Sivu 1/2

"Työsuhde"

Lähetetty: 02.01.2006 11:39
Kirjoittaja Pikku-Akka
Minulla oli erään tyypin (ei silloin vielä työkaveri) kanssa jotain säätöä muutama kuukausi sitten. Ei mitään kauhean vakavaa, mutta silleen kuitenkin että morkkis tuli. Oli puhe jutella asiasta sen kanssa, kunhan olisi aikaa paremmin ja tää miekkonen aikoi myös soittaa mulle.

No, soittoa ei ole vieläkään kuulunut, mutta nähty ollaan pari kertaa työasioiden merkeissä. Viimeksi kun nähtiin ja juteltiin, meillä oli pikkujoulut ja kännissä aloin tivaamaan sen tunteita mua kohtaan. Mitä tunteita sillä nyt muka vois olla mua kohtaan? STN! Miksen vain pitänyt päätäni kiinni. Sanoi silloin, että ei ole mitään inhontunteita tmv. mutta kun on itsekin naimisissa ja vasta tulossa taloon, niin ei voi ottaa riskiä ja tehdä mun kans mitään. No en siis TOD halunnukaan mitään suhdetta meidän välille mutta olisin vain jutellu asiat meidän väliltä selviksi. Tai sitten halusin vain huomiota. En tiiä.

Nyt se tyyppi sitten ilmesty aamulla tänne töihin ekaa päivää, enkä ollu huomaavinani koko tyyppiä. Normaalisti olisin iloisesti moikannut ja jutellut kahvitauolla ja nyt vain painan katseeni lattiaan kun satutaan käytävälle yhtäaikaa.

Kamala tilanne. Yritän nyt vain neutralisoida meidän välit ja omat tunteeni tätä tyyppiä kohtaan. En sitten kaipaa mitään moraalista saarnaa, mutta tukea ja lohdutusta voisin ottaa vastaan, kiitos.

Lähetetty: 02.01.2006 11:51
Kirjoittaja hebuli
:paijaa:

Lähetetty: 02.01.2006 11:54
Kirjoittaja hebuli
Miksi tuon hymiön nimi on "paijaa"? Näyttää paremminkin siltä että joku on mennyt siniseksi henkitorveen juuttuneen lihanpalan takia, ja toinen yrittää hädissään taputtaa voimallisesti hänen selkäänsä irroittaakseen sen. Yritin vain ilmaista PA:n pyytämää lohdutusta.

Ps. Pikku-Akalle propsit että avautuu tällaisesta asiasta yleisellä palstalla omalla kuvallaan jne. Itselläni ei ole kokemuksia työsuhteista koska ei täällä pahemmin naisia olekaan, ja olen edelleen hetero.

Lähetetty: 02.01.2006 12:00
Kirjoittaja AarneAnkka
hebuli kirjoitti:Itselläni ei ole kokemuksia työsuhteista koska ei täällä pahemmin naisia olekaan, ja olen edelleen hetero.
Sama tilanne tässä buljussa.

Ikäväähän se on, kun työ tuo yhteen ihmisiä jotka eivät haluaisi olla toistensa kanssa tekemisissä. Ehkä joskus tulee vastaan hyvä tilanne, hyvä "sauma" jonka aikana ehtii puhumaan asiat selväksi.

Lähetetty: 02.01.2006 12:07
Kirjoittaja Dumari
AarneAnkka kirjoitti:
hebuli kirjoitti:Itselläni ei ole kokemuksia työsuhteista koska ei täällä pahemmin naisia olekaan, ja olen edelleen hetero.
Sama tilanne tässä buljussa.
Edelleenkin; tässäkään liiterissä ei ole yhtään naista töissä.

Pikku-Kakalle tsemppiä :D Ehkä neuvoisin juttelemaan asiat selviksi mahd. nopeesti, niin ei asiat räjähteli silmille sitten "väärissä" paikoissa.
Ja toisaalta en neuvo mitään, kun ei ole mitään kokemusta k.o. asioista.

