Sivu 1/3

Tanja Karpela

Lähetetty: 16.11.2005 14:21
Kirjoittaja Homeboy65
TK:n viehätysvoiman testaus. :)

Lähetetty: 16.11.2005 14:29
Kirjoittaja SingleMalt
No totta mooses riemusta kiljuen. Kaunis nainen ja jumalaisen kaunis kroppa.

Lähetetty: 16.11.2005 14:31
Kirjoittaja urpiainen
Enpä malta olla offtopicoimalla häiriköimättä kotipojan ketjua: Näin presidentinvaalien alla jostain kumman syystä nousee usein isoonkin rooliin poliitikkojemme edustavuus maailmalla. Ja usein tämä ymmärretään jollain todella pinnallisella muodikkuustasolla, jolloin "edustavana" pidetään vaikkapa juuri Tanjaa, ja "epäedustavana" esimerkiksi istuvaa presidenttiä T. Halosta. Kummallista kerrassaan.

Ainakin kaikki minun tuntemani ulkomaalaiset pitävät juuri kotimaassa pilkattuja Halosta ja Ahtisaarta erinomaisen myönteisinä PR-hahmoina Suomelle, koska ovat asiantuntevia ja aikaansaavia henkilöitä kansainvälisissä piireissä. Mutta kun selviää, että Suomella on ministerinä entinen missi ja politiikassa Europarlamenttia myöten kaiken maailman rallikuskeja, ei pilkalle ole tulla loppua.

Minusta kulttuuriministerimme on melkoinen häpeätahra koko poliittiselle eliitille ja politiikan uskottavuudelle.

Niin ja aiheeseen: Vaikea minun on kokea kepulaista tyhjäpäätä mitenkään puoleensavetävänä. Kaksi aika suurta turn offia.

Lähetetty: 16.11.2005 14:49
Kirjoittaja Homeboy65
urpiainen kirjoitti:Enpä malta olla offtopicoimalla häiriköimättä kotipojan ketjua: Näin presidentinvaalien alla jostain kumman syystä nousee usein isoonkin rooliin poliitikkojemme edustavuus maailmalla. Ja usein tämä ymmärretään jollain todella pinnallisella muodikkuustasolla, jolloin "edustavana" pidetään vaikkapa juuri Tanjaa, ja "epäedustavana" esimerkiksi istuvaa presidenttiä T. Halosta. Kummallista kerrassaan.

Ainakin kaikki minun tuntemani ulkomaalaiset pitävät juuri kotimaassa pilkattuja Halosta ja Ahtisaarta erinomaisen myönteisinä PR-hahmoina Suomelle, koska ovat asiantuntevia ja aikaansaavia henkilöitä kansainvälisissä piireissä. Mutta kun selviää, että Suomella on ministerinä entinen missi ja politiikassa Europarlamenttia myöten kaiken maailman rallikuskeja, ei pilkalle ole tulla loppua.

Minusta kulttuuriministerimme on melkoinen häpeätahra koko poliittiselle eliitille ja politiikan uskottavuudelle.

Niin ja aiheeseen: Vaikea minun on kokea kepulaista tyhjäpäätä mitenkään puoleensavetävänä. Kaksi aika suurta turn offia.
Kahta viimeistä lausetta lukuunottamatta kirjoitat mielestäni asiaa. :komp:

Lähetetty: 16.11.2005 14:57
Kirjoittaja tonttu8
Hyvin säilynyt mamma kieltämättä. :D

Lähetetty: 16.11.2005 15:03
Kirjoittaja Haemaeraemies
Kuka tahansa ihminen joka lobbauksen innossa ja selvästi asiasta hyötyjien leiriä liputtavana käy vääristelemään ja kieroilemaan siinä määrin mitä TK teki tekijänoikeuslakifarssissa,menettää hän kaiken seksuaalisen (&poliittisen) potentiaalin silmissäni.

Sori,ei vaan sytytä kehno kieroilu.Ja se on aikasta kuivuneen oloinen nykyään muutenkin :p

Lähetetty: 16.11.2005 15:31
Kirjoittaja martza
TK tihkuu erotiikkaa ja on Nainen isolla N.lla. Todella hulppea ilmestys.
TK:ssa on lumoavaa viehätysvoimaa, vahvuutta, joka kulminoituu hänen eroottiseen olemukseensa.
Jos olisin poikamies, ihan varmasti panisin.
Nyt joudun tyytymään vain runkkimisfantisioihin hänestä. Nyyyhh.. :wink:

Lähetetty: 16.11.2005 15:33
Kirjoittaja ninnithequeen
En tykkää moisesta lehmästä. Se anto mun eksän mutsille kenkää. Ihan homo.

Lähetetty: 16.11.2005 16:30
Kirjoittaja Finn_Monster
Ihan kiva mimmi, joskus sille ehotellukkin humalasa.

aika kunnian himoinen ja uhrautuva, samassa hengenvedossa toteaa että aina ei malta tutkia joka näkökulmaa ja jumittaa kerran ottamassaan kannassa.

Jos harrastaisin irtosuhteita saattasin ottaakkin.

Lähetetty: 16.11.2005 16:52
Kirjoittaja Vadim
Tanja Karpela ei ole koskaan ollut ns. minun tyyppiäni. Kauhea ilmestys. Ja sitä paitsi hänellä on melko viheliäinen miesmakukin (vrt. Totti Karpela). Ei, ei, ja vielä kerran ei.

