Kitinä

Miten koet fyysisyyden riitatilanteissa (oletan että useimmat pitävät negatiivisena asiana, duh), ja vaikuttaako sukupuoli automaattisesti sen hyväksyttävyyteen? Fyysisyydellä viitataan sekä omaisuuteen että toiseen liittyvään toimintaan, vaikka ne eivät ehkä olekaan aivan yhteismitallisia. Onko naisen raivo ja kostonhimo hyväksyttävämpää ja jännempää kuin miehen? Ovatko "Täydelliset Naiset" kaltaiset sarjat aivopesseet meidät ajattelemaan näin? Onko perusteluna se että naiset ovat historiallisesti olleet kiltimpi ja heikompi sukupuoli, siksi naisen fyysisyys ja kostonhimo annetaan helpommin anteeksi tai sitä jopa ihaillaan? Entä jos henkilö olisi ollut samassa mielentilassa esim. leipäveitsi kädessä? Onko parempi raivota ja tuulettaa tunteita kunnolla, vai esim. vetäytyä tilanteesta tuppisuuksi, ehkä lähteä kavereiden kanssa pakoon ryyppyreissulle?

Jätetään tästä keskustelusta pois itsestäänselvyydet kuten "aina olisi parempi istua alas ja keskustella rauhallisesti", puhutaan riitatilanteista joissa molemmilla meinaa keittää auttamattomasti yli. Toivon myös että hädin tuskin vuoden tai kaksi seurustelleet nuoret parit eivät viisastelisi että he eivät ainakaan koskaan riitele vaan yhteiselo on pelkkää puxnuxxia ja sovittelua, ihan hyvä jos näin on.

EDIT: Päätin poistaa liian avautumisen omista kokemuksistani, sekä viittauksen toiseen tähän liittymättömään keskusteluun.

hebuli kirjoitti:aisen fyysisyys ja kostonhimo annetaan helpommin anteeksi tai sitä jopa ihaillaan? Onko naisen raivo ja kostonhimo hyväksyttävämpää ja jännempää kuin miehen?

Nelosella pyörähti myös taannoin 4D, jossa esiteltiin erilaisia kostoja exille. Kostavia naisia oli huomattavasti enemmän kuin miehiä, mutta toisaalta miesten suorittamat kostot olivat kummatkin väkivallantekoja tai väkivallalla uhkaamisia, kun taas naisten kostot olivat esim. paskan leipomista piiraaseen ja sen tarjoileminen exälle, tai vessan puhdistaminen exän hammasharjalla.

En ollut ihan varma oliko tapaukset valittu heijastamaan yleistä tilannetta. Kostavatko naiset useammin? Kostavatko miehet aina fyysisellä väkivallalla tai sillä uhkaamalla? Ovatko naisten keksimät kostotemput osoitus naisten kekseliäisyydestä, vaiko miesten suhtautumisesta moisiin kostoihin liian lapsellisina?

Mä luulen, että siinä vaiheessa jos on elänyt pitkään huonossa suhteessa ja vihdoinkin saa voimia lähteä siitä tuollainen Safin kuvaama sängynpilkkominen on varmaan oikeasti tosi vapauttavaa ja uudistavaa. Varmasti on saanut mielettömän fiilikset keräillä itseään ja aloittaa rauhassa oma elämänsä, kun on saanut kostettua ja purettua raivonsa.

Sen sijaan väkivallan (fyysisen, henkisen, esineisiin kohdistuvan tai minkä vaan) käyttö tilanteen hallitsemiseksi ja toisen päihittämiseksi yksittäisessä riitatilanteessa on yhtä typerää kummaltakin sukupuolelta. Se että kumppani koskee satuttaakseen on niin nöyryyttävää ja pelottavaa ja kamalaa, että vaikka fyysiset vauriot eivät suuria olisikaan, niin se jättää kuitenkin aina jälkensä.

Jotenkin miellän myös tavaroiden rikkomisen tietynlaisena fyysinen koskemattomuuden uhkaamisena. Aivan kun toiselle haluttaisiin näyttää, että "Minäpä olen näin voimakas, että saan rikottua tavaraa! Mieti vaan, mitä voin tehdä sinulle." Ja lisäpointtina tietenkin myös tuo, että samalla voi tulla rikkoneeksi jotain joko rahallisesti muuten arvokasta.

