Nuorisoliikunnasta ja muusta pahasta taivaan kannen alla

[McJanne]

Tämä on aika hyvä keskustelun herättäjä, katsotaanpa mitä Kitisevä raati asiaan löytää:

Lähtötiedoksi viitteet Taekwondoliiton kirjoitelmaan:
http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x103997=494545

Facebook-siteerauksia:

Kyllä tätä keskustelua olisi tullut käydä jo aikaa sitten IMHO. Kilpailutoiminnasta kiinnostuneiden suosiminen perusharrastajien kustannuksella on pahinta myrkkyä, mitä seurojen nuorisotoiminnalle on mahdollista tehdä.

Kysymys on siis siitä, halutaanko KAIKISTA 15+ vuotiaista lajia jatkavista kilpailijoita vai KAIKKI 15+ harrastajat jatkamaan lajin parissa.

Molemmilla esimerkkini ryhmille tulisi järjestää mielestäni täysin tasapuoliset mahdollisuudet harrastaa, muu on hyvänkin junioritoiminnan hukkaan heittämistä!

Johan sen sanoo "raamattukin" että hyvä ohjaaja kohtelee kaikkia oppilaitaan tasapuolisesti.

juuri näin kaikki ei ole kilpailijoita ja heidätkin pitää ottaa huomioon, pääasia että pysyvät liikuntaharrastuksessa mukana, kuka tietä mitä niistä vähän vanhempana tulee!!kipinä kilpailemiseen voi syttyä myöhemminkin, tai sitten ns. perusharrastajista voi jonain päivänä tulla hyviä ohjaajia!!

Mitä mieltä raati on? Uhrataanko nuorisotoiminta/lajin(lajien) tulevaisuus "kvartaalitaloudellisella" ajattelulla ja kilpailuorientoituneisuudella?

Eikö lapset saakaan olla enää lapsia, miten tämä yleismaallinen ilmiö on päässyt pesiytymään "rehellisyydestä" tunnettuun kamppailulajikenttään?

Itse olen koettanut tätä totetuttaa ihan esimerkin ja innostamisen kautta ja periaatteessa olen huomannut, että ikäryhmiä 5-15v on loppupelissä helppo kannustaa kokeilemaan sitä kilpailua, mutta herkässä iässä pakon eteen laittaminen teetättää vuosia kestävää vastarintaa ja huonolla tuurilla tappaa koko harrastusinnon.

Toinen aspekti on sitten tuon kilpailemisen kokeiluttaminen liian vaativissa olosuhteissa, voin helposti kuvitella esimerkiksi oman lajini kusevan omille nilkoilleen lähettämällä junnuja ensimmäisiin otteluihin Baltcuppiin Tallinnaan, joka tunnetaan perinteisesti sellaisena kisana, jossa lyödään kun vierasta sikaa verrattuina esimerkiksi muihin kansainvälisiin kilpailuihin saati kotimaisiin.

Olen vakaasti sitä mieltä, että esimerkiksi kontaktin ottoon pitää totuttautua pikkuhiljaa ja hyvässä hengessä, säilyttäen ilon silmässä. Tällöin totisempikin paikka ei ole niin suuri mörkö, toisin kuin orvolla pirulla vieraassa helvetissä; ei tiiä ketä löisi eikä edes miksi tai miten.

[sivustahuutaja]

Eikös kaikki järjestäytyneempi lasten harrastustoiminta ole jo pilattu? Jos tanssit balettia, / soitat viulua / pelaat lätkää niin ainoa mikä ohjaajia kiinnostaa, on se kuka pääsee 'jatkoon'. Niin kuin nyt kenenkään kannattaisi lähteä aikuisena kituuttamaan kaupunginorkesterin viulistina tai kakkosdivarin veskarina.

Ainoat 'riskittömät' harrastukset tässä mielessä taitavat olla vaikka partio tai 4H. Noiden 'lajien' ei oleteta synyttävän ammattilaisia. Tai ehkä 4H:n tehtävä on luoda kepulipoliitikkoja.

Omia lapsiani en tule laittamaan mihinkään kilpailua edes etäisesti muistuttavaan harrastukseen. En yksinkeraisesti ota sitä riskiä, että joku puuhastelusta innostunut aikuinen yrittää aivopestä lapseni kuvittelamaan jonkun hiton puuhastelun olevan erityisen tärkeää.

[masa]

Omia lapsiani en tule laittamaan mihinkään kilpailua edes etäisesti muistuttavaan harrastukseen.

Joo, yhteiskunta kyllä elättää sitten myöhemmin!

[sivustahuutaja]

Omia lapsiani en tule laittamaan mihinkään kilpailua edes etäisesti muistuttavaan harrastukseen.

Joo, yhteiskunta kyllä elättää sitten myöhemmin!