Lähetetty: 02.01.2006 12:10
Kirjoittaja Pikku-Akka
Dumari kirjoitti:Pikku-Kakalle tsemppiä :D
Olo on juurikin nimen mukainen..

Lähetetty: 02.01.2006 12:12
Kirjoittaja nypari
Itse lähettäisin miehelle melin, jossa avoimesti kertoisin asian, kuten itse olen sen kokenut. En näe, että näin menetellessäni ainakaan mitään häviäisin. Eipä ainakaan tarvitsisi pähkäillä asiaa turhaa tai miettiä tekemätöntä ratkaisua. Mieli olisi siis levollisempi.

Käsitykseni mukaan tämäntyyppiset ongelmat ovat varsin yleisiä, onneksi olet ollut niin järkevä, ettet ole pidemmälle hommaa vienyt.

Lähetetty: 02.01.2006 12:15
Kirjoittaja slam
Nainen ja mies ovat yhteen pyrkiviä otuksia. Heidän liikkeensä ja ominaisuutensa kiihottavat vastaista sukupuolta. Asia on vain hyväksyttävä.

Jos satunnainen nainen virkistää seksuaalista mieltä, ei ole syytä hermostua asiasta, sillä luontaiset sensorit toimivat, sillä tavoin. Kuinka pysyä edelleen herran nuhteessa, onkin toinen tarina, luonnon kohdistaessa kauheuksiaan ihmisruumiiseen. Seksinnälkäisenä asia saattaa hieman korostua.

Platonin ja luontohirviön ainainen kamppailu aiheuttaa surua ja murhetta.

Lähetetty: 02.01.2006 12:17
Kirjoittaja Dumari
Pikku-Akka kirjoitti:
Dumari kirjoitti:Pikku-Kakalle tsemppiä :D
Olo on juurikin nimen mukainen..
Nonni, pitihän senkin päivän tulla eteen kun humourini bäkfairaa. Tuo oli ihan tahaton torspo-yritykseni piristää, en-vain-osaa. Jospa lopetan "piristämisen" ennenkuin maanantaisi menee täysin piloille.

Tsemppiä eniwei :boohoo:

Lähetetty: 02.01.2006 12:35
Kirjoittaja hebuli
AarneAnkka kirjoitti:Ikäväähän se on, kun työ tuo yhteen ihmisiä jotka eivät haluaisi olla toistensa kanssa tekemisissä. Ehkä joskus tulee vastaan hyvä tilanne, hyvä "sauma" jonka aikana ehtii puhumaan asiat selväksi.
Jep. Voin omasta puolestani sanoa että ellei minulle maksettaisi tästä työstä palkkaa, en varmala tekisi tätä!

Dumarin "boohoo/voi suru!"-hymiö on paljon parempi ja osuvampi kuin käyttämäni "paijaa"-hymiö, pitääpä käyttää tästä lähin sitä.

Lähetetty: 02.01.2006 12:38
Kirjoittaja Lolita
Tässä sisäsiittoisessa syntiä kuhisevassa moraalittomien ihmisten työpaikassa en ole vielä törmännyt moiseen tilanteeseen. Tosin en ole pahemmin kuormasta syönytkään. Opiskeluaikana kerran jouduin tilanteeseen, jossa edellisenä viikonloppuna seksiaktia kanssani harjoittanut mies käveli kesken tunnin sisään luokkaan. Järkytyksen kourissa ryntäsin vessaan nauramaan. Koko kouluvuoden leikimme, ettemme tunne toisiamme. Toimi.

Lähetetty: 02.01.2006 12:41
Kirjoittaja hebuli
Lolitan tarinasta tulee mieleen villistä nuoruudestani (opiskeluaikoina), kun pyysin nättiä nuorta naista tanssimaan. Lähti, mutta ei lämmennyt minulle. Parin päivän kuluttua siitä hän ilmestyi asiakkaan roolissa yllättäen eteeni vkl-työpaikalleni. Pyörittelimme molemmat silmiämme ja muikistelimme suitamme. En nähnyt häntä enää koskaan kyseisessä liikkeessä.

