Kiinnostava Perjantai
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiinnostava Perjantai
^Kaupungeissa on paremmat tulot kuin maaseudulla.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Re: Kiinnostava Perjantai
Päiväkoti-ikäisten vanhemmista työllisiä on yhteensä 80%. Mediaaniansio 2012 oli 2776 euroa. Kahden vanhemman perheiden mediaanitulo töistä on siis karkeasti 4440 euroa. Yhden lapsen talouksia on melko pieni osa. Tappiin ei pääse 4-henkinen perhe vielä edes 5200 eurolla.
Pertillä taitaa olla epärealistinen kuva siitä, mitä tavisduunariperhe ansaitsee.
Edit: Aijoo. Työllisistä vain 65% on kokoaikaisissa jatkuvissa työsuhteissa tilastokeskuksen mukaan. Todellinen mediaaniansio siis lienee merkittävästi alempi.

Viimeksi muokannut So Hard, 04.10.2013 11:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Re: Kiinnostava Perjantai
Meidän pihoilla loistava esimerkki tästä. Asutaan entisillä kunnan rivareilla, joiden kunto huutaa puskutraktoria. Pihassa seisoo Hummeri. Mä naureskelin jo aikoja sit, et JOS mulla olis varaa tohon autoon, en todellakaan asuis tässä. Kuulin myöhemmin, et Hummeri onkin vuokra-Hummeri. Status täytyy näyttää, vaikka näemmä ei edes parkkipaikkaan ole varaa...(Ja ei, en oikeasti välitä tavasta, jolla kyseinen perhe muutenkin yrittää näyttää varakkuuttaan ja paremmuuttaan muihin verrattuna.)exsu kirjoitti:KK: Tietenkään tuo ei voi jakautua tasaisesti. Mun mielestä tuo autojen vertailu ei ole kovin järkevää, jos sä et tiedä mitä muuta ne omistaa tai ovat omistamatta. Sä oot valinnut moottoripyörän ja sukelluksen, niiden kuluilla varmaan nostaisi auton tasoakin, jos päättäisi, että laittaa mielummin rahansa kiinni siihen.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
~Albert Einstein
Re: Kiinnostava Perjantai
Nämä tässä laskettavat tulot ovat kuukausipalkka+lomarahat+neekeriorjuus.So Hard kirjoitti:Aika monella kunnan työntekijällä jää tulot alle 2K:n kokoaikaisenakin.
Kumpikohan meistä kahdesta on joskus haihatellen laskettanut tulojaan tässä rumbassa?
Came here for school, graduated to the high life
Re: Kiinnostava Perjantai
Lisää hauskuutta aiheeseen. Johtuen ehkä kodinhoidon tuesta ehkä työttömyydestä ja ties mistä vain 54% päiväkoti-ikäisistä lapsista on päiväkodissa.
Ajatelkaapa miten päivähoitojärjestelmä romahtaakin kivasti kun kodinhoitotuki puolitetaan.
Takuulla tulee 1000% kalliimmaksi kuin se tuki.
Pitänee ostaa jo poppareita valmiiksi kun selittely alkaa.
Ajatelkaapa miten päivähoitojärjestelmä romahtaakin kivasti kun kodinhoitotuki puolitetaan.
Takuulla tulee 1000% kalliimmaksi kuin se tuki.
Pitänee ostaa jo poppareita valmiiksi kun selittely alkaa.
Came here for school, graduated to the high life
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Kiinnostava Perjantai
Meidän päikky on selkee porvaripäikky, siis autojenkin puolesta. On muuten hauska kontrasti parkkipaikalla, kun henkilökunnan ruosteenkalvamat purkit murjottaa toisella puolella ja isien Audit sädehtivät toisella rannalla. Ulkoilupäivänä huomasin useimmilla vanhemmilla Peakin tai Haglöfsin vermeet.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Re: Kiinnostava Perjantai
Onpa epäkiinnostava ketju. Pusnussataako vähän? Mutta ehkäisyn kanssa, ettei ala ketjun asiat kiinnostaa!
Work like a captain, play like a pirate.
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Kiinnostava Perjantai
Anteeksi jankutus, mutta et vieläkään ole kertonut, miksi vain 1/4 lapsista on korkeimmassa maksuluokassa.exPertti kirjoitti:Nämä tässä laskettavat tulot ovat kuukausipalkka+lomarahat+neekeriorjuus.So Hard kirjoitti:Aika monella kunnan työntekijällä jää tulot alle 2K:n kokoaikaisenakin.
