Sivu 1/1
Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 05.12.2005 0:57
Kirjoittaja Tuohipää

Gävlen poliisi Ruotsissa etsii tonttua ja piparkakkumiestä, joiden epäillään polttaneen kaupungin torille pystytetyn perinteisen olkipukin lauantai-iltana.
Valtaisan olkipukin vuotuinen pystyttäminen Gävlen torille asukkaiden jouluiseksi silmäniloksi on nelisenkymmentä vuotta vanha perinne. Olkinen sarvipää ilmestyy kapunkikuvaan aina ensimmäisenä adventtina.
Olkipukki on tullut kuuluisaksi paitsi koostaan ja näköisyydestään, myös siitä, että se joutuu hyvin usein ilkivallan kohteeksi. Tämäkään vuosi ei tehnyt poikkeusta.
Silminnäkijöiden mukaan lauantai-iltana kello 21 jälkeen pukin sytytti tuleen kaksi henkilöä, joista toinen oli pukeutunut tontuksi, toinen piparkakkumieheksi. Joko tulinuolella tai muulla palavalla esineellä sytytetty pukki muuttui hetkessä tuhkaksi niin, että vain sen palamattomat tukirakenteet jäivät jäljelle.
Pukin paloa saattoi seurata "livenä" esimerkiksi Gävlen kotisivuilta web-kameran välityksellä. Vaikka kamera taltioi palon ja sen syttymisen, tonttu ja piparkakkumies olivat vielä sunnuntaina poliisin tietymättömissä.
Gävlen torille aiotaan pystyttää jouluksi uusi pukki, vaikka siitä 150 000 kruunun eli noin 15 000 euron lisäkustannus syntyykin.
lähde: verkkouutiset
Hauska otsikko uutisella, six postasin.
Lähetetty: 05.12.2005 0:59
Kirjoittaja Lolita
Joka vuosi tämä olkipukki ja sen palo uutisoidaan Suomessakin. Ihastuttavaa sitkeyttä Gävlessä, että edelleen sen uskollisesti pystyttävät ilkivallasta huolimatta.
Lähetetty: 05.12.2005 1:00
Kirjoittaja ninnithequeen
Mitähän pahaa se on kenellekään tehnyt? Voi pukki-parkaa.
Lähetetty: 05.12.2005 11:33
Kirjoittaja MarthaFocker
Otsikosta kun mietin, että minkätakia 1108:a sanottaisiin piparkakkumieheksi...?
Lähetetty: 05.12.2005 12:12
Kirjoittaja tuulenpuiska
MarthaFocker kirjoitti:Otsikosta kun mietin, että minkätakia 1108:a sanottaisiin piparkakkumieheksi...?
Tästä huomaa KITY-addiktiutensa asteen.
Lähetetty: 08.12.2005 1:57
Kirjoittaja Tuohipää
Sama uutine hesarissa:
Gävlen olkipukki paloi taas poroksi
Julkaistu 4.12. 13:18
Gävlen 13-metriä korkea olkipukki on taas poltettu Ruotsissa. Pukki pystytettiin kaupungin torille ensimmäisenä adventtina, kuten on tehty vuodesta 1966 lähtien.
Joku on tuikannut sen myös tuleen melkein joka kerta.
Olkikoriste roihusi ilmiliekeissä lauantai-iltana. Vain seitsemän pukkia on säästynyt ilkivallalta jouluun saakka, mutta niitä on poltettu myös pyhien jälkeen.
Yhtenä vuonna sytyttäjäksi paljastui amerikkalainen matkailija, joka luuli pukin polttamistakin perinteeksi.
STT–TT
Tulipa tuosta "palaa poroksi" mieleen, että pitää lainata Raija Tervomaan kirja "Päin mäntyä. Suomalaisia sanontoja. - Laatusana, 2002" ja katsoa löytyykö palaneen poron selitys sieltä.
Lähetetty: 08.12.2005 11:22
Kirjoittaja Tiikeriankka
Lolita kirjoitti:Joka vuosi tämä olkipukki ja sen palo uutisoidaan Suomessakin. Ihastuttavaa sitkeyttä Gävlessä, että edelleen sen uskollisesti pystyttävät ilkivallasta huolimatta.
Juu, jossain sanottiin, että vuodesta -6x se on pystytetty ja melkein joka vuosi poltettu. Tekisivät joku kerta sen asbestista

Lähetetty: 08.12.2005 11:23
Kirjoittaja Kittys
Tiikeriankka kirjoitti:Lolita kirjoitti:Joka vuosi tämä olkipukki ja sen palo uutisoidaan Suomessakin. Ihastuttavaa sitkeyttä Gävlessä, että edelleen sen uskollisesti pystyttävät ilkivallasta huolimatta.
Juu, jossain sanottiin, että vuodesta -6x se on pystytetty ja melkein joka vuosi poltettu. Tekisivät joku kerta sen asbestista

Hyi sua!

Re: Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 13.12.2012 11:28
Kirjoittaja urpiainen
Re: Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 13.12.2012 11:33
Kirjoittaja NuoriDaavid
Nauratti, että kaivoit ketjun vuodelta -05.
Re: Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 13.12.2012 11:34
Kirjoittaja urpiainen
^ Se ikään kuin sopi tällaiseen ikuisen paluun teemaan liittyvään sisältöön.
Lisäksi hakutoiminto ei toimi järkevästi.
Re: Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 13.12.2012 12:14
Kirjoittaja Lapitii
Mustkin toi oli aika hauskaa.
Re: Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 13.12.2012 14:23
Kirjoittaja MrM
Ihan ihme nimimerkkejä. Ketä noi tommoset tuohipäät ja tiikeriankat oli?!?
Re: Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 13.12.2012 17:50
Kirjoittaja exsu
Eiks Tiikeriankka ollut se hyväkroppainen turkulainen, jolla oli joku terrierikoira?
Re: Tonttu ja piparkakkumies polttivat pukin
Lähetetty: 13.12.2012 18:36
Kirjoittaja Ylermi Ylihankala
exsu kirjoitti:Eiks Tiikeriankka ollut se hyväkroppainen turkulainen, jolla oli joku terrierikoira?
oli, vihainen ja pettynyt nuori mies myös