Parasta teevessä
Eipä kauheasti tule mitään oikein seuraamalla seurattua. Töllötin vain on päällä ja sitä tuijottaa jos ei järkevämpää tekemistä jaksa kehitellä.
Uutisvuoto ja Kolmas kivi auringosta tulee katsottua, jos kanavan muistaa kohdalleen säätää ja Hiidenvirta tuli mielenkiinnolla pari kk sitten tuijoteltua, uusintaa kun jo melkein 20 vuotta oli odottanut. Conan silloin tällöin ja yllätyksekseni alppihiihtelyä olen myös huomannut jääväni joskus iltamyöhäisellä tapittamaan.

CSI taitaa olla lähes ainut, mitä tulee varsinaisesti seurattua...
Nyttemmin se Kingin sairaalasarja (Kingdom Hospital) on kyllä herättänyt mielenkiinnon.
Harmi vaan ettei ko. sarjaa toteutettu loppuun asti Trierin alkuperäisversiona. ("Riget")
Oli meinaan hieman karmivammat tunnelmat siinä kuin kingin versiossa.

Useimmiten kun telkkarin avaa niin sieltä tulee jotain mitä jaksaa katsoa. En tosin kauhean usein katsele telkkaria (yleensä vaan nukun sohvalla ja telkkari on auki). Miehen puolikkaat, OC ja dark angel ovat ihan viihdyttäviä.
Ensi kesänä tullee urheilukanavalla puolen tunnin koosteita jettien SM-sarjasta. Lähtöja, kuljettajaesittelyjä jne. Saas nähdä pääseekö telkkariin.

Älä löi! En ole hurrit!
Shield on paras tällä hetkellä töllöstä tulevista sarjoista ja myös lähes ainoa jota tulee seurattua aktiivisesti (= yhtään jaksoa ei jää väliin ilman todella pätevää syytä).
Musaohjelmat kinnostaa myös ja Top40-listakin tulee tsekattua lähes joka viikko, mutta kyllä tollaiset Idols yms. ohjelmat tulee myös seurattua ihan mielenkiinnosta (olen itse muusikko, laulaja + muutenkin musiikin sekatyöläinen).
Eurosportilta K1 ja Snooker kiinnostavat ja niitä tulee kateltua jos ei oo muuta tekemistä.

Tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen.
pajazzo kirjoitti:KulisataN kirjoitti: Aikoinaan tuli ehkäpä maailman paras tv-sarja OZ, missä vankien elämää kuvattiin hyvin. Se kun joskus alkaisi uudestaa...
Komppaan tätä. Aivan loistava sarja. Luin jostakin, että sarja esitettäisiin uusintana jossakin vaiheessa.
MITÄH?!? Missä vaiheessa??? Muisteleppas nyt mistä luit!!
Truth fears no trial
pajazzo kirjoitti:KulisataN kirjoitti: Aikoinaan tuli ehkäpä maailman paras tv-sarja OZ, missä vankien elämää kuvattiin hyvin. Se kun joskus alkaisi uudestaa...
Komppaan tätä. Aivan loistava sarja. Luin jostakin, että sarja esitettäisiin uusintana jossakin vaiheessa.
Täällä myös Oz-fani. Vituttaa melkein, kun Nelonen uusii kaikki paskat sarjansa samantien, kun eka kierros on loppunut, mutta Ozin uusintaa saa odotella peukut per... pystyssä. Toivottavasti vielä joku päivä tulee. Pitäis kai ruveta etsimään dvd-boksia sarjasta, ettei jäisi ihan ilman.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Urheilusta seuraan Formulat, mäkihypyn ja lätkää. Ja joskus hiihtoa ja yleisurheilua.
Sarjoista CSI, Frendit, Will&Grace, Täydelliset Naiset ja X-files.
Joskus myös Kauniit ja Rohkeat ja Emmerdale (josta olen nyt pudonnut kärryiltä vallan).
Toivon todella, että Oz ja Kylmäverisesti sinun uusittaisiin, vaikka jälkimmäinen juuri uusittiinkin.

Yleensä en juurikaan kato telkkaa, mut tänään tulee ihan laatuohjelmaa koko illan: Runoraati, Kulttuuridokumentti: Band Aidin 20 vuotta, MTV3.doc: Beatlesien salaisuudet, Bam Margera presents: HIM ja Jackass. Woo-hoo!
Toi Band Aid -dokkari oli mielettömän hyvä, etenkin siis jos sattui olemaan teinix kultaisella kasarilla. *Sniif!* tätä nostalgiaa...
Nykyään en seuraa mitään sarjaa, elokuvia katon tosi harvoin, jotain dokkareita ja keskusteluohjelmia joskus. Ihan parhautta on ollut Huonosti käyttäytyvät miehet, Ponille kyytiä, Todella upeeta ja Kumman kaa. Ja tietty jäkis ja mäkihyppy!

Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.