Kitinä

Tiedostan nykyään sen, että vaikka miten yrittäisit selittää tai olla ihmisiksi, useat eivät vain tajua/ovat perseestä.

^Mun kokemus on, että suurin osa ihmisistä on OK.

James Potkukelkka kirjoitti:^Mun kokemus on, että suurin osa ihmisistä on OK.

Tämähän riippuu vain riman asetannasta. Sinusta ok, minusta ok- jne. Toisaalta, jos olisi mainetta ja mammonaa, suhtautuisin kanssaihmisiin todennäköisesti lempeämmin, mene ja tiedä. Ehkä palveluammatissa (kuten lääkäri) toimiminen jo edellyttää ihmisystävällisyyttä, valvontaviranomaisena toimimista edistää puolestaan ihmisviha.

Riemumieli kirjoitti:. Ehkä palveluammatissa (kuten lääkäri) toimiminen jo edellyttää ihmisystävällisyyttä, valvontaviranomaisena toimimista edistää puolestaan ihmisviha.

Minulla iän myötä suhtautuminen uskontoon on muuttunut paljon vähemmän kiihkeäksi kuin nuorena, mutta samaan aikaan uskonto ja uskonnollisuus tuntuvat vielä entistäkin kaukaisemmilta - jotenkin niin absurdeilta, että ei niistä jaksa oikein olla kovin kiihkoissaan, kun asia ei itseä mitenkään kosketa.

Uskonnollisiin tapahtumiin, esimerkiksi häihin, saatan osallistua ihan mielelläni: minusta on ihan kiinnostavaa, että ihmiset valitsevat vielä nykyäänkin tällaisia, jotenkin oikealle elämälle niin vieraita riittejä juhlapäiviinsä. Samalla kuitenkin tietysti pidän ihmisiä, jotka haluavat esimerkiksi kirkkohäät tai kasteen lapselleen, jotenkin aika kummallisina ja minulle vieraaksi jääviltä. Mutta antropologisena materiaalina ihan kiinnostavia kuitenkin. Sanottakoon kuitenkin, että kristilliset hautajaiset ymmärrän paremmin: vaikka papin horinat niissäkin ovat poikkeuksetta vähintään absurdeja ja liian usein vastenmielisiä, ymmärrän hyvin, että tragedian keskellä voi olla helpotus turvautua satojen vuosien kokemuksella toimivaan, vakiintuneeseen ja markkinajohtajan asemassa olevaan tapahtumajärjestäjään. Ei siinä tilanteessa oikein ole edes mielekästä suunnata resursseja indietuotantomahdollisuuksien selvittelyihin.

Sen verran minussa on kuitenkin nuoruuden ehdottomuutta jäljellä tässä asiassa, että yllä mainittu huvittuneen ihmettelvä suhtautuminen uskontoon ja uskonnollisiin ihmisiin ulottuu minulla vain yksityiselämän piiriin. Sen sijaan uskonnollisen fundamentalismin ajama politiikka, esimeriksi, saa minut edelleen aika helposti lähes raivon partaalle. Ymmärrys tai hyväntahtoisuus ei vain yllä krisuihin tai persuihin asti, tai muihinkaan esimerkiksi homojen dogmaattisiin vainoajiin.

urpiainen kirjoitti:Minulla iän myötä suhtautuminen uskontoon on muuttunut paljon vähemmän kiihkeäksi kuin nuorena.

+1

Minusta taas varsinkin kaste on kaunis riitti. Hautajaiset toki myös, vaikka ovatkin suurta surua täynnä. Kiihkoilu on tietysti rumaa suunnasta riippumatta.

urpiainen kirjoitti:Minulla iän myötä suhtautuminen uskontoon on muuttunut paljon vähemmän kiihkeäksi kuin nuorena

