Kitinä

Tämmöttis on varmaan joskus ollut, mutta en löytänyt, joten tein uuden.
Eli mikä pelottaa? Onko se pientä epämukavaa oloa vai paskat housuun puristavaa kauhua? Onko sille jotain tehtävissä?

Itse voin aloittaa tunnustamalla että olen jäykkänä kauhusta aina kun pitäs hammaslääkärille mennä. alotan panikoinnin paria päivää ennen, ko. päivänä en paljoa muuta ajattelekaan. mut pusketaan täyteen rauhottavia lääkkeitä että saadaan edes tuoliin asti.

Ajattelin aloittaa ensikesänä siedätyshoidon. eli menen istuskelemaan hamppitohtorin aulaan, jonkun ajan päästä mahdollisesti jopa tuoliin juttelemaan mukavia tutun (mieheni sisko on hammaslääkäri) ihmisen kanssa.

jos jossain vaiheessa en alkaisi enää itkemään kun tuolia ruvetaan kallistamaan.

Eniten pelkään, että jotain pahaa tapahtuu rakkaimmilleni. Joskus tämä pelko on kovastikin etualalla, mutta yleensä saan sen pidettyä aisoissa. Pelkään myös kontrollin menettämistä – siis elämästäni. Niin on joskus melkein päässyt käymään masennuksen yhteydessä. Kun kaikki langat eivät enää tahdo pysyä käsissä, ahdistuu ja masentuu vielä enemmän. Asiat jäävät hoitamatta ja elämältä katoaa suunta.

Pelkään lintuja. Joudun paniikkiin niiden lähellä. Tähän pelkoon ei ole mitään järjellistä syytä ja tiedän, etteivät linnut halua mua satuttaa, mutta pelkään silti. Samalla tavalla pelkään myös perhosia.

Lisäksi pelkään ainakin hammaslääkäriä, pimeää ja korkeita paikkoja.

En pelkaa varsinaisesti mitaan ennen kuin yleensa liian myohaan, no itsesuojeluvaisto tietysti toimii etta en ehdoin tahdoin mene tilanteeseen jossa varmasti kay heikosti. mutta esim hammaslaakarille meno ei haittaa lainkaan ennen kuin istuu jo siina tuolissa ja laakarilla on jo puolitusinaa laitteita suussa.

Muissakin tilanteissa pelko jos iskee niin se iskee vasta sitten kun operaatio on jo alkanut mutta silloin onkin yleensa jo liian myohaista eika enaa ole aikaa pelkaamiseen. Ja siita mennaan sitten lapi parhaani mukaan.

Sitten jalkeenpain tulee ehka mielen etta olipahan nihkea tilanne tai "mita hittoa oikein ajattelin kun tollaista tein aioin tehda".

Sellainen lapsenomainen self fulfilling prophecy -pelko olis täällä suunnalla kuin yksin jääminen.

Lentävistä hyönteisistä joskus repaisen sätkyjä.

Pelkään oikeastaan vaan muutamaa asiaa...

1) Palloja
Kaikenlaisia, jopa sulkapalloja. En silloin, jos ne ovat kädessäni, ainoastaan silloin kun ne suuntautuvat minua kohti ilmalennosssa. Voin kuitenkin pelata pallopelejä, mutta sitten saa varautua siihen, että kiljun naisellisesti ja suojaan päätäni pallon tullessa kohti.
2)Korkeita huteria paikkoja
Siis esimerkiksi maailmanpyörä. Korkeutta en pelkää, jos alusta on tukeva, voin vaikka seisoa korkean talon katon reunalla ilman pelkoa. En kuitenkaan pelkää puuhun kiipeämistä, vaikka tiedän, että se voi katketa kun pääsee latvaan asti.
3)Jalkateriä
Siis vain, jos ne ovat lähellä kasvojani. Voin leikata vaikka muiden varpaankynsiä tai mitä tahansa, kunhan se jalka ei tule kolmeakymmentä senttiä lähemmäs naamastani. Tähän ei auta peseminen eikä liotus, kyse ei ole likaisuudesta. Jalkakammoni ei koske alle vuoden ikäisten jalkoja, joita ei vielä ole pilattu kävelemisellä.
4)Hammaslääkäriä
Tämä ei oikeastaan ole kammo tai pelko, vaan silkka vastenmielisyys.

swirl kirjoitti:
Pelkään lintuja. Joudun paniikkiin niiden lähellä. Tähän pelkoon ei ole mitään järjellistä syytä ja tiedän, etteivät linnut halua mua satuttaa, mutta pelkään silti.

