Sivu 1/1
Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 10:19
Kirjoittaja McJanne
Eilen piti jättää napit nappailematta, että uskalsi pari kepua illalla juoda. Nyt maksetaan korkeaa hintaa selkä- ja niskajumin muodossa.
Toisaalta hyvä, tietääpä mitä lähetettä pitää mennä itkemään lekurilta, voisin sanoa, että jopa tunnen ne kolme kohtaa selkärangassa, jotka huutelevat manipulointia.
Jättiläisvitutus myös, tuntemattomasta (ja edelliseen liittymättämästä) syystä, oisko paluu reaalimaailmaan iskenyt päin näköä.
Eilen hain päiväkotiassariksi (e. laitoshoitaja), tänään ajattelin hakea projektipällikäksi Vahinkopartiolle, vesi- ja palovahinkoja arvioimaan. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta hommalta muuten, ja semmoset raksaspedehommat on ollu aika vähissä viime aikoina.
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 10:22
Kirjoittaja McJanne
Ainiin, tyyny-gate jatkuu tänään, aikomuksena suorittaa pisto-nosto-ravistus Pitäjänmäen rautatieaseman hollilla, tuolla en siis viitannut mihinkään seksuaaliseen toimintaan, vaan omaisuuteni hakemiseen lennosta.
Tähän mennessä tuulensuunta on muuttunut jo kahdesti, joten minulla ei ole mitään syytä epäillä, etteikö se nyt vielä vähintään kahdesti muuttuisi uudestaan, jos antaisi sen tapahtua.
Kunnioitan kuitenkin SH flipperöintiä takavuosilta sen verran, etten taida jaksaa reaalimaailmassa moiseen ralliin lähteä.
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 10:29
Kirjoittaja James Potkukelkka
^merkkaatko sä reviirisi tyynyillä?
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 10:40
Kirjoittaja McJanne
^joko tyynyavusteisella peniksellä tai penisavusteisella tyynyllä. Molemmat jättää pysyvän jäljen sekä sieluun että kroppaan.
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 10:44
Kirjoittaja James Potkukelkka
JOs piirtäisin lattialle ympyrän, laittaisitko tyynysi siihen?
http://nyt.fi/a1305891825534
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 11:01
Kirjoittaja McJanne
James Potkukelkka kirjoitti:JOs piirtäisin lattialle ympyrän, laittaisitko tyynysi siihen?
En ole vielä täysin löytänyt sisäistä homoseksuaalisuuttani, mutta arvostan kovasti tarjoustasi.
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 11:05
Kirjoittaja James Potkukelkka
McJanne kirjoitti:James Potkukelkka kirjoitti:JOs piirtäisin lattialle ympyrän, laittaisitko tyynysi siihen?
En ole vielä täysin löytänyt sisäistä homoseksuaalisuuttani, mutta arvostan kovasti tarjoustasi.
No mut hei, soitellaan!
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 11:13
Kirjoittaja Bluntly
Selkä jumitta. Ja aivot kanssa.
Tilanne taitaa vaatia kahden tunnin pikalounasta jossain mättölässä.
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 14:00
Kirjoittaja Kreitsu
Hommatkaa selkävammaset se elektroninen hierontalaite! Voitte yllättyä positiivisesti. Tai sitten ette, mutta ainakin se tuntuu jännältä. Olen itsekin sillä vedellyt sessioita, vaikkei edes satu mihkään. Tai no, kerran sattu vähän alaselkään mutta se meni ohi.
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 14:06
Kirjoittaja annepa
Kreitsu kirjoitti:elektroninen hierontalaite! Voitte yllättyä positiivisesti. Tai sitten ette, mutta ainakin se tuntuu jännältä.
Hellulle on kuulema tällaista kokeiltu ja se vaikutti häneen niin, että hän yrjösi. Että tuntui varmaan jännältä

Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 14:11
Kirjoittaja Kreitsu
annepa kirjoitti:Kreitsu kirjoitti:elektroninen hierontalaite! Voitte yllättyä positiivisesti. Tai sitten ette, mutta ainakin se tuntuu jännältä.
Hellulle on kuulema tällaista kokeiltu ja se vaikutti häneen niin, että hän yrjösi. Että tuntui varmaan jännältä

Sillä oli varmaan sen intensiteetti-level liian korkealla.

Multakin meinas lentää laatta ennen kuin tajusin, että laite oli liian voimakkaalla.

Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 15:29
Kirjoittaja Vesper
Täysin tapojeni vastaisesti olin tänään jo klo 7 kustannuspaikalla. Kohtahan voi lähteä kotiin!
Re: Jumitus-torstai
Lähetetty: 30.10.2014 18:34
Kirjoittaja McJanne
Tyynygate complete!
Nyt on taas tutut neljä tyynyä, kaksi kärmestä ja yksi kokovartalokyrpä sängyssäni ja hyvä niin.
Jälkipuheita odotellessa, sekuntipelillä matkat ja reppuun tunkemisessa, ei siinä ehtinyt muuta kun moi ja kiitos sanomaan ja takaisin bussiin.
Oonpas huono ihminen, buhuu, itq ja parq.
Nyt sit sitä suklaata ja sipsejä vai mitensenytmeni!