Re: Ainoa oikea kolajuoma
Lähetetty: 22.01.2014 12:13
No siis minähän vastasin kysymykseen jo ketjun alkupuolella, mutta koska kaikkia varmasti kiinnostaa, päätin avata hieman valintani taustalla olevaa historiaa.
Kolajuomiseni lähtökohta on kai aina ollut Coca-Cola. Pepsi vain on jotenkin ponnetonta - kun jättää Cokiksen lasiin väljähtymään hetkeksi aikaa, saa Pepsiä. Kaikki muut, erilaiset halpacolat jne ovatkin sitten jo aivan kammottavia litkuja, Pepsiä sentään pystyy juomaan.
Joskus viime vuosituhannella olin vielä sillä kannalla, että Cokikseni tulee sitten olla aito asia, eli sokerilla. Vielä puristisempi ystäväni oli jopa sitä mieltä, että Cokista ei myöskään saa hankkia yli 0,33 litran vetoisissa pakkauksissa, koska niissä väljähtäminen - pepsahtaminen - on väistämätöntä. Olipa hän myös iloisella 90-luvulla sitä mieltä, että Cokis kannattaa hankkia nimenomaan tölkeissä, koska silloin se oli Suomestakin ostettuna englantilaista valmistetta, ja hänen mukaansa makueron maistoi. Itsekin olin, ainakin toisinaan, lähes valmis myöntämään tämän aistihavainnon oikeaksi (johtuiko sitten valmistusmaasta vai tölkkisäilytyksessä liuenneista metalleista tai mistä, en tiedä), mutta ihan tuota purismin astetta en kuitenkaan Cokistelussani tuolloinkaan saavuttanut. Join kuitenkin kolaa suhteellisen paljon.
Suuri käänne kohti nykyistä tapahtui vuosituhannen viimeisenä kesänä, jolloin asustelin opiskelija-asuntolassa Keski-Euroopassa. Päällä oli hirmuinen hellejakso, ja asuntolan automaatista pääsi peruscokis loppumaan. Niinpä jouduin siirtyä ostamaan light-versiota. Hetken se maistui vähän omistuiselta, mutta pian siihen lähes tottui - ja cokista tuolloin kyllä kului aika monta tölkkiä viikossa. Yllättävän pitkän aikaa kului, ennen kuin sain taas peruscokista. Ja ihme ja kumma - vanha suosikkini olikin alkanut maistua vähän liian makealta ja sokeriselta suuhuni! Pakkototuttelu oli muuttanut minut heavy-cokismiehestä light-pelleksi, ja huomasin yllätyksekseni tosiaan valitsevani lightin mieluummin kuin perusmallin.
2000-luvulle tultaessa kolan juomiseni kuitenkin väheni tuntuvasti. Silloin kun sitä join, niin aina toisinaan olin lightissä erottavani sen makeutusaineen esanssisen maun, joka aiemmin oli pitänyt minut perusmallin suosijana. Perusmalli taa spysyi armotta liian sokerisen makuisena. Tästä umpikujasta tien ulos tarjosi sitten Zero: kuvittelen, että se maistuu vähemmän keinotekoiselta kuin Light, olematta kuitenkaan yhtä sokerisen äkkimakea kuin perusmalli. Niinpä valinnakseni muodostui Zero. Nykyisin tosin kolakulutukseni on niin tavattoman vähäistä, että asia ei kovin merkityksellinen ole. Silloin hyvin harvoin, kun kolajuomaa ostan, valitsen siis kuitenkin Zeron.
Kolajuomiseni lähtökohta on kai aina ollut Coca-Cola. Pepsi vain on jotenkin ponnetonta - kun jättää Cokiksen lasiin väljähtymään hetkeksi aikaa, saa Pepsiä. Kaikki muut, erilaiset halpacolat jne ovatkin sitten jo aivan kammottavia litkuja, Pepsiä sentään pystyy juomaan.
Joskus viime vuosituhannella olin vielä sillä kannalla, että Cokikseni tulee sitten olla aito asia, eli sokerilla. Vielä puristisempi ystäväni oli jopa sitä mieltä, että Cokista ei myöskään saa hankkia yli 0,33 litran vetoisissa pakkauksissa, koska niissä väljähtäminen - pepsahtaminen - on väistämätöntä. Olipa hän myös iloisella 90-luvulla sitä mieltä, että Cokis kannattaa hankkia nimenomaan tölkeissä, koska silloin se oli Suomestakin ostettuna englantilaista valmistetta, ja hänen mukaansa makueron maistoi. Itsekin olin, ainakin toisinaan, lähes valmis myöntämään tämän aistihavainnon oikeaksi (johtuiko sitten valmistusmaasta vai tölkkisäilytyksessä liuenneista metalleista tai mistä, en tiedä), mutta ihan tuota purismin astetta en kuitenkaan Cokistelussani tuolloinkaan saavuttanut. Join kuitenkin kolaa suhteellisen paljon.
Suuri käänne kohti nykyistä tapahtui vuosituhannen viimeisenä kesänä, jolloin asustelin opiskelija-asuntolassa Keski-Euroopassa. Päällä oli hirmuinen hellejakso, ja asuntolan automaatista pääsi peruscokis loppumaan. Niinpä jouduin siirtyä ostamaan light-versiota. Hetken se maistui vähän omistuiselta, mutta pian siihen lähes tottui - ja cokista tuolloin kyllä kului aika monta tölkkiä viikossa. Yllättävän pitkän aikaa kului, ennen kuin sain taas peruscokista. Ja ihme ja kumma - vanha suosikkini olikin alkanut maistua vähän liian makealta ja sokeriselta suuhuni! Pakkototuttelu oli muuttanut minut heavy-cokismiehestä light-pelleksi, ja huomasin yllätyksekseni tosiaan valitsevani lightin mieluummin kuin perusmallin.
2000-luvulle tultaessa kolan juomiseni kuitenkin väheni tuntuvasti. Silloin kun sitä join, niin aina toisinaan olin lightissä erottavani sen makeutusaineen esanssisen maun, joka aiemmin oli pitänyt minut perusmallin suosijana. Perusmalli taa spysyi armotta liian sokerisen makuisena. Tästä umpikujasta tien ulos tarjosi sitten Zero: kuvittelen, että se maistuu vähemmän keinotekoiselta kuin Light, olematta kuitenkaan yhtä sokerisen äkkimakea kuin perusmalli. Niinpä valinnakseni muodostui Zero. Nykyisin tosin kolakulutukseni on niin tavattoman vähäistä, että asia ei kovin merkityksellinen ole. Silloin hyvin harvoin, kun kolajuomaa ostan, valitsen siis kuitenkin Zeron.
