Kitinä

Ihmisaivojen perus- eli tehdasasetuksiin kuuluu ajatus jälkeläisten hankkimisesta.

Olen kiinnostunut nimenomaan sellaisten henkilöiden mielipiteistä, jotka eivät aio hankkia lasta koskaan

Koskaan on pitkä aika. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, etten halua koskaan lapsia ja kun sama vielä pätee kumppaniinikin niin hyvältä näyttää.

Suurin syy on, että lapsi myrkyttää parisuhteen: parisuhteesta tulee lapsenhoitoyksikkö, joka työpanoksensa uuvuttamana lopulta huomaa rakkauden kuolleen ja eroaa. Käytännössä kaikki tuntemani lapsia hankkineet pariskunnat ovat eronneet. Ja kun katsoi heitä ennen eroa tai niitä muutamaa, jotka eivät vielä ole eronneet niin kyllä se elämä aika ahdistavalta näyttää. Seksi, yhteinen aika ja yhdessäolo muuttuu tunnistamattomaksi toiseksi duuniksi.

Toinen syy on, että elämästä katoaa kaikki hauskuus. Toisaalta elämä muuttuu tavattomasti raskaammaksi, kun pitää valvoa yöt, hakea kakara tarhasta yms. Toisaalta menetetään vapaus ja nautinnollinen elämä. Ei voi matkustaa, ei voi edes katsoa helvetti televisiota rauhassa. Kun katsoo lapsiperheitä - siis vanhoja ystäviäni - niin meillä ja heillä ei ole mitään yhteistä puhuttavaa. En tahtoisi tulla ihmiseksi, joka puhuu ainoastaan pikku kakkapyllynsä ei-niin-vaikuttavista edesottamuksista. Minkäs teet tietty, kun elämä on sitä, että minkä väristä paskaa tänään tuli? Muuttaminen maasta toiseen ja takaisin on helpompaa ilman lasta.

Kolmas syy on, etten pidä yksilötasolla elämän tarkoituksena suvun jatkamista. Minulle ei ole itseisarvo jatkaa sukua. Laji näyttää pärjäävän ihan hyvin/huonosti ilman panostani geenipankkiin. Evoluutiopsykologisesti voidaan tietty sanoa, että ympäristön muutos karsii sukuhaarani pois: Ehkäisyvälineiden vuoksi emme kumppanini kanssa lisäänny, vaikka seksiä harrastammekin. Olen vahvasti eri mieltä, että ihmisaivojen perusasetuksiin (ainakaan miehellä) kuuluu ajatus jälkeläisten hankkimisesta. Jos seksinhimomme orjuuttamina saisimme lapsen moderneista varokeinoista huolimatta niin en epäile lainkaan, etteivätkö biologiset prosessit aikaansaisi sitä, että rakastaisimme lastamme sekä huolehtisi ja olisi ylpeä siitä aivan kuin ketkä tahansa muutkin vanhemmat.

Jaha, pitäisikö pistää kypärä päähän. Saattaa nimittäin tulla huutia "Itsekäs paska, pitääkö elämän vain olla hauskaa"-tyyliin. Elämä on valintoja ja tämä on yksi omistani - ainakin ennenkun biologinen kello alkaa tikittämään tai säädetään pakkolapsilaki.

Joo, varmasti kohta tänne tulee tulikiven katkuista tekstiä lisääntymisintoisilta Itsehän haluan kovasti lapsia, olen aina tiennyt haluavani. Siksipä en tähän voi vastatakaan, mutta minua kiinnostaa tämä aihe kanssa kovasti! Kertokaa ja perustelkaa. Olisi kiva tietää mielipiteitä tähän.

LillyMunster kirjoitti:Joo, varmasti kohta tänne tulee tulikiven katkuista tekstiä lisääntymisintoisilta...

Olisipa kiva jos porukka tajuaisi pitää ne mölypölyt sisällään.
En halunnut lapsia, ajattelin ettei minulla ole mitään annettavaa heille. En ole koskaan osannut ajatella, että lisääntyminen olisi elämän tarkoitus vaan enemmänkin niin, että "parhaat valitaan jatkoon", vanhemmat ovat etuoikeutettuja ja joutuvat kantamaan mielettömän vastuun tämänkin vuoksi. Aina voi hengailla vieraidenkin kakrujen kanssa. Vähiin jäi hengailu.

gullible kirjoitti:..

