalta, ehkä nemesikseni on minä itse 10 kiloa kevyempänä!
Ei ole. Olen sinut itseni kanssa. Joskus nuorempana ajatteli jotensakin siten, että pitäis miellyttää kaikkia naisia tai ainakin mahdollisimman montaa. Nykyään lähtökohtana on vastinparien kohtaaminen eli kusipäät kusipäille ja sillee. Esimerkein vielä: ei mulla ole koskaan mitään mahiksia vaik niinku hevityttöihin tai viherpiipertäjiin - hyvä niin.
Itse asiassa nemesistelysi onkin vähän erikoislaatuista. Sinun nemesiksesi on kuka tahansa joka sattuu olemaan oikeassa silloin kun sinä satut olemaan väärässä. Ainakin reaktioidesi perusteella sellainen tilanne on sinulta pois. Tosin muutut saman tien taas nemesikseksesi pätemällä raivokkaasti jossain toisessa ketjussa. Tämmöinen jatkuva kierto junou poks.Herra Manala kirjoitti:Joten ei, minulla ei ole mitään Nemesistä tai eNemesistä. Itsekeskeisyyden etuja!
On. Vähän samantapainen kuin AA:lla. Tosin minullahan olisi teoreettinen mahdollisuus muuttua kaljuksi sikaniskakorstoksi, joten "viholliseni" on enemmänkin tavallinen normaali mies, jolla on (varsinkin perusteetonta) itseluottamusta. Itsellä kun tuo yritys ottaa huomioon, mitä toiset haluat silloinkin, kun en voi tietää, aiheuttaa kaikenlaisia kummallisia tilanteita.
Mielenkiintoista tekstiä Aarne.
Onhan minulla ollut oma nemesikseni kautta aikain. Se on ollut samalla paikkakunnalla koko ikänsä asunut miespuolinen henkilö, joka luuseriudestaan huolimatta tuntuu onnistuvan kaikessa joka hänelle on tärkeää.
Tiedättehän. Naimisissa naapurin tytön kanssa. Isi hommasi töitä kaverin firmasta ja (iso)vanhemmat rakensivat hartiapankkina ison talon. On tylsistynyt helppoon elämäänsä ja pettää vielä naistansa jonkun bimbon kanssa.
Ehkä nemesikseni on vain ollut kaikkea mitä minä en ole ollut ja kadehdin miten helpolla hän on elämässään selvinnyt.
Toinen versio tästä nemesiksestäni on se luuseriversio. Hän(kään) ei ole tehnyt mitään oikein eikä yrittänyt mitään, mutta jotenkin kaikki portit ovat hänelle auki. Annetaan hänelle mahdollisuus. Siellä hän kiertää ympäri kyliä kahdeksankymmenlukuisella pillumagneetilla ja magneetti jostakin syystä vielä toimii. Ja veronmaksaja maksaa.
Nykyään, kun oma elämä on uomissaan sitä tajuaa paremmin syyt miksi tämän tyylisiä ihmisiä vihasi. Eikä varsinkaan tätä versio kakkosta pahemmin vihaa, lähinnä miettii miten kauan hän tuota jaksaa ennen kuin vetää itsensä kiikkuun. Sitä alkaa arvostaa, että on self made man. Ei tarvitse kenellekään selitellä miksi on tässä.
Onhan minulla ollut oma nemesikseni kautta aikain. Se on ollut samalla paikkakunnalla koko ikänsä asunut miespuolinen henkilö, joka luuseriudestaan huolimatta tuntuu onnistuvan kaikessa joka hänelle on tärkeää.
Tiedättehän. Naimisissa naapurin tytön kanssa. Isi hommasi töitä kaverin firmasta ja (iso)vanhemmat rakensivat hartiapankkina ison talon. On tylsistynyt helppoon elämäänsä ja pettää vielä naistansa jonkun bimbon kanssa.
Ehkä nemesikseni on vain ollut kaikkea mitä minä en ole ollut ja kadehdin miten helpolla hän on elämässään selvinnyt.
Toinen versio tästä nemesiksestäni on se luuseriversio. Hän(kään) ei ole tehnyt mitään oikein eikä yrittänyt mitään, mutta jotenkin kaikki portit ovat hänelle auki. Annetaan hänelle mahdollisuus. Siellä hän kiertää ympäri kyliä kahdeksankymmenlukuisella pillumagneetilla ja magneetti jostakin syystä vielä toimii. Ja veronmaksaja maksaa.