Minulla on myös lintupelko ja se vain pahenee iän myötä. En osaa minäkään sanoa syytä pelolle. Muutama päivä sitten sain melkein paniikkikohtauksen steissillä, kun siellä oli pulu sisällä enkä tiennyt, mitä kautta pääsen sen ohi tarpeeksi kaukaa. Onneksi siellä on ihmisiä, niin voi käyttää niitä "muurina".

Hammaslääkäriä kammoan myös, mutten varsinaisesti pelkää. Juuri eilen olinkin lekurissa ja viisaudenhammas kiskottiin pois. Jäin henkiin.

Ampiaisia. En pelkää (koska ei myö miehet pelätä mitään), mutta väistän. (=juoksen mutkia)

Jos joku sanoo ettei pelkää/varo mitään niin valehtelee.

Esimerkkinä vaikka itsesuojeluvaisto, ei ihminen kävele yli kadun jos näkee että bussi on tulossa.

Eläimistä jotkut tekevät niin mutta nehän toimivatkin vaistonvaraisesti.

Olin huhtikuussa erään kanadalaisen luennolla jossa hän kertoi miten erilaisia käsityksiä ihmisillä on vaarasta, vaaran tunteesta, tunnistamisesta ja toimimisesta vaaran uhatessa (ihmisen, eläimen tms. aiheuttama vaara/uhka).

Kandassa jopa vähätellään vaaroja/uhkia, eikä lapsille tarvi kertoa kaikkea ettei heille tapahdu mitään. Luennoitsija oli läpännyt avokämmenellä kevyesti ihmistä kasvoille ja sanonut katsokaa nyt sen reaktioita.

Mulli75 kirjoitti:Jos joku sanoo ettei pelkää/varo mitään niin valehtelee.

Minusta pelkääminen ja varominen ei oikeastaan liity kovin paljon toisiinsa. Edellinen on joskus hyvinkin irrationaalinen tunnereaktio, jälkimmäinen taas voi olla hyvinkin harkittua eikä mitenkään häiritse elämistä.

Melko usein pelottaa oman pään sisältö, melko jatkuvasti vaivaa swirlin jo mainitsema kontrollin menettämisen pelko. Yksinkertaisesti se, ettei pysty täyttämään sitä paikkaa, jonka on itse tässä maailmassa itselleen valinnut. Enemmän kuin pelkään perheelleni sattuvan mitään, pelkään itse ns. epäonnistuvani ja siten pettäväni heidät.

Varon vieraita eläimiä, ihmisiäkin, mutta en varsinaisesti pelkää muuta maailmaa.

Kärsin aika paljon lapsellisista peloista, jotka eivät kuitenkaan ole minulle lapsellisia vaikka kuinka irrationaalisia ovatkin. Ja nämä pelot ei ole mitään pientä jännistystä vaan sydämen ympärille puristuvan kylmän käden kauhua:

-pelkään pimeää
-pelkään sulkea silmäni suihkussa
-pelkään katsoa toista kertaa peiliin, jos olen jo kääntynyt siitä pois
-pelkään nukkua ovi kiinni (pakotie pitää olla aina esteetön, mikäli jokin mörkö hyökkää sängyn alta)

Joku psykiatri voisi tähän todeta että otan kauhuleffat ehkä liiankin tosissani...

