Kitinä

Slamin ihastumis/unohtamiskeskustelusta tuli mieleeni tämä seuraava aihe. Ihastutko helposti? Ihastutko helposti, vaikka olisitkin jo parisuhteessa? Onko väärin ihastua, vaikka onkin parisuhteessa? Mitä teet, kun ihastut?

Minä ihastun helposti. Olen ihastunut muutaman kerran vieraaseen mieheen avioliittoni aikana. Kuulostaa pahemmalle kuin oikeasti onkaan. Ihastuttuani en tee mitään. Ajattelen ihastustani, mutta tiedän, että tunne menee pian ohi ja unohtuu. Miehelleni en tietenkään ole sanonut ihastuksistani. Olen ajatellut niin, että tämä on minun huono luonteenpiirteeni ja heikkouteni, jonka tiedostan, mutta jolle en varsinaisesti voi itse mitään. Taidan olla aika porsas.

FatLeilah kirjoitti: Ihastutko helposti? Ihastutko helposti, vaikka olisitkin jo parisuhteessa? Onko väärin ihastua, vaikka onkin parisuhteessa? Mitä teet, kun ihastut?

Ihastutko helposti?
En todellakaan. Pitää olla aikamoinen Nainen, henkisesti, joka saa minun ihastumishormoonit hyrräämään. Kai sitä, kun on löytänyt sielunkumppanin itselleen, tuo ihastuminen uuteen ihmiseen on todella iso kynnys.

Mitä teet, kun ihastut?
Jos tämmöinen olotila jostain syystä itseeni iskisi, luultavasti antaisin ihastumsieni merkkejä tuolla henkisellä puolella, vastakkaiseen sukupuoleen. Ihanaa keskustelua hänen pitämistään aiheistaan, kuitenkin omat mielipiteet siinä mukana, tyrmäämättä hänen mielipiteitä. Luultavasti myös pientä kehuskelua hänen ulkoisesta olemuksestaan, jos siihen on aihetta. Ei kuitenkaan liian imartelua. Saada toinen kiinnostumaan itsestään, on todella taitolaji. Se on kuin nuoralla kävelyä. Antaa toiselle hyvä kuva omasta persoonasta, samalla toista sopivasti henkisesti ruokkien.

En juuri ihastu, etenkään parisuhteessa.

Ja jos parisuhteessa ihastuisinkin, niin jalat maassa, eikä sitä asiaa viedä eteenpäin. Se on helppo järkeillä, että mikä osuus tästä ihastumisen kohteesta onkaan oikeasti totta ja mikä kaikki toiseen ladattuja kuvitelmia. Nou broblem

Aidoimmat ihastumiseni koin teini-iässä. Ne olivat sellaisia, joiden suhteen ei edes kerrottu asiasta sille kohteelle, nautin vain olotilasta.

En käsitä tätä aikuisen ihastumista samanlaiseksi, koska nykyään on niin paljon parempi tarkastelemaan sitä toista ihmisenä eikä unelmana. Tuskin koskaan siis tulen heittäytyneeksi kenenkään suhteen niin pöhlöksi, että antaisin itseni leijua jossain pilvilinnoissa. Enkä siis näe ihastumisesta olevan vaaraa suhteelle, koska en yksinkertaisesti enää katsele ihmisiä sillä silmällä.

Ja jos alkaisinkin katsella, palaisi fokus kyllä äkkiä omaan suhteeseen ja siihen, mistä kiikastaa ku pitää muita kyylätä.

Mida kirjoitti: Tuskin koskaan siis tulen heittäytyneeksi kenenkään suhteen niin pöhlöksi, että antaisin itseni leijua jossain pilvilinnoissa. Enkä siis näe ihastumisesta olevan vaaraa suhteelle, koska en yksinkertaisesti enää katsele ihmisiä sillä silmällä
Ja jos alkaisinkin katsella, palaisi fokus kyllä äkkiä omaan suhteeseen ja siihen, mistä kiikastaa ku pitää muita kyylätä.