Nykyään, kun oma elämä on uomissaan sitä tajuaa paremmin syyt miksi tämän tyylisiä ihmisiä vihasi. Eikä varsinkaan tätä versio kakkosta pahemmin vihaa, lähinnä miettii miten kauan hän tuota jaksaa ennen kuin vetää itsensä kiikkuun. Sitä alkaa arvostaa, että on self made man. Ei tarvitse kenellekään selitellä miksi on tässä.
Tämä kuulostaa tutulta. Lisätään tähän vielä se, ainakin omalla nemesikselläni ei ole aivoja lainkaan. Hän kikattaa ja punastelee ja... no siinä hänen älykkäimmät kommenttinsa tulikin jo listattua. Siis kaikinpuolin blondi vitsin syvimmässä merkityksessä. En voi käsittää miten jotkut miehet tuntevat niin suurta vetoa kyseiseen ihmistyyppiin. Tavallaan olen kai kateellinen. Toiset pääsevät niin vähällä. Ei tartte kun ulkoisesti olla hyvännäköinen niin kaikki on helpompaa, seura on taattua, töitä saa ja rahaakin tuntuu olevan jatkuvasti uusiin merkkivaatteisiin ja meikkeihin.Leila kirjoitti: Hän on sellainen 180 cm pitkä, kaunis, vaalea, kaikinpuolin upea mallityyppinen nainen.
Ja tämäkin vielä:
Samat sanat. Lisäksi omassa viestissä yllämainituista jurputuksista minulla on myös hyvä työpaikka ja kavereita.Leila kirjoitti: Hölmöintä tässä on se, että asialla ei pitäisi olla enää mitään väliä, sillä olen jo aikaa sitten pariutunut ja minut on hyväksytty sellaisena kuin olen.
Oma nemesikseni taitaa olla paras ystäväni, tai siis oikeastaan entinen paras ystäväni.
Hän on aina ollut meistä se nätimpi ja suositumpi, pitänyt myös huolta siitä että saa kaiken huomion.
Jos joku miespuolinen joskus kehui minua ystäväni ehätti väliin kertomaan että hän on laittanut hiukseni, lainannut paitaa tai jotain.
Näin vanhempana olemme kasvaneet erillemme koska emme ymmärrä toistemme valintoja, hänen uusi ystäväpiirinsä ja elämänsä ylipäätään on niin kaukana omastani että samaan huoneeseen sattuessamme meille tulee heti riita.
Kun olimme nuoria hän petti minut, ja asian läpikäyminen vei minulta vuosia.
Hän ei ole missään vaiheessa halunnut puida asiaa sen kummemmin, sanoo vaan aina ettei voi muuta kuin pyytää anteeksi.
Tottahan se on, kadehdin häntä siitä että hän pystyy suhtautumaan asioihin niin kevyesti.
Itse kannan syyllisyyttä lähes kaikesta.
Kun tapaamme ystäväni ei suostu tulemaan kanssani niihin paikkoihin jossa yleensä käyn, vaan pakottaa minut itselleni epämukaviin snobimestoihin.
Hän opiskelee itse lähihoitajaksi ja saa opintotukea, hänen miehensä taas
tienaa mukavasti.
Hän kertoo aina naureskellen kuinka mies ei siltikään pysty maksamaan asuntolainan lyhennystä kun osti ystävälleni jotain mikä oli ihan pakko saada, kalliita koruja jne.
Heidän illanistujaisissaan ystäväni esittelee minulle ihmiset tyyliin "Toi on Pekka, se tienaa ainakin kuus tonnia kuussa."
Minuun ja mieheeni taas suhtaudutaan tyyliin noi on jotain työttömiä hippejä.
Ihan rauhassa saadaan aina olla, eipä yritä kukaan jutella.
Haluaisin unohtaa koko ihmisen mutten pysty.
Olimme nuorena kuin siskoksia, ja hän on auttanut minut monen vaikean paikan yli.
Hänelle ei tunnu olevan ollenkaan niin tärkeää yrittää pitää ystävyyttä yllä, uudet kuviot riittävät mainiosti.
Kadehdin häntä yksinkertaisesti siitä ettei hän vaivaa päätään asioilla.
Vaikka suorastaan halveksin hänen materialismiaan, kadehdin hänen kaunista kotiaan ja tyylitajuaan.
Hän on menossa naimisiin, oma mielipiteeni on että vääristä syistä.
Sekin saattaa olla kateutta.
Hän on aina ollut meistä se nätimpi ja suositumpi, pitänyt myös huolta siitä että saa kaiken huomion.
Jos joku miespuolinen joskus kehui minua ystäväni ehätti väliin kertomaan että hän on laittanut hiukseni, lainannut paitaa tai jotain.
