Kitinä

Kiinnostaa vastakkainasettelussa lapsekas vs. lapseton ajatusmaailma.


Skenaario: Lastasi kiusataan. Viranomaisten, koulun, oman lapsen ja kiusaajan välillä käymä kommunikaatio ei muuta tilannetta miksikään vaan tilanne jatkuu ja lapsesi kärsii siitä silminnähden.

Mitä teet?

Kysyisin nyt, että miten se lain omiin käsiin ottaminen lopettaa kiusaamisen? Siis uskooko lyövä vanhempi, että jos naapurin kiusaavaa lasta lyö, kiusaaja myös lopettaa kiusaamisen, koska pelkää uudelleenlyöntiä? Vai poistatteko kiusaajan kokonaan tästä hiippakunnasta?

Jatkan taistelua. Väkivallalla harvemmin voittaa muualla kuin kehäköysien sisäpuolella.

Vesperin tavoin näen tässä aukon muillekin vaihtoehdoille. En usko, että heittäytyisin tilanteeseen odottamaan, että joku virallinen taho hoitaa, mutta en myöskään pahoinpitelisi lasta.

En mie tiedä, en ollut koulukiusattu kuin 7 luokalla kun tuli uusi koulu. Tempasin yrittäjiä rehellisesti tattiin ja taisin jopa potkasta kylkeen. Se loppu siihen.

En mie kai isänä lähtis kiskoon tenavia pataan, kai se ois sen "pikku pallon jalassa" tehtävä ymmärtää että kuinka asiaa käsitellä pitäisi. Loppupeleissä en tajua yhtää mitää mitä noilla nykypäivän tenavilla päässä liikkuu.

Nyt alkaa menee sielu sykkyrällä miettimisestä.

Lapseton, en kyllä osaa sanoa mitä tekisin. Ehkäpä äärimmäisenä keinona vaihtaisin oman muksun eri kouluun.

Jaa-a, vaikea sanoa kun ei ole tilanteessa ollut. Viralliset reitit toki käyttöön, mutta ellei näistä apua ja nopsaan, niin luulen, että aika pikaseen kipasisin kiusaajan kanssa keskustelemaan kasvotusten. Saattaisin jopa sortua epäterveeseen lapsukaisen uhkailuun, jos ei muuten kaaliin menisi. Käsiksi en kävisi, koska en yleensäkään käy ihmisiin käsiksi, kehenkään.

Toivottavasti tämmöstä tilannetta ei tule.

Tuntuu että pääasiallisesti haluaisin pelastaa oman lapseni vaihtamalla toiseen kouluun tms. muuten murtamalla kuvion. Eli kovin kauan en jaksaisi neuvotella kiusaavan tahon, vanhempien tai viranomaisten kanssa jos sieltä suunnalta ei alkaisi kädenojennuksia tulla. Nyt tietysti ajattelen pientä lasta, murrosikäisen kanssa tuo tuskin toimisi.

Ja tuo äitiys sumentaa. En muutenkaan jaksa kovin hyvin pitkiä neuvonpitoja ja näkökulmien hiomisia, lapseen liittyvissä kysymyksissä vielä vähemmän. En lähtökohtaisesti pidä kiusaamistapauksia kiusaavan lapsen syynä, jostain ne mallit on opittu ja niitä saa ylläpitää kun joku ei puutu asiaan, huolehdi. Mutta jaksaisinko ajatella kiusaavaa lasta jos näkisin oman lapsen kyynelissä? Hermot ovat kyllä kehittyneet viime vuosina mutta eivät niin paljon.