Exsat kirjoitti:Varmasti on saanut mielettömän fiilikset keräillä itseään ja aloittaa rauhassa oma elämänsä, kun on saanut kostettua ja purettua raivonsa.

Olet varmasti oikeassa ettei kyseessä ole sama asia (eroon liittyvä kostonhimo vs. fyysisyys riitatilanteessa) ja eron syytkin voivat olla niin erilaisia, mutta toisaalta niin voivat olla riitojenkin. Kuitenkin, jos ajatellaan että riidat pitäisi aina pystyä käymään läpi ilman mitään (edes yhteiseen omaisuuteen) kohdistuvaa fyysisyyttä, eikö samaa sääntöä voida ollenkaan soveltaa erotilanteisiin? Onko erotilanteessa tuli vapaa?

Entä onko jo äänen korottaminen tavaroiden rikkomiseen verrattavissa oleva "voiman osoitus"? Monet varmasti kokevat jo huutamisenkin ja yleensäkin toisen raivostumisen uhkaavana. Missä menee raja?

hebuli kirjoitti:Erokeskustelussa olin panevani merkille että naisen suorittama (yhteiseen omaisuuteen) kohdistunut fyysisyys ero- tai riitatilanteessa sai osakseen jopa ihailua, ilmeisesti osoituksena naisen tahdonvoimasta ja itsenäisyydestä tai mitä lie. Jos mies tekisi samanlaisen tempauksen, hän tuskin olisi saanut osakseen samanlaista ihailua, paremminkin häntä saatettaisiin pitää vähintäänkin epävakaana.

Varmaan huomasit, että ihailu tuli enimmäkseen naisilta. Syy ei ole yleinen hyväksyminen eikä edes sukupuolten välinen ero, vaan joidenkin naisten tuki sellaiselle toiminnalle, jonka he haluaisivat itse tehdä, mutta eivät uskalla.

Vastaavalla tavalla toimiva mies saisi varmasti naisten paheksunnan, mutta moni katkeran eron kokenut mies ajattelisi taas, että hitto olisinpa tehnyt samoin lähtiessäni.

Miten koet fyysisyyden riitatilanteissa (oletan että useimmat pitävät negatiivisena asiana, duh), ja vaikuttaako sukupuoli automaattisesti sen hyväksyttävyyteen?

En erityisemmin arvosta spontaaneja kostoja. Asiat pitää saada sovitettua muilla tavoin. Vaikka toinen käyttäytyisi lapsellisesti, niin mielestäni omaa käyttäytymistä ei pidä laskea vastaavalle tasolle. Kosto voi tuoda hetken mielihyvän, mutta pitemmän päälle se on umpikujaan vievä tie.

Onko naisen raivo ja kostonhimo hyväksyttävämpää ja jännempää kuin miehen? Ovatko "Täydelliset Naiset" kaltaiset sarjat aivopesseet meidät ajattelemaan näin? Onko perusteluna se että naiset ovat historiallisesti olleet kiltimpi ja heikompi sukupuoli, siksi naisen fyysisyys ja kostonhimo annetaan helpommin anteeksi tai sitä jopa ihaillaan? Entä jos henkilö olisi ollut samassa mielentilassa esim. leipäveitsi kädessä? Onko parempi raivota ja tuulettaa tunteita kunnolla, vai esim. vetäytyä tilanteesta tuppisuuksi, ehkä lähteä kavereiden kanssa pakoon ryyppyreissulle?
[/quote]

Vastaus yksi kerrallaan:

- Naisen raivo ja kostonhimo ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin miehen.

- Aikuinen ihminen osaa erottaa telkkarisarjojen fiktion ja tosielämän faktat toisistaan. Joku heikkoluontoinen voi käyttää Täydellisiä Naisia ja vastaavia sarjoja tekosyynä omille kyseenalaisille teoilleen, mutta uskon sellaisen olevan aika harvinaista.

- Väkivaltaiselle irrationaaliselle käytökselle ei ole sukupuoleen sidottuja perusteluja. Käytös on aina henkilökohtainen asia.

- Leipäveitsi menee jo seuraavalle asteelle väkivallassa ja uhkailussa, ja alkaa lähestyä poliisiasiaa. Tosin ehkä tässä näkyy sukupuoliasenne: harva mies viitsii valittaa väkivaltaisesta naisesta poliisille. Syy on ilmeinen: poliisit nauravat helposti valittajan pihalle.

- Jokainen purkaa omalla tavallaan patoutuneet tunteensa. Itse suosittelen nyrkkeilysäkkiä: hiki tulee, paineet purkautuu ja kukaan ei vahingoitu. Säkkiin voi kuvitella haluamansa henkilön kasvot, niin tulos tehostuu entisestään.

Jätetään tästä keskustelusta pois itsestäänselvyydet kuten "aina olisi parempi istua alas ja keskustella rauhallisesti",

Hitto, tuo rajaa heti pois muutaman kirjoittajan täältä!

e.

Uups, mokasin! No edellinen olin kuitenkin minä, kuten allekirjoituksesta näkyy.

e.

hebuli kirjoitti:Onko erotilanteessa tuli vapaa?

Ei tietenkään ole. Mutta erotilanteessa se on jotekin helpommin käsitettävissä. Samoin erotilanne on niin lopullinen, että siinä saatu aggressionpurkaus ei heijastu enää elämään jatkossa, vaan molemmat saavat aloittaa puhtaalta pöydältä ja vihata rauhassa toisiaan.

Entä onko jo äänen korottaminen tavaroiden rikkomiseen verrattavissa oleva "voiman osoitus"? Monet varmasti kokevat jo huutamisenkin ja yleensäkin toisen raivostumisen uhkaavana. Missä menee raja?

Huutaminen on mielestäni eri asia. Tavaroiden rikkominen on puhtaasti fyysistä, huutaminen ei.

Rajan vetoa voisi miettiä myös kumppanin sietokyvyn kannalta. Jos tietää toisen pelkäävän huutamista ja reagoivan siihen voimakkaasti, on huutaminen silloin paljon voimakkaampi ase toista vastaan kuin tilanteessa, jossa vastapuolikin korottaa helposti ääntään. Ts. silloin kun molemmat osapuolet voivat luottaa siihen, että huudosta ja raivosta huolimatta tilanne ei riistäydy käsistä ja kumpikaan ei siirry fyysiselle tasolle huutaminen on sallittua. Sen sijaan tilanteessa, jossa huutamista käytetään toisen osapuolen pelotteluun se on henkistä väkivaltaa.

eps kirjoitti:Varmaan huomasit, että ihailu tuli enimmäkseen naisilta. Syy ei ole yleinen hyväksyminen eikä edes sukupuolten välinen ero, vaan joidenkin naisten tuki sellaiselle toiminnalle, jonka he haluaisivat itse tehdä, mutta eivät uskalla.

Vastaavalla tavalla toimiva mies saisi varmasti naisten paheksunnan, mutta moni katkeran eron kokenut mies ajattelisi taas, että hitto olisinpa tehnyt samoin lähtiessäni.

Joo, ehkä saman sukupuolen parisuhdekokemukset on ehkä helpompi hyväksyä, kun niitä peilaa omiin kokemuksiin. Tai no, tapauksesta riippuen voisin kuvitella suhtautumisen olevan paljon vähemmän sukupuolisidonnaista. Kukapa nyt ei olisi ollut Thelma & Louise elokuvassa alistetun vaimon puolella?

hebuli kirjoitti:

eps kirjoitti:Varmaan huomasit, että ihailu tuli enimmäkseen naisilta. Syy ei ole yleinen hyväksyminen eikä edes sukupuolten välinen ero, vaan joidenkin naisten tuki sellaiselle toiminnalle, jonka he haluaisivat itse tehdä, mutta eivät uskalla.

Vastaavalla tavalla toimiva mies saisi varmasti naisten paheksunnan, mutta moni katkeran eron kokenut mies ajattelisi taas, että hitto olisinpa tehnyt samoin lähtiessäni.

Joo, ehkä saman sukupuolen parisuhdekokemukset on ehkä helpompi hyväksyä, kun niitä peilaa omiin kokemuksiin. Tai no, tapauksesta riippuen voisin kuvitella suhtautumisen olevan paljon vähemmän sukupuolisidonnaista. Kukapa nyt ei olisi ollut Thelma & Louise elokuvassa alistetun vaimon puolella?

