ÄLYKÄMPPÄ
Enpä tiedä.
Tahdonko tosiaan vanhustuessani Kämppäni, Seinäni, isolla K, S:lla hoiturikseni.
Uskoisinko ainokaisen henkikultani Kämppäni käsiin ?
Sekö minut, vanhan kompuran, nyt huoltaisi, päivittäisistä askareistani huolen kantaisi.
Enpä tosiaan tiedä.
Oletan vanhuuspäivieni, aikani kuluvan suunnilleen tähän tapaan sekä malliin.
Aamuisin, - yleensä-, olen herännyt.
Niin nytkin, herään melko kova-ääniseen ilmoitukseen Hyvästä Huomenesta sekä kahville kutsuun.
Enpä muista millään ilveellä, kenet olisin mukanani eilisestä Pokeri-illasta Lähikipppolasta mukanani rahdannut. En muista, joku tuttuhan se kuitenkin on. Ainakin niin kovasti toivon, ettei vaan olisi se Janatuisen Hulttio-Aikamiespoika. Sieltä Turpeisen Baarista. Se Pena.
Olisiko onnekseni kuitenkin Naapuritalon Vaarirepsu, joka sohvalleni uinahtanut olisi. Ei enää ties kuinka monennen tuopin jälkeen jaksanut omaan Kämppäänsä kömpiä.
Hetkessä muisti palaa, kahviautomaattihan se, ajastin.
Kuppiin se ei minulle kahvia kuitenkaan kaada, eikä tarjoile sänkyyn, joten on itseni keittokomerooni jotenkin keploteltava kipeine jalkoineni. Muistuttelen, ettei olleet eilen ollenkaan kipeät, tuli tanssahdeltuakin levyautomaatin tahdissa muutama kerta. No, juon kahvin, suunittelen meneväni vielä hetkeksi pötkölleni, en kuitenkaan sänkyyn saakka ehdi,
kajahtaa ilmoille monen desibelin voimalla Ääni:
"Muista keitin, sammuta liesi."
Säikähdän megafonia pahanpäiväisesti, olen nokalleni, polvilleni tuuskahtaa. Kämppähän se muistuttaa vakiaskareista. Sänkyyn vielä kömmin, en ehdi kauan torkkua, taas uusi komennus kuin alokkaalle armeijassa.
"On lauantai viides syyskuuta vuonna yksitoista kello kahdeksan. Sää. Asteet plus kaksi. Pilvinen. Ota Lääkkeet. Kasetissa."
Siis otan lääkkeet kasetista lipaston päältä.
Päätän suihkuun könytä. Suihkukoppi erillään WC:stä, joten pissahädän yllättäessä suihkussa, joudun vettä valuvana kiireellä eteisen läpi rynnimään. Jollen sitten pottaa suihkukopissani säilytettele tai lattiakaivoa WC:nä tilapäisesti käytä. Hankalaa, olen nykyisin kovin kankeakroppainen. Suihku kailottaa vähän väliä kuuluvasti,
" Varo, lattia liukas, sammuta minut. Harjaa hampaat."
Selviän Suihkun komentelusta Kämpän oleilutilaan.
Vähän päästä karjahtelee Ääni. Ämyri, muistuu sota-ajoilta mieleen. Milloin muistutellaan avaimista, lääkkeistä jne, jne, -loppumattomiin. Minun ruokkimisestani huolehtii Ruoka-Matti. Täysautomaatti, pakastimen, jääkaapin sekä mikrouunin yhdistelmä. Itse en tee yhtään mitään. Lämmittää senpäivän ateriani, jonka kalorit on ravitsemusterapeutti sadasosan tarkkudella laskenut.
Kuuluu taas käsky:
"Syömään ole hyvä. Lääkkeet."
Toimintojani seuraa katonrajassa, WC:ssä, suihkussa valvontakamera. Joka paikassa.
Js aion ulos, kuuluu komento :
"Avaimet" tai "Sataa", vaihtoehtoisesti "Liian myöhä, ei ulos."
Päivä kuluu kulloistakin kova-äänistä komentoa noudattaen. TV aukeaa säätimestä, radio, ovi, valot samoin.
Yksin, kerrassaan yksin olen, ketään ei näy eikä kuulu mailla eikä halmeilla viikkokausiin. Ihmishoitaja poikkeaa vain lääkkeeni tuomassa, verenpaineeni mittaamassa. Sekä Ruoka-Matin täyttäjä. Pikapikamies.
Nukkumaanmenoajankin ilmoittaa automaattinen, kaikuva ääni. Kaikuva ja kova siksi, luullaan vanhusten automaattisesta olevan huonokuuloisia. Minä en ole, vaan Ääni on kuulemma vakioasennettu.
On minulla kuulosuojaimetkin jossain.Nyt vaan en muista, missä. Ihmisseuraa , ei vain ämyrin, halutessani menen maaten lattialle, joku tulee kohtappian. Tätä ei voi yöaikaan harrastaa, tulee nimittäin PiiPaa-Auto, herää koko asujamisto.
Maisemat on minulla rauhaisat, synkeä kuusikko joka ikkunassa. En niin rauhaisaa yksin ollessani muutenkin, haluaisi, mutta kuulemma sopii vanhuksille hyvin tämä elinolo. Tilastot osoittavat niin.
Parveketta ei ole. Voisin, kuulemma, sieltä pilleripöhnässäni pompppailla.
Tutkittu, oikein akateeminen tutkimus. Asumismuoto.
Sopii niin tai sitten ei, voidaan olla sopivuuudesta eri mieltä.
Ja pahasti.
Arvostelut luettuani totesin ettei minulla ole tänne , teidän Einsteinien joukkoon mitään asiaa.