Nuo sinun argumenttisi lapsettomuuden puolesta ovat kyllä hyvin perusteltuja, enkä voi väittää mitään niistä virheelliseksi. Jostain syystä ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti hankkivat lapsia.

En enää muista, miksi aloin itse kallistua myönteiseksi lapsen hankinnalle. Jotenkin vain alkoi siltä tuntua.

Ennen omien lapsien saamista suhtauduin lapsiin kuin koiriin: onhan ne periaatteessa ihan mukavia, mutta parempi kuitenkin, jos eivät tule liian lähelle. Meillä ei siis ole koiraa (koska minä en sellaista halua). Jos perheeseemme sellainen hankittaisiin, niin varmasti alkaisin kuitenkin rakastaa sitä.

Edit: lapset voivat kyllä olla myös hyväksi parisuhteelle. Esim. minun ja vaimoni tapauksessa lapsemme ovat asia, joka meitä eniten yhdistää.

WanhaPervo kirjoitti:Esim. minun ja vaimoni tapauksessa lapsemme ovat asia, joka meitä eniten yhdistää.

Anteeksi välihuuto, mutta jokin tuossa lauseessa häiritsee syvästi.


Itse olen vielä juupas-eipäs -vaiheessa lastenhankinnan suhteen. Sen tosin olen päättänyt, että jos niitä ei ole ilmestynyt 40:en syntymäpäivääni mennessä, sitten saavat olla tulemattakin.

Jokainen ja jokainen pari harkitsee keskuudessaan, hankkiiko lapsia vai ei.
Lasten tekeminen kuitenkin muuttaa niin paljon elämäää ja jos tiedostaa nämä ja että ei jaksa niitä hoitaa tai ottaa vastuuta niistä niin silloin on todella parempi olla hankkimatta lapsia.

WanhaPervo kirjoitti:Jostain syystä ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti hankkivat lapsia.

Ei ole muutakaan tekemistä? Toki lapsia voi haluta: tullaan siihen tulokseen, että hankitaan lapsi tai halutaan yhteinen lapsi. Tässä yhteydessä halu on kuitenkin vähemmän määräävä, kuin nälkä tai seksin himo. Harkitumpi. Ennen vanhaan niitä lapsia vain tuli, kun ei ollut ehkäisyä. Lapsilla oli myös selkeä tarkoitus perheyhteisössä, joka huolehti itse vanhuksistaan. Nyttemmin näen halun saada lapsi samanlaisena kuin sen, että halutaan auto, talo, matka tai koira. "Hankitaan" lapsi.

WanhaPervo kirjoitti: Edit: lapset voivat kyllä olla myös hyväksi parisuhteelle. Esim. minun ja vaimoni tapauksessa lapsemme ovat asia, joka meitä eniten yhdistää.

No noinhan se menee. Kaikki argumenttini yllä voi taatusti ampua alas, kun alkaa tarkastelemaan motiiveja lapsen näkökulmasta. Kukin tyylillään.

killkill kirjoitti:

WanhaPervo kirjoitti:Esim. minun ja vaimoni tapauksessa lapsemme ovat asia, joka meitä eniten yhdistää.

Anteeksi välihuuto, mutta jokin tuossa lauseessa häiritsee syvästi.

Miksi? Olisiko parempi, jos esim. jokin yhteinen harrastus yhdistäisi meitä enemmän, kuin kolme yhteistä lasta?

En halunnut lapsia, sillä en halunnut elää kuolettavan tylsää tavallista elämää (farmariauto, tylsä 8-16 työ, koira). Pelkäsin myös epäonnistuvani kasvattajana. En halunnut rääkyvää kakaraa roikkumaan käsipuoleen. Nyt kuitenkin elän tavallista lapsiperheen elämää, minua väsyttää melkein koko ajan ja olen mieheni kanssa yhdessä enimmäkseen lapsen takia. Kuitenkaan en koe jääväni mistään paitsi.

Gullilla oli hyvät ja vankat perusteet lapsettomuudelle. Paljon helpommalla elämässä pääsee, kun ei tee lapsia. Jää pois vaivannäkö ja myös se kauhea huoli omasta lapsesta. Flunssa tai vatsatauti vaikuttaa yöllä kahden aikaan yhtä vaaralliselta kuin ebola, malaria tai aids, kun valvoo sairaan lapsen kanssa.