Räikeän yksipuolisissa riistotapauksissa kosto on helpohko hyväksyä, mutta sen oikeutus on silti kyseenalainen. Normaalissa erossa syytä on molemmissa - vaikka ei välttämättä yhtä paljon.

e.

eps kirjoitti: Räikeän yksipuolisissa riistotapauksissa kosto on helpohko hyväksyä, mutta sen oikeutus on silti kyseenalainen. Normaalissa erossa syytä on molemmissa - vaikka ei välttämättä yhtä paljon.

Se on jännä, miten paljon aivan tuntemattoman tilannetta vertaa asioihin, joita on itse joskus kokenut elämässään. Mun on jostain syystä paljon helpompi ymmärtää, miten pitkään alistettu ja nöyryytetty nainen lopulta epätoivoisena tappaa kumppaninsa päästäkseen eroon tästä kuin sitä, miten aikuinen mies voi fyysisesti satuttaa naista vain purkaakseen omaa turhautumistaan.

Miksi Hebuli poistit oman esimerkkisi? Minusta se oli hyvä esimerkki siitä, miten omissa silmissään suhteellisen pieni kontrollinmenetys voi tuntua toisesta paljon suuremmalta ja pahemmalta asialta.

Exsat kirjoitti:

eps kirjoitti: Räikeän yksipuolisissa riistotapauksissa kosto on helpohko hyväksyä, mutta sen oikeutus on silti kyseenalainen. Normaalissa erossa syytä on molemmissa - vaikka ei välttämättä yhtä paljon.

Se on jännä, miten paljon aivan tuntemattoman tilannetta vertaa asioihin, joita on itse joskus kokenut elämässään. Mun on jostain syystä paljon helpompi ymmärtää, miten pitkään alistettu ja nöyryytetty nainen lopulta epätoivoisena tappaa kumppaninsa päästäkseen eroon tästä kuin sitä, miten aikuinen mies voi fyysisesti satuttaa naista vain purkaakseen omaa turhautumistaan.

Jos tekoon johtaneiden syiden vakavuus lasketaan asteikolla 0-10, niin ensimmäisessä tapauksessa vakavuus olisi varmaan 9-10 ja jälkimmäisessä 0-1. Näin vahva kaksinapaisuus johtaa kuvaamiisi tunteisiin. Sen sijaan jos otat asteikon keskivaiheille osuvan teon, niin samaistuminen ei ole yhtä helppoa. Voisitko esimerkiksi samaistua naiseen, joka lyö lastaan sen takia, että lapsi on jatkuvasti ärsyttänyt äitiään tekemällä asiat juuri toisin kuin äiti haluaa?

e.

Niin, minä olin se, joka Safia ihaili sängyn rikkomisesta. Olisin varmaan ihaillut Hebuliakin, tai ketä tahansa miestä, samasta teosta. Minä ihailen kostoa ja uskon kostoon, mikään ei ole hienompaa kuin kostaa ja tehdä se tyylillä. Tosiasiassa en ole ikinä kostanut kenellekään muualla kuin ajatuksissani. Oman eron aikana sitä oli niin väsynyt ja loppu ja vielä näennäisen hyvissä väleissä eksän kanssa, ettei tullut tehtyä mitään kostoksi luokiteltavaa. Vasta sitten myöhemmin mietti asiaa. Anteeksianto ei ole oikein minun juttuni.

Mitä sitten taas tulee riitelemiseen fyysisellä tavalla, se on ehdoton nou nou. Toiseen ihmiseen ei käydä koskaan käsiksi, toista ei uhkailla sanallisesti eikä fyysisesti eikä riidellessä rikota mitään. Tavaroiden rikkominen, uhkailu, se on kaikki parisuhdeväkivaltaa. Ääntä saa korottaa, mutta siinä menee minun rajani.

Edit: Selvennykseksi häilyville moraalikäsityksille: Sängyn saa pilkkoa kirveellä toiselle yllätyksenä, siis selän takana. Jos Safi olisi alkanut miehen silmien edessä pilkkoa sänkyä, ei olisi ihailupisteitä tippunut, koska mukana olisi ollut just se aiemmin muussa viestissä mainittu "katso mitä teen sängylle, voisin tehdä näin sinullekin" -elementti.

Mitä taas tulee noihin väkivaltaisiin tekoihin niin valitettavasti tuntuu, että naiselta hyväksyy enemmän kuin mieheltä. Se perinteinen näkemys, että mies on väkivaltainen ja nainen on uhri, istuu syvällä. Yritän laajentaa näkökulmaani ja pitää mielen avoimena. Feminismistäni huolimatta pyrin katsomaan asioita sukupuolettomalta kantilta, tai nimen omaan sen takia. Ehkä mä vielä opin.

Lolita kirjoitti: Edit: Selvennykseksi häilyville moraalikäsityksille: Sängyn saa pilkkoa kirveellä toiselle yllätyksenä, siis selän takana. Jos Safi olisi alkanut miehen silmien edessä pilkkoa sänkyä, ei olisi ihailupisteitä tippunut, koska mukana olisi ollut just se aiemmin muussa viestissä mainittu "katso mitä teen sängylle, voisin tehdä näin sinullekin" -elementti.

Mitä taas tulee noihin väkivaltaisiin tekoihin niin valitettavasti tuntuu, että naiselta hyväksyy enemmän kuin mieheltä. Se perinteinen näkemys, että mies on väkivaltainen ja nainen on uhri, istuu syvällä. Yritän laajentaa näkökulmaani ja pitää mielen avoimena. Feminismistäni huolimatta pyrin katsomaan asioita sukupuolettomalta kantilta, tai nimen omaan sen takia. Ehkä mä vielä opin.

Hyvä tarkennus. Meinasin jo takertua tuohon. (Mulla on hiljainen työpäivä, mikä näkyy viestien määrässä.)

Minusta sinä olet aina ollut avoin ja vastaanottava uusille ideoille ja omistasi eroaville mielipiteille. Sellainen on erittäin hyvä ja kunnioitettava piirre kenessä tahansa. Jos kaikki feministiksi itseään kutsuvat olisivat samanlaisia, niin tuskin kukaan liittäisi feministi-sanaan siihen toisinaan helposti liitettäviä negatiivisia piirteitä.

e.

No voi perskeles, tämän ei kuitenkaan ollut tarkoitus muodostua minkäänlaiseksi tietyn vakkarin (safin) motiivien ja mielenliikkeiden arvioimiseksi! Kadun todella että edes viittasin edes tuohon erokeskusteluun, koska kelläänhän ei ole mitään tietoa esimerkkitapauksesta ja mitä sitä on edeltänyt. Toivottavasti safi hyväksyy anteeksipyyntöni.

Tarkoitukseni oli vain yleisellä tasolla miettiä, suhtaudutaanko tällaisissa asioissa eri tavalla sukupuolesta riippuen. Se vaan pulpahti mieleeni tuosta keskustelusta.

hebuli kirjoitti:No voi perskeles, tämän ei kuitenkaan ollut tarkoitus muodostua minkäänlaiseksi tietyn vakkarin (safin) motiivien ja mielenliikkeiden arvioimiseksi! Kadun todella että edes viittasin edes tuohon erokeskusteluun, koska kelläänhän ei ole mitään tietoa esimerkkitapauksesta (toivottavasti safi hyväksyy anteeksipyyntöni).

Ei tämä mielestäni varsinaisesti Safin tekojen puimiseen ole liittynytkään. Toisaalta oman esimerkkisi poisto jätti Safin esimerkin ainoaksi konkreettiseksi.

Exsat kirjoitti:Se on jännä, miten paljon aivan tuntemattoman tilannetta vertaa asioihin, joita on itse joskus kokenut elämässään. Mun on jostain syystä paljon helpompi ymmärtää, miten pitkään alistettu ja nöyryytetty nainen lopulta epätoivoisena tappaa kumppaninsa päästäkseen eroon tästä kuin sitä, miten aikuinen mies voi fyysisesti satuttaa naista vain purkaakseen omaa turhautumistaan.

Empatiaa ja kykyä asettua toisen asemaan.

Ymmärrän kumpaakin, vaikka en hyväksy kumpaakaan.

Fyysinen tulistuminen on harvoin sitä romanssikirjallisuuden hikistä ja eroottista tunteiden paloa, vaan siinä lentää vaasit seinään ja tuhotaan vedellä toisen osapuolen elektroniikkaa - tai perinteisemmin laitetaan läski tummumaan, kummalla puolella tahansa.

Ihmiset ovat erinomaisia luomaan päänsä sisällä erilaisia umpikujia ja tilanteita, joista eivät pääse karkuun. Tunteiden kuohuminen ja fyysisyyden osoittaminen on usein merkki siitä. Miksi kumppanit eivät kävelleet eri suuntiin? Miksi kiusattu jäi samaan sosiaaliseen piiriin samaan tilanteeseen? Mikä esti ihmisiä tekemästä muutosta?

huima kirjoitti: Mikä esti ihmisiä tekemästä muutosta?

Hirveän harvoin lyödään tai kiusataan sellaista ihmistä, jolla on selvästi fyysisesti tai henkisesti voimia puolustaa itseään ja lähteä tilanteesta pois silloin kun kokee tulleensa kohdelluksi väärin.

Exsat kirjoitti:

hebuli kirjoitti:No voi perskeles, tämän ei kuitenkaan ollut tarkoitus muodostua minkäänlaiseksi tietyn vakkarin (safin) motiivien ja mielenliikkeiden arvioimiseksi! Kadun todella että edes viittasin edes tuohon erokeskusteluun, koska kelläänhän ei ole mitään tietoa esimerkkitapauksesta (toivottavasti safi hyväksyy anteeksipyyntöni).

Ei tämä mielestäni varsinaisesti Safin tekojen puimiseen ole liittynytkään. Toisaalta oman esimerkkisi poisto jätti Safin esimerkin ainoaksi konkreettiseksi.

Yhdyn Exsatiin, ei tässä Safin tekoja arvostella, minäkin käytin häntä vain esimerkkinä, kun tapaus kuitenkin on palstalla julkiseksi tehty. Voisinhan minä korjailla sinne viestiini vaikka oman miehen sukelluspuvun viiltelyn. Tai Marsun johtojen katkomisen.

hebuli kirjoitti:Erokeskustelussa olin panevani merkille että naisen suorittama (yhteiseen omaisuuteen) kohdistunut fyysisyys ero- tai riitatilanteessa sai osakseen jopa ihailua, ilmeisesti osoituksena naisen tahdonvoimasta ja itsenäisyydestä tai mitä lie. Jos mies tekisi samanlaisen tempauksen, hän tuskin olisi saanut osakseen samanlaista ihailua, paremminkin häntä saatettaisiin pitää vähintäänkin epävakaana.

Minusta yhteisten huonekalujen pilkkomiseen kirveellä eron yhteydessä on arveluttavaa, pelottavaa ja epävakaalta kalskahtavaa käytöstä kummankin sukupuolen taholta. Eron olosuhteista riippuen tapahtuman voisi ehkä koettaa ymmärtää, jos toinen osapuoli on edeltävästi ollut äärimmäisen törkeä kirveenheiluttajaa kohtaan. Siis ehkä... En tiedä, minusta kirveitä ei kuulu tuoda asuinhuoneisoihin riidan yhteydessä, enkä voisi kummaltakaan sukupuolelta hyväksyä esim. leipäveitsen heiluttamista, vaikka mitä olisi tapahtunut.

Juttelin juuri miespuolisen ystäväni kanssa pinnan palamisesta. Hän kertoi ominaisuuksistaan, jotka olin kyllä pannut merkille aiemminkin (ja luultavasti osin näillä perustein päättänyt, että meistä ei tule paria ikinä); esimerkiksi sulkispelissä epäonnistuessa maila saattaa lentää seinään, kerran oli kuulemma lyönyt leipäveitsen lattiaan, kerran hajottanut videot, kun ne eivät toimineet, töissä hermostuessa pamauttanut puhelinluettelolla hartioiden takaa pöytään jne. Minusta nämä kilarit olivat olosuhteisiin nähden liioiteltuja, liian taajassa, enkä halua edes ajatella, mitä näillä ominaisuuksilla saa aikaan kunnon parisuhdekärhämässä.

Yhdellä kaukaisella eksälläni oli myös lyhyt pinna, oikeastaan jo jonkinasteinen impulssikontrollin häiriö. Jos hän osti kaupasta väärän väristä maitoa, niin purkki lensi seinään. Muutoinkin hän oli ajoittain kireänä kuin viulun kieli, niin että seurassaan jo vaistomaisesti varoi sanojaan. Kerran tämä kyseinen tyyppi löi avokkaalla minua naamaan niin että huuli meni rikki. Suhde päättyi nopeasti tämän jälkeen. Oli hirveän epämiellyttävää seurustella ihmisen kanssa, jota joutuu jossain tilanteessa pelkäämään, ja tämän tapauksen jälkeen olen suuntautunut yksinomaan rauhallisiin miehiin.

Kyllä minäkin osaan polttaa käämini, ja oikeastaan yksinomaan riitatilanteessa seurustelukumppanin kanssa. Se ilmenee kuitenkin lähes vain ja ainoastaan verbaalisena aggressiivisuutena useimmiten etu- ja jälkikäteen höystettynä kyyneleillä. Yhtä minua lähes tuplasti enemmän painanutta eksää olen kerran tuuppassut hartioista taakse, yhtä olen heittänyt kaukosäätimellä ja kerran kevyellä kassilla, pari kertaa riitatilanteessa on avainnippu lentänyt seinään. En usko olevani millään lailla pelottava, enkä ikinäikinäikinä vahingoittaisi toista fyysisesti, enkä myöskään osaa kuvitella turmelevani arvokasta omaisuutta.

Onko parempi raivota ja tuulettaa tunteita kunnolla, vai esim. vetäytyä tilanteesta tuppisuuksi, ehkä lähteä kavereiden kanssa pakoon ryyppyreissulle?

Vetäytymistä en suosi ratkaisuna, minusta asiat tulee selvittää ja sopia. Tietysti, jos pelkää itse käyvänsä kimppuun tai tuhoavansa kämpän, niin silloin on parempi lähteä ulos kuin toteuttaa pelkonsa. Pidän itse kuitenkin enemmän ihmisistä, joiden itsehillintään voi riitatilanteessakin luottaa. Suhteessa minun tarvitsee tietää, ettei mies missään olosuhteissa vahingoittaisi minua fyysisesti (niin kuin en minäkään häntä).

Olin tiedostamattani valinnut lasisen joutsenen, jonka exä oli saanut lapsena isältään ja johon liittyi paljon muistoja. Tarvitseeko sanoa että tunsin tuossa tilanteessa itseni maailman suurimmaksi paskiaiseksi enkä todellakaan miksikään voittajaksi?

Ei tarvitse sanoa, osaan kyllä kuvitella.

Sukupuolten välillä sinänsä en näe eroa kilareiden hyväksyttävyydessä, kummallakaan sukupuolella ei ole oikeutta käyttää fyysistä väkivaltaa. Ehdoton raja kulkee siinä, ettei kenenkään tulisi pelätä suhteessaan, eikä joutua varomaan sanojaan siksi, että kokee fyysisen koskemattomuutensa uhatuksi. Naisen (yleensä) pienempi koko saa aikaan sen, että pieni tuuppiminen on anteeksiannettavampaa - siinä ei kuitenkaan ole kyse fyysisestä alistamisesta, kuten usein on miehen tuuppiessa. Ja sanottakoon vielä kieroutuneen epätasa-arvoisen ajatteluni tuloksena, että minusta herrasmies ei lyö naista missään olosuhteissa, ei vaikka nainen löisi ensin (mitä en myöskään pidä missään oloissa oikeutettuna). Syynä tähän ero fyysisen voiman määrässä, mies voi aina hallita tilanteen pitämällä vaikka käsistä kiinni. Yllämainittu ei koske aseistettua kimppuunkäymistä eikä pareja, joissa toinen on hintelä astmaatikkomies ja toinen venäläinen kuulantyöntäjänainen.

Mietin myös kodin merkitystä miten näissä asioissa toimii myöhemmin omassa elämässään. Vanhempani olivat alusta loppuun yhdessä, ja isäni oli luonteeltaan lempeä ja lauhkea (mutta tarvittaessa tiukka) sovittelija, jonka pahimmillaankin näin vain ärtyneenä, joka sekin perin harvinaista.

Omat vanhempani ovat eronneet kun olin hieman alle kouluikäinen. En muista kärsineeni heidän riidoistaan, hoitivat ne ilmeisesti pääosin keskenään. Kummallakin vanhemmistani oli kyky suuttua, mutta jättivät sen lähes yksinomaan verbaaliselle tasolle, en muista, että esineitäkään olisi lennellyt.

Ah ehanaa taas minusta puhutaan *paistattelee julkisuuden valokeilassa*
No ei kait. Itsehän minä tuon paljastuksen sängyn hajoittamisesta tein, joten se tieto on ihan vapaasti kaikkien käytettävissä/ arvosteltavissa.
Joten älä Hemppa turhaan stressaa..

Zebille: Kirveen pitäminen asuinrakennuksessa ei ehkä kaupungissa ole ihan normaalia, mutta maatilan asuinrakennuksen yhteydessä kirves kuuluu melko normaaliin varusteluun..

Exsat kirjoitti:... sängynpilkkominen on varmaan oikeasti tosi vapauttavaa ja uudistavaa.

En ole ihan varma, oliko tuossa sarkasmia vai ei, mutta varmaan juurikin näin. Voin tosin vakuuttaa, että jos minun köyhän vähiä irtaimistoja joku naiseläjä käy raivopäissään hajottamaan, vedän suomeksi sanottuna ympäri korvia - parikin kertaa. Vaikka sitten seurauksena olisi rosista.

Bruce Fisherin eroseminaarikirjassa muuten mainittiin, että tuo "halu kostamiseen" on luonnollinen osa eroprosessia. Muistelen itse pahoina päivinä hekumoineeni ajatuksella, että ex kävelisi autoni nokan eteen suojatielle. Luonnollisestikaan en moiseen tupla-kunnariin OIKEASTI olisi ryhtynyt, mutta ajatus tuotti tuolloin synkkää mielihyvää. Terve ihminen ymmärtää pitää tuollaiset ajatukset päänsä sisällä, eikä ala hajoittaa huonekaluja.

safi kirjoitti:Zebille: Kirveen pitäminen asuinrakennuksessa ei ehkä kaupungissa ole ihan normaalia, mutta maatilan asuinrakennuksen yhteydessä kirves kuuluu melko normaaliin varusteluun..

Minusta kirveen pitäminen asuinrakennuksessa kaupungissakin on ihan normaalia. Yhtä normaalia kuin teltan, rinkan, makuupussin ja partiohuivin.

Zeb kirjoitti:Ehdoton raja kulkee siinä, ettei kenenkään tulisi pelätä suhteessaan, eikä joutua varomaan sanojaan siksi, että kokee fyysisen koskemattomuutensa uhatuksi.

Exsat tai joku taisi mainita samaa, ja aika hyvältä rajanvedolta tuo kuulostaakin. Tuo myös osaltaan antaa hieman oikeutusta sille että naisilta sallitaan tuossa suhteessa enemmän kuin miehiltä. Ainoa pulma tietenkin se että ehkä joskus jokin asia tai äänenpaino vaikuttaa uhkaavammalta kuin miksi se on tarkoitettu, varsinkaan jos ei vielä tunne toista tarpeeksi hyvin. Se mainitsemani "varo vaan tai kohta kuule lentää tää kahvikuppi sun päähäsi" vaikutti minusta jollain tavalla yllättävän uhkaavalta, vaikka tiesin sen ainakin osittain leikiksi, ja sen sanoja oli sellainen 160cm siro neiti-ihminen. Samaten, minusta lähtee joskus innostuessani yllättävän kova ääni (yläpäästä), joka voi joistakin herkemmistä vaikuttaa uhkaavammalta kuin on tarkoitettu.

Niin ja kiitoksia Safille ettet kilahtanut kertomuksesi käyttämisestä keskustelunavauksena, aloin jo melkein pelätä sänkyni puolesta...

killkill kirjoitti:

Exsat kirjoitti:... sängynpilkkominen on varmaan oikeasti tosi vapauttavaa ja uudistavaa.

En ole ihan varma, oliko tuossa sarkasmia vai ei, mutta varmaan juurikin näin. Voin tosin vakuuttaa, että jos minun köyhän vähiä irtaimistoja joku naiseläjä käy raivopäissään hajottamaan, vedän suomeksi sanottuna ympäri korvia - parikin kertaa. Vaikka sitten seurauksena olisi rosista.

Em. tapauksessa omaisuus oli käsittääkseni yhteistä.