Täh? Väittäisin, että kilpailuharrastajien tulotaso jää muita alhaisemmaksi kun taustamuuttujat on vakioitu. Aikuisten maailmassa tulotason ratkaisee koulutus, ei lätkän pelaaminen.

[McJanne]

Omia lapsiani en tule laittamaan mihinkään kilpailua edes etäisesti muistuttavaan harrastukseen. En yksinkeraisesti ota sitä riskiä, että joku puuhastelusta innostunut aikuinen yrittää aivopestä lapseni kuvittelamaan jonkun hiton puuhastelun olevan erityisen tärkeää.

Mie vähän tästä kurmootan. Pahimpia persereikiä pakottamisessa urheiluun ovat perinteisesti juuri vanhemmat.

Minä itse olen siis vakaasti sillä kannalla, että lapsi- ja nuoristyössä tulee korostaa sitä vapaaehtoisuutta ja luottaa siihen, että hyvä pohjatyö kyllä nostaa niitä huipulle ja urheilulle alttiimpia lahjakkuuksia esiin.

Nykyajan trendi todellakin vaikuttaisi olevan tuo, että vain huippulupauksia treenataan ja paskat muista; se itseasiassa tutkimuksen perusteella saa molemmat ryhmät lopettamaan muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamataa.

Kenties tämä on sukua nykymenolle, luotetaan siihen että joku huolehtii siitä ikäryhmän hyvinvointikoulutuksesta, koulu, kerhot, harrastukset, armeija. No tässä uutinen; ei huolehdi.

[masa]

Täh? Väittäisin, että kilpailuharrastajien tulotaso jää muita alhaisemmaksi kun taustamuuttujat on vakioitu. Aikuisten maailmassa tulotason ratkaisee koulutus, ei lätkän pelaaminen.

Sitä vaan että koko elämä on kilpailua katsoi asian miten tahansa.

Itse suunnittelen raahaavani jannun heti kamppailulajien pariin kun onnistuu.

[sivustahuutaja]

Omia lapsiani en tule laittamaan mihinkään kilpailua edes etäisesti muistuttavaan harrastukseen. En yksinkeraisesti ota sitä riskiä, että joku puuhastelusta innostunut aikuinen yrittää aivopestä lapseni kuvittelamaan jonkun hiton puuhastelun olevan erityisen tärkeää.

Mie vähän tästä kurmootan. Pahimpia persereikiä pakottamisessa urheiluun ovat perinteisesti juuri vanhemmat.

Katsos kun en ole persereikä, joten meikäläisen lapsien aivopesussa tarkkailen opettajia ja muita ulkopuolisia auktoriteetteja.

Meikäläisen lapsista tulee markkina- ja teknouskovaisia hyviä kokoomuslaisia.

[sivustahuutaja]

Sitä vaan että koko elämä on kilpailua katsoi asian miten tahansa.

Eikö tuon takia kannattaisi keskittyä niihin lajeihin, joilla on jotain merkitystä elämän kannalta: koulutus, ihmisuhteet, työ? Joku vitun keihäänheitto ei oikein kanna tuonne eläkeikään asti. Ja ei, keihäänheitosta ei ole mitään iloa lääkikseen pyrittäessä.

[masa]

Eikö tuon takia kannattaisi keskittyä niihin lajeihin, joilla on jotain merkitystä elämän kannalta: koulutus, ihmisuhteet, työ? Joku vitun keihäänheitto ei oikein kanna tuonne eläkeikään asti. Ja ei, keihäänheitosta ei ole mitään iloa lääkikseen pyrittäessä.

Enhän minä mistää urheilijan ammatista ole puhunut halaistua sanaa.

Minä näkisin mieluusti jälkikasvuni urheilun parissa, koska niissä luodaan myös elinikäisiä ihmissuhteita. Urheilu on se harrastus jolla luodaan hyvä fyysinen ja psyykkinen runko sille koulutukselle ja ihmissuhteille.


Eli sinun tyylilläsi vastattuna: joku vitun pelkkä oppikirjojen tankkaaminen ei tee mukuloista kuin koulukiusattuja läskipalleroita joilla ei ole ihmissuhteita lainkaan.

Sitä paitsi, mä katselen mieluummin keihäänheittäjän näköistä lekuria kuin Kim Dotcomin näköistä.

[sivustahuutaja]

Eikö tuon takia kannattaisi keskittyä niihin lajeihin, joilla on jotain merkitystä elämän kannalta: koulutus, ihmisuhteet, työ? Joku vitun keihäänheitto ei oikein kanna tuonne eläkeikään asti. Ja ei, keihäänheitosta ei ole mitään iloa lääkikseen pyrittäessä.

Enhän minä mistää urheilijan ammatista ole puhunut halaistua sanaa.

Eikös tämän ketjun aiheella ole juuri harrastustoiminnan polarisoituminen? Eli maailma, jossa ei ole sijaa vain huvin vuoksi harrastavalle lääkikseen pyrkijälle?

Ei vapaa-ajan harrastuksissa ole mitään vikaa, mutta kilpaharrastukset ovat menneet varsin sairaaksi touhuksi. Enkä nyt edes tarkoita urheilua, vaan ihan vaikka viulunsoittoa.

[masa]

Eikös tämän ketjun aiheella ole juuri harrastustoiminnan polarisoituminen? Eli maailma, jossa ei ole sijaa vain huvin vuoksi harrastavalle lääkikseen pyrkijälle?

Ach so. Minä tartuin vain tuohon:

Omia lapsiani en tule laittamaan mihinkään kilpailua edes etäisesti muistuttavaan harrastukseen.

My bad



Jatkakaa!

[McJanne]

Ei vapaa-ajan harrastuksissa ole mitään vikaa, mutta kilpaharrastukset ovat menneet varsin sairaaksi touhuksi. Enkä nyt edes tarkoita urheilua, vaan ihan vaikka viulunsoittoa.

Kyllä mie vielä vähän tästäkin rankutan, ei se kilpailu mikään saatanan keksintö ole, se on monessa hommassa aika oleellinen osa lajia, potkupallossa ja Taekwon-do:ssa on toki hienoinen painotusero, noin periaatteessa.

Kyllä kilpailemiseen pitää kannustaa ja antaa mahdollisuuksia, ei pakottaa ja estää.

Mutta se läski poika, joka normaalisti tuo vettä muille... Kyllä hänelläkin pitää olla mahdollisuudet pelailla ja palloilla ja nauttia siitä että voi.

Lapset sais olla lapsia, eikä vanhempien ja valmentajien sätkynukkeja ja/tai korvike-elämän eläjiä.

[Manaaja]

Jospa niiltä lapsilta kysyis mistä ne itse tykkää ja ovat kiinnostuneita sen sijaan että niitä vaan laittelee johonkin juttuihin mistä itse tykkää tai ajattelee olevan hyötyä?

[masa]

Jospa niiltä lapsilta kysyis mistä ne itse tykkää ja ovat kiinnostuneita sen sijaan että niitä vaan laittelee johonkin juttuihin mistä itse tykkää tai ajattelee olevan hyötyä?

Ja mistäs ne lapset tietää tykkäämisensä kohteet jos ei niille esittele mitään lajeja?

[McJanne]

Jospa niiltä lapsilta kysyis mistä ne itse tykkää ja ovat kiinnostuneita sen sijaan että niitä vaan laittelee johonkin juttuihin mistä itse tykkää tai ajattelee olevan hyötyä?

Ja mistäs ne lapset tietää tykkäämisensä kohteet jos ei niille esittele mitään lajeja?

Ja jollekin viisvuotiaalle voi olla ihan paskan hailee mitä reenaa, kunhan on mukavaa ja kavereita.

[sivustahuutaja]

Eikös tämän ketjun aiheella ole juuri harrastustoiminnan polarisoituminen? Eli maailma, jossa ei ole sijaa vain huvin vuoksi harrastavalle lääkikseen pyrkijälle?

Ach so. Minä tartuin vain tuohon:

Omia lapsiani en tule laittamaan mihinkään kilpailua edes etäisesti muistuttavaan harrastukseen.

My bad

Kyse on siis siitä, että laiskana paskana en jaksa olla vahtimassa mitä kukkua se koutsi oikein lapsille syöttää. Tuosta syystä en aktiivisesti työnnä lapsiani kilpaurheiluun ja jos sitä kinuavat, niin katson aika tarkkaan mimmoiseen poppooseen pistän muksut mukaan. En myöskään ole innostunut polttamaan omaa vapaa-aikaani kentän laidalla seisoskeluun.

On muuten mielestäni aika erikoista, että hyvin harva aikuinen harrastaa mitään kilpailumielessä, mutta lapsien kohdalla tuota pidetään normaalina. Aikuinen voi esim. käydä puntilla, spinningissä, purjehtimassa, maastopyöräilemässä, uimassa, jne. melkein mitä vaan ilman suurempaa kilpailua. Lapsille moista ei jostain kumman syystä sallita?

[masa]

En myöskään ole innostunut polttamaan omaa vapaa-aikaani kentän laidalla seisoskeluun.

Ja minä muistan yhä katkerana, miten faijaani ei kiinnostanut puulaakilätkäni ikinä. Siinä missä ala-asteikäisten kavereideni faijat olivat lähes aina kotimatseissa mukana tai ajoivat junnuja pelaamaan naapuripaikkakunnille, minun faijani nautti vaan omista harrastuksistaan. Yhden ainoan kerran se kävi matsissa kun sitä oikein pyytämällä pyysin ja siitäkin se vaan tokaisi: "ethän sä tehny siellä yhtään mitään."

On muuten mielestäni aika erikoista, että hyvin harva aikuinen harrastaa mitään kilpailumielessä, mutta lapsien kