Kitinä

Oletko mustasukkainen? Ollaanko sinusta mustasukkaisia? Liiankin kanssa vai liian vähän? Millaisista asioista tulet mustasukkaiseksi? Entä kumppanisi? Minkälainen olet kun saat mustasukkaisuuskohtauksen?

Olen mustasukkainen, mutta en omasta mielestäni liiaksi.

Mustasukkaisuudessa on mun mielestä paljonkin kysymys itseluottamuksesta, ja luottamuksesta toiseen. Mä olen esim. tässä suhteessa tehnyt sen virheen, että olen antanut toisen suhdehistoriassa tapahtuneiden asioiden vaikuttaa tämän hetkiseen ajatteluuni liiaksikin.

Kun mä olen mustasukkainen, en riehu enkä huuda, vittumaisesti vaan utelen kaiken maailman yksityiskohtia; joka vituttaa mua itseänikin.

Musta ei olla omasta mielestäni mustasukkaisia. Mies tosin on hyvinkin omistushaluinen. Esim. yhdellä kertaa olin menossa baarista systerille yöksi (sääntönä: kotiin yöksi), ja laitoin huppelissa viestin. Tulinkin toisiin ajatuksiin ja menin yöksi kotiin. Aamulla vasta kun mies luki viestin, sanoi että olisi tullut hakemaan samantien kotiin.

Joo ja ei. Hyvässä suhteessa ei oo tarvetta olla mustasukkainen, omistushaluinen tietysti olen siinä määrin ettei hyvää miestä halua jakaa kenenkään kanssa. Eniten maailmassa ärsyän ns. mustasukkaisuusleikkejä, koska tottakai ne satuttavat. Kostoksi moisesta näyttelen entistä välinpitämättömämpää, mikä tietysti saattaa johtaa ääritoimenpiteisiin kun kyseessä on idiootti ihminen, eiväthän fiksut tuommoisiin peleihin edes lähde.

Kai se nyt jumankekka sentään on ihan perusoletus että jos suhteessa ollaan niin tykätään eikä vlöörtailla muita loukkaustarkotuksella. Luulis olevan. Mutta ei Näen asian niin, että jos perusluottamus on kunnossa, tämän ei pitäisi olla mikään issue.

No, joo. Kyl, Minuun voi mahd. emäntä luottaa, jos ei halua yhres olla kanssani, niin mänkööt muualle. Ku yhres ollaan, nii ollaan yhres. Mennä saapi, jos muualla mukavempoo on.

Joskus harvoin vähän, ehkä joskus, sekä että, lähinnä turhista, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä.

En ole mustasukkainen enkä omistushaluinen.
Joku "viisas" on joskus tokaissut, että parisuhteessa pitää olla ns. tervettä mustasukkaisuutta". Elikkä se ei hallitse sinua eikä vaikuta suhteeseesi, mutta olet kuitenkin kiinnostunut toisesta. Joten olen siis terveellä lailla mustasukkainen, kai. Jos ei ole yhtään kiinnostunut toisen tekemisistä tai sanomisista niin silloinhan toinen on toiselle yks hailee. Asialla on siis kaksi puolta.

Mitä tuohon omistushaluisuuteen tulee, se jos jokin, tappaa varmasti parisuhteen. Olen aika monesti täällä toitottanut sitä, että hyvään rakkauteen kuluuu, toisen kunniotus, toisen arvostaminen ja tilan antamista toiselle. Kun nämä pystyy toteuttamaan, luulen että itse saa näitä samoja arvoja takaisin kumppaniltaan.

Olen pyrkinyt aina elämään sen periaatteen mukaan, etten "alennu" mustasukkaisuuteen. Jos jonkun toisen seura kiinnostaa enemmän kuin omani, senkun menet.

Tosin tuossa kevättalvella meinasin aloittaa tappelun erään ravintolan tanssilattialla, kun tuikituntemattoman miehen kädet ottivat mielestäni liikaa vapauksia tanssilattialla. Onneksi jätkä ymmärsi perääntyä ajoissa.

Pieni määrä mustasukkaisuutta ei ole pahasta, suuri määrä luonnollisestikin on. Pikku muistutus siitä, että haluaa jotakuta, ja siitä, että tämä joku haluaa sinua, ei voi olla huono asia.

killkill kirjoitti:Olen pyrkinyt aina elämään sen periaatteen mukaan, etten "alennu" mustasukkaisuuteen. Jos jonkun toisen seura kiinnostaa enemmän kuin omani, senkun menet.