Hyvin kiteytit tämän ihastumisen, jos on parisuhteessa. Komppaan täysin.

Kyllähän noita tapahtuu silloin tällöin. Harvenemaan päin ovat, johtuisiko iän mukanaan tuomasta kyynistymisestä.
Kuten vilustuminenkin, ihastuminen menee ohi kun pysyy vuoteessaan ja juo riittävästi viinimarjamehua villasukat jalassa. Oikein pahaan ihastumiseen auttaa kaksi kokonaista valkosipulia puristettuna rasvattoman piimän sekaan. Juodaan kertahuikalla.

Ihastun eri lailla eri ihmisiin. Joihinkin ihastun nopeasti, mutta he unohtuvat myös helposti. Toisiin ihastun hitaasti ja he pysyvätkin mielessä kuin kärpäspaperi sormissa. Tottakai ihastun kiinteimmin sellaisiin henkilöihin, jotka ovat mahdottomia unelmia vaikka mukana on aina henkilökohtainen tuttavuus, en ihastu kuviin.

Mitäkö teen kun olen ihastunut? En mitään, mökötän nurkassa aivan kuten muulloinkin.

Bluntly kirjoitti:Mitäkö teen kun olen ihastunut? En mitään, mökötän nurkassa aivan kuten muulloinkin.

Hyvin puhuttu toveri. Liian helposti ja aina vääriin henkilöihin, sitten morkkiksia ajasta ikuisuuteen... Ei ole helppoa elo valkoihoisen neekerin. (ja neekeri ei _tällä_kertaa_ tarkoittanut mitään rasistista [toimit. huom.])

Mitähän mä teen ihastuneena.. Hihittelen, kihertelen, unohdan kaiken mitä olen juuri päättänyt mahdollisen uuden kumppanin suhteen, alan pitää aiempia ajatuksiani "tilanteen katselemisesta rauhassa" ja "hitaasta etenemisestä" naurettavina.

FatLeilah kirjoitti:Ihastutko helposti? Mitä teet, kun ihastut?

E. En oikein tiedä mitä teen, kun en yleensä ihastu tuntemattomiin. Ensin koen voimakasta vetovoimaa (kerran kymmenessä vuodessa), sitten 1% todennäköisyydellä tutustuminen ja sitten ihastuminen ja sitten kaikki menee vituiksi.

En ihastu helposti.
Kaikki ihastumiset on aina johtaneet jonkinasteiseen suhteeseen. Eli niitä ei sitten paljon näytä olevan, yhden käden sormilla laskettavissa ja siihen lukuun saa kiitos jäädä

Ihastumiseksi en laske sitä, että toinen on hyvännäköinen ja ihan ok tyyppi.

Ihastun tosi helposti, vaikka nähdessäni jonkun kadulla. Tosin ihastus häipyy yleensä yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Harvemmin ihastus kehittyy syvemmäksi, mutta sitten kun näin käy, olen kai aika sitkas.

En ihastu helposti, mutta jos ihastun niin ihastun ihan kamalasti. Niin, että alan puhumaan pehmoisia enkä enää pysty keskittymään töihin.

Ihastun aivan liian helposti. Olen kyllä välillä turhankin aktiivinen tekemään asian eteen siirtoja. Loppupeleissä tulee aina kuitenkin "turpiin"... Se on kova osa olla ikuinen pilvilinnojen rakentaja. Enkä mä opi koskaan.

Ihastun, tietenkin, koska se on niin kutkuttava tunne.
Ihastun helposti ja nopeasti, osa ihastuksista on syvempiäkin, mutta suurin osa unohtuu lähes heti.
Sitten on ihmisiä joita kohtaan ihastukset säilyy pitkäänkin, mutta tarkoituksenani ei ole tehdä asialle mitään, on vain niin kivaa olla ihastunut, huokailla sisäisesti kun näkee toisen jossain, kuvitella ja haaveilla, vaikka hyvin tietää, että mitään ei koskaan tule tapahtumaan, syystä tai toisesta.
Parisuhteessa eläessänikin ihastelin yhtenään, mutta ei se mitään sen vakavampaa tarkoita.

