On muuten kohtuu rauhallista sorvin ääressä. Viidessä kommuuni-inboxissa ei yhtään viestiä odottamassa! Hyvä näin, kun yksin taistelen koko jussin. Iltapäivällä sinne mökille sitten...
EDIT: päivitysongelma työkoneella, olihan niitä viestejä sentään kuusi. Vähän silti.
En jaksa ajaa Savoon ainakaan tänään. Sitä vastoin tuli yllättävä päivälliskutsu. Mä luulen että yks ja toinen on jo tehnyt jonkinlaisen johtopäätöksen, että olisin parisuhteessa, josta seuraakin mielenkiintoinen pohdinta; kuka rolli ja mitä ja kenelle ja miksi. Itse en ole vielä osannut muodostaa aiheeseen kantaa, ajan päivät ajan yöt.
Noh, antaa hevosen miettiä, sillä on isompi pää. Ainiin ja karavaani kulkee ja rakkikoirat räksyttää ja oon rekkamies, hitto soikoon.
McJanne kirjoitti:En jaksa ajaa Savoon ainakaan tänään. Sitä vastoin tuli yllättävä päivälliskutsu. Mä luulen että yks ja toinen on jo tehnyt jonkinlaisen johtopäätöksen, että olisin parisuhteessa, josta seuraakin mielenkiintoinen pohdinta; kuka rolli ja mitä ja kenelle ja miksi. Itse en ole vielä osannut muodostaa aiheeseen kantaa, ajan päivät ajan yöt.
Noh, antaa hevosen miettiä, sillä on isompi pää. Ainiin ja karavaani kulkee ja rakkikoirat räksyttää ja oon rekkamies, hitto soikoon.
Karista äkkiä tollaset luulot! Be a MAN not Mickey Mouse!