...minusta on ihan kiinnostavaa, että ihmiset valitsevat vielä nykyäänkin tällaisia, jotenkin oikealle elämälle niin vieraita riittejä juhlapäiviinsä. Samalla kuitenkin tietysti pidän ihmisiä, jotka haluavat esimerkiksi kirkkohäät tai kasteen lapselleen, jotenkin aika kummallisina ja minulle vieraaksi jääviltä. Mutta antropologisena materiaalina ihan kiinnostavia kuitenkin. Sanottakoon kuitenkin, että kristilliset hautajaiset ymmärrän paremmin: vaikka papin horinat niissäkin ovat poikkeuksetta vähintään absurdeja ja liian usein vastenmielisiä, ymmärrän hyvin, että tragedian keskellä voi olla helpotus turvautua satojen vuosien kokemuksella toimivaan, vakiintuneeseen ja markkinajohtajan asemassa olevaan tapahtumajärjestäjään. Ei siinä tilanteessa oikein ole edes mielekästä suunnata resursseja indietuotantomahdollisuuksien selvittelyihin.

...uskonnollisen fundamentalismin ajama politiikka, esimeriksi, saa minut edelleen aika helposti lähes raivon partaalle. Ymmärrys tai hyväntahtoisuus ei vain yllä krisuihin tai persuihin asti, tai muihinkaan esimerkiksi homojen dogmaattisiin vainoajiin.

Tein virheen ja luin kommenttisi kokonaan. Ainut mikä jäi soimaan mieleen on, että mitenkähän kiihkeä suhtautumisesi uskontoon onkaan ollut nuorena?

Riemumieli kirjoitti:Minusta taas varsinkin kaste on kaunis riitti.

Ehdottomasti. Hautajaiset tavallaan myös.

Itse pidän kirkkohäitä vastenmielisimpänä. "ikuisesti toisilleen vasta ja myötäkäymisissä halleluja". Ja kuitenkin erotaan kun ensimmäisen kerran toinen juo toisen siiderin vahingossa.

Tai varmasti joku idiootti (kuten minä, olenhan POI) sitkeästi koettaa ylämäkeä nousta loputtomiin toivoen, että tämän mäen laelta sitä takuulla on mahtavat kyydit alas. Vielä vähän matkaa, jaksaa, jaksaa.

Suikkarin toivossa lenkkipolkua laukkaava perusinssi on suomalainen versio poor lonesome cowboysta ratsastamassa auringonlaskuun.

exPertti kirjoitti:

Riemumieli kirjoitti:Minusta taas varsinkin kaste on kaunis riitti.

Ehdottomasti. Hautajaiset tavallaan myös.
Itse pidän kirkkohäitä vastenmielisimpänä.

Eipä kyllä oikein yllätä, että sikäli kun puhutaan peruskristillisistä riiteistä, niin arvojärjestykseni olisi varmaan aika päinvastainen kuin Pertsalla.

Kastetta varjostaa aika pahasti se, että ymmärtääkseni sen teologiaan kuuluu niin voimakkaasti tämä käännyttämismentaliteetti tai jotenkin muita vastaan pelaavaan jengiin varaaminen. Ymmärtääkseni riitin tekstikin perustuu, kaavasta riippumatta, nimenomaan lähetyskäskyyn, joka nyt kuitenkin on kristillisen tradition ikävimpiä muotoja. Yleisestikin suunta kasteessa on siis se, että henkilö liitetään (lapsikasteissa ennen kuin hänellä on kykyä mitenkään itse asiaa käsitellä), henkilön omista aivoituksista mitäänm välittämättä, ylhäältäpäin omaan organisaatioon ja pois kilpailijoiden ulottuvilta. NHL:ssä tällainen draft saattaa toimia, uskontokunnassa se on vähän ikävämpi käytäntö.

Häissä taas tilanne on tietysti aivan päinvastainen: kaikki perustuu siihen, että kaksi autonomista aikuista itse haluavat avioliiton solmia. Keskeistä on osallisten itse ilmaisema ("tahdon") vapaa halu ja vakaa aikomus, jonka kirkko ja seurakunta sitten todistavat ja siunaavat. Ymmärtääkseni ainakin katolisessa teologiassa avioliitto voidaan periaatteessa katsoa solmituksi vaikka rituaalia ei olisi läpikäyty eikä pappia olisi näkynyt mailla eikä halmeilla, koska keskeistä on nimenomaan avioliittoon aikovien oma tahto avioliittoon, siihen ei muita tarvita. papin rooliksi jää vain siunauksen pyytäminen näiden kahden päätökselle, ja seurakunnalle sen ilmaisu, että kunnioittavat avioliiton solmivien itse ilmaisemaa tahtoa avioliiton solmimisesta.