En enää muista mitä on ihastuminen...liian pitkä aika

Mulle tulee joka kevät sellainen sekoaminen. Katse tarttuu huoneen poikki johonkin ihmiseen, jota ennen ei ole huomannutkaan, mutta josta hetkessä tulee maailman kaunein. Ja takaisin. Ja toisinpäin. Pian makaamme sängyssä kaikki päivät, emme mene kouluun, emme töihin, emme syö koska emme tarvitse muuta kuin toisemme, meidän ei tarvitse puhua koska näemme toistemme silmistä ajatukset suoraan, kaikki rakkauskliseet ovat hetken totta eikä tunnu lainkaan kornilta kirjoittaa niitä toisen paljaalle iholle. Seksiä emme edes uskalla harrastaa koska jo kädestäpitäessä hyvä olo paisuu niin valtavaksi että pelkäämme halkeavamme. Viikko-kaksi, ja naps vaan, kuin laittaisi valot pois, se loppuu. Täydellisesti, mitään kaipausta ei jää, ehkä pieni hymyilevä muisto ja lämmin ajatus vain. Mikä pelottavinta, tähän asti nämä psykoosit ovat olleet vielä lyhyestä kestostaan huolimatta täysin molemminpuoleisia

Sitten sellaisia pienempiä, realistisempia, hiljaisia "toi on kivannäköinen yritän asettua joka luennolla sen lähettyville jos se huomaisi että olen olemassa" - katseluita, jotka joskus saattavat johtaa seurustelusuhteeseen joka tulee kuolemaan tylsyyteensä alle vuodessa - eikä estä katselemasta muita "toi on ihan kivannäköinen" -tyyppejä (tietenkään aktiivisesti tilannetta edistämättä ja valmiina peräytymään). Ja sitten päätäsekoittavia tyttöjä, joilta ei koskaan tule saamaan vastarakkautta ja monta vuotta saattaa humalassa käydä itkien nukkumaan ajatellessaan niitä poikaystäviensä vieressä unenlämpöisinä ja sukupuoletonta platonista tunteen paloa, joka ei koskaan pääse toteutumaan koska sille ei tässä yhteiskunnassa ole paikkaa.

FatLeilah kirjoitti:Slamin ihastumis/unohtamiskeskustelusta..

Vaikea kait sitä on sanoin ilmaista, mikä innostaa. Napsahtaa sopivasti naisen kanssa olessa, ja sitten harmittaa pitkän aikaa...

Paremminkin ehkä kiinnostun ihmisestä, kun ihastun... Sama asia kaiketi varmaan, mutta ihastus on naisten sanoja... XD

Ihastun. Helposti. Usein. Toistuvasti.
Olin sitten parisuhteessa eli en.

Ihastumisia on kuitenkin monenlaatuisia. Useimmiten ihastun ihmisiin, koska ne vaan on niin ihastuttavia. Mä nyt ylipäätäänkin tykkään ihmisistä. Jollakin voi olla ihastuttavat silmät, toisella aivan jumalaiset hiukset, kolmannessa sitten jotain muuta ihastuttavaa. Ihmisiä on kiva kattella ja ihastella. Ihan niiku tykkää kattella jotain pieniä koiran/kissanpentuja. Että sitä vaan kattelee ja se riittää.

Mielestäni ihastumisen tarkoitus ei todellakaan ole päästä tutuksi ihastuksensa kohteen kanssa. Eikä ihastuminen ole syy pyrkiä kohteensa kanssa parisuhteeseen. Ihastuminen on suurta transferenssien taistelua (etenkin, jos se toinenkin on vähänkään ihastunut), kutkuttavaa, mutta se siitä.

