Kitinä

Kun asiat menevät ristiin kahden rakastavaisen kesken, tunteet kuohuvat ja kovia sanoja vaihdetaan puolin ja toisin. Tulee eteen tilanne, että haluaa olla rauhassa, ajatella asioita omissa oloissaan eikä kestä nähdä toista tai kuulla tästä mitään. Siinä vaiheessa on aika ottaa aikalisä ja miettiä kumpikin omillaan, mikä on tärkeää.

Parantaako tauko parisuhdetta? Onko suhteella enää toivoa muutaman kuukauden miettimisen jälkeen?

Mitä mieltä olette, arvon Kityläiset? Kokemuksia ja viisaita näkemyksiä kaivataan jälleen.

En tiedä, mutta tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä asiasta, että en enää koskaan halua edes ketään lähelleni. never again! saati sitten suhteeseen. Näin nyt. Laskemaan

slam kirjoitti:En tiedä, mutta tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä asiasta, että en enää koskaan halua edes ketään lähelleni. never again! saati sitten suhteeseen.

Minulla on samanlaisia ajatuksia: en halua enää koskaan ihastua tai rakastua. Viime aikojen tapahtumat ovat kuitenkin saaneet päätöksessäni pysymisen erittäin vaikeaksi, jopa häviön puolelle taistelussa, mutta nyt aion pysyä lujana ja tappaa kaikki tunteeni.

Mutta tämä oli nyt törkeää offtopiccailua heti ketjun kolmannessa viestissä. Anteeksi.

Joissain tapauksissa toimii. Suurimmassa osassa ei. Se on niin monimutkainen juttu, mutta lyhyesti: joko tunteet kuolevat, tai sitten ne saattavat jopa voimistua. Jommallakummalla tai molemmilla. Ihmissuhteet eivät koskaan ole olleet helppoja

Tjaa, yhdestä breikistä minulla on kokemusta. Se tuntui parantavan suhdetta joksikin aikaa, mutta loppujen lopuksi ne samat ongelmat tulivat esiin ja vielä selvempinä kuin aiemmin. Tosin breikin kesto ei ollut kuukausia, vaan muistaakseni viikko. Paha tuohon on toisten ihmisten kohdalla antaa mitään yleispäteviä neuvoja, ja tuskin sitä Fägäri tarkoititkaan. Joskus voi auttaa tajuamaan kuinka ikävää se elo onkaan ilman toista, joskus voi huomata kuinka mukavaa.. Tauon ajaksi on sitten hyvä sopia joitakin sääntöjä, ettei käy kuten Frendeissä Rossin ja Rachelin Xerox-tyttö -tapauksessa, jos joku muistaa

Nowaysis kirjoitti:Tauon ajaksi on sitten hyvä sopia joitakin sääntöjä, ettei käy kuten Frendeissä Rossin ja Rachelin Xerox-tyttö -tapauksessa, jos joku muistaa

En usko tuohon sääntöjen sopimiseen. Jos tauon aikana jompi kumpi kykenee ihastumaan toiseen osapuoleen, se kertoo jo siitä, että tauko jää pysyväksi olotilaksi. Pakolla ei ole ketään "uskolliseksi" opetettu ennenkään. Sitoutumisen tulee aina olla vapaaehtoista, sellaista, että yksilö kokee sen palkitsevammaksi kuin vastakohtansa.

Tauko ei välttämättä ole yhteinen päätös vaan toisen yritys lopettaa vihaisten sanojen vaihto ja ajatusten elätteleminen, koska se on hedelmätöntä käytöstä itse asian ratkaisemisen suhteen. Tauko voi olla vereslihalla olemista, taistelussa saatujen haavojen nuolemista ja saatujen sekä jaettujen iskujen analysointia.

EDIT: Ja toivetta siitä, että tauon aikana, vihan laannuttua, ymmärrys kasvaa.

Faghag kirjoitti:

Nowaysis kirjoitti:Tauon ajaksi on sitten hyvä sopia joitakin sääntöjä, ettei käy kuten Frendeissä Rossin ja Rachelin Xerox-tyttö -tapauksessa, jos joku muistaa

En usko tuohon sääntöjen sopimiseen.