Tätä linjaa minäkin. Kyllä silti tuntuu pahalle, kun ihmiset joiden kanssa on ollut kuin paita ja peppu vuosikaudet ja jaettu kaikki huolet ja ilot, alkavat kohdella kuin ilmaa alettuaan seurustella ja ehtivät nähdä ehkä kerran puolessa vuodessa (jolloin vilkuilevat jatkuvasti kelloa, että milloin pääsee taas kultsin luo takaisin). Mutta sitähän se aikuisen elämä on useimmille että ystävät jää taka-alalle, ei tuosta kai oikein voi valittaakaan.

Parisuhteissa en mustistele, niiden nyt pitäisi vielä enemmän perustua puhtaaseen vapaaehtoisuuteen ja semmoisiin tunteisiin, jotka eivät käskemällä miksikään muutu. Luulen, että olisi vaikeampi rakastaa ihmistä, joka vainoharhailisi ja kyttäisi koko ajan tekemisiäni ja ikäänkuin kyseenalaistaisi sitä rakkauttani. Tottakai itsekin tahdon tietää missä mennään, mutta se on mielestäni eri asia kuin mustasukkaisuus. En kyllä jaksaisi, jos aina tulisi sota kun en tulisi yöksi kotiin ja pitäisi todistajia hankkia, että joo, ihan siskolla olin. En tajua, miksi kellään pitäisi olla oikeus tuolla tavoin kontrolloida elämääni ja vielä vähemmän saada väittää tekevänsä niin rakkauden nimissä.

Olen jossain määrin mustasukkainen, vaikka ääneen sanon, että en ole. Myös minusta ollaan mustasukkaisia, vaikka sanotaankin, ettei...
Määrästä en tiedä, välillä enemmän, välillä vähemmän, välillä ei lainkaan.
Mun mustasukkaisuus aiheutuu hyvinkin pienistä ja typeristä asioista (jopa niin typeristä, että en kehtoo tähän edes kirjoittaa).
Mies vannoo, ettei ole mun parin erittäin hyvän miespuolisen ystävän takia mustasukkainen, mutta jotenkin puheesta ja käytöksestä paistaa läpi jotain ihan muuta. Ihan oikeaa aihetta mustasukkaisuuteen ei ole.

Minä olen, ei siinä auta yhtään vaikka kuinka tiedostaa suurimman osan tunteista johtuvan omasta huonosta itsetunnosta. Parhaiten olen tuntemuksiin huomannut auttavan juuri itsearvostuksen noston, kun olen tyytyväinen itseeni, en epäile myöskään kumppanin tekevän vääryyttä edes ajatuksissaan. Eikä sillä ole silloin väliä, jos toinen antaisi oikeasti aihetta, se olisi hän joka menettää, minut.

Kun puolipsykoottisia ajatuksia vieraista naisista tulvii mieleen heikkoina hetkinä enkä saa hallittua menettämisen pelkoani, kysyn joskus suoraan pahimmat pelkoni ja tilanteen järjettömyys palauttaa minut takaisin raiteille. "Jos minä tulen raskaaksi ja lihon palaatko exän luo?!"

Kumppani ei ole mustasukkainen, eikä ole aihettakaan. Epäsopivan flirtti olen vain humalassa, joten sekin ongelma on jäänyt alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen.

Ihan suhteen alkuaikoina olin kovastikin mustasukkainen, jopa vaimon työlle ja sukulaisille.
Sittemmin kun olen joutunut "hieman" kasvamaan ihmisenä ja -öh- varmistunut omasta asemastani hänen Elämänsä miehenä(tm), mustasukkaisuus on vähentynyt eksponentiaalisesti.

Olen mustasukkainen kaikista hottiksista kityneidoista. Laitan aina tahkon pyörimään ja teroittelen kirvestä kun havaitsen heitä vongattavan. Miitissä tavataan.

Jonkin verran olen. Pieni mustasukkaisuus on ihan OK, mutta liika on liikaa.

Toki olen miehestäni mustasukkainen, vaikka tiedän, että voin luottaa häneen kuin kallioon joka asiassa.
Hän väittää, ettei ole ollenkaan minusta mustasukkainen, mutta jos toisen tekstiviestien salaa lukeminen ei ole mustasukkaisuutta, niin mikä sitten on? Ja kyllä häntä ottaa päähän, jos menemme miespuoliselle kaverille jatkoille porukassa ja jäämme sinne yöksi.