Ihastumisen kautta tosin saattaa tulla se mielenkiinto ja syy tutustua kohteeseensa, mutta itse ihastumisen tunteen en halua määräävän, tutustunko toiseen vai en. Siihen tarvitaan jotain vielä enemmän. Sähköä!

Ihastuminen ja rakastuminen ovat huomattavan erilaisia tunteita. Rakastuminen tulee hyvin harvoin ihastumisen myötä, mutta jos ja kun se tulee, tuntuu, kuin jalat lähtisivät alta. Näkee vain ja ainoastaan ruusunpunaisia kiekuroita. Tuo on vielä hämmentävämpää, jopa pelottavaa. Etenkin jos ei uskalla antaa tunteelleen tilaa. Rakastuessa, voi noita ihastumisen tunteita kokea samaa henkilöä kohtaan yhä useammin ja useammin. Mikäli tuohon rakastumisen tunteeseen ei vastakaikua löydy, voi olo muuttua hyvin ontoksi, epätoivoiseksi ja surkeaksi. Tämä ei ole varmastikaan kivaa.

Parisuhde ei ole este ihastumiselle. Ei siinäkään vaiheessa jos ja kun ihastumisen kohde ei olekaan se oma rakas kumppani. Tietenkin siinä vaiheessa voi tulla itselleen hyvin hämmentynyt olo. Jopa epävarmuus omista tunteistaan omaa rakastaan kohtaan. Tällaisissa tapauksissa kuitenkaan en tee tälle ihastumisasialleni yhtään mitään. Se menee kuitenkin ohi, kuin syys flunssa (kuten kill kill sanoi) ja tilanne taas normalisoituu. Ei ihastuminen ole paha asia.

*rakastunut*

Ihastuneena olen vakava, varon sanojani ja hymyilen enintään väkinäisesti, koska tunnen oloni epävarmaksi. Jos siis näet minut puheliaana ja iloisena, voit olla melko varma etten ole ihastunut sinuun. Tough luck.

[quote="hermine"][/quote]

Ihastuin.

Hebuli kirjoitti:Ihastuneena olen vakava, varon sanojani ja hymyilen enintään väkinäisesti, koska tunnen oloni epävarmaksi. Jos siis näet minut puheliaana ja iloisena, voit olla melko varma etten ole ihastunut sinuun. Tough luck.

Argumentti evoluutiopsykologiaa vastaan. Miksi meistä tulee puhekyvyttömiä, nyhveröitä urpoja törmätessämme siihen, jota eniten haluamme?

vadim kirjoitti:Argumentti evoluutiopsykologiaa vastaan. Miksi meistä tulee puhekyvyttömiä, nyhveröitä urpoja törmätessämme siihen, jota eniten haluamme?

Eikös tuossa kohtaa Darwinin teoriat "vahvimman selviytymisestä" todistu oikeaksi? Jos törmäät ihastukseesi etkä saa sanaa suustasi, sinua ei silloin ollut tarkoitettu hurmaamaan häntä tjmsp.

vadim kirjoitti:Argumentti evoluutiopsykologiaa vastaan. Miksi meistä tulee puhekyvyttömiä, nyhveröitä urpoja törmätessämme siihen, jota eniten
haluamme?

Linkkiarkistosta pakettivastaus: http://www.staff.ncl.ac.uk/nikolas.lloy ... skout.html

Kasvojen menettäminen on ollut niin kovin lopullista kun yhteisöt ovat olleet pieniä.

aasi kirjoitti:

vadim kirjoitti:Argumentti evoluutiopsykologiaa vastaan. Miksi meistä tulee puhekyvyttömiä, nyhveröitä urpoja törmätessämme siihen, jota eniten
haluamme?

Linkkiarkistosta pakettivastaus: http://www.staff.ncl.ac.uk/nikolas.lloy ... skout.html

Kasvojen menettäminen on ollut niin kovin lopullista kun yhteisöt ovat olleet pieniä.

Muistan lukeneeni tämän joskus. Unohdin sen todennäköisesti siksi, että selitys oli niin kehno.