WanhaPervo kirjoitti:Olisiko parempi, jos esim. jokin yhteinen harrastus yhdistäisi meitä enemmän, kuin kolme yhteistä lasta?

Ilmaisin ehkä itseni huonosti. Jos ymmärsin alkuperäisen viestisi oikein, sanot lapastesi olevan nimenomaan määräävä yhdistävä tekijä. Romantikko minussa haluaisi ajatella, että perheenlisäyksen jälkeenkin naimisissa ollaan nimenomaan sen puolison, eikä pelkästään mukuloitten vuoksi.

Minun on kyllä vaikea kuvitella tilannetta, jossa pariskunta olisi yhdessä yhteisen harrastuksen takia, jos muita syitä ei olisi.

killkill kirjoitti:

WanhaPervo kirjoitti:Olisiko parempi, jos esim. jokin yhteinen harrastus yhdistäisi meitä enemmän, kuin kolme yhteistä lasta?

Ilmaisin ehkä itseni huonosti. Jos ymmärsin alkuperäisen viestisi oikein, sanot lapastesi olevan nimenomaan määräävä yhdistävä tekijä. Romantikko minussa haluaisi ajatella, että perheenlisäyksen jälkeenkin naimisissa ollaan nimenomaan sen puolison, eikä pelkästään mukuloitten vuoksi.
.

Kyllä meitä pitää moni muukin asia yhdessä, kuin yhteiset lapset. Tärkeimpänä se, että rakastamme toisiamme.

Tämä kuuluisi ehkä enemmän osastoon "Miksi en voi hankkia lasta vaikka ehkä haluaisinkin", mutta laitetaanpa nyt tänne...

1. Nykyinen kumppanini ei halua lasta. En halua pakottaa häntä isän rooliin väkisin, enkä jaksa uskoa hänen huolehtivan lapsesta, jos hankkiudun salaa raskaaksi.

2. Nykyään naisilla on kohtuullisen suuri riski päätyä yksinhuoltajiksi avo- tai avioliiton päättymisen takia. En nykyisillä tuloillani pysty yksin tarjoamaan lapselle sellaista elintasoa kuin haluaisin. Yksinhuoltajaäitien asema työ- ja parisuhdemarkkinoilla ei myöskään ole helpoin mahdollinen. Sitä paitsi seurasin 12 vuotta äitini tarpomista yksinhuoltajana, enkä todellakaan halua itselleni samanlaista elämää.

En pidä lapsista. En koe olevani tarpeeksi vastuuntuntoinen lapsen kasvattajaksi ja huolehtijaksi (tosin jos pakko olisi niin luulen että selviäisin, vaikka väkisin mutta yleensä väkipakolla suoritetusta toiminteesta ei seuraa mitään hyvää). En usko että geenini kaipaavat jatkumoa, en ole kovin erinomainen yksilö esim psyykkisen ja fyysisen kestävyyden kannalta.

Klaara kirjoitti: 2. Nykyään naisilla on kohtuullisen suuri riski päätyä yksinhuoltajiksi avo- tai avioliiton päättymisen takia. En nykyisillä tuloillani pysty yksin tarjoamaan lapselle sellaista elintasoa kuin haluaisin. Yksinhuoltajaäitien asema työ- ja parisuhdemarkkinoilla ei myöskään ole helpoin mahdollinen. Sitä paitsi seurasin 12 vuotta äitini tarpomista yksinhuoltajana, enkä todellakaan halua itselleni samanlaista elämää.

KYLLÄ nykyään on paljon YH-isiäkin, jos et sattumoisin sitä tiedä. Khrhm....
Kovaahan tämä on ollut, mutta nautin olla YH-isä.
Kyllä yhteiskunta tulee nykypäivänä paljon vastaan näissä YH:n taloudellisissa asioissa. Itse en niitä tarvitse, mutta kyllä tukiaisia löytyy.
Jos todella pelkäät jo etukäteen, että joudut YH-äidiksi, älä hanki lapsia. Tuollaisia asioita ei harkita, kun ollaan lapsia suunnittelemassa yhdessä. Jos ero tulee, se tulee.
Sulla on kuitenkin vähän eri asia, kun ukkosi ei halua lasta niin ymmärrän kantasi oikein hyvin. Älä hanki lasta ainakaan nykyisesi kanssa.

martza kirjoitti: KYLLÄ nykyään on paljon YH-isiäkin, jos et sattumoisin sitä tiedä. Khrhm....
Kovaahan tämä on ollut, mutta nautin olla YH-isä.
Kyllä yhteiskunta tulee nykypäivänä paljon vastaan näissä YH:n taloudellisissa asioissa. Itse en niitä tarvitse, mutta kyllä tukiaisia löytyy.