Lähetetty: 02.01.2006 12:44
Kirjoittaja hebuli
Lolita kirjoitti:Tosin en ole pahemmin kuormasta syönytkään.
:D

Tixi? aiheutti joskus hämmennystä samantapaisilla sanavalinnoillaan.

Lähetetty: 02.01.2006 13:17
Kirjoittaja Pikku-Akka
Dumari kirjoitti:Tsemppiä eniwei :boohoo:
Kiitti, kyllä mä tajusin :lol:
hebuli kirjoitti: :paijaa:
Lohdutus on tarpeen.
nypari kirjoitti:Itse lähettäisin miehelle melin, jossa avoimesti kertoisin asian, kuten itse olen sen kokenut.
Mieli on tehnyt lähettää sähköpostia, mutta kun miekkonen itse aikoi soittaa ja olen hieman vanhanaikainen. Lähetin kyllä tekstarin pikkujoulujutustelun jälkeen, ironiseen tyyliin "kiva että saatiin juteltua.." Eipä vastannut.

Tuossahan tuo viuhtoo käytävällä eestaas, mutta aika hiljaista että menisin jutteleen. Toinen työkaverini (nainen) on kaikenlisäksi mustis siitä että mulla oli jotain säätöä sen miekkosen kanssa. Niillä on ollut jotain joskus, kun olivat työkavereita eräässä toisessa paikassa... Piiri pieni pyörii... Se olis itse halunnut säätää sen äijän kanssa siellä pippaloissa silloin. No, se asia on selvitetty onneksi jo meidän naisten kesken.

Kai tästä pitää sitten ottaa itteensä, kylmistyä entisestään ja todeta olevansa ei-haluttava, ristiriitainen ja keski-ikää lähestyvä pikkukakka...
:?

Lähetetty: 02.01.2006 15:03
Kirjoittaja Melnais
Kaksi varattua pelehti ja nyt ei oikein osaa olla? Mielestäni pääset aika vähällä jos suurin tapahtuneen jälkiseuraus on pieni vaivaantuneisuus tavattaessa. Se taas johtuu siitä että toinen muistuttaa koko olemuksellaan siitä mitä ei olisi koskaan pitänyt tehdä. Ei tuota voi paremmaksi korjata, ei puheella ainakaan. Ole vain mahdollisimman neutraali, aika vie terää tunteilta.

Lähetetty: 02.01.2006 15:22
Kirjoittaja Pikku-Akka
Melnais kirjoitti: Ei tuota voi paremmaksi korjata, ei puheella ainakaan. Ole vain mahdollisimman neutraali, aika vie terää tunteilta.
Varsinkaan kun se toinen ei edes osaa/halua/ehti puhua asiasta. Joskus asiasta vaikeneminen helpottaa. Eniten tää juttu rassaa mun omatuntoa, kun päästin asiat taas sille mallille josta olen luvannut pysytellä poissa.

Re: "Työsuhde"

Lähetetty: 02.01.2006 15:58
Kirjoittaja Gattaca
Pikku-Akka kirjoitti:Minulla oli erään tyypin (ei silloin vielä työkaveri) kanssa jotain säätöä muutama kuukausi sitten.
Tarkoittaako sana "säätöä" että annoit hänen työntää kyrpänsä pilluusi?

Re: "Työsuhde"

Lähetetty: 02.01.2006 16:03
Kirjoittaja Pikku-Akka
Gattaca kirjoitti:
Pikku-Akka kirjoitti:Minulla oli erään tyypin (ei silloin vielä työkaveri) kanssa jotain säätöä muutama kuukausi sitten.
Tarkoittaako sana "säätöä" että annoit hänen työntää kyrpänsä pilluusi?
Uuh, sinä ja sinun likainen mielikuvituksesi. :oops:

Re: "Työsuhde"