Tätä kautta kristillisen avioliiton historia on tietysti ensisijaisesti juuri jonkinlaista individualismin ja liberalismin historiaa: kristillinen kirkko on aina ollut keskeinen tekijä erinäisiä avioliiton solmimisen yhteiskunnallisia rajoituksia purettaessa. Kirkon mukaan avioliiton voivat solmia kaksi autonomista aikuista, siihen ei yhteiskunnan pidä sotkea keinotekoisia rajoituksia kieltämällä, kuten tapana on monesti ollut ennen kristillisen kirkon väliintuloa, avioliitot esimerkiksi eri etnisten ryhmien tai yhteiskuntaluokkien välillä. Toinen asia sitten on, että saman kristillisen avioliiton vuosituhantisen kehityskulun seuraava looginen askel olisi tietysti sukupuolineutraali avioliitto, mutta juuri tätä uskonnollisten ihmisten äänekkäin ja pöljin osa ei sitten millään näe. Kuinka huonosti ihmiset voivat oman uskontonsa ymmärtääkään!

Joka tapauksessa, kristilliset häät ovat siis jotenkin periaatteellisesti monin verroin miellyttävämpi traditio kuin kristillinen kaste. Hautajaiset ovat tässä mielessä neutraalimmat, mutta arvostan kyllä kirkon tarjoamaa institutionaalista tukea raskaan tragedian keskellä.

Kun elämä on kuitenkin kusenvärinen polku synnytyslaitokselta krematorioon niin mieluummin sen juoksee iloiten ja laulaen traditiosta toiseen kuin koettaa naama norsunvitulla muuttaa maailmaa (onnistumatta).

Sen kun tässä elämässä vielä oppisi.

Toi kyllä varmaan on muuttanut eniten jengiä täällä toi lasten saaminen. xSpedestäkin on tullut aivan tavaton autisti mitä pikkulapsiin tulee: hirveän voimakkaita tunnereaktioita joistain kasteista jne väkivallanteoista lapsia kohtaan.

exPertti kirjoitti:Kun elämä on kuitenkin kusenvärinen polku synnytyslaitokselta krematorioon niin mieluummin sen juoksee iloiten ja laulaen traditiosta toiseen kuin koettaa naama norsunvitulla muuttaa maailmaa (onnistumatta).

Mun kokemus kyllä olisi, taas päinvastoin kuin Peralla, että kristillisyyden määrä on oikeastaan kääntäen verrannollinen bileiden iloisuuden määrään.

elco kirjoitti:Toi kyllä varmaan on muuttanut eniten jengiä täällä toi lasten saaminen. xSpedestäkin on tullut aivan tavaton autisti mitä pikkulapsiin tulee: hirveän voimakkaita tunnereaktioita joistain kasteista jne väkivallanteoista lapsia kohtaan.

On se takuulla eniten muuttanut:
- en tajunnutkaan miten voimakkaan tunnesiteen sitä osaakaan johonkin toiseen ihmiseen luoda (vastakkaiseen sukupuoleen liika kiintyminen on pavlovin koiralle jo aikaa sitten opetettu tosi huonoksi ideaksi)
- se sisällön määrä. Pohdin jo, että pitää oikeasti keksiä joku merkityksellinen harrastus ennen kuin nuorempikin karkaa kotoa ettei ihan tylsyydessä itseään jojoon vedä
- on joku syy käydä töissä ja tsempata. Tiedä missä katuojassa sitä muuten olisi

urpiainen kirjoitti:

exPertti kirjoitti:Kun elämä on kuitenkin kusenvärinen polku synnytyslaitokselta krematorioon niin mieluummin sen juoksee iloiten ja laulaen traditiosta toiseen kuin koettaa naama norsunvitulla muuttaa maailmaa (onnistumatta).