Näin vanhempana olemme kasvaneet erillemme koska emme ymmärrä toistemme valintoja, hänen uusi ystäväpiirinsä ja elämänsä ylipäätään on niin kaukana omastani että samaan huoneeseen sattuessamme meille tulee heti riita.
Kun olimme nuoria hän petti minut, ja asian läpikäyminen vei minulta vuosia.
Hän ei ole missään vaiheessa halunnut puida asiaa sen kummemmin, sanoo vaan aina ettei voi muuta kuin pyytää anteeksi.
Tottahan se on, kadehdin häntä siitä että hän pystyy suhtautumaan asioihin niin kevyesti.
Itse kannan syyllisyyttä lähes kaikesta.
Kun tapaamme ystäväni ei suostu tulemaan kanssani niihin paikkoihin jossa yleensä käyn, vaan pakottaa minut itselleni epämukaviin snobimestoihin.
Hän opiskelee itse lähihoitajaksi ja saa opintotukea, hänen miehensä taas
tienaa mukavasti.
Hän kertoo aina naureskellen kuinka mies ei siltikään pysty maksamaan asuntolainan lyhennystä kun osti ystävälleni jotain mikä oli ihan pakko saada, kalliita koruja jne.
Heidän illanistujaisissaan ystäväni esittelee minulle ihmiset tyyliin "Toi on Pekka, se tienaa ainakin kuus tonnia kuussa."
Minuun ja mieheeni taas suhtaudutaan tyyliin noi on jotain työttömiä hippejä.
Ihan rauhassa saadaan aina olla, eipä yritä kukaan jutella.
Haluaisin unohtaa koko ihmisen mutten pysty.
Olimme nuorena kuin siskoksia, ja hän on auttanut minut monen vaikean paikan yli.
Hänelle ei tunnu olevan ollenkaan niin tärkeää yrittää pitää ystävyyttä yllä, uudet kuviot riittävät mainiosti.
Kadehdin häntä yksinkertaisesti siitä ettei hän vaivaa päätään asioilla.
Vaikka suorastaan halveksin hänen materialismiaan, kadehdin hänen kaunista kotiaan ja tyylitajuaan.
Hän on menossa naimisiin, oma mielipiteeni on että vääristä syistä.
Sekin saattaa olla kateutta.
Mietin pääni pahki, ja nemesiksekseni alkoi kristallisoitua pääkaupunkiseudulla poikamiehen unelmaloistokämpässä asuva miestyyppi. Hän työskentelee mediaseksikkäässä työpaikassa joka tekee rahakkaita sopimuksia isojen yritysten (kuten MS) kanssa, ja joka jakaa työntekijöilleen iiisoja bonuksia joilla ostaa niitä uusia isoja asuntoja ja uusia huippuautoja. En ole varma tunnenko tällaisia, mutta mahdollisesti?
Niin monesta asiasta voisi teoriassa olla erilaisille ihmisille kateellinen ettei sillä kannata liikaa vaivata päätään, semminkin kun he voivat olla vastaavasti sinulle kateellisia joistain muista asioista. Jos puhutaan nimenomaan rakkauselämästä, ei liene kovin epätavallista että itsekukin kokee asiassa pettymyksiä ja näkee jonkun toisen nappaavan himojensa kohteen nenänsä edestä (erityyppiset ihmiset kun vetoavat eri ihmisiin + ihan normaali sattuman kauppa), oli henkilö sitten kuinka täydellisen tuntuinen ulkopuolisen tarkkailijan mielestä. Sen kanssa pitää vain oppia elämään eikä kehittää turhia antipatioita toisia kohtaan heidän onnensa takia. Ellei sitten ole todellakin tapahtunut niin että nimenomaan isot kaljupäät vievät aina juuri himojesi kohteet? Joo, kyllä minäkin olen joskus kokenut joitakin ihmisiä kohtaan silkkaa kateutta rakkausasioissakin tai kokenut itseni riittämättömäksi, mutta se siitä.
Niin monesta asiasta voisi teoriassa olla erilaisille ihmisille kateellinen ettei sillä kannata liikaa vaivata päätään, semminkin kun he voivat olla vastaavasti sinulle kateellisia joistain muista asioista. Jos puhutaan nimenomaan rakkauselämästä, ei liene kovin epätavallista että itsekukin kokee asiassa pettymyksiä ja näkee jonkun toisen nappaavan himojensa kohteen nenänsä edestä (erityyppiset ihmiset kun vetoavat eri ihmisiin + ihan normaali sattuman kauppa), oli henkilö sitten kuinka täydellisen tuntuinen ulkopuolisen tarkkailijan mielestä. Sen kanssa pitää vain oppia elämään eikä kehittää turhia antipatioita toisia kohtaan heidän onnensa takia. Ellei sitten ole todellakin tapahtunut niin että nimenomaan isot kaljupäät vievät aina juuri himojesi kohteet? Joo, kyllä minäkin olen joskus kokenut joitakin ihmisiä kohtaan silkkaa kateutta rakkausasioissakin tai kokenut itseni riittämättömäksi, mutta se siitä.
