Enpä usko että kysyin "Kukas vittu sinä olet?". Tuo ei kerta kaikkiaan ole minun tapani kysyä.MrM kirjoitti:Jos sinä tapaat kahdesti saman romanikerjäläisen, joka pöllii sinulta molemmilla kerroilla lompakon, tekisitkö kolmatta kertaa varten kenties jo jonkinnäköisiä oletuksia asian suhteen, että lompakkosi saattaisi olla vaarassa?Homeboy65 kirjoitti:Eli teet yleistyksiä kahden tapaamisen perusteella.![]()
No en minä sitä kovin kohteliaana puhutteluna ottanut, että tulit keskeyttämään toisen ihmisen kanssa käymäni keskustelun kysyen että "Kukas vittu sinä olet?" Siinä olet kyllä ihan oikeassa, että esittäydyin kohteliaasti ja korrektisti. Jonka jälkeen meni noin puoli tuntia, ja tulit sitten kysymään minulta saman asian uudelleen. Enkä vieläkään ollut muuttunut SikaMikaksi.Ja ainakin osittain kirjoitat paskaa. Se nyt ensiksi on täyttä höpöhöpöä, että "puhuttelet kanssaihmisiä epäkohteliaasti". Väitän olevani eksplisiittisesti sellainen henkilö joka pyrkii aina olemaan kohtelias ja ottamaan kanssaihmisten tunteet huomioon. Tähän on toisaalta aivan "itsekkäät" syyt: Niin metsä vastaa jne.
Tapasin sinut. Meillä oli - molemmin puolin - aivan kohtelias ja korrekti, tosin lyhyt sananvaihto. Tervehdit ja minä kysyin oletko SikaMika. Sinä kerroit olevasi Manala. Siinä se. En ymmärrä mitä helvetin "epäkohteliasta" minun puheissani muka oli.

Olen ollut kai 14-15:ssa City/Kitlnä-miitissä vuosina 2004-2008. Jos "Vaisujen vakkarien" peli-illat lasketaan mukaan, noita tapaamisia on vieläkin enemmän. HB:n ja SA:n tapaamiset eivät ole tässä mukana. Kun omaa käytöstäni näissä tapaamisissa muistelen en paljon löydä siitä moittimista. No, joskus on kai tullut otettua vähän liikaa enkä silloin ole ollut aivan superkorrekti.

Sekin pitäisi tajuta että jos perkele jossain ravintolan pöydässä vähän "pilkin" niin VAIN minä olen vaarassa joutua poistetuksi ko. raflasta, ei kukaan muu. Kyllä ketä tahansa kyyppari tajuaa, että jokaikisen asiakkaan juoma alkoholimäärä, alkoholin sietokyky ja yleinen vireystila vaihtelee. Eli jos jossakin pöydässä/seurueessa joku on ottanut vähän liikaa, se ei tarkoita sitä että kaikki ko. possen jäsenet olisivat ottaneet liikaa. Tämä on niin yksinkertaista logiikkaa, että se vastaa 3-4 vuotiaan lapsen käsityskykyä.