Lisäksi:
-pelkään hysteerisesti injektioneuloja
-pelkään puhuvani ääneen/ menettäväni mielenterveyteni tms
-pelkään ötökoitä
-pelkään ihmisiä
-pelkään koiria niin paljon, että minun on pakko ylittää katu, mikäli vastaan kävelee koiranulkoiluttaja
-pelkään hammaslääkäreitä/lääkäreitä

Mitähän muuta... Olen näköjään peloissani kaiken aikaa

Mylwin kirjoitti:Ampiaisia. En pelkää (koska ei myö miehet pelätä mitään), mutta väistän. (=juoksen mutkia)

Haha! samiksia olleen tuossa suhteessa.En hetisillään keksi juurikaan muuta juttua joka laittaa meikät niin hyvin liikkeelle mitä ampiaiset.

Haemaeraemies kirjoitti:Haha! samiksia olleen tuossa suhteessa.En hetisillään keksi juurikaan muuta juttua joka laittaa meikät niin hyvin liikkeelle mitä ampiaiset.

Minäkin kyllä pelkään amppareita (näen usein unta, että ampiaisparvi leijuu sängyn yllä ja koettaa hyökätä naamaan), mutta karkuun juoksemisen sijaan ymmärrän olla liikkumatta paikoillani pörriäisen sattuessa kohdalle. Peräänhän se ampiainen muuten lähtee. Oikeastaan paarmoja pelkään enemmän, ne kun tulee ja puree syödäkseen. Amppari pistää vain uhattuna. Ja paarmoja et hätistele kimpusta millään.

Korkeanpaikankammoinen minusta on 'aikuisiällä' tullut. Toisaalta nautin suuresti siitä tuntemuksesta kun mahanpohjasta kouraisee korkean kerrostalon parvekkeelta alas kuikuillessa.

Dryad kirjoitti: -pelkään katsoa toista kertaa peiliin, jos olen jo kääntynyt siitä pois

Jee, jollakin muullakin on tämä täysin irrationaalinen pelko! Mä en muita pelkojani jaksa edes listata, mutta nää peilijutut on mullakin. Toinen paha on se, että ei uskalla katsoa peiliin jos on hämärää. Jos esim. yöllä lähtee käymään vessassa niin peilikaappi pelottaa ihan hulluna.
Ehkä sitä on vaan nähnyt joitakin kauhuleffoja joista on jäänyt se pelko takaraivoon. Eiks joku sellainen leffa ole jossa katsottiin peiliin ja toistettiin jonkun hirviön nimeä useamman kertaa ja sitten se tuli kutsusta? Ikinä en uskaltaisi tehdä, vaikka tiedänkin sen olevan satua.

Saz kirjoitti:Eiks joku sellainen leffa ole jossa katsottiin peiliin ja toistettiin jonkun hirviön nimeä useamman kertaa ja sitten se tuli kutsusta?

Candyman. Muistan, että joku naispuolinen tuttu meni aivan hysteeriseksi toistaessani nimeä peilin edessä. Kyllä siinä kirjailija myhäilisi tyytyväisyyttään.

Saz kirjoitti: Eiks joku sellainen leffa ole jossa katsottiin peiliin ja toistettiin jonkun hirviön nimeä useamman kertaa ja sitten se tuli kutsusta? Ikinä en uskaltaisi tehdä, vaikka tiedänkin sen olevan satua.

Candyman

Dryad kirjoitti:Olen näköjään peloissani kaiken aikaa

Hyvin sä vedät!

bedlam kirjoitti: Candyman. Muistan, että joku naispuolinen tuttu meni aivan hysteeriseksi toistaessani nimeä peilin edessä.

Jep. Sama saattaisi käydä täällä, vaikka muuten olenkin ihan fiksu ja rationaalinen nainen.
Pelko ja mielikuvitus on mulla peilijutuissa voimakkaampi kuin rationaalinen ajattelu.

Haemaeraemies kirjoitti:

Dryad kirjoitti:Olen näköjään peloissani kaiken aikaa

Hyvin sä vedät!

Mä vaan hämään ympäristöä. Eihän maailmalle voi näyttää pelkoaan, koska silloin ne möröt/zombiet tms ainakin hyökkäävät...

Mä pelkään ampiaisia ja ukkosta. Ihan hirveesti.

Mulla ei taida olla mitään hysteerisiä tai omituisia pelkoja. Sitä elämästä otteen kadottamista minäkin pelkään, mutta yleensä järkeily auttaa asiaa. Läheisteni puolesta pelkään ja huolehdin. Näön menettämistä pelkään hieman. Joskus nuorena tyttönä pelkäsin hissinovien väliin jäämistä ja liukuportaita, mutta kokemus on opettanyt asiassa. Ai niin, betonisia ja jyrkkiä portaita pelkään nykyään. Näen aina mielessäni, kuinka putoan ne alas ja tunnen kuinka etuhampaani irtoavat.

Dryad kirjoitti: -pelkään nukkua ovi kiinni (pakotie pitää olla aina esteetön, mikäli jokin mörkö hyökkää sängyn alta)

mulla taas niitten ovien pitää olla ehdottomasti kiinni, sillä jos esim. vaatekaapin ovi on raollaan kyttään koko yön että milloin sieltä tulee jotain ulos. mutta tää on vaan inhotus-pelko, koska pystyn menemään kaapin luo ja teippaamaan ovet kiinni, tai pesäpallomailan kanssa aseistautuneena repäisemään oven auki.

hammaslääkärissä olen vain ihan paniikissa. laumaudun. en pysty liikkumaan, itken vain koko ajan hysteerisesti. ja vaikka siinä tajuaisinkin kuinka hölmöä se on en pysty lopettamaan. sen hammaslääkärin ei tartte edes koskea muhun. kunhan tuolia ruvetaan kallistamaan niin parku tulee.

Pelkään elää täyttä elämää. Jostain syystä en käytä tai edes yritä käyttää (voihan olla ettei minusta edes ole mihinkään) potentiaaliani, vaan elän korkeintaan neljäsosateholla. Riskit jäävät ottamatta, jäljelle jää vain turhaa mitä jos -lätinää.

Edellä sanottu pätee kaikkeen toimintaani. En hae ns. kunnon töitä, vaikka nykyinen työsuhteeni on kaikkea muuta kuin palkitseva. Elän elämää, joka ei tunnu etenevän mihinkään, mutta en tohdi asialle mitään tehdä. Ylipäänsä analysoin kaiken jo kättelyssä niin vaikeaksi, etten viitsi edes yrittää.

Eniten ottaa päähän se, että vähemmilläkin eväillä on ponnistettu pitkälle, joten ei voi kuin jossitella, mihin minulla olisi mahdollisuuksia.

Kannettavan tietokoneeni virtanappula hajosi (painui sisään) eikä enää toimi. Pelkään että jos sammutan tietokoneeni, en saa sitä enää käynnistettyä, enkä pääse kityyn.

Painelin joskus sellaiseen huojuvaan palotorniin, jonka sijainti paikkaa en kerro, että kukaan ei lähde sinne kiipeilemään.

Portaita kiivetessä näki kokoajan alas eli sellaiset kapeet rautaportaat hieman kuin pispalan haulitornissa. Pienemmät tietysti ja torni oli mäen huipulla ja 35-40m korkea. Samalta korkeudelta kasvat abaut täyden pituutensa saavuttaneet kuuset olivat mittapuina, joiden latvat jäi muutamia metrejä alapuolelle ja näkymät huipulta oli tod. hienot.

Oli kohtalaisen vaivalloista nousta palotornin huipulla olevaan koppiin ja kahdella viimeisellä tasanteella alkoi jo hieman huimata. Heiluvassa yläkopissa painelin kohtuullisen kyyryssä, kun hieman jännitti... tai aika pahastikkin, mutta siirryin kyyryssä katselemaan maisemia avoimista ikkunoista ja morjestelemaan alas jääneille lautakopin hieman liikkuessa tuulessa...

Korkealla olevalla parvekkeella pidän kohtalaisen lujasti kiinni kaiteen rautatangosta, vaikka ei tarvittiskaan. Ei minusta olisi juoksentelemaan ilman turvavaljaita kovin korkealla... huhu...