On selvää, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on ihmiskunnan historian paras yhteiskuntamalli. Se tuottaa laajinta hyvinvointia, parasta kilpailukykyä, korkeinta osaamista, rauhallisimpia oloja ja ylipäänsä kaikkea hyvää ja kaunista paremmin kuin mikään muu toistaiseksi nähty järjestelmä olematta myöskään muiden kustannuksella loisiva parasiitti ja vapaamatkustaja.
Yhtä selvää on, että pohjoismaisen mallin avainoivallus on kollektiivisen yhteisvastuun, laajojen hyvinvointipalvelujen, ylisukupolvisen mahdollisuuksien tasa-arvon ja luokkaistumisen vastustamisen yhdistäminen tinkimättömän vapaaseen ja oikeaoppiseen markkinatalouteen. Hyvinvointivaltion ollessa murroskohdassa on siis vastustettava päättäväisesti sekä sosialisteja, jotka haluavat kaataa markkinatalouden, että liberalisteja, jotka haluavat purkaa hyvinvointivaltion. Sen sijaan on tietysti päinvastoin paikattava hyvinvointivaltion kestävyysvaje rakenteellisilla uudistuksilla (velka on jees, kun investoidaan tulevaan, mutta nykyinen rakenteellisia ongelmia ylläpitävä syömävelka ei) sekä vahvistettava kykyämme toimia edelläkävijöinä globaaleilla markkinoilla (jälkiteollisessa globaalissa taloudessa ei vain oikein käy sama meininki kuin kehitysmaasta länsimaaksi nousevassa kekkosslovakiassa).
Helppoa kuin heinänteko, mutta mitä horisevat puolueemme? Ongelman ydin toki on siinä, että neljä suurta puoluettamme, jotka - tai joista osa - kuitenkin poliittista valtaa käsissään jatkossa pitää, eivät usein edes tavoittele mitään perusteltua ja kollektiivisesti optimaalista kokonaisvisiota koko yhteiskunnasta, vaan oman taustaryhmänsä suhteellista etua. Suuret puolueemme eivät ole yleispuolueita, vaan kapeahkoja etujärjestöjä: EK:n poliittinen siipi, MTK:n poliittinen siipi, SAK:n poliittinen siipi ja yhdistyneet keskikaljapöhnäiset vastustajat. Ihme olisi, jos tästä lähtökohdasta emergoituisi vaalikampanjoissa joku laajempi visio Suomen suunnasta, joka ei olisi kapeaa etupolitiikkaa.
On ehkä hyvä muistaa, mistä tilanteesta liikkeelle lähdettiin muutama kuukausi sitten:
Näiden lähtökohtien ylittämisessä pelin avaa kokoomus: http://www.kokoomus.fi/assets/Kokoomuks ... hjelma.pdf Kun palstatotuus pitää minua jostain minulle aukeamattomasta syystä tiukkana korpikommunistina, voi joillekin tulla yllätyksenä, että tietystä yleisyydestä ja epämääräisyydestään huolimatta ensivaikutelmani kokkarien ohjelmasta on erittäinkin myönteinen. Toki on vielä aikaista sanoa; näille yleisille teemoille saadaan ehkä kaavittua sisältöä erilaisissa vaalitenteissä ja vastaavissa, jolloin konservatiivisen aristokratiapuolueen ja EK:n suurien ikäluokkien vuorineuvosten todellinen pinta saattaa raaputtua esiin. Mutta siis toistaiseksi erittäin hyvä siirto kokkareilta, sanoisin. Huoleni kohdistuvat tässä vaiheessa lähinnä neljään asiaan: (i) oikeistokonservativismiin aina liittyvään haluun lapioida lisää rahaa valtiollisen väkivaltakoneiston pohjattomaan nieluun, (ii) kotimaisen omistajuuden edistämiseen "pääomatuloveroa, osinkojen verotusta ja perintöveroa kehittämällä", (iii) valinnanvapauden kaapuun verhottuun matalakoulutuksen kattavuuden eroosiouhkaan ja (iv) sosiaalipolitiikan korvaamiseen vapaaehtoistyöllä.urpiainen kirjoitti: Eikö Suomen poliittinen todellisuus ole kutakuinkin tämä:
Demarit ovat niin pelästyneet persujen nousua, että ovat päättäneet keskittyä ydinkannattajiinsa, eli rehellisten perusduunarien etujen ajamiseen. Tämä visio toimi hyvin teollisen vallankumouksen ajasta aina jälkiteollisen yhteiskunnan syntyajoille asti, miksei se voisi toimia tulevaisuudessakin?
Kokoomus taas kuuntelee herkällä korvalla äänestäjiä (kunhan ne tienaavat min 3000 e/kk) ja muuttuu, kuten Ruben Stiller uusimman Imagen kolumnissaan pistävästi laittoi, mainostoimiston ja vaalikoneiston yhdistäväksi identiteettihankkeeksi: mitään vaikka Ruotsin porvaripuolueiden ohjelmaan vertautuvaa visiota maan rakentamisesta ei osata tai ainakaan haluta esittää, koska paremmin pärjää sisällöttömällä mielikuvapolitiikalla - kun IT-insinööri äänestää kokoomusta, hän saa hetken kuvitella olevansa yksi kreisibailaavista menestyjistä.
Kun edes tukiaisten varassa pyörivät suojatyöpaikat perityllä maatilalla eivät saa ihmisiä pysymään maatalousyrittäjinä, niin kepu on kehittänyt uuden vision pääkaupunkiseudulta kupattavien rahojen upottamiseksi maaseudulle: mahdollisimman matalan jalostusasteen puutuotteille perustuva yrittäjyys. Tulevaisuuden biotalous tarkoittaa Kepulle sitä, että tukirahoilla nostetaan turvetta ja kerätään paperiteollisuuden sivuvirtoja poltettaviksi puuvoimaloissa. Pitäkööt muut metsäteollisuusmaat nanosellunsa!
Vihreät taas katsovat, että Suomen tulee näyttää esimerkkiä muulle maailmalle pysäyttämällä oma talouskasvunsa erilaisilla ilmastorajoituksilla ja muilla normeilla, vaikka rajoituksista ei mitään kansainvälistä yhteisymmärrystä olisikaan. Lisäksi vastustetaan lisäydinvoimaa, koska 70-luvun neuvostoydinvoimalat o(li)vat vaarallisia; geenimuuntelua, koska kuulostaa scifiltä sellaiselle, joka ei ymmärrä mitään biologiasta, jne. Visiona, on että Suomi nousee koulutuksella, jossa vaikeat luonnontieteet ja tylsät yhteiskuntatieteet korvataan sormivärimaalauksella ja joogalla.
RKP taas on kehittänyt tiukan, kolmen kohdan ohjelman Suomen rakenneuudistuksen ajamiseksi läpi: 1. ruotsinkieliset palvelut turvattava 24/7 joka jumalan nakkikioskissa, 2. merimetsot ammutaan aamunkoitteessa ja 3. perintövero poistetaan.
Vasemmistoliitto vastustaa tiukasti eriarvoistumista: seiniä sotkevalle spraymaaliartistille tulee taata valtion taiteilijaeläke.
Kristillisillä alkaa ote ymmärrettävästi lipsua: ei tässä oikein enää jaksa maallisia asioita ajaa kun Jeesuksen toinen tuleminen tulee vielä tämän sukupolven aikana. Näin on kirjoitettu.
Ja persut. Politiikkaa tyhjillä sutkauksilla - mutta nyt alkaa olla sisältöäkin: kun kuuntelee vaikkapa radiosta asiantuntijoiden kuvausta Erdoganin ja AKP-puolueen visioista Turkista, niin jatkuvasti meinaa unohtaa, että puhe ei siis ole Soinista ja persuista.
Valitse tässä nyt sitten, ketä äänestää.