Viimeksi muokannut mustakikkeli, 19.06.2006 18:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Varsinaista nemesiksen henkilöitymää ei kai ole. Sen sijaan harmittelen kyllä monesti sitä, jos joku muu on onnistunut minua paremmin missä tahansa.
(Esimerkiksi niille Nelosen mainoskatkopätkissä esiintyville Parkour-heppuleille olen silmittömän kade: miksei mun kroppa taivu tuommiseen? )
Viimeksi harmittelin seuraavaa: Yhdessä työhön liittyvässä demotilaisuudessa näin firman X tekemän softan, jolla on suunnilleen sama käyttötarkoitus kuin sillä, mitä itse teen pääasiassa työkseni. Niiden versio vaan oli paremmin toteutettu. (Ai niin, no niillä on kyseisen projektin parissa ehkä ollut useampi henkilö ja alihankkijoita? Ei se mitään, minun pitäisi silti olla siinäkin parempi!)
(Esimerkiksi niille Nelosen mainoskatkopätkissä esiintyville Parkour-heppuleille olen silmittömän kade: miksei mun kroppa taivu tuommiseen? )
Viimeksi harmittelin seuraavaa: Yhdessä työhön liittyvässä demotilaisuudessa näin firman X tekemän softan, jolla on suunnilleen sama käyttötarkoitus kuin sillä, mitä itse teen pääasiassa työkseni. Niiden versio vaan oli paremmin toteutettu. (Ai niin, no niillä on kyseisen projektin parissa ehkä ollut useampi henkilö ja alihankkijoita? Ei se mitään, minun pitäisi silti olla siinäkin parempi!)
Tota. Tuossa ei nyt ole yhtään mitään järkeä. Ikäänkuin asiasta eri mieltä oleminen ja sen rohkeuden löytyminen sanoa se ääneen, vaatisi jonkunlaisen nemesiksen? What the fuck.AarneAnkka kirjoitti:Itse asiassa nemesistelysi onkin vähän erikoislaatuista. Sinun nemesiksesi on kuka tahansa joka sattuu olemaan oikeassa silloin kun sinä satut olemaan väärässä. Ainakin reaktioidesi perusteella sellainen tilanne on sinulta pois.
Ja puhun kyllä nimenomaan erimielisyyksistä. Vai olenko mielestäsi käynyt jossakin useita keskusteluja, joissa olen ollut yksiselitteisen väärässä? Jos, niin kerro minullekin missä, haluanhan toki perfektionistina kehittää itseäni!
minun nemesikseni on pieni, hento, eloisa ja kaunis ystäväni. jotenkin tunnen itseni harmaaksi sinivalasköntiksi, jos olemme kahdestaan ulkona. tuntuu että kaikki menevät puhumaan hänelle, eikä kukaan minulle.
ja kumminkin tiedän, että koko juttu on tosi typerä, sillä mun elämä menee liki jokaisella osa-alueella paremmin kuin hänellä.
mutta taas seuraavan kerran kun lähden hänen kanssaan ulos muutun köntiksi, jonka seuraan ei kukaan ulkopuolinen halua. hänen seurassaan olen se suohirviö joka on aina übertsiksien kanssa baarissa.
mistä hitosta se johtuu?
ja kumminkin tiedän, että koko juttu on tosi typerä, sillä mun elämä menee liki jokaisella osa-alueella paremmin kuin hänellä.
mutta taas seuraavan kerran kun lähden hänen kanssaan ulos muutun köntiksi, jonka seuraan ei kukaan ulkopuolinen halua. hänen seurassaan olen se suohirviö joka on aina übertsiksien kanssa baarissa.
mistä hitosta se johtuu?
Me transmitte sursum, Caledoni!
Itse taidan olla itseni pahin nemesis. Tunnun vaativan itseltäni tiettyhen asioiden suhteen aivan liikaa. Välillä nemesikseni on hiljaa, ja voin olla hetken tyytyväinen itseeni, mutta vähän ajan päästä olen rumin tyhmin jne.. vertaan itseäni kaikkiin, tunnen itseni äärimmäisen vastenmieliseksi, ihmetellen miten kukaan voi rakastaa tai edes koskea tällaiseen hirvitykseen.
öh, kuvailinkohan mä just pms-oireita..
öh, kuvailinkohan mä just pms-oireita..