Sivu 1/1
Eristäytyminen yhteisöstä loppu elämäksi?
Lähetetty: 30.05.2006 0:10
Kirjoittaja slam
Onko koskaan käynyt mielessä? Olla yksin, ja lopettaa eräänlainen yhteisöllistymistaistelu? Levätä relata, tehdä omia juttuja ilman yhteisöllistä kontaktia?
Oikeastaan olen asiaa toteuttanutkin koko elämäni, mutta lopullinen sulkeutuminen on jäänyt toteutumatta ja ennen kaikkea sellainen luovuttaminen ajatuksista, jotka kohdistuvat nykyajan yhteisöön?
Lähetetty: 30.05.2006 7:08
Kirjoittaja mustaenkeli
ei.
Lähetetty: 30.05.2006 7:47
Kirjoittaja Leila
On toki. Olen päiväunelmoinut muuttavani jonnekin Kainuun peräkorpeen pieneen mökkiin. Minulla olisi siellä pari lammasta, kanoja, kissa ja koira. Tekisin polttopuita, kalastaisin, puuhailisin kasvimaalla, lukisin ja neuloisin. Ainoa yhteys maailmaan olisi radio. Kaikki maailman aika olisi minua varten.
(Oikeastaan tästä mökistä on jo tullut sellainen "pään sisäinen pakopaikka"; kun oikein ahdistaa ja elämän huolet ja murheet tuntuvat ylivoimaisilta, niin kuvittelen itseni puuhailemaan sinne mökkiin. Eli ahdistuksen purkua mielikuvien avulla.)
Lähetetty: 30.05.2006 8:33
Kirjoittaja Bliss
Me eristäydymme yhteisöstä joka kesä joksikin aikaa, kun vetäydymme mökille ulkosaaristoon. Sieltä palatessa viihtyy taas kummasti nykymukavuuksien ja muiden ihmisten parissa.

Lähetetty: 30.05.2006 11:46
Kirjoittaja slam
Vartalo on vaarassa riutua kohtalaisen paskaksi, kun on tullut vain lähinnä lepäiltyä taas. Kahden viikon lepäilyn jälkeen noin 6 tunnin rappusissa kävely tuuletusparvekkeiden siivousten parissa laittoi jalat kohtuullisen kipeäksi.
Työtä pitäisi koittaa keksiä edes vähäksi aikaa. Soittelin yhdelle väsyneen kuulloiselle rekkapetterille...

Lähetetty: 30.05.2006 22:17
Kirjoittaja segma
Bliss kirjoitti:Me eristäydymme yhteisöstä joka kesä joksikin aikaa, kun vetäydymme mökille ulkosaaristoon. Sieltä palatessa viihtyy taas kummasti nykymukavuuksien ja muiden ihmisten parissa.

Tuossa lauseessa kusee ainoastaan tuo monikon ensimmäinen persoona. Eristyksissä ollaan YKSIN. Ei minkään perheen kanssa. Tai ylipäänsä muiden ihmisten.
Lähetetty: 30.05.2006 22:19
Kirjoittaja ninnithequeen
Joskus ennen perhe-elämän aikaa teki mieli eristäytyä lopun iäksi jonnekin yksin. Yleensä silloin kuin masensi kovasti ja tuntui ettei kukaan välitä. Ohihan moinen meni kuitenkin aina, kun tajusi että olen kaikkea muuta kuin yksin.
Lähetetty: 30.05.2006 22:28
Kirjoittaja Georgina
Monesti olen haaveillut että muuttaisin jonnekin korpeen yksin, ryhtyisin viljelemään maata ja olisin elukoitten kanssa omavarainen. Mun visioon vaan aina kuuluu että mulla olis vaikka helikopteri millä mä ajoittain vuorien kätköistä päräyttäisin käymään ihmisten ilmoilla.
Lähetetty: 30.05.2006 22:30
Kirjoittaja ninnithequeen
Georgina kirjoitti:helikopteri

Lähetetty: 30.05.2006 22:31
Kirjoittaja Bliss
segma kirjoitti:Bliss kirjoitti:Me eristäydymme yhteisöstä joka kesä joksikin aikaa, kun vetäydymme mökille ulkosaaristoon. Sieltä palatessa viihtyy taas kummasti nykymukavuuksien ja muiden ihmisten parissa.

Tuossa lauseessa kusee ainoastaan tuo monikon ensimmäinen persoona. Eristyksissä ollaan YKSIN. Ei minkään perheen kanssa. Tai ylipäänsä muiden ihmisten.
Olen toteuttanut tuota eristäytymistä myös yksin. Parhaana kesänä 7 viikkoa. Näin muita ihmisiä vain, kun oli pakonpakko hakea lisää ruokaa.
Lähetetty: 30.05.2006 22:32
Kirjoittaja Georgina
ninnithequeen kirjoitti:Georgina kirjoitti:helikopteri

Niinku se olis niin eristyksissä!
Lähetetty: 30.05.2006 22:52
Kirjoittaja slam
ninnithequeen kirjoitti:Georgina kirjoitti:helikopteri

Olisi aika rento käydä helikopterilla paskalla hesan keskustorilla ja tulla takaisin kottiin nauraan asialle webbikamerasta, josta näkyy sonnat... ja aiemmat äänitteet :LOL:
Lähetetty: 01.06.2006 8:25
Kirjoittaja Leila
Suvinen kirjoitti:
Päiväunissani aika usein myös leikitellyt ajatuksella asua ihan yksin jossain huitsin kuusessa kissojen ja kanojen kanssa.
Tietysti unelmissa ei ole sellaisia häiritseviä pikkuseikkoja kuin sähkökatkot, jäätyneet putket, keittiön valtaavat muurahaiset tai lämmitysöljyn loppuminen,
jotka kuitenkin ovat aika yleisiä pulmia tuolla korvessa..
( Nimimerkillä korvesta kotoisin )
Minun unelmien mökissä vesi kannetaan kaivosta sisälle ja vessan virkaa toimittaa puucee. Näin olen eliminoinut em. ongelmat. Nimim. Myös korvesta kotoisin... Mutta oikeesti, tosi työlästähän tuollainen asuminen olisi pyykinpesukoneeseen ja sähkölieteen ym. muihin mukavuuksiin tottuneelle pullamössölle.
Lähetetty: 01.06.2006 8:26
Kirjoittaja McJanne
Leila kirjoitti:Minun unelmien mökissä vesi kannetaan kaivosta sisälle ja vessan virkaa toimittaa puucee. Näin olen eliminoinut em. ongelmat. Nimim. Myös korvesta kotoisin...

@ mökki. Pääsispä pian taas

Lähetetty: 01.06.2006 9:03
Kirjoittaja Noriyumi
Joskus tulee eristäytymisen hetkiä ja fiiliksiä. Eristäydyn jos luen tenttiin. Lasketaanko sitä?

Lähetetty: 01.06.2006 9:13
Kirjoittaja McJanne
Noriyumi kirjoitti:Joskus tulee eristäytymisen hetkiä ja fiiliksiä. Eristäydyn jos luen tenttiin. Lasketaanko sitä?

Vain jos muriset kaikille lähelle tulijoille.
Lähetetty: 01.06.2006 12:34
Kirjoittaja slam
Eristäytymisen edistämiseksi eristevillaa seiniin.

tosin -> Eiköhän tuo ovi pysy kiinni ja yhteiskunnan äänet häivyttävät kuulokkeista kuuluva musiikki.