Kumpikohan meistä kahdesta on joskus haihatellen laskettanut tulojaan tässä rumbassa?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Re: Kiinnostava Perjantai
Luetaan pertti sitä artikkelia. Se ei ole taulukopalkka vaan todellinen ansio. Mitäs jos vaan myöntäisit, että päästit taas kerran aivopierun prööt koska mutu ja oma elinympäristö, sen sijaan että kaivat koko ajan syvempää kuoppaa. Kohta alat tarvita snorkkelia kun pohjavesi tulee vastaan.exPertti kirjoitti:Nämä tässä laskettavat tulot ovat kuukausipalkka+lomarahat+neekeriorjuus.So Hard kirjoitti:Aika monella kunnan työntekijällä jää tulot alle 2K:n kokoaikaisenakin.
Kumpikohan meistä kahdesta on joskus haihatellen laskettanut tulojaan tässä rumbassa?
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Re: Kiinnostava Perjantai
Ai duuniporukalla kittaamaan kaljaa? Sopii.
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Re: Kiinnostava Perjantai
En minä mitään artikkeleita tarvitse. Artikkeleitten mukaan alkoholiveron nosto ei lisää viinantuontia Virosta.So Hard kirjoitti:Luetaan pertti sitä artikkelia. Se ei ole taulukopalkka vaan todellinen ansio. Mitäs jos vaan myöntäisit, että päästit taas kerran aivopierun prööt koska mutu ja oma elinympäristö, sen sijaan että kaivat koko ajan syvempää kuoppaa. Kohta alat tarvita snorkkelia kun pohjavesi tulee vastaan.
Olen pari kolme päätöstä tuloistani lukenut, se on aika paljon parempi referenssi kuin joku halleluja.
Vitun typerää vääntää asiasta kahden ignorantin kanssa joilla joko a) ei ole asiasta mitään käytännön kokemusta tai b) ei mitään muistoja
Came here for school, graduated to the high life
Re: Kiinnostava Perjantai
Sun väittämä oli "Viittasin tähän ND:n harhakuvaan, että maailmasta löytyisi joku joka ei olisi kalleimmassa hintaluokassa vielä. Siis joku, joka on edes joskus töistä kuullut" ja kaiken muun käytettävissä olevan aineiston paitsi pertin omakohtaisen perttituloihin perustuvan perttimaailman perttikokemuksien perusteella 3/4 jengistä ei ole ylimmässä maksuluokassa, joten mä nyt tässä lähtisin siitä että ignorantti sulla on housuissas sen kakin lisäksi.exPertti kirjoitti:Vitun typerää vääntää asiasta kahden ignorantin kanssa joilla joko a) ei ole asiasta mitään käytännön kokemusta tai b) ei mitään muistoja
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Re: Kiinnostava Perjantai
Liika töitä !
Mutta kuitenkin muuten: puss ja nuss !
Mutta kuitenkin muuten: puss ja nuss !
Tanssilattioiden Timanttipora
Re: Kiinnostava Perjantai
Joka korjaantuu puolitotuuksilla ja väärin lasketuilla laskelmilla?So Hard kirjoitti:Sun väittämä oli "Viittasin tähän ND:n harhakuvaan, että maailmasta löytyisi joku joka ei olisi kalleimmassa hintaluokassa vielä. Siis joku, joka on edes joskus töistä kuullut" ja kaiken muun käytettävissä olevan aineiston paitsi pertin omakohtaisen perttituloihin perustuvan perttimaailman perttikokemuksien perusteella 3/4 jengistä ei ole ylimmässä maksuluokassa, joten mä nyt tässä lähtisin siitä että ignorantti sulla on housuissas sen kakin lisäksi.
Juu, pussnuss alkaisi mennä jo tässä kohtaa kiireistä viikkoa.
Came here for school, graduated to the high life
Re: Kiinnostava Perjantai
Ja yt:tä se pukkaa. Taas.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Re: Kiinnostava Perjantai
Sen näki jo naamakirjasta aamulla. Tsemppiä.annepa kirjoitti:Ja yt:tä se pukkaa. Taas.
Came here for school, graduated to the high life
Re: Kiinnostava Perjantai
Sopii taas osoittaa puolitotuus ja väärä laskelma faktoilla ja omilla laskelmilla, mutta taitaa olla vaan kivempi aivopieruilla prööt prööt prööt.exPertti kirjoitti:Joka korjaantuu puolitotuuksilla ja väärin lasketuilla laskelmilla?
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Re: Kiinnostava Perjantai
Noup. Moottoripyöräily alkoi vasta kun sukellus loppui ja ne kamat oli myyty. Ei mun perse kestäis molempia mainittuja harrastuksia. Mopo ja kamat maksoi lähes 1:1 sen verran, mitä käytetyistä dyykkikamoista sai.exsu kirjoitti:Sä oot valinnut moottoripyörän ja sukelluksen.
Amazing shit happens!
Re: Kiinnostava Perjantai
Mulla on jopa ihan jonkinlaista faktaa tarjolla. Viimeisimmän laskun mukana Espoo ilmoittaa kokopäivähoidon kustannukseksi keskimäärin 1062€/kk ja täysi päivähoitomaksu yhdestä lapsesta on tänävuonna 264€, eli 24,9% keskimääräisistä kokonaiskustannuksista.NuoriDaavid kirjoitti: Stetson-Harrison veikkaus on, että korkeimmassa maksuluokassa maksu on n 10% todellisista kustannuksista.
Edit 2009 päivähoidon kustannus näytti olevan n 1500 kuussa
http://www.thl.fi/fi_FI/web/kasvunkumpp ... stannukset
Korkein maksu ilmeisesti 254 euroa?
Eli alle 20%:n jää.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
But only because we thought
That everything good always would remain
Re: Kiinnostava Perjantai
http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspa ... paivahoitoSo Hard kirjoitti:Sopii taas osoittaa puolitotuus ja väärä laskelma faktoilla ja omilla laskelmilla, mutta taitaa olla vaan kivempi aivopieruilla prööt prööt prööt.exPertti kirjoitti:Joka korjaantuu puolitotuuksilla ja väärin lasketuilla laskelmilla?
"Seuraavista lapsista maksu on 20 prosenttia ensimmäisen lapsen laskennallisesta kokopäivähoidon maksusta. Perheen ensimmäiseksi lapseksi katsotaan aina nuorin päivähoitopalveluja käyttävä lapsi. Alin perittävä maksu on 24 euroa."
= Jos sinulla on kaksi lasta päivähoidossa niitten maksut eivät ole samat koskaan.
Came here for school, graduated to the high life
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Re: Kiinnostava Perjantai
Ostin Ideaparkista popot, paidan ja farkut. Ihan must laittaa kohta päälle koko setti, kun haen vanhemman tytön päikystä.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
- Diddley Bow
- Kitisijä
- Viestit: 1844
- Liittynyt: 02.05.2012 13:34
Re: Kiinnostava Perjantai
Sjoelta Treelle ihmettelemään Champions Cupia.
Who says you need to buy a guitar?
Re: Kiinnostava Perjantai
Kymmenen pinnaa lisää liksaa. Kurjistettu jama * 1,1 = Kurjistettu jama.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
-Atticus Fetch, Californication
Re: Kiinnostava Perjantai
Joo, mutta maksuluokka on sama, vaikka toinen lapsi onkin halvempi. Se totuus, että vaikka molemmat vanhemmat olisivat täysipäiväisesti töissä, niin ei tartte kuin toisen tienata hiukan alle palkkamediaanin niin ei päädy täysmaksujen luokkaan. Saati sitten että olisi vain toinen töissä. Ei sun brainfartti yhtään sen todemmaksi muuttunut.exPertti kirjoitti:http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspa ... paivahoitoSo Hard kirjoitti:Sopii taas osoittaa puolitotuus ja väärä laskelma faktoilla ja omilla laskelmilla, mutta taitaa olla vaan kivempi aivopieruilla prööt prööt prööt.exPertti kirjoitti:Joka korjaantuu puolitotuuksilla ja väärin lasketuilla laskelmilla?
"Seuraavista lapsista maksu on 20 prosenttia ensimmäisen lapsen laskennallisesta kokopäivähoidon maksusta. Perheen ensimmäiseksi lapseksi katsotaan aina nuorin päivähoitopalveluja käyttävä lapsi. Alin perittävä maksu on 24 euroa."
= Jos sinulla on kaksi lasta päivähoidossa niitten maksut eivät ole samat koskaan.
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
Re: Kiinnostava Perjantai
Kiitos, kiitos, mutta eihän mulla tässä hätää ole. Mulla on irtisanomissuoja, eikä tarvi osallistua neuvotteluihin. Tympii vaan tommonen ainanen päähän potkiminen, aina sama porukka saa turpaan.exPertti kirjoitti:Sen näki jo naamakirjasta aamulla. Tsemppiä.annepa kirjoitti:Ja yt:tä se pukkaa. Taas.
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.