Johtunee pitkälti siitäkin, että 60-luvun listan bändit olivat tekemässä jotain uutta ja luomassa pohjaa monille muille. Kuten SheetLoordi totesi, sen aikakauden bändit "ensimmäisenä" ne tietynlaiset poppibiisit ja siksikin kansa niistä hullaantui. Tottakai tuollaisen suuren musiikillisen vallankumouksen aikaiset hitit muistetaan ikuisesti, samaan aikaan kun koko nuorisokulttuurikin koki suuren mullistuksen.-Superior- kirjoitti:Kiinnostavaa tuossa vuoden 1964 Billboard-listassa on mielestäni enemmänkin se, että vain paria kolmea esiintyjää lukuunottamatta jokainen Top 20:ssä oleva on pysynyt suosittuna nykypäivään asti. Uudempaa listaa katsellessa puolestaan tuntuu, että on ihme, jos ketään sillä olevaa jaksetaan kuunnella enää 10 vuoden kuluttua. Saati neljänkymmenen.
Mitä konsertteja olet menossa katselemaan.
Tyypillisellä murtoraudan hienostuneisuudella ilmaistu, mutta totta toinen puoli. Tämä vallalla oleva cash-in -nostalgiakiertueiden suma on saanut aika surkuhupaisia piirteitä. Kuka oikeasti uskoo, että joku Rollarit tai The Kuka olisi 40 vuotta uransa aloittamisesta jotenkin erityisesti paremmassa vedossa soitannollisesti? Stoneseilla on taatusti isompi show, mutta eikös se musiikki ole pääasia? Itse kunnioitan rockia sen verran, etten suostu alentumaan kiskomaan ilmaista viinaa firma-vip-karsinassa Dressman-nahkatakki-päällä. Muutenkin vituttaa tämä yrityskuvio konserteissa. Vapaaseen myyntiin tulee vaan murto-osa lipuista. Suurin osa tungetaan firmoille, jotka jakavat niitä vittu esimerkiksi siivooja-Irmalle, 56-vuotta, jonka musiikillinen sivistys on jotain Bumtsi-Bumin ja Jorma Kääriäisen väliltä..Crowbar kirjoitti:Kerropa minkä vitun takia mennä katsomaan Pauli Mäkkärtkäinäistä? Toinen jalka haudassa olevaa miljardööriä joka veivaa jotain keltasta sukellusvenettä Mikko Alatalo perseessä.
Niinpä ja siksi stadionkeikat ovat järjestäen kuin menisi katsomaan huonoa näytelmää, jota teatterinporukat on veivannut tylsistymiseen saakka. Stadionkeikat ja musiikki on pääsia eivät sovi yhteen. Vittumaista vain että isot heitä baarikeikkoja. Olisi se Slayerikin vähän toista maata pubissa.Sheetlord kirjoitti: Kuka oikeasti uskoo, että joku Rollarit tai The Kuka olisi 40 vuotta uransa aloittamisesta jotenkin erityisesti paremmassa vedossa soitannollisesti? Stoneseilla on taatusti isompi show, mutta eikös se musiikki ole pääasia?
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Jos aikakone olisi keksitty, matkustaisin OITIS johonkin Australian roadhousekuppilaan katsastamaan AC/DC:n keikkakuntoa vuoden 1977 tietämillä tai sitten bändin ensimmäisiä vetoja Marquee-klubilla... Samaten Beatlesin Cavern Club-keikat sekä Doorsin ensimmäiset Whiskey-A-GoGo -kiskaisut voisivat olla näkemisen arvoisia.Crowbar kirjoitti:Olisi se Slayerikin vähän toista maata pubissa.
Jeah, tulisin messiin! Janis Joplin, Jimi Hendrix ja Debbie Harry jossain pikku klubilla olisi varmaan ollut myös jautaa.Sheetlord kirjoitti:Jos aikakone olisi keksitty, matkustaisin OITIS johonkin Australian roadhousekuppilaan katsastamaan AC/DC:n keikkakuntoa vuoden 1977 tietämillä tai sitten bändin ensimmäisiä vetoja Marquee-klubilla... Samaten Beatlesin Cavern Club-keikat sekä Doorsin ensimmäiset Whiskey-A-GoGo -kiskaisut voisivat olla näkemisen arvoisia.Crowbar kirjoitti:Olisi se Slayerikin vähän toista maata pubissa.
Isoilla lavoilla viitsii enää mitään bändiä katsoa ainoastaan joillain kesäfestareilla, kun ilma on kuin leivon pylly ja povarissa taskulämmin kossu. Seinäjoen vauhtiajoissa näkyisi tänä vuonna olevan Motörhead ja Uriah Heep. Yhdet kun jaksaa tässä iässä enää just ja just käydä, niin tuohon suuntaan nokka osoittaa vahvimmin tällä hetkellä...
Just. Näistä tulikin mieleeni eräs bootleg julkaisu Hendrixin keikoilta. Hurjaa menoa! Tuon session kun näkee sielunsa silmin, niin haluaisiko sitä sittenkään olla paikalla jossain pikku klubissa, kun pojat ovat ottaneet viivan kautta vähän vauhtia aktiin.Storia kirjoitti:Jimi Hendrix
Voisimme tehdä yhteistyötä. Sillä välin kun te tekisitten mitä tekisitten, voisin siirtää Jimbon viinat ja illegaalit substanssit parempaan talteensipsi kirjoitti:No daah, mä kävisin nu**imassa Jim Morrisonia. Jos ajassa vois matkustaa taaksepäin.
Muita "wish I were there"-juttuja:
- Motörhead @ Hammersmith Odeon, 1980
- Sex Pistols "Never Mindin" ilmestymisen aikoihin
- Stones @ Altamont
- Jimi @ Woodstock
Noista kahdesta jos pitäisi valita, niin Lemmy. Heepissä ei ole tainnut olla aikoihin muuta alkuperäistä kuin Mick Box - vai onko sekään enää messissä? Näin jonkun kokoonpanon vuonna 1988 Nummirockissa. Pretty crappy, but I got laidStoria kirjoitti:Motörhead ja Uriah Heep
(sen jälkeen onkin sitten ollut vähän rauhallisempaa sillä rintamalla)
No mu hei, Henkan nälkään Johnny Winter Puistobluesissa tänä vuonna! Winter on kyllä sellainen epeli sen skebansa kanssa että itku tulee, tosin toisin kuin Henkalla eksperimenttaali kama hyvin vähässä vaikkakin joissain liveseteissä sitäkin. Minä ainakin odotan, että mälli lentää sen keikalla.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Täytynee otta toi Lateralus joskus taas uudelleen kuunteluun. Edellisellä kerralla mulle kävi niin että kuuntelu jäi pariin läpisoitantaan. En vaan voinut tunteelle mitääe, että tässä on nyt kyseessä joku DT:n pikkuveli, joka ei herättänyt kummoisempia tuntemuksia. Jos jaksat niin kerro toki tarkemmin mikä siitä Octavariumista tekee niin läpipaskan? Useimmat kun mollaavat DT:tä ihan vaan siksi, kun se on niin muodikasta. Perkele!bedlam kirjoitti:Pakko huutaa tähän väliin, että tuo Octavarium taas minun mielestäni on maailman järkyttävintä skeidaa jopa kyseisen orkesterin asteikolla. Bändi kyllä on tehnyt uransa aikoina kerrassaan loistaviakin biisejä, mutta tuo viisu edustaa mielestäni orkesteria kauheimmillaan.BrianW kirjoitti:Pakko huutaa väliin.. Nykyisistä Dream Theaterin Octavarium täyttänee kriteerit.voyager2 kirjoitti:Nyt kyllä perspektiiviä muodostaakseni, pitää kysyä Bedlamilta, että mitkä ovat mielestäsi suuria sävellyksen taidonnäytteitä?
Mutta progressiivisen rockin/metallin lajityypistä voin nyt kysymykseen paiskata Tool-yhtyeen koko Lateralus-levyn. Siinäpä vasta hienosti rakennettu teos ja luultavimmin koko vuosituhannen paras levy tähän mennessä.
Ollakko vaiko eikö olla? Kas siinäpä typerä kysymys!
voyager2 kirjoitti:Täytynee otta toi Lateralus joskus taas uudelleen kuunteluun. Edellisellä kerralla mulle kävi niin että kuuntelu jäi pariin läpisoitantaan. En vaan voinut tunteelle mitääe, että tässä on nyt kyseessä joku DT:n pikkuveli, joka ei herättänyt kummoisempia tuntemuksia.
DT:n pikkuveli? Mä en kyllä näissä bändeissä näe/kuule hirveästi yhteistä. Tool on progressiivista musiikkia parhaimmillaan, niinkuin itse termin käsitän. Ensimmäiset muutama kuuntelua mulla meni aivan täysin ihmetellessä; en muistanut biiseistä mitään, mikään ei tarttunut päähän. Mutta silti noiden kuunteluiden aikana olin uppoutunut niin syvälle lähes orgaaniselta tuntuvaan musiikkiin, joka bändisoiton ja nuottien sijaan tuntui muodostavan jo oman jokaiselta kuuntelulta kasvavan kudoksensa ja eliönsä, että kyyneleetkin taisivat vierähtää poskille.
Uniteatteri edustaa taas pääosin sitä progemusiikin soitannollisen todistelun suuntausta, jossa tungetaan nuotteja mahdollisimman monta ja nopeasti peräkkäin. Unohdetaan musiikin todellinen lahja tunteiden ja tunnelmien luojana/herättäjänä ja keskitytään soittamisella briljeeraukseen. Virkistäviä poikkeuksia löytyy sieltä täältä, mutta valitettavasti varsinkin Kevin Mooren lähdön jälkeen nuo hetket ovat olleet kovin harvassa.
Mutta Dream Theaterin biiseistä annan täydet viisi tähteä mm. biiseille Space-Dye Vest ja Lines in the Sand. Ne ovat puhdasta mahtavuutta.
Ei mua kiinnosta musiikissa sen muodikkuus. Minusta tuo biisi oli vain todella sekavaa nypläilyä, joka ei johtanut mihinkään. Tilutusta, tilutusta, sooloa ja sooloa. 27 keskinkertaista riffiä peräkkäin, kun yksi hyvä olisi riittänyt. Suurin pilaaja bändissä on tällä hetkellä kosketinsoittaja, joka ei mun mielestä omaa minkäänlaista tyylitajua. Tykkäisin huomattavasti enemmän ilman niitä "hassunhauskoja" kiipparisooloja.voyager2 kirjoitti:Jos jaksat niin kerro toki tarkemmin mikä siitä Octavariumista tekee niin läpipaskan? Useimmat kun mollaavat DT:tä ihan vaan siksi, kun se on niin muodikasta. Perkele!
Jimin nälkään kannattaa kyllä ottaa korvalaput mukaan puistikkoon jos meinaa saada vatsansa täyteen. Ei siinä mitään, etteikö Johnny olisi, tai tarkemmin oli, tiukka heppu skeban varressa, mutta ei sillä aktilla kyllä Jimin nälkää tyydytetä. Mutta jännityselementti on ilmassa; mikä on Johnnyn päivän kunto? Suuren urheilujuhlan tuntua. Vetäiseekö heppu Porin Jazzimaisen flopin, vai olisiko taikonut jostain tuulta purjeisiinsa. Älkää kuitenkaan pidättäkö hengitystä, sillä kaveri on kyllä parhaat päivänsä nähnyt ja takahuoneitten maaginen kemia on kyllä jättänyt kaveriin pysyvät jäljet.Crowbar kirjoitti:No mu hei, Henkan nälkään Johnny Winter Puistobluesissa tänä vuonna! Winter on kyllä sellainen epeli sen skebansa kanssa että itku tulee, tosin toisin kuin Henkalla eksperimenttaali kama hyvin vähässä vaikkakin joissain liveseteissä sitäkin. Minä ainakin odotan, että mälli lentää sen keikalla.