Yh-isiä on toki olemassa ja kaikki kunnia myös heille, mutta tilastojen valossa lienee todennäköisempää, että lapsi eron yhteydessä päätyy äidilleen?

Mut varmaan kohta kivitetään kaameana oikeistolaisena uusliberalistina, mutta mielestäni taloudellinen vastuu lapsesta kuuluu ensisijaisesti hänen vanhemmilleen ja vasta poikkeustilanteessa yhteiskunnalle (toki esimerkiksi lapsilisät ovat hieno ja hyödyntämisen arvoinen tukimuoto). En halua lasta sellaisissa olosuhteissa, joissa en pysty itse elättämään lasta turvautumatta jatkuvasti ulkopuoliseen tukeen.

Koskaan ei saisi sanoa:-Ei koskaan. Kuitenkaan minun suunnitelmiini ei ole koskaan kuulunut lasta. Minulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta. Siskollani on lapsia kolmin kappalein. Minulle riittää heidän nimi- ja syntymäpäiväkekkerit, sekä joulu ja muut pakolliset perhejuhlat, joita väistämättä tulee. En voi sanoa, että en pitäisi lapsista. Ovathan ne ihan mukavia, mutta pienissä erissä. En voi kuitenkaan sanoa, että itse olisin vastuuntunnoton, omahyväinen tai ikibailaaja. Olen kuitenkin omistanut useita vuosia koiria. Useasti olen joutunut perumaan menojani nimenomaan koirien takia. Jos minulla olisi lapsi, tilanne olisi mitä todennäköisemmin tismalleen sama. Jostain syystä en vain tunne vetoa ihmislapsiin siltä kantilta, että haluaisin oman sellaisen. En tästä johtuen näe mitään syytä ryhtyä vauvaa tähän maailmaan pukkaamaan.

WanhaPervo kirjoitti:Tärkeimpänä se, että rakastamme toisiamme.

Tämä herkistää wanhan mustasydämisen kyynikon sydäntä. Tuon kun muistat sanoa tarpeeksi usein... niin pääset vielä miittiinkin!!

Klaara kirjoitti: Yh-isiä on toki olemassa ja kaikki kunnia myös heille, mutta tilastojen valossa lienee todennäköisempää, että lapsi eron yhteydessä päätyy äidilleen?

Käsittääkseni lapsi ei eron yhteydessä päädy yhtään mihinkään. Vanhemmat päättävät yhdessä, onko kyseessä yksin- vai yhteishuoltajuus, ja kumman luona lapsi viettää milloinkin aikaa. Jos eron yhteydessä et halua lapsia itsellesi, niin mitä todennäköisimmin miehesi ottaa lapset ilomielin.

Se miksi yh-äitejä on enemmän kuin yh-isiä, johtuu siitä, että riitatilanteissa oikeus järjestään määrää lapset äidille. Tällöin siis molemmat haluavat lapset itselleen. Sellaisia tilanteita ei juurikaan tule, missä kumpikaan vanhemmista ei halua lapsia itselleen.

p.

pertzi kirjoitti: Käsittääkseni lapsi ei eron yhteydessä päädy yhtään mihinkään. Vanhemmat päättävät yhdessä, onko kyseessä yksin- vai yhteishuoltajuus, ja kumman luona lapsi viettää milloinkin aikaa. Jos eron yhteydessä et halua lapsia itsellesi, niin mitä todennäköisimmin miehesi ottaa lapset ilomielin.

Se miksi yh-äitejä on enemmän kuin yh-isiä, johtuu siitä, että riitatilanteissa oikeus järjestään määrää lapset äidille. Tällöin siis molemmat haluavat lapset itselleen. Sellaisia tilanteita ei juurikaan tule, missä kumpikaan vanhemmista ei halua lapsia itselleen.

Valitettavasti elämä ei aina ole niin yksinkertaista, että ihmiset avioerotilanteessa pystyisivät sivistyneesti keskustellen ratkaisemaan nämä asiat.

Kyse ei nyt välttämättä ole siitä, ettenkö haluaisi näitä (tässä vaiheessa melko teorian tasolla olevia...) lapsia luokseni. Mua askarruttaa enemmänkin se, pystyisinkö tarjoamaan heille aineellisesti ja henkisesti sellaisen elämän kuin haluan - varsinkin jos lasten isä ei kantaisi omaa osuuttaan vastuusta.

pertzi kirjoitti: Käsittääkseni lapsi ei eron yhteydessä päädy yhtään mihinkään. Vanhemmat päättävät yhdessä, onko kyseessä yksin- vai yhteishuoltajuus, ja kumman luona lapsi viettää milloinkin aikaa. Jos eron yhteydessä et halua lapsia itsellesi, niin mitä todennäköisimmin miehesi ottaa lapset ilomielin.

Se miksi yh-äitejä on enemmän kuin yh-isiä, johtuu siitä, että riitatilanteissa oikeus järjestään määrää lapset äidille. Tällöin siis molemmat haluavat lapset itselleen. Sellaisia tilanteita ei juurikaan tule, missä kumpikaan vanhemmista ei halua lapsia itselleen.

Oikeassa olet.
Yhteiskunnassamme vaan on vielä sellainen vanha luutunut käsitys, että ainoastaan äidin luona, ovat lapset kelvollisia asumaan. Tästä johtuvat nämä nykyajan kovat riitatilanteet lapsista, koska miehet ovat heränneet asiassa ajamaan myös oikeuksiaan. Toivottavasti joskus päästään tässäkin asiassa tasa-arvoon!!

Toivottavasti ei tule sellaista tilannetta, että kummatkaan vanhemmat eivät halua lapsiaan itselleen. Ystäväpiirissäni on henkilö, joka työskentelee juuri huostaantottolaitoksissa ja on kertonut näistä lapsista, jotka siellä asustavat. Vanhemmat täysin rappiolla. Voisi kuvitella juuri, että näiden lasten vanhemmat eivät halua lapsiaan itselleen vaan ryyppääminen ja rällästely on tärkeämpää.

En pidä lapsista. Ajatuskin tekijästä joka rajoittaisi elämääni noin paljon saa minut ahdistumaan syvästi. Tälle hetkellä en hankkisi lasta missään nimessä, kaikkeni teen sen estämiseksi. Näköpiirissä ei toistaiseksi ole mielenmuutosta. Miehen eriävä mielipide ei parisuhteessa ollessani saanut minua vähääkään toisiin ajatuksiin.

Wau! Yksi asia jossa en toteuttanut hänen tahtoaan!

Gina kirjoitti:En pidä lapsista. Ajatuskin tekijästä joka rajoittaisi elämääni noin paljon saa minut ahdistumaan syvästi. Tälle hetkellä en hankkisi lasta missään nimessä, kaikkeni teen sen estämiseksi. Näköpiirissä ei toistaiseksi ole mielenmuutosta. Miehen eriävä mielipide ei parisuhteessa ollessani saanut minua vähääkään toisiin ajatuksiin.

Wau! Yksi asia jossa en toteuttanut hänen tahtoaan!

Ajattelin justiinsa näin vielä muutama kuukausi-vuosi taaksepäin! Nyt tuntuu, että jos 'vahinko' on tapahtunut(/tulee tapahtumaan), voisin olla jopa vähän iloinen elämän saamasta uudesta suunnasta. Ainakin asiat selkiytyisivät (tavallaan), ja paine omasta vanhenemisesta+lastensaannin yhtälöstä (ja siitä mitä k u u l u u tehdä) poistuisi päiväjärjestyksestä. Lapsensaamiseen ei loppujen lopuksi kukaan ole kuitenkaan i k i n ä täysin valmis. Siihen sitten vaan kasvaa. Se on elämää. Näin olen ymmärtänyt. Hyvin lievää, mutta kuitenkin, hienovaraista ympäristön painetta olen ollut huomaavinani tässä, ja se jonkin verran ahdistaa mieltä.

Eikä niistä (kaikista) lapsista tarvikaan pitää.. (harva pitää!). Omiansa rakastaa väistämättä, muista kamalista kakaroista ei tarvi välittää

irmelianneli kirjoitti:---

Ei silti... Ne rajoittais hevostelua, matkustusta ja niihin pitäis laittaa rahaa. Haisevat, huutavat ja häiritsevät. Ei mulle ei niin vähääkään.