Lolita kirjoitti:
Sinä puhut suuria viisauden sanoja.
Kiitos. Mullakin on hetkeni
slerghma kirjoitti:Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet. Täydellisyyteen kuuluu kaikki, siis myös ne virheet. Ei ihminen ole ihminen ilman virheitä, silloin puhutaan jostain utopistisesta käsitteestä vailla reaalipohjaa.
Silti uskon, että jossain sellainen täydellinenkin tyttö lie. En vain ole läheskään niin varma, että kohtaan tällaisen ihmisen.
slerghma kirjoitti:
Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet.
nypari kirjoitti:Mielestäni ihmisestä tai kumppanista puhuttaessa tulisi sivuuttaa sana täydellinen. Yksinkertaisesti se on korni. Sana sopiva tai ihana, lähes mikä muu sana tahansa, muttei täydellinen.
Strange-Bob kirjoitti:Olin rakastettu lapsi. Yhtä lailla kuin koulukiusattukin. Ja näen ehdottomasti yhtymäkohdan sen välillä, kuinka minuun pitkän aikaa suhtauduttiin suhteessa siihen, etten koskaan oikein tiedä kuinka suhtautua parisuhdekumppanien viestittämiin välinpitämättömyyden ja toisinaan jopa epämääräisiin inhon osoituksiin. Jolloin ennemminkin tekee mieli paeta kuin kysyä mikä on vialla.
siia kirjoitti: Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!
siia kirjoitti:Georgina kirjoitti:siia kirjoitti:Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!
Miten niin ei arvosteta?
Sorry Georgina, en tarkoittanut sinua
...muokkasin vähän tekstiäni...
Lilo kirjoitti:slerghma kirjoitti:
Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet.
Toki. Mutta en mä halua olla edes niin täydellinen ettei niille virheille koskaan tarvitse edes yrittää tehdä mitään, koska "ne nyt vaan kuuluu pakettiin". Toisille virheille ei toki koskaan voikaan mitään, mutta en ole ajatellut juuttua aloilleni ja pysyä tismalleen sellaisena kun olen, koska aina on opittavaa ja mahdollisuus kehittyä. Hyvässä parisuhteessa kai molemmat oppivat toisiltaan, myös itsestään?
Eri asia on tietysti olla _hyväksytty_huolimatta niistä virheistä.
slerghma kirjoitti:ei saisi olla ihan täydellinen, että voitaisiin jotain oppia ja kehittyä yhdessä, mutta silti ah-niin-harva kuitenkin kelpaa. Odotetaan täydellisyyttä sitä sen kummemmin myöntämättä ja silti mikään ei kelpaa (paitsi tietenkin rentut, niissähän on jotain korjattavaa, eli ne on täydellisiä)
slerghma kirjoitti:..Ja tästä voidaan (tai ainakin yliaktiivisen ja ylianalysoivan mielen omaava tyyppi - minä?) vetää sellainen johtopäätös, ettei kukaan edes HALUA tutustua.
Lucky Luciano kirjoitti:Strange-Bob kirjoitti:Olin rakastettu lapsi. Yhtä lailla kuin koulukiusattukin. Ja näen ehdottomasti yhtymäkohdan sen välillä, kuinka minuun pitkän aikaa suhtauduttiin suhteessa siihen, etten koskaan oikein tiedä kuinka suhtautua parisuhdekumppanien viestittämiin välinpitämättömyyden ja toisinaan jopa epämääräisiin inhon osoituksiin. Jolloin ennemminkin tekee mieli paeta kuin kysyä mikä on vialla.
Ymmärrän hyvin. Nähdäkseni nimenomaan tältä ketjun aloittaja silmänsä sulkeekin. Ottaa paljon aikaa saada riittävästi välimatkaa menneisyyden vaikeisiin - ehkä tietoisella tasolla unohtuneisiinkin asioihin - ennen kuin pystyy lähestymään syvällisemmin oman lähes väistämättä varovaiseksi ja estyneeksi muotoutuneen parisuhdekäyttäytymisensä taustoja.
En usko, että luottamuksen rakentuminen ja terve ja tunteen rehellisyyteen perustuva läheinen suhde olisi mahdollista ilman, että todella tuntee ja hyväksyy itsensä - etenkin jos taustalla on niinkin huomionarvoinen asia kuin kiusattuna oleminen.
yannara kirjoitti: koska olen saavuttanut seksuaalisen oppimiseni huippupisteen,
Lilo kirjoitti:yannara kirjoitti: koska olen saavuttanut seksuaalisen oppimiseni huippupisteen,
Sorry mutta kyllä tää lause jotenkin enemmän vakuuttaa siitä että olet vasta alkutaipaleella asian suhteen... Ei kai se määrä vaan se laatu?
Mulla ainakin löisi äkkiä jarrut pohjaan mies joka tulee retostelemaan olevansa "seksuaalisesti täysinoppinut", sen sijaan että yhdessä opittaisiin ja kokeiltaisiin mistä juuri se toinen nauttii. Mutta mä allekirjoitankin väitteen siitä että aivot on se tärkein sukupuolielin...
Lilo kirjoitti:siia kirjoitti: Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!
Ei se, etten halua itseäni jalustalle tai halua olla täydellinen kenenkään silmissä eikä edes se että haluan kehittyä, tarkoita etten arvostaisi itseäni. Mutta tunnen itseni ja tiedän vikani. Eikä niitä vikoja tarvitse ottaa annettuina asioina joita ei saisi arvostella ja joille ei voisi jotakin tehdä.
yannara kirjoitti:Olipa taas hauskaa lukea noita vanhoja ketjuja ja tajuta, että "olenpas minä muuttunut". No joo, mä taas nostan tätä kun minua arvelluttaa yksi asia ja mietin, että onko kellään kokemusta tähän. Emäntä valittaa, että minä en ole yhtään romanttinen. Ja se pitää paikkansa. En sano hänelle koskaan "minä rakastan sinua", enkä todellakaan vietä hänen kanssa kaikkea vapaa aikaani, vaan minulla on omat harrastukset ja olenkin koneella paljon. Periaatteessa mitään hälyttävää ongelmaa meillä ei ole, naiset nyt nalkuttaa aika välillä. Mä kuitenkin rakastan häntä, ja osoitankin sen hänelle hellyydellä ja läsnäololla. Me asumme yhdessä, näemme toisiamme joka aamu ja joka ilta (hän on paskalla samaan aikaan kun minä pesen hampaita). Nuo hellyyden osoitukset ovat lähinnä vähän eläimellisiä, tiedättehän miten parit aina leikkivät toistensa kanssa hellyyden merkeissä. Välillä vitsailaan että jompi meistä on joku koira tai muu lemmikki (tätä on vaikeata selittää että se kuullostaa järkevältä).
Anyway, voiko suhde elää vaikka siinä ei ole mitään Titanic-romanttiikkaa? Kyllä me kummatkin varmaan ollaan onnellsia, ainakin minä... mutta...