Lähetetty: 02.01.2006 16:05
Kirjoittaja Gattaca
Pikku-Akka kirjoitti:
Gattaca kirjoitti:
Pikku-Akka kirjoitti:Minulla oli erään tyypin (ei silloin vielä työkaveri) kanssa jotain säätöä muutama kuukausi sitten.
Tarkoittaako sana "säätöä" että annoit hänen työntää kyrpänsä pilluusi?
Uuh, sinä ja sinun likainen mielikuvituksesi. :oops:
Kerro nyt, muuten vaikea arvioida suhdettanne...
Yleensä vaan kun naiset käyttää sanaa "ihmissuhde" se ei tarkoita ihmisten suhteita yleensä vaan niitä suhteita joissa kyrpää työnnetään vittuun. :D

Re: "Työsuhde"

Lähetetty: 02.01.2006 16:14
Kirjoittaja Pikku-Akka
Gattaca kirjoitti:Yleensä vaan kun naiset käyttää sanaa "ihmissuhde" se ei tarkoita ihmisten suhteita yleensä vaan niitä suhteita joissa kyrpää työnnetään vittuun. :D
Jaa-a. Yritä nyt sitten arvioida. En ole kuten naiset yleensä.

Lähetetty: 03.01.2006 12:36
Kirjoittaja Bigmama
Pikku-Akka kirjoitti:
Melnais kirjoitti: Ei tuota voi paremmaksi korjata, ei puheella ainakaan. Ole vain mahdollisimman neutraali, aika vie terää tunteilta.
Varsinkaan kun se toinen ei edes osaa/halua/ehti puhua asiasta. Joskus asiasta vaikeneminen helpottaa. Eniten tää juttu rassaa mun omatuntoa, kun päästin asiat taas sille mallille josta olen luvannut pysytellä poissa.
Mutta jos ei halua jatkaa toisen kanssa niin tarvitseeko sitä mitenkään enää turhia kommunikoida.
Oma miehesi sitä keskustelua ja tukea aiheesta tarvitsee (mikäli oikein ymmärsin että hän tietää asiasta)
Kaikenlainen yhteenhakeutuminen lisää houkoutusta pariutua uudelleen.
Ei toista tarvitse vältellä mutta ei seuraan hakeutuakaan.

Lähetetty: 03.01.2006 13:08
Kirjoittaja Pikku-Akka
Bigmama kirjoitti:Mutta jos ei halua jatkaa toisen kanssa niin tarvitseeko sitä mitenkään enää turhia kommunikoida... Kaikenlainen yhteenhakeutuminen lisää houkoutusta pariutua uudelleen.
Ei toista tarvitse vältellä mutta ei seuraan hakeutuakaan.
Tähän olen pyrkinyt, en ole ottanut yhteyttä. Mutta kun se tuossa oli, niin tuli mieleen että voisi selvittää välit. Parempi olla ihan rauhallisesti.

Lähetetty: 03.01.2006 13:18
Kirjoittaja ninnithequeen
Onhan sitä tullut itsekin säädettyä vuosien varrella työkavereitten kanssa :roll:

Mutta kyllä siitäkin selviää, ajan kanssa.

Lähetetty: 03.01.2006 14:53
Kirjoittaja Pikku-Akka
ninnithequeen kirjoitti:Onhan sitä tullut itsekin säädettyä vuosien varrella työkavereitten kanssa :roll:
Mutta kyllä siitäkin selviää, ajan kanssa.
Ihanan lohdullista, että muillekin sattuu ja tapahtuu...

Lähetetty: 03.01.2006 15:04
Kirjoittaja Exsat
ninnithequeen kirjoitti:Onhan sitä tullut itsekin säädettyä vuosien varrella työkavereitten kanssa :roll:

Mutta kyllä siitäkin selviää, ajan kanssa.
Mä kans. Mutta kumpikin oli sinkkuja joten mitään suurempia ongelmia siitä ei tullut. Välillä oli töissä suhtautumisongelmia, ja se työkavereilta salailu ei ihan nappiin vissiin toiminut, kun tekosyyt alkoi loppumaan. Kakarat ei sentään vissiin tienneet.