Tällä(kään) hetkellä ei ole ketään, josta olla mustasukkainen mutta kyllä vähän voisin olla, jos joku sen arvoinen sattuisi kohdalle tulemaan. Ja vähän olinkin silloin, kun ajattelin em. tyyppisen kanssa zuhteilevani.

Elukka kirjoitti:mustasukkaisuus on vähentynyt eksponentiaalisesti.

Tai logaritmisesti? Lähestyy nollaa muttei koskaan saavuta sitä.

Kummatkin ollaan ihan normaalisti mustasukkaisia, silleen että välillä muistaa haluavansa olla toisen kanssa. Mitään pelejä tai leikkejä ei sen suhteen pelata. Muuten kyllä.

Oon ollut suhteessa jossa toinen oli todella mustasukkainen lähestulkoon kaikesta kodin ulkopuolelle jäävästä toiminnasta, mutta myös täysin haluton osallistumaan mihinkään. Se oli ongelma, jota en kyennyt ratkaisemaan.

Suvinen kirjoitti:Olen ollut kovastikin mustasukkainen ja olen edelleen jos on oikeasti aihetta, mutta ikä on vaikuttanut tähänkin lieventävästi.
Nuorempana olin sellainen raivotar joka nähtyään kundikaverinsa jonkun vieraan naikkosen seurassa esim. baarissa,
menee väliin, ja järjestää kunnon kohtauksen huutoineen ja jopa kissatappeluineen.. enää en moiseen ryhtyisi.
Mustasukkaisuuden lieventyminen johtuu tosin luultavasti myös siitä, ettei nykyiseni ole antanut siihen aihetta, jolloin itsestänikin on tullut joustavampi.
Ennen otin pultit jopa vieraan naisen ( haaveilevasta ) katselemisesta, nykyään vain naurattaa jos toinen juuttuu tuijottamaan vaikkapa kadulla vastaan pomppivia rintoja.

Kuulostat muuten aika vittumaiselta akalta, etkö sinä ole mainostanut ettei miehelle pidä mitään mukavaisuuksia järjestää suhteessa.

AarneAnkka kirjoitti:

Elukka kirjoitti:mustasukkaisuus on vähentynyt eksponentiaalisesti.

Tai logaritmisesti? Lähestyy nollaa muttei koskaan saavuta sitä.

Jokseenkin näin...

aasi kirjoitti:Olen mustasukkainen kaikista hottiksista kityneidoista. Laitan aina tahkon pyörimään ja teroittelen kirvestä kun havaitsen heitä vongattavan. Miitissä tavataan.

Sä olet niin kuin Hugh Hefner, ja me kityneidot ollaan sun puputyttöjä !

Joo, kyllä minä olen mustasukkainen. Ja mies nauttii siitä!! En siis järjestä mitään kohtauksia kaupassa käynnin tms. takia, mutta kysyn illanvietoista ja kummallisista puheluista, jotka puhutaan hiljaa toisessa huoneessa. Mies ei omien sanojensa mukaan ole mustasukkainen minusta, mutta käytös on osoittanut toisin.

Leila kirjoitti:

aasi kirjoitti:Olen mustasukkainen kaikista hottiksista kityneidoista. Laitan aina tahkon pyörimään ja teroittelen kirvestä kun havaitsen heitä vongattavan. Miitissä tavataan.

Sä olet niin kuin Hugh Hefner, ja me kityneidot ollaan sun puputyttöjä !

Meillä on Hughin kanssa paljon yhteistä. Ollaan synnytty samana päivänä ja pidetään hottiksista.

aasi kirjoitti:Meillä on Hughin kanssa paljon yhteistä. Ollaan synnytty samana päivänä ja pidetään hottiksista.

Entäs se kartano :>

McJanne kirjoitti: Entäs se kartano :>

No missä kaupungissa luulet sen sijaitsevan? Daah.

nowaysis kirjoitti:

McJanne kirjoitti: Entäs se kartano :>

No missä kaupungissa luulet sen sijaitsevan? Daah.

Oon vähän pettynyt kun et ole vielä muuttanut. Länsisiivessä on aina tilaa yhdelle hyvälle pyllylle!