Harmi jos noin. Keikkaileekohan se suomalainen poppoo vielä, joka vetää Henkkaa. Olin unohtanut koko jannun ja se jos joku tyydyttää Henkan nälkää. Mitä sitten, että jannu soittaa yksi yhteen Henkan vedot ja samat kohdat hampailla tai niskan takana jne. Kännissä tai ei repii perseen seinille. Enpä nyt vaan muista mikä oli nimi.Son House kirjoitti:Jimin nälkään kannattaa kyllä ottaa korvalaput mukaan puistikkoon jos meinaa saada vatsansa täyteen. Ei siinä mitään, etteikö Johnny olisi, tai tarkemmin oli, tiukka heppu skeban varressa, mutta ei sillä aktilla kyllä Jimin nälkää tyydytetä. Mutta jännityselementti on ilmassa; mikä on Johnnyn päivän kunto? Suuren urheilujuhlan tuntua. Vetäiseekö heppu Porin Jazzimaisen flopin, vai olisiko taikonut jostain tuulta purjeisiinsa. Älkää kuitenkaan pidättäkö hengitystä, sillä kaveri on kyllä parhaat päivänsä nähnyt ja takahuoneitten maaginen kemia on kyllä jättänyt kaveriin pysyvät jäljet.Crowbar kirjoitti:No mu hei, Henkan nälkään Johnny Winter Puistobluesissa tänä vuonna! Winter on kyllä sellainen epeli sen skebansa kanssa että itku tulee, tosin toisin kuin Henkalla eksperimenttaali kama hyvin vähässä vaikkakin joissain liveseteissä sitäkin. Minä ainakin odotan, että mälli lentää sen keikalla.
Toinen todella tiukka coveripoppoo on se, joka vetää King Crimsonia. En nyt muista senkään nimeä, mut ah ja voih. Versiot on hyviä, kakkoskitaristi ja basisti hoitaa shown kun pääkitaristi seisoo keskittyneenä paikoillaan katse tiukasti skeban kaulassa ja vetää aikasta kiitettävästi.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
En tiedä mistä poppoosta tässä puhut, mutta...! Tästä tuli mieleen varsin oiva, suorastaan mahtava (en löydä tarpeeksi ylisanoja) :Crowbar kirjoitti:Keikkaileekohan se suomalainen poppoo vielä, joka vetää Henkkaa.
MARJO LEINONEN & VIRANOMAISET
Menkää tsiigaamaan, jos ette ole nähneet livenä!!! Marjo on suomen ainoa, oikea blues laulaja ja niin kova, upea, porno ja ihana, että varpaankynnet irtoaa.
Uusin levy on nimeltään Uusi päivä. Pitänyt mut hengissä täällä landella
Katsopa mun postaus muutama viesti taaksepäin... Joo, toi jos joku roimii reisille. Marjo on paikkansa lunastanut. Oli systerin häissä ja veti vain akustisen kitaran säestyksellä ruokailevan porukan keskellä. Veti itse asiassa Kämpän ja jonku muun. Hillitömmän meiningin saa aikaan hetkessä.Storia kirjoitti:Crowbar kirjoitti: En tiedä mistä poppoosta tässä puhut, mutta...! Tästä tuli mieleen varsin oiva, suorastaan mahtava (en löydä tarpeeksi ylisanoja) :
MARJO LEINONEN & VIRANOMAISET
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Tää on kuin yrittäisi löytyy Aito_Johannalle miestä, mutta yritetään silti:Crowbar kirjoitti:Harmi jos noin. Keikkaileekohan se suomalainen poppoo vielä, joka vetää Henkkaa.