Ehkä Nova tarkoitti sitä että molempien on hyvä tietää missä mennään. Jos toinen on uskollisesti tauolla ja ajattelee suhteen vielä jatkuvan ja toinen jo virittelee uusia kuviota, on syvä loukkaantuminen varsin todennäköistä. Eli sen virittelevän osapuolen tulisi sanoa tauon loppuneen ja muuttuneen pysyväksi eroksi.

Minulla on myös kokemusta yhdestä tauosta. Emme kylläkään riidelleet ennen taukoon ryhtymistä, vaan syynä oli epämääräinen masentunut fiilis - ikään kuin elämä olisi ollut aina jossakin muualla. Koska epätasapainon syitä oli varsin vaikea ymmärtää niin kauan kuin samalla nuoralla horjahteli kaksi eri ihmistä, katsoimme parhaaksi elellä jonkin aikaa erillämme.

Oloni kohentui tauon aikana huomattavasti. Tajusin vasta yksin ollessani, että minulla oli kumppanina aika lannistava ja mahdollisuuksiani vähättelevä henkilö. Tahallaan hän ei lannistanut, eikä ollenkaan räikeästi. Moni varmaan kuvailisi hänen lannistavuuttaan "realismiksi". Oma realismini on kuitenkin erilaista, ja puhkesi kukkaan eron aikana. Kun olin vielä eron myötä muutenkin henkisesti etääntynyt kumppanista, paluuta vanhaan ei enää ollut. Yritin rohkaista kumppaniani opettelemaan uudenlaista, kannustavampaa suhtautumista minuun ja tekemisiini, mutta hän vain toisteli että ei siitä tulisi mitään. Ehkä vasta tämän seurauksena tajusin, että itse asiassa minulle tärkein yksittäinen ominaisuus kumppanissa on kiinnostus omaa ihmisyyttä kohtaan ja aito halu kehittyä siinä. Näin silmieni edessä tulevat kymmenet vuodet, joita kaikkia sävyttäisi tuo sama pysähtyneisyyden ilmapiiri ja mahdollisuuksien vähättely. Erohan siitä sitten tuli, kuuden vuoden päätteeksi.

Eroaminen tuosta miehestä tuntui aivan kauhealta, koska muuten hän oli (on) aivan ihana ihminen ja harvinaisen hyvä mies. Tuntui, että hän ei ansainnut tulla jätetyksi. Onneksi hän on löytänyt ihanan ja itselleen minua sopivamman naisen eromme jälkeen. Ja onneksi eroon liittyvät ikävän- ja tyhjyydensekaiset tunteet tulivat minulle vasta varsin myöhään, noin vuoden kuluttua erosta. Jos olisin käynyt sellaisia läpi heti eron jälkeen, olisimme saattaneet päätyä uudelleen yhteen väärin perustein.

Georgina kirjoitti:

Faghag kirjoitti:

Nowaysis kirjoitti:Tauon ajaksi on sitten hyvä sopia joitakin sääntöjä, ettei käy kuten Frendeissä Rossin ja Rachelin Xerox-tyttö -tapauksessa, jos joku muistaa

En usko tuohon sääntöjen sopimiseen.

Ehkä Nova tarkoitti sitä että molempien on hyvä tietää missä mennään. Jos toinen on uskollisesti tauolla ja ajattelee suhteen vielä jatkuvan ja toinen jo virittelee uusia kuviota, on syvä loukkaantuminen varsin todennäköistä. Eli sen virittelevän osapuolen tulisi sanoa tauon loppuneen ja muuttuneen pysyväksi eroksi.

Aikalisä tulee yleensä siinä vaiheessa kysymykseen, kun kumpikaan ei enää tiedä missä mennään. Silloin on parempi päästää irti, tehdä joku ratkaisu tilanteeseen, joka on kestämätön.

Varsinkin jos ihmisten tempperamentit sekä tapa käsitellä esiin nousevia vihantunteita ja konfliktin ratkaisukyvyt ovat kovin erilaisia.

Roikkuminen tilanteessa, joka ei mene eteen- eikä taaksepäin ei myöskään ole mikään ratkaisu. Parempi sitten pitää väliä, elää elämäänsä eteenpäin ja rauhoittumisen myötä kenties näkee toisessa muutakin kuin pelkän vihollisen, joka yrittää saada ajattelemaan niitä ikäviä asioita, joita ei haluaisi ajatella.

Faghag kirjoitti: Parantaako tauko parisuhdetta? Onko suhteella enää toivoa muutaman kuukauden miettimisen jälkeen?

Oman kokemukseni mukaan toivoa on ja parisuhdekin saattaa muuttua toimivammaksi. Taukoa edeltäneiden ja sen aikana mahdollisesti tapahtuneiden kipeiden asioiden käsittelyyn saattaa kyllä kulua aikaa.

Minulle kyseinen kokemus kyllä oli sen verran epämiellyttävä että en sitä mielelläni tämän tarkemmin muistele.

Faghag kirjoitti:En usko tuohon sääntöjen sopimiseen.

Me kyllä sovimme eksplisiittisesti uskollisuussäännöstä tauon ajaksi. Tauko merkitsee kuitenkin suhteelle jonkinlaista kriisitilaa, ja sellaisen aikana ihmisten impulsiivinen toiminta lisääntyy. Eli saattaa tulla tehneeksi sellaistakin, mitä ei oikeastaan kaikessa rauhassa järjellä ajateltuna haluaisi tehdä. Jos on kuitenkin sanallisesti luvannut olla tekemättä niin, on helpompaa pysytellä pysyvää harmia aiheuttamattoman toiminnan alueella. Sääntö oli, että jos jomman kumman alkaa tehdä niin paljon mieli seksiä muiden kanssa, että haluaa vapauden toteuttaa sitä myös käytännössä, suhde tulee lopettaa sitä ennen (eli katsoimme, että "tauolla" oleva suhteemme on silti edelleen suhde).

Ja kuten Georginakin tuossa sanoi, meidänkin kohdallamme asia tuli puheeksi ihan jo sen varmistamiseksi, että tauon käsite tarkoittaisi molemmille samaa asiaa.

EveryWoman kirjoitti:

Faghag kirjoitti:En usko tuohon sääntöjen sopimiseen.

Me kyllä sovimme eksplisiittisesti uskollisuussäännöstä tauon ajaksi. Tauko merkitsee kuitenkin suhteelle jonkinlaista kriisitilaa, ja sellaisen aikana ihmisten impulsiivinen toiminta lisääntyy. Eli saattaa tulla tehneeksi sellaistakin, mitä ei oikeastaan kaikessa rauhassa järjellä ajateltuna haluaisi tehdä. Jos on kuitenkin sanallisesti luvannut olla tekemättä niin, on helpompaa pysytellä pysyvää harmia aiheuttamattoman toiminnan alueella. Sääntö oli, että jos jomman kumman alkaa tehdä niin paljon mieli seksiä muiden kanssa, että haluaa vapauden toteuttaa sitä myös käytännössä, suhde tulee lopettaa sitä ennen (eli katsoimme, että "tauolla" oleva suhteemme on silti edelleen suhde).

Koska termistä "tauko" on sekaannusta, selventääkseni omaa (HUOM! subjektiivista) käsitystäni ko. asiasta:

Tauko parisuhteessa = Vapautus parisuhteen velvollisuuksista määrätyn ajan sisällä. Hengähdystauko, jonka aikana miettiä itseään, toista, suhdetta toiseen ja sitä mahdollisuutta millaista on elää toisen kanssa edelleen tai sitten ilman.

EDIT: Kuten sanoin, olen aina ollut sitä mieltä, että parisuhde on vapaaehtoisuuteen perustuvaa sitoutumista, jonka yksilö kokee palkitsevammaksi kuin yksin elämisen ja on siksi valmis tinkimään omasta mukavuudestaan, joustamaan sekä luopumaan tietyistä vapauksistaan yhteisen hyvän takia. Sen takia minulle ei tulisi mieleenkään vaatia toiselta esim. fyysistä "uskollisuutta", jos toisella olisi sellainen tarve. On eri asia, hyväksyisinkö sen, mutta en siitä huolimatta holhoa aikuista ihmistä, jonka arvostelukykyyn luotan.

Faghag kirjoitti:Kun asiat menevät ristiin kahden rakastavaisen kesken, tunteet kuohuvat ja kovia sanoja vaihdetaan puolin ja toisin. Tulee eteen tilanne, että haluaa olla rauhassa, ajatella asioita omissa oloissaan eikä kestä nähdä toista tai kuulla tästä mitään. Siinä vaiheessa on aika ottaa aikalisä ja miettiä kumpikin omillaan, mikä on tärkeää.

Parantaako tauko parisuhdetta? Onko suhteella enää toivoa muutaman kuukauden miettimisen jälkeen?

Mitä mieltä olette, arvon Kityläiset? Kokemuksia ja viisaita näkemyksiä kaivataan jälleen.

Enpä tiedä onko tämä nyt niinkään viisas näkemys, mutta omanipa kuitennii.. Ja mielestäni tauko ehkä todellakin paikallaan kyseisessä tapauksessa.

Se mitä tauolla tapahtuu tai sen jälkeen, niin senhän loppupelissä ratkaisevat tunteet. En siis itsekkään näe syytä ehdoille eron aikana, vaikkas toki ymmärränkin jos joku niin haluaa/tuntee tarpeelliseksi tehdä. Allekirjoitan siis lauseen "...parisuhde on vapaaehtoisuuteen perustuvaa sitoutumista.." Mikäli näin ei ole niin silloinhan (oman käsitykseni mukaan siis) toinen pakostakin alkaa tuntee olonsa jollain tapaa huonoksi ja sidotuksi ja pikkuhiljaa ongelmat alkavat kasaantua..

Mikäli molemmilla rohkeutta olla itselleen rehellinen, tunteita tarpeeksi toista kohtaan sekä kykyä käsitellä asioita myöskin omien virheidensä osalta, halua antaa anteeksi ja eritoten halua unohtaa menneet ja kyky kompromissien tekoon, niin en näe syytä miksi suhde ei voisi kukoistaa entistä suuremmalla liekillä eronkin jälkeen.. Jos siis tunteet toista kohtaan ovat aidot niin eiväthän ne eron aikana siitä miksikään muutu ja jos taas eivät niin eikö silloin molemmille parempi lähteä jatkamaan eteenpäin kohti omaa todellisempaa onnellisuutta?? !!

Faghag kirjoitti:Koska termistä "tauko" on sekaannusta, selventääkseni omaa (HUOM! subjektiivista) käsitystäni ko. asiasta:...

Jos tauon aikana eletään samoin kuin sinkkuna (kuten käsitin aiemmasta viestistäsi), miksei sitä määrittelisi sitten saman tien eroksi? Onhan eronkin jälkeen aivan sallittua palata yhteen, jos siltä tuntuu.

Omalta kohdaltani (ja ehkä myös vähän kavereiden), voin sanoa että tauot toimivat vain ja ainoastaan silloin, kun aika on piiitkä, eikä oikeastaan edes tiedä että uusi yritys on koittava. Tuossa ajassa täytyy päästä ylitse, muuten puhtaalta pöydältä ei pysty aloittamaan ja toisen tekemiset erossa olon ajoilta vaivaavat liikaa. Tässä ei siis mainitun mukaisesta tauosta ole oikeastaan ollenkaan kyse, mutta minun kohdalla muu ei toimi.

Olen nykyisessäkin suhteessa ottanut välillä pieniä irtiottoja siten etten ole pitänyt niin intensiivisesti yhteyttä ja olen vältellyt toisen näkemistä, omaa tilaa saadakseni. Siis huom! sanonut kuitenkin että en nyt välitä tavata. Tuo toimii niin pitkään kun ei sovita mitään yksityiskohtaista. Tauosta sopiminen aiheuttaa niin kamalan tunnemyräkän ettei itse asioihin kykenen keskittymään. Ja tässä nykyisessä suhteessa(kaan) en ole sellaista taukoa kokenut tarvitsevani.

Muistan kuinka yhden tuttavapariskunnan herrapuolisko halusi parin vuoden seurustelun jälkeen sellaisen tauon että saavat tavata muitakin. Nainenhan sitten hyvin pian löysi itselleen uutta seuraa, josta mies veti aivan järkyt herneet nenäänsä. Kertoi kaikille kavereilleen ja sitten yhdessä dissasivat naista. ja sitten he palasivat yhteen ilman että mies ehti tapailla muita. Ainakin pari vuotta tuon jälkeen vielä seukkasivat, en tiedä miten on nykyään. Mutta juuri tuollaisille jutuille oon tosi allerginen.

Ihmissuhteet ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Jos suhteen jatkuvaluontoiset ongelmat luovat toistuvasti tarpeen analysoida oman onnellisuuden potentiaalista katetta suhteessa teoreettisen yhdessäolon vaatimiin uhrattuihin myönnytyksiin ja kompromisseihin, on ilmeistä, että tarvitaan seikkaperäisen syvällistä suhtautumista muutosten välttämättömyyteen, jotta suhde konstituoituisi vankkapohjaiseksi ja ajallisesti kestäväksi vaihdantaprosessiksi.

Se, kuinka todennäköistä tämä on, voidaan nähdäkseni palauttaa hyvin pitkälti kahden subjektiivisen toimijan tarvelähtöisen halun sekä kykeneväisyyden hallinnoimaan konkreettiseen toiminta- ja muutosvalmiuteen sekä partnerin arvontuotannon reaaliseen tulkitsemiseen. Useimmiten ongelmat ovat kuitenkin suurempia kuin halu muuttaa omaa toimintastrategiaa sekä käyttäytymislogiikkaa, jolloin yksinkertainen elämä konstruoituu helposti liian monimutkaiseksi toimintakokonaisuudeksi. Ja kuten tiedämme, onhan tärkeää saada olla oma rehellinen subjektinsa - parisuhteessakin!

Pohjaa jutun kun en tiedä, tämä ajatus on vallan omaa itseäni koskeva, ei viittaus Fagarin mahdolliseen tilanteeseen. (Suukkoja ja Halaus!)

Nykymaailmassa ihmissuhteet etenevät usein kovin nopeasti, parin vkon tapailun jälkeen asutaan yhdessä, kihloistakin puhutaan, haaveillaan perheestä. Siis tämä kaikki ainakin mielikuvissa. Toista ei tarvitse edes juuri tuntea, ihastuminen vie mukanaan ja maailmassa on kaikki täydellisesti.

Sitten alkaa arki astua kuvioon. Toisen osapuolen huonot puolet käyvät vähitellen yhä enemmän hermoon, riitaa syntyy pienimmästäkin. Oma tila tuntuu ahtaalta.

Tässä kohdassa huudetaan usein peliin aikalisä, osa eroaa, osa puhuu mielummin tauosta. Ihminen joutuu miettimään, mitä todella tarvitsee ja haluaa, onko tämä toinen ihminen todellakin Juuri Se Oikea, jonka kanssa haluaa elämäänsä viettää. Tuntuuko suhteen vaatimat myönnytykset liian raskailta verrattuna saatuun tyydytykseen, vai olisiko oma oleminen sittenkin onnellisempaa ilman toista osapuolta?

Joskus suhteen kumpikin/toinen osapuoli toteaa tuntevansa liian vähän, jotta homma toimisi, joskus tauko/ero saa tunteet pintaan, posiiivisessa mielessä. Kun toinen (itsestäänselvyys useimmiten) ei olekaan siinä vieressä koko ajan, saatavilla, huomaakin, että tunteet saattavat olla vahvemmat kuin miltä ne arjen pyörityksessä tuntuivat. Tai sitten juuri päinvastoin, huomaakin olevansa henkisesti vapaa ja paluuta takaisin ei ole.

Ihmiset haluavat nykypäivänä niin paljon, heti ja nopeasti, etteivät välttämättä lainkaan mieti tekojensa seurauksia tai todellisia tunteitaan. Maailma on täynnä houkutuksia, viekö ne mukanaan vai riittääkö se, mikä jo on olemassa?

Theh, ainut tauko millä on minkäänlaisia toimintaedellytyksiä on kuolema. nuff said.

Lucky Luciano kirjoitti:yksinkertaisia

Siinäpä kaksi asiaa joita ei pidä yhdistää.


..ja sitten itse käsiteltävään aiheeseen.

Taukoon tarvitaan kaksi:
läheisriippuvainen vässykkä ja mielyttämishaluinen ulanbatormanipulator med huono itsetunto.

Niin että itseensäottavat taukojen puolustelijatkin sen ymmärtää: ei toimi, jätä se.

Ann kirjoitti:Niin että itseensäottavat taukojen puolustelijatkin sen ymmärtää: ei toimi, jätä se.

Taukoa voi puolustaa itseensä ottamattakin. Vaikka tauko vääjäämättä johtaisikin eroon, se voi silti psykologisesti helpottaa eroamista. Jos eroaminen mietityttää, etenisin siihen mieluummin rauhallisesti ja harkiten tauon kautta kuin palaisin hätiköidyn eron jälkeen uudelleen yhteen (käsittelemään siinä välissä tapahtuneita sinkkutoilailuja).

Lucky Luciano kirjoitti:Ihmissuhteet ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia. Jos suhteen jatkuvaluontoiset ongelmat luovat toistuvasti tarpeen analysoida oman onnellisuuden potentiaalista katetta suhteessa teoreettisen yhdessäolon vaatimiin uhrattuihin myönnytyksiin ja kompromisseihin, on ilmeistä, että tarvitaan seikkaperäisen syvällistä suhtautumista muutosten välttämättömyyteen, jotta suhde konstituoituisi vankkapohjaiseksi ja ajallisesti kestäväksi vaihdantaprosessiksi.

Se, kuinka todennäköistä tämä on, voidaan nähdäkseni palauttaa hyvin pitkälti kahden subjektiivisen toimijan tarvelähtöisen halun sekä kykeneväisyyden hallinnoimaan konkreettiseen toiminta- ja muutosvalmiuteen sekä partnerin arvontuotannon reaaliseen tulkitsemiseen. Useimmiten ongelmat ovat kuitenkin suurempia kuin halu muuttaa omaa toimintastrategiaa sekä käyttäytymislogiikkaa, jolloin yksinkertainen elämä konstruoituu helposti liian monimutkaiseksi toimintakokonaisuudeksi. Ja kuten tiedämme, onhan tärkeää saada olla oma subjektinsa - parisuhteessakin!

Jyrkkä kantani ehkä lienee yllä kuvailemaasi gambiittiin, että asia on itsessään bikephale, jossa on sekä respektiivistä hymyilyä että repulsiota. Voidaan tietysti todeta ekslusiivisen ja sharmantin symbioosi-simpanssin olevan vain kahdennettu anti-raja-arvo konstruktiivisista parisuhdedimensioista, joissa aika ja kohde ovat kuin tapahtumahorisontissa. Näin saavutettaisiin singulariteetti ja possen oma syväluotaava neliöjuuri kolmanteen kuin kokeilu ja adventurointi kultasuihkujen ja pirusti pärähtävien posliinipierujen musisoivaan pro-kliimaksiin. Tässä tilassa nainen on kuin rumpu ja mies pan-huilu ja kaikki hipit kuolleita.

Edellisessä suhteessa olen pitänyt kolme virallista taukoa. Tauko on ollut ennaltamääräämättömän ajan, ja "sääntönä" on ollut, että jos jompi kumpi haluaa lopettaa/tavata toisia siitä ilmoitetaan ---> on ero. Tauot eivät siinä suhteessa auttaneet, hetken ehkä ruusuista oli, mutta samat ongelmat tulivat jälkikäteen kuitenkin esiin. Parannusta ei voi tapahtua jos ainoastaan yksi koittaa tilannetta parantaa, siihen vaaditaan se kahden ihmisin itsetutkiskelu.

Tuossa ystäviäni olen seuraillut ja "joutunut" kriisikuuntelijaksi, yhdelläkin nyt menossa 1000 tauko saman miehen kanssa, asiat eivät kuitenkaan tunnu koskaan muuttuvan kummankaan osalta, lähinnä taitaa pelko yksinäisyydestä ja tuntemattomaan hyppäämisestä palauttaa yhteen.
Muidenkaan tauoista ei ole koskaan mitään hyvää seurannut, lopulta johtanut tauon aiheuttamat asiat eroon.

Siltikin olen sitä mieltä, että jos oikeat yksilöt päättävät tauosta, on sillä mahdollisuus parantaa parisuhdetta.

^ Paljon ja kaikki kai jo sanottukin edellisissä viesteissä. Mutta kun niitä omiakin kokemuksia haluttiin kuulla, niin todetaan nyt: tauko (vai oliko se sittenkin sillä hetkellä tuomittu eroksi - dunno) teki hyvää. Venyi puoleentoista vuoteen, tuona aikana monesti mietittiin olisiko aika palata, vieläkö sattuu liikaa ja sattuuko erillään vähemmän. Mies oli huomattavasti rohkeampi ja yritteliäämpi, vakuuttavampi, ja lopulta uskalsinkin palata. Erossaoloajalle ei osunut ketään muuta, kyllä se meni oman pään ja sen sydämenkin tutkiskeluun tms. Enpä tiedä tarvitaanko tulevaisuudessa taukoja, toivottavasti ei, voisin kyllä kuvitella hetkeksi katoavanikin sitten vaimona jos tilanne sellainen. Missään nimessä napsnaps-eroon en ainakaan kykene. Olenkohan koskaan kyennytkään Rakastuneena.

Faghag kirjoitti:Parantaako tauko parisuhdetta? Onko suhteella enää toivoa muutaman kuukauden miettimisen jälkeen?

Jälleen sarassa niitä huolestuttavia kyssäreitä sulla. Lyhyesti: Olisiko sun jo aika näyttää sille mertarille latua, sillä jos siitä ei tule sun palvelijaa yms tahi semmosta että sua pitää kuningattarena yms josta aikaisemmin puhelit. Potku perseeseen vaan ja varsinkin näin kevään alla kun kohta kiima nostaa taas tuloaan niin gou heed baby.

Ja siis: Olen ehdottomasti sitä mieltä että jos parisuhteessa ei tulla toimeen, on ongelmia, riitoja liikaa = esim pari kertaa vko, toinen jäkättää harva se pv, ei ole juurikaan mitään yhteistä, ei yhteisiä elämänarvoja, tms ja tärkein on se että jos sen toisen kanssa ei oikeasti viihdy ja ei voi sanoa että kyllä toi on muuten tosi jees, nasta, kiva, hauska, asiallinen, huomaavainen tai jotain sellaista joka saa sut hyvälle fiilikselle harva se päivä, niin ei siinä auta tauot eikä mitkään muutkaan loitsut vaan parempi panna, ei pissavehkeet nippuun vaan kannat sanoo kops ja piste poks.

Kerran tuli eräässä suhteessa tauko koettua.
Tuo oli kyllä enemmänkin asioitten käsittelyn pakenemista tai sitten sitä, että ei osattu,voitu tai kyetty vielä tuolloin oikeasti eroamaan.
En usko minkäänmoisiin taukoihin. Tuo kokemus vahvisti epäuskoani asian tiimoilta.
Eri asia on tietoisesti erota, antaa ajan kulua reilusti, käsitellä asioita monelta kantilta, oppia jotain itsestään, toisesta ja menneistä suhteistaan ja sitten jos vielä vuosien päästä palataan yhteen, ni joo. Mutta mielestäni kyse ei tuolloin ole enää mistään tauosta.