Mun kokemus kyllä olisi, taas päinvastoin kuin Peralla, että kristillisyyden määrä on oikeastaan kääntäen verrannollinen bileiden iloisuuden määrään.

Kristillisyys ehkä, perinteet eivät varmaankaan.

urpiainen kirjoitti:Samalla kuitenkin tietysti pidän ihmisiä, jotka haluavat esimerkiksi kirkkohäät tai kasteen lapselleen, jotenkin aika kummallisina ja minulle vieraaksi jääviltä.

Neljännet ristiäiset keväällä järjestäneenä kummajaisena täytyy todeta, että ristiäiset hämmentävät isompia lapsia mielenkiintoisella tavalla, pitävät selvästikin hekin hihhulointia aika kummallisena. Vanhin ihmetteli ääneen ristiäisissä, että mitä tarkoittaa "siunaus". Pappiparka ei osannut vastata kysymykseen, kun papin löpinä ei lapsen mielestä ollut riittävän pätevää. Lapsi totesi jälkeenpäin, ettei pappikaan tiennyt mikä siunaus on. Toiseksi vanhin taas oivalsi jälkeenpäin mitä sana "iankaikkisesti" tarkoittaa, mikä kävi ilmi kun hän totesi isälleen vessassa lakonisesti, että "iankaikkisesti tulee sinun pyyhkiä ja pestä meidän pyllyjä". Aikamoinen maanpäällinen helvetti kyllä olisi se!

^
Hommaa seuraaviin ristiäisiin lääninrovasti papiksi. Semmoinen ainakin osasi selittää monta asiaa kastettavan isosiskolle pari vuotta sitten. Usutin kysymään tuolta kun en itse viitsinyt alkaa satuilemaan vääräoppisia (!!!111) selityksiä. Hyvin selvisi mm maailman, ihmisten, eläimien ja kasvien luominen. Muut kuulijat osottivat jännittyneenä, mitä lääninrovasti keksii, mutta hyvin uskottavat selvitykset tuli koko ajan enemmän punottavalta, mutta hymyilevältä, 'sedältä'. Tuo myönsi kylläkin jälkeenpäin, että oli ollut tiukka paikka

^^ Pertistä se olisi siunaus ja sisältöä.

"Onnellisuus alkoi pudota jos lapsia oli kaksi tai enemmän." Tämän takia meillä onkin vain yksi lapsi.

Varmasti olisimme onnettomampia ilman lasta. Ja työläät ensimmäiset vuodet alkaa pikku hiljaa olla takana. Tästä se homma vaan helpottuu ja lapsen tuoma sisältö säilyy.

No jos tätäkin lukee niin kyllä vaan hirvittää. Käsittämättömän paljon kurjuutta niistä lapsista vaan tulee: en jaksa laskea, mutta tuossahan on toistakymmentä referenssiä lapsista tulevaan paskaan. Ja jos unelmäpäivässä kuokitaan multaa niin vittu mä sanon kuulkaa! Kirjoituksen pointti on sinänsä ihan ok, ettei elämän välttämättä kuulu olla mun juhannusta, mutta jotenkin tuosta jää psyykkaava maku.

Mutta ihan fine, jos elämä ei ole saatanan kurjaa - riippumatta lapsiluvusta.

Ei siinä montaa viittausta lapsiin ollut.

Periaatteessa lapsen negat leikki-iässä alkaa olla verrannollisia avoliittoon. Tietyt asiat on aina paremmin kun saa säädellä kaiken itse, ei tarvitse vääntää rahasta, vapaa-ajasta, kotitöistä, sen kuin vain tekee mitä lystää.

Samaa mieltä siitä että tuo unelmapäivä kuulostaa hirveältä.

Nuorena sitä vatvoi mielessään pillua 90 pinnaa hereilläolo- ja nukkuma-ajasta. Nykyään käytössä on nihkeesti vain jäljelle jäänyt kymmenen pinnaa. Ehkä sitä vaan kyllästyi.