Milloin lapset ovat tervetulleita vai ovatko ollenkaan?

[SikaMika]

Jos osaavat käyttäytyä, niin voivat tulla vanhempiensa seurassa piipahtamaan.

[Vaola]

Jos osaavat käyttäytyä, niin voivat tulla vanhempiensa seurassa piipahtamaan.

Keitätkö kaffit?

(Ai niin... Paska. Sähän et juo kaffetta)

[mozart]

Ei ole mitään oikeaa hetkeä olemassakaan. Tai jos on, joka hetki on oikea hetki. Eikä lapsia edes noin vain hankita. Lapsia saadaan, jos saadaan.

Totta. Sanavalintani ei ole normaalissa käytössäni sillä itsellänikään ei välttämättä ole lapsien saaminen itsestään selvyys. Tämä siis ajankohtaista.

Ihmiset venyttävät perheen perustamista, koska elävät sitä sitku-elämää. Sitku on opiskelut ohi, sitku on vakituinen työpaikka, sitku on isompi asunto, sitku on farmarivolvo.... Lopulta asetetaan itselle niin paljon vaatimuksia ja edellytyksiä, että ei huomatakaan, kuinka aika on mennyt ohi ja edes sitä kumppania ei ole löytynyt, koska on ajatellut siirtää vakituiset ja vakavat seurustelut siihen asti kun on enemmän vapaa-aikaa kaikenmaailman seurusteluille....

Olen samoilla linjoilla tässäkin. Itse olin jo varhain varma siitä, että perustan perheen mahdollisuuksien mukaan nuorena. En ole tämän päivän mittapuun mukaan vanha vieläkään, mutta omassa pienessä päässäni ikä alkaa "tulla vastaan". En halua olla ensisynnyttäjä vasta kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen. Ja aina puhutaan siitä, onko ihminen valmis saamaan lapsia. Milloin sitä on valmiimpi kuin silloin, kun niitä on tullakseen?! Jos 15-vuotias pärjää yllätysvauvansa kanssa niin miksei 25-vuotias tai jopa 35-vuotiaskin?! Tässä tulee eteen esittämäsi kysymykset, mikä on todella surullista. Myös minun kohdallani

En tiedä, onko kyse tasa-arvosta vai nykyajan ihmisten urakeskeisyydestä ja siitä, että nainen(kin) tahtoo olla muutakin kuin keskinkertaisesti koulutettu kotiäiti tai muu synnytyslaitos. Yhteiskunnan painekin ehkä tuntuu vaativan nykyihmisiltä enemmän. Ainakin enemmän, kuin ennen vanhaan (jolloin mies oli perheen pää, nainen otti vastaan sen, mitä sai, molemmat tyytyivät osaansa ja avioerot olivat suureksi häpeäksi perheelle ja suvulle...).

En voi muuta kuin yhtyä toistamiseen kommenttiisi Ei mitään lisättävää.

[Mida]

Kiitos kiitos.

[Lipa]

Jos saisin kalenterin kanssa keskustella Taivaan isukin kanssa, aikatauluni olisi seuraava: lähtisin vaihtoon kevääksi -07, menisin naimisiin kesällä -08,
maisterin paperit taskuun -09, samana vuonna työkokemusta ja omakotitalon rakentamisen aloittaminen, -10 työkokemusta, omakotitalo ja vauva.
Olisin tuolloin kuiteskin vasta 26-vuotias, se olisi juuri hyvä aika.
Mutta jos tulisin nyt raskaaksi ehkäisystä huolimatta, ottaisin yllätysvauvan iloisena vastaan.

Tuon on muuten ihan mahdollinen aikataulu, ja siihen pyrin tuossa kaikessa muussa,
jos lapsia saisimme silloin kun haluamme, se olisi ihanaa.

Vauvakuumeilua on täälläkin pari kertaa vuodessa, mutta olen päättänyt että aikaisintaan silloin kun olemme naimisissa ja opinnot olisivat loppusuoralla, eli tuossa kahden, kolmen vuoden päästä. Joskus pelkään kovasti että etten saisikaan lapsia, se olisi musertava uutinen. Myös Exactin kertomat unet kuulostavat tutulta; vielä matkalla luennollekin "ikävöi" omaa uni-lastansa.

Puhumme paljon kihlattuni kanssa lapsista ja niiden kasvatuksesta, hän olisi kaikin puolin loistava isä.

Sitä odotellessa..

[slam]

sama se, jos saan jonkun naisen suostumaan. Hiljasta on ollut asian suhteen. Heti, vaan jos nainen haluaa...

[LillyMunster]

Olen elänyt viimeiset kymmenen vuotta vauvakuumeessa, ja olen aina tiennyt haluavani lapsia.
Tällä hetkellä tilanne ei olisi täydellinen, tuskin edes hyvä lapsen saamista ajatellen, mutta jos tulisin raskaaksi niin pitäisin lapsen.
Eli lapset olisivat tervetullaita koska tahansa.

[Camilla]

Mulla ei ole ainakaan tähän mennessä ollut mitään vauvakuumetta. Toissakesänä hoitelin pikkuista vauvaa joka päivä, lapsi oli vähän kuin oma. Silloin kyllä mietin että ehkä sitten joskus

Haluaisin että olisin valmistunut ja ollut ne vaaditut kuukaudet töissä ennen tätä iloista tapahtumaa. Lisäksi haluaisin taloudelliset asiat kuntoon, ehkä isomman asunnon ja kivan miehen.

Toisaalta, jos vauva tähän nykyiseen tilanteeseeni haluaisi, niin mikäpä siinä..

[ninnithequeen]

Tuo meitin vauva täyttää nyt kolme, ja seuraavaa odotetaan tulevaksi. Ei ehkä ihan vielä, mutta joskus kuitenkin.
Itselläni ja veljelläni on 11 vuotta ikäeroa, ja se tuntuu hyvältä ajalta

Kun Geen ja Midan juttuja sätissä lukee, niin kyllä se vauvakuume tulee väkisinkin...

[ninnithequeen]

Mikähän siinä on, että melkein jokainen mies ei halua lapsia - vielä.
Jännä homma. Kertokaa miehet!

[Leilah]

Mikähän siinä on, että melkein jokainen mies ei halua lapsia - vielä.

Miehillä on aikaa. He voivat tulla isiksi myöhemminkin. Meillä naisilla aika on rajallinen. Itsekin tunnen hedelmällisyyteni laskevan koko ajan kuin lehmän häntä. Onneksi on edes se yksi ipana.

[Kreivitar]

Mikä on se oikea hetki hankkia lapsi? Miksi tänä päivänä ihmiset venyttävät perheen perustamista? Pelottaako vastuu? Onko tämä tasa-arvon tuotetta?

Kuka määrää, että lapsia tulee haluta? Se, että tällainen mahdollisuus on olemassa (lähes kaikille, mutta ei kuitenkaan kaikille), ei mielestäni ole mikään itseisarvo, joka tulee toteuttaa elämänsä aikana. Yhtä normaalia kuin haluta lapsia, on olla haluamatta niitä.

[PerttiMakimaa]

Kuka määrää, että lapsia tulee haluta? Se, että tällainen mahdollisuus on olemassa (lähes kaikille, mutta ei kuitenkaan kaikille), ei mielestäni ole mikään itseisarvo, joka tulee toteuttaa elämänsä aikana. Yhtä normaalia kuin haluta lapsia, on olla haluamatta niitä.

Voisitko selvittää tässä sen mitä minä en koskaan ole tajunnut (yritän nyt avartaa näitä kapeakatseisia horisonttejani ihan ystävällisessä hengessä)?

Mistä tämäntyylinen ajattelutapa juontaa juurensa? Onko se tietynlaiset elämänkokemukset (kenties omistani poikkeavat)? Koulutus? Kaveripiiri?

Kysyn tämän ihan siksi, että arvatenkin olen eri mieltä tästä. Ja koska toisen ajattelumaailmaan vaikuttaminen tällä palstalla (tai edes siitä keskusteleminen) ei ole hedelmällistä kiinnostaisi tietää mistähän tämä ajattelutapaero on mahtanut aluperin muodostua. Näkisin sen hedelmälliseksi.

Omasta taustastani voin sen verran valaista, että olen sellaisen ylemmän keskiluokan perheen vesa. Sisaruksia löytyy ja nuorempana luulin vain köyhien asuvan kerrostalossa (poislukien suuret kaupungit).

[Kreivitar]

Pertille:

Minusta on varsin luonnollista, että ihmisellä on elämässään mahdollisuuksia (lapsen saaminen on yksi sellainen). Ihminen tekee valintoja elämänsä ajan. Lapsen saaminen - tai saamatta oleminen - on eräs valinta. En ajattele siis niin, että ihmisen tulee toteuttaa tai käyttää kaikki mahdollisuudet, joita hänen elämänsä tarjoaa/mahdollistaa. Itse asiassa se olisi minusta hieman outoa: miten sitä ehtisi? kaikki ihmiset eivät muutenkaan halua eivätkä ole kiinnostuneita samoistaasioista.

Minkä takia ajattelen näin? En osaa sanoa - minusta se on luonnollista. En koe tarvetta ruotia tässä kaveri- perhe- ehkä koulutustaustaani: kaikkia näitä minulla kuitenkin on. Sen lisäksi, kuten kaikilla ihmisillä, minullakin on persoonallisuus.

Jaan mielelläni ajatuksia aiheesta enemmän. Nyt en tosin ehdi, mutta mahdollisesti palaan asiaan myöhemmin.

(Tai sitten en. Lähden suoraan töistä maaseudulle )

Edit: Miten itse koet lapsen saamisen? Onko se mielestäni enemmänkin velvollisuus kuin mahdollisuus?

[PerttiMakimaa]

Pertille:

Minusta on varsin luonnollista, että ihmisellä on elämässään mahdollisuuksia (lapsen saaminen on yksi sellainen). Ihminen tekee valintoja elämänsä ajan. Lapsen saaminen - tai saamatta oleminen - on eräs valinta. En ajattele siis niin, että ihmisen tulee toteuttaa tai käyttää kaikki mahdollisuudet, joita hänen elämänsä tarjoaa/mahdollistaa. Itse asiassa se olisi minusta hieman outoa: miten sitä ehtisi? kaikki ihmiset eivät muutenkaan halua eivätkä ole kiinnostuneita samoistaasioista.

Minkä takia ajattelen näin? En osaa sanoa - minusta se on luonnollista. En koe tarvetta ruotia tässä kaveri- perhe- ehkä koulutustaustaani: kaikkia näitä minulla kuitenkin on. Sen lisäksi, kuten kaikilla ihmisillä, minullakin on persoonallisuus.

Jaan mielelläni ajatuksia aiheesta enemmän. Nyt en tosin ehdi, mutta mahdollisesti palaan asiaan myöhemmin.

(Tai sitten en. Lähden suoraan töistä maaseudulle )

Edit: Miten itse koet lapsen saamisen? Onko se mielestäni enemmänkin velvollisuus kuin mahdollisuus?

Joo, ei ollut tarkoitus udella liikoja. Tai syyllistää. Kiinnostaa vaan tämän ajattelutavan lisääntyminen. Liekö todellakin lisääntynyt koulutus vai peräti lisääntyneet vaatimukset ihmisille (naisille työelämässä, miehille perhe-elämässä) ainakin osasyynä tällaiseen?

Ei kai lapsille tai niitten saamiselle voi asettaa liikoja odotuksia. Rasittavia rääkyjiä pahimmillaan. Mutta kun lapsi tajuaa jotain uutta tai vilpittömästi halaa sinua tuntuu se aika hyvältä. Ehkä tosiaan lapsen hankkimisessa on jotain erittäin itsekästä. Halu jatkaa geenejään tulevaisuuteen.

Mutta on pienistä ihmisistä silti työläisyydestään huolimatta niin paljon iloakin, että en osaa ajatella jättäväni niitä tekemättä. Siis jos sellainen ilo minulle suodaan, että kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa.

P.S. maaseutu rulettaa..

[RolloTomasi]

Mikähän siinä on, että melkein jokainen mies ei halua lapsia - vielä.
Jännä homma. Kertokaa miehet!

1. ihmiskuvani
2. kasitykseni luonnosta, ihmisen suhteesta siihen, seka siihen liittyen huoli planeettamme terveydellisesta tilasta
3. miten naen elaman

[pajazzo]

Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en halua lapsia koskaan, kenenkään kanssa. Olen ollut tällä mielellä siitä asti kun aloin ajatella lasten hankkimista eli aika vakaa mielipide kun on kestänyt yli 15 vuotta.

Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa mieltäni (naisella on oikeus muuttaa mieltään). En tiedä tulenko aina olemaan tätä mieltä. Voi olla että tulen hulluksi ja alan 5 vuoden päästä haluamaan lasta. Siksi en ole mennyt tekemään mitään peruuttamatonta.

Tällä hetkellä ajatellen, minulle ei ole koskaan oikeaa aikaa hankkia lasta.

Komppaan tätä! Kuulosti ihan omalta kirjoitukselta.

[Pirjo]

Olin kolme vuotta kokopäiväisenä lapsenvahtina. Mutta kuitenkin vain vahtina, niin että illat ja vklt olivat omiani. Jos nykyään näen painajaisia, näen painajaisia tästä ajasta: olen lukittuna, sidottuna siihen paikkaan, niihin kiljuviin lapsiin jotka tulevat uniinkin. En pääse pois, happi loppuu, lapset huutaa, pakko olla siellä paskaisissa vaatteissa väsyneenä. Silloinen tilanne oli monimutkainen joten en voinut vain lähteä vaikka lapset eivät olleetkaan mun. Tiedän että omien lapsien kanssa tilanne olisi sama: ei voi lähteä ja vain jättää lapsia vaikka kuinka ahistaisi, tosin siitä syystä että kun ne olisivat omia.

Eli en halua lapsia. Tarvitsen 10 vuotta aikaa unohtaa miltä tuntui olla sylkikuppi ja taloon sidottu orja EDES 9h/pvä. (ei siis 24/7 jota se olisi omien lapsien kanssa.

[mozart]

Liekö todellakin lisääntynyt koulutus vai peräti lisääntyneet vaatimukset ihmisille (naisille työelämässä, miehille perhe-elämässä) ainakin osasyynä tällaiseen?

Minä epäilen, että velvollisuuksien väheneminen/muuttuminen on syy tähän. Enää ei ole samaa kaavaa elää elämää. Enää ei ole selkeästä linjaa roolijaon osalta vaan jokainen voi yksilönä elää elämänsä ihan miten lystää. Enää ei tarvitse toimia kenties vasten tahtoaan vaan voi kuunnella itseään...