Kitinä

This is so gay topic, mutta olen niin 130% että voin rohkeasti puhua myös musikaaleista ja niiden filmatisoinneista.

Eli mitkä musikaalit ovat toimineet sinulle - ja ovat toimineet myös elokuvana?

Tunnustan köyhyyteni siinä, etten ole juurikaan päässyt näkemään hyviä musikaaleja livenä. Lontoossakaan budjatessa ei tullut jostain syystä käytyä teatterissa, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut. Broadwaylle lähtisin kyllä hyviä esityksiä katsomaan milloin tahansa, kun löytyisi joku jonka Amexia vinguttaa -- sillä yhden näytöksen hinta per naama on helposti se sata taalaa ja hyvistä paikoista enemmän.

Rent on ylläripylläri siinä mielessä, että siitä on saatu aikaiseksi osaksi teatterimiehityksellä hemmetin hyvä elokuva -- joka on myös musikaalimainen kerrontansa puolesta, toisin kuin esimerkiksi Chicago. ( EDIT: Hitsi Rosario Dawson on muuten Rentissä Hot )

The Rocky Horror Picture Show on taas jo pelkästään leffana sellainen klassikko ja favourite, että olisi hemmetin hienoa jos pääsisi näkemään sen teatterissa. Jostain syystä olin Lontoossa kun oli Rockyn 25 vuotisjuhlanäytöksiä, mutta en edes yrittänyt hankkia lippuja ( niitä ei ollut / niistä olisi saanut maksaa käden, jalan ja peräaukon ).

Avenue Q on taas musikaali, josta on vasta myöhemmin tulossa eokuva. Soundtrackin kuultuani olin aivan myyty ja melkein jo varasin liput nykiin ja teatteriin. Sen sijaan päädyin vain ihastuttamaan kaikkia mahdollisia kohdalle sattuneita ihmisiä musikaalin 'Internet is for Porn'-biisillä. (http://www.avenueq.com )

Grease.
Ihan ykkönen.

Teatterissa ei ole huonoa musikaalia tullut vastaan. Kotimaassa vaikuttavin on ollut Les Miserables ja Lontoossa nähty Phantom of the opera teki vaikutuksen. Telkkarista en edes viitsisi musikaaleja katsoa, vaikka Moulin Rouge leffateatterissa nähtynä olikin ihan ok. Chicago sen sijaan oli aika .. noh.

cats toimii myös telkkarista, mutta paikan päällä mieletön

Chorus Linehan on ihan klassikko sekä teatterissa, että kankaalla. Esim. Famen leffaversio lienee stagea suositumpi. Eikä ihmekään. Kerran Lontoossa tuon katsastin ja oli enimmäkseen sellaista aivopieru-/ perusjenkkien tunnelmointi-höttöä, Stepup-tyyppisillä koreografioilla höystettynä. Aika kaukana elokuvasta. Itse telkkarisarjaa en ole koskaan nähnyt.

Les Miserablesista olen nähnyt parikin(?) filmatisointia, mutta niillä taas ei ole itse musikaalin kanssa mitään tekemistä. Sama homma Notre Dame de Parisin kanssa.

Chicago oli elokuvana ihan hyvä, mutta näyttämöversio Lontoossa oli ehkä sata kertaa tyylikkäämpi. Jotenkin Chicagon musta huumori pääsi tuolla paremmin oikeuksiinsa. Ja toteutuskin oli jätti omaleimaisemman fiiliksen.

Singin' in the rainista tykkäsin Lontoossa aikoinaan tosi paljon. Ehkä juuri sen takia, että siinä ei yritettykään pyristellä irti alkuperäisen elokuvan tunnelmista.

Phantom of the Operaa en ole nähnyt lavalla koskaan. Leffa oli ihan ok, tosin koska kyseessä oli puoliksi ooppera- ja puoliksi puhe-elokuva, tuli asioita mielestäni toistettua liikaa, mikä on monesti yksi musikaali-filmatisointien nurjista puolista.

Haluaisin tosi paljon joskus tehdä musikaalimatkan Broadwaylle. Oon kerran tehnyt vastaavan Lontooseen, silloin katsoin viisi musikaalia neljässä päivässä. Rentiä en ole vielä käynyt leffassa katsomassa. Sitä odotellessa...

ninnithequeen kirjoitti:Grease.
Ihan ykkönen.

Komppaan! Grease on ollut mun ehdoton suosikki jo 7-vuotiaasta lähtien.

West Side Story ja Oopperan Kummitus lienevät ainokaiset, jotka olen nähnyt sekä elokuvana että teatterissa. WSS:n Suomessa ja OK:n Lontoossa(uuh-aah). Arvaatte varmaan kumpi oli kuppaisempi..

Onhan se tunnelma lavan edessä kuitenkin ihan omaa luokkaansa, olettaen että produktioon on satsattu kunnolla.

Vaola kirjoitti:Haluaisin tosi paljon joskus tehdä musikaalimatkan Broadwaylle. Oon kerran tehnyt vastaavan Lontooseen, silloin katsoin viisi musikaalia neljässä päivässä. Rentiä en ole vielä käynyt leffassa katsomassa. Sitä odotellessa...

No millos lähdetään Broadwaylle?

Hitto tää Rentin Season's of Love on onnistunut biisi. Kliseisen siirappinen ja lähestulkoon ärsyttävä, mutta voi silti niin kaunis ja mukaansa tempaava. Toi pianoteema varsinkin koukuttaa mukaansa ja tää gospel-henkisyys muutaman sekunnin ajan on jotenkin tilanteeseen sopivaa kanssa.

Ei sen puoleen musikaalien biiseissä suurimmat propsit multa tulee yleensä siitä, että biisissä päästään kiipeämään kliimaksiin ja tekemään siitä kunnollinen siirtymä eteenpäin sekä tarinassa että tunnelmassa. Ettei jää sellainen töksäytysolo samalla tavalla kuin toinen pistäisi heti seksin jälkeen tupakaksi tai avaisi TV:n.

huima kirjoitti:No millos lähdetään Broadwaylle?

Heti kun meikäläisellä on fyrkat kasassa, eli...

huima kirjoitti:Hitto tää Rentin Season's of Love on onnistunut biisi.

Mutta sitä odotellessa voimme joskus pyhittää illan musikaali-biisien kuunteluun. Season's of Love on nimenomaan onnistunut musikaalibiisi. Musikaaleissa saa olla ällökin. Vaikkei oo pakko.

Kyseinen biisi sattui eksymään ämppäriini siinä uuden vuoden tienoilla, se vasta ällöä olikin, kun sitten liki puhkikuuntelin sen aaton tuntumissa.

Hitto kun täytyy rientää, täytyy ehdottomasti joskus listailla lisää noita biisejä!

Rocky Horror Picture Show on ykkönen.

Chicago oli muuten SURKEIN musikaalielokuva ikinä!

Suvinen kirjoitti:Johtuisiko siitä, että Fame on alunperinkin elokuva eikä musikaali? Yleensäkin elokuvista väkerretyt teatterimusikaalit ovat aika onnettomia.

Tai toisin päin. Vaaditaan taidokas tiimi, rutkasti omaa näkemystä ja uusia juttuja, mutta on myös osattava löytää tiensä teoksen sisälle niin että olennainen kuitenkin pidetään. Ehkä vähän sama kuin kirjan siirtäminen valkokankaalle. Tai toisin päin. Harmittavan harvoin tosiaan noissa osutaan nappiin.

Disneyn Lion King oli muuten UPEA, tsekkasin Lontoossa.