exPertti kirjoitti:Kumpikin kiistan osapuoli etsii vaan omaa kantaansa vahvistavia tietoja ja ignoroi omaa kantaansa vastaan olevan informaation.
Kyllä tässä on nyt Pera vähän turhaa nöyryyttä mukana! Ethän sä suinkaan ole
ignoroinut omaa kantaasi vastaan olevaa informaatiota. Päinvastoin, sähän olet selvästi nähnyt paljon vaivaa ja mennyt aika pitkälle kehitellessäsi hämmästyttävän innovatiivisia foliohattusalaliittoteorioita siitä, miten autolehtien testaajat ovat VAG-konsernin palkkalistoilla.
Mitä SH:n (ja monien muiden) ranskis-dissaukseen tulee, niin näyttäähän siinä aika ajoin olevan mukana, ainakin vähän, sitä, että kyllä ranskis on paska kun se ei vastaa min. 50% kalliimpaa saksalaista/ruotsalaista/mitä lie, mutta ei siihen sitten oikein järkevä vastaveto ole ranskisten palvontakaan. Lisäksi, nimenomaan autoketjussa esiintyy hämmästyttävän paljon sitä, että yksittäistapauksen pohjalta tehdään tilastot romuttavia yleistyksiä. Kukapa sitä nyt autoon tunteettomasti toisaalta suhtautuisikaan.
Vagabondo taas minusta osoittaa, että ehkä vanhan ranskiksen ostaminen on taitolaji: koska suurin osa ajattelee yleistäen, tunteellisesti, asiantuntemattomasti tai muuten vain typerästi, niin kaikkien ranskisten arvo laskee kovaa vauhtia - ja näin asiansa osaava ostaja osaa hakea halpojen joukosta taloudellisesti erittäin perustellun vaihtoehdon. Mutta ehkä tämä, aika kylmä taloudellinen rationaalisuus ei oikein tavoita kaikkea sitä, mitä moni automies ja -nainen haluaa autovalinnallaan signaloida.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."