Jakes Bluesband. Liikutaan ehkä enemmän Stevie Ray Vaughanin jalan jäljissä, mutta kyllä tää heppu vetää Voodoo Chilenskeba niskassa koska vaan. Näyttäis pukkaavan seuraavaa aktia Lohjalla.
Ei ole tuo. Porukan, josta puhun, settiin ei kuulunut mitään muuta kuin Henkkaa.Son House kirjoitti:Tää on kuin yrittäisi löytyy Aito_Johannalle miestä, mutta yritetään silti:Crowbar kirjoitti:Harmi jos noin. Keikkaileekohan se suomalainen poppoo vielä, joka vetää Henkkaa.
Jakes Bluesband. Liikutaan ehkä enemmän Stevie Ray Vaughanin jalan jäljissä, mutta kyllä tää heppu vetää Voodoo Chilenskeba niskassa koska vaan. Näyttäis pukkaavan seuraavaa aktia Lohjalla.
I was at the hospital laughing at cripples
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Then I heard your kid just died
Suddenly, that was funnier than the cripples
So I tracked you down and made fun of you
It was an open casket wake
I spilled my beer in your kid’s coffin
Joo, näin tämän poppoon keikan livenä vuosia sitten Vanhalla. Juma-LAUTA mikä kokemus ja autenttisuus! Bändin nimi ei jäänyt mullekaan mieleen, niin haltioissani olin Suomi-Jimin virtuositeetista.Crowbar kirjoitti:Keikkaileekohan se suomalainen poppoo vielä, joka vetää Henkkaa. Olin unohtanut koko jannun ja se jos joku tyydyttää Henkan nälkää. Mitä sitten, että jannu soittaa yksi yhteen Henkan vedot ja samat kohdat hampailla tai niskan takana jne. Kännissä tai ei repii perseen seinille. Enpä nyt vaan muista mikä oli nimi.
henkilökohtaista kukoistusvastuuta rakenteellisen politiikan kustannuksella korostava puolivillainen sosiaalinen teoretisointi
Tätä samaa kuin ennenkin
12.5 Deathlike Silence, SinKing @ Henry's Pub, Kuopio
17.5 Deathlike Silence @ Hellä, Tre
8.-9.6 Sauna Open Air, Tre
29.6.-1.7. Tuska Open Air, Hki (sunnuntai onkin hyvä päättää tsekkaamalla pitkästä aikaa Deathlike Silence On The Rocksissa!)
Hitusen kiinnostaisi Suicidal Tendencies, joka olisi tarjolla Tavastialla 13.6. Mutta onko jo liian myöhäistä? Saako enää kiinni teini-iästä katsellessaan uhoavia setiä? Haluaako saada?
12.5 Deathlike Silence, SinKing @ Henry's Pub, Kuopio
17.5 Deathlike Silence @ Hellä, Tre
8.-9.6 Sauna Open Air, Tre
29.6.-1.7. Tuska Open Air, Hki (sunnuntai onkin hyvä päättää tsekkaamalla pitkästä aikaa Deathlike Silence On The Rocksissa!)
Hitusen kiinnostaisi Suicidal Tendencies, joka olisi tarjolla Tavastialla 13.6. Mutta onko jo liian myöhäistä? Saako enää kiinni teini-iästä katsellessaan uhoavia setiä? Haluaako saada?
Elämä kantaa, jos sen antaa
Perkele, jääkin minulta väliin. Mies lähtee kaverinsa kanssa Lontooseen katsomaan bändin kahtena iltana Wembley Stadiumille...saira kirjoitti:Äijä hyppi seinillä kun kuuli kaveriltaan aamulla uutisen. Eli sinne siis.bedlam kirjoitti:Rush on tulossa syksyllä ekaa kertaa Suomeen. Täytyypä melkein koettaa päästä katsastamaan.
Toinen pakollinen on Toto Tampereen Ratinassa.