Kitinä

Nyt kun Gat toistuvasti ystävällisenä ihmisenä muistuttaa, että tarvitsee vaimon. Ja samaan aikaan olemme saanet havaita kuinka yhteisön toinen äärilaita ilmeisesti on liimautumassa jonkun miellyttävän ihmisen kylkeen, niin herää kysymys, että tarvitsetko sinä jonkun, jonka kylkeen liimautua?

Määrittele tarvitse. Viihdyn paremmin hyvässä parisuhteessa kuin yksin mutta paremmin yksin kuin huonossa parisuhteessa.

Mä tarvitsen mun perheen.

Perheen kokoonpano jääköön kertomatta, mutta tarvitsen.

So Hard kirjoitti:Määrittele tarvitse.

En. Sen suhteen sana on vapaa. Mikä kunkin tarve on, niin antaa kuulua.

Vapaan sanan merkeissä; omalla kohdalla uskallan sanoa, että en tarvitse ketään. Hyvin nuorena opin toimimaan yksin, kun jäätiin yksinhuoltajaperheeseen kahdestaan ja se aikuinen meistä kävi kolmivuorotöissä. Piti osata huolehtia itsestään. Eli perustarpeet on lähestulkoon olleet hanskassa noin kolmetoistavuotiaasta asti (tämä siksi, että Gatilla nuo käsittääkseni on hakusessa).

Sitä en osaa sanoa miten se on heijastunut parisuhteisiin. Tunnustan, että olen käynyt henkilökohtaisessa terapiassa ja parisuhdeterapiassa. Tulos on ollut, että päälle lyödään leima, että ei vikaa. Silti parisuhteet ovat epäonnistuneet. Ja olen terapiassa selkeästi ilmaissut mitä haluan ja tarvitsen. Looginen lopputulema on, että luulen tarvitsevani jotain, jonkun, mutta paras tulos tulee, kun jatkan samaa kaavaa kuin junnuna.

En tiedä, pitäisi kokeilla.

En, tarvitsen riittävän sopivan.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:En, tarvitsen riittävän sopivan.

"En, tarvitsen" hetkittäin kumoaa toisensa, jos lähdetään kysymyksenasettelusta. "Riittävän sopiva" on kyllä hyvä jatkokysymys.

Tytärtäni tarvitsen. Kaikki muu on suhteellista.

Jos eroaisin saisi olla aika erikoinen Joku että haluaisin vielä sitoutua.

Alan kuulostaa Kiukkikselta, juuri kun se aikoo poiketa linjastaan?!

En tiedä tarvinko, mutta on kaikki hitosti helpompaa tiimissä kuin yksin.

Näkisin asian niin, että aikaisemmin olen kaivannut vierelleni ihmistä. Nykyään vierelläni on kaksi pientä ihmistä, yksi teini-ikäinen ihminen ja kaupan päälle puoliso.

Jos viimeisestä luopuisin niin hänen tilalleen kelpaisi ainoastaan sellainen ihminen joka hyväksyisi nämä muut lisäkseni osaksi elämäänsä. Ja tietty kun ei olla ihan lapsia enää itsekään niin varmasti jotakin uusia ihmissuhteita olisi itselläkin suurella todennäköisyydellä luvassa.

Elämä on.

MItä kai yritän vaikeasti sanoa on, että lasten tulo elämääni on täyttänyt jonkun vaikeasti selitettävän aukon itsessäni. Ja en enää yritä pakonomaisesti täyttää sitä kun ei ole mitään täytettävää. Se taas ei tarkoita aikuistenväliset ihmissuhteet olisivat muuttuneet tarpeettomiksi. Ne ovat vaan muuttaneet hieman muotoaan lihallisten nautintojen ja kumppanuuden suuntaan.

Mä aina kuvittelen viihtyväni hyvin yksin, mutta mun sinkkuajat on olleet aina verraten kovin lyhyitä, joten epäilen etten oo ihan rehellinen itselleni tämän kanssa. Sellaista perheenkaipuuta tunnistan, sekä lapsuudenperheen (sellaista jota ei itsellä ihan koskaan ollut, siipeilen muiden alkukodeissa) että oman perheen. Tyhjässä kodissa oon ihan orpo, mutta jo koirat riittää viemään homman mukavuustasolle.

Ystävien olemassa olo on kovin tärkeää, mutta mä en oo sitä tyyppiä joka soittelee kolmen tunnin puheluita ihan vaan jutellakseen tai muutenkaan pitää yhteyttä kovin tiiviisti. Mulle sopii parhaiten sellaiset ystävyyssuhteet, joissa voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin, oli aikaa välillä sitten vuorokausi tai vuosi edellisestä tapaamisesta.

^ Tuntuma on, että tämäntyylinen epärehellisyys on aika yleistä nykyään.

Jos ei viereen, niin ainakin ympärille. Ihminen on laumaeläin, ja ihan yssikseen tulee orvon pirun olo.

Riemumieli kirjoitti:Jos ei viereen...

...niin, naaman päälle.

En tarvitse, mutta en pistä hanttiinkaan sopivan kohdalle sattuessa.

Mä tarvitsen Daven takaisin!

urpiainen kirjoitti:Mä tarvitsen Daven takaisin!

Daven henki ja terveys eivät kestä tarpeitasi.

urpiainen kirjoitti:Mä tarvitsen Daven takaisin!

Eiköhän jostakin wikistä löydy apua tähänkin murheeseen.

... täällä mitään ketjuja kannata avata. Shrink on huorattu ja nyt suhteilut. Aasi, potki mut pihalle, kiitos.

Nyt se romahti.

Vesper kirjoitti:En tarvitse, mutta en pistä hanttiinkaan sopivan kohdalle sattuessa.

Tarvitsen, mutta pistän hanttiin sopivan kohdalle sattuessa.

Hyvä näin.

En tarvitse, mutta sellaisen sopivan kanssa elämä on kuitenkin vielä valoisampaa.

^Deittiklisee. "Viihdyn oikein hyvin sinkkuna, mutta sen oikean vastaantullessa en pistä hanttiinkaan. Ainakaan jos on luotettava ja huumorintajuinen ja sitä pilkettä silmäkulmassa! Juu ja muuten vaan kotiin täällä deittipalstalla kaiket illat vaikka niin mainiosti sinkkuna viihdynkin!"

En nyt viihdy mitenkään, , olen ihmissuhdeoppprtunisti, koska sopiva ei ole kohdalla enkä jaksa etsikään niin olleen sitten itsensä kanssa, tämä liitto toivottavasti repeile merkittävästi..
Jos vastapuoli ole ymmärtänyt keskeyttää kahden viestin tms. jälkeen on pakko kässäri tehdä..