Tarja Halonen ei ole kansainvälisillä areenoilla erityisen aikaansaapa hahmo, kiitos kysymästä. Ahtisaari sen sijaan on.

Lähetetty: 16.11.2005 17:00
Kirjoittaja urpiainen
vadim kirjoitti:Tarja Halonen ei ole kansainvälisillä areenoilla erityisen aikaansaapa hahmo, kiitos kysymästä.
Mjoo. (Tämä oli kai aiemman viestini tyrmäys?) Tuli vain laitettua noin, kun mieleen on jäänyt aika, jolloin seurasin suomalaisista viestimistä Halosen pilkkaa ja BBC:ltä jne. Halosen ylistyslaulua, kun Halonen ja Tansanian presidentti johtivat globalisaatiotyöryhmäänsä. Mutta ehkä tosiaan hieman yksittäistapaus.

Lähetetty: 16.11.2005 17:02
Kirjoittaja gullible
Kyllä minä Karpelaa panisin, jos Mr Single olisin ja heruttaisi. Samaa en voi sanoa Tarja Halosesta.

Lähetetty: 16.11.2005 17:09
Kirjoittaja SingleMalt
vadim kirjoitti:Kauhea ilmestys. .
Niin on. En antaisikaan. Ollut nuorempanakin ihan susiruma.

http://www.sunpoint.net/~mavijo/tiimalasi.jpg

http://www.sunpoint.net/~mavijo/red.jpg

Lähetetty: 16.11.2005 17:11
Kirjoittaja Filovirus
SingleMalt, makuasioista on suht turha kiistellä. Toiselle toista jne.

Lähetetty: 16.11.2005 17:14
Kirjoittaja SingleMalt
Filovirus kirjoitti:SingleMalt, makuasioista on suht turha kiistellä. Toiselle toista jne.
Ei kai? Voi hitto. Tota mä en tiennytkään :shock:

Lähetetty: 16.11.2005 17:15
Kirjoittaja Filovirus
SingleMalt kirjoitti:
Filovirus kirjoitti:SingleMalt, makuasioista on suht turha kiistellä. Toiselle toista jne.
Ei kai? Voi hitto. Tota mä en tiennytkään :shock:
Oli kato ihan pakko päästä sanomaan.

Lähetetty: 16.11.2005 17:34
Kirjoittaja Hebuli
Voishan sitä kokeilla, ei kai se mitään maksa.

Lähetetty: 16.11.2005 17:45
Kirjoittaja AarneAnkka
Panisin. Ihan vain ällöttäväksi ja epäinhimilliseksi rangaistukseksi Lex Karpelasta.

Jos kuulostaa liian julmalta, voin jättää panematta. Eiköhän mielikuva säikäytä jo tarpeeksi.

Lähetetty: 16.11.2005 18:00
Kirjoittaja nexie
tonttu8 kirjoitti:Hyvin säilynyt mamma kieltämättä. :D
Mä sanoisin tuoreen kuvamateriaalin perusteella ihan päinvastaista. Kata Kärkkäinen haastatteli Tanjaa naistenlehdessä (joku Anna-lehti tältä syksyltä) ja molemmat naiset poseerasivat jutun kuvituksessa. Kata on ilmeisesti Tanjaa pari vuotta vanhempi, mutta kuvien perusteella olisi voinut arvella, että kuvassa on äiti ja tytär. Niin että Kata on se tytär... Tanjan meikki ja kampaus kun edustivat tätimäisyyttä kolkoimmillaan.

Lähetetty: 16.11.2005 18:02
Kirjoittaja ninnithequeen
nexie kirjoitti:
tonttu8 kirjoitti:Hyvin säilynyt mamma kieltämättä. :D
Mä sanoisin tuoreen kuvamateriaalin perusteella ihan päinvastaista. Kata Kärkkäinen haastatteli Tanjaa naistenlehdessä (joku Anna-lehti tältä syksyltä) ja molemmat naiset poseerasivat jutun kuvituksessa. Kata on ilmeisesti Tanjaa pari vuotta vanhempi, mutta kuvien perusteella olisi voinut arvella, että kuvassa on äiti ja tytär. Niin että Kata on se tytär... Tanjan meikki ja kampaus kun edustivat tätimäisyyttä kolkoimmillaan.
Niin, ja sehän värjäs nyt hiuksensa tummiksi, mikä vanhensi sitä entisestään.

Lähetetty: 16.11.2005 18:07
Kirjoittaja nexie
ninnithequeen kirjoitti: Niin, ja sehän värjäs nyt hiuksensa tummiksi, mikä vanhensi sitä entisestään.
Juu, noissa kuvissa Tanjalla on hamppumainen ja liian tumma tukka, katse on väsynyt ja iho ryppyinen... Ilmeisesti tädillä on oikeasti ollut aika rankkaa viime aikoina :(

Lähetetty: 16.11.2005 18:45
Kirjoittaja Hebuli
Jyrki JJJ Kasvi on ahdistellut sitä, vanha kunnon MikroBittiläinen.

Lähetetty: 16.11.2005 22:32
Kirjoittaja LillyMunster
Panisin.
Ihan kaunis nainen, naisellinen.

Lähetetty: 16.11.2005 22:36
Kirjoittaja RolloTomasi
Ottaisin jos saisin.

Lähetetty: 16.11.2005 23:15
Kirjoittaja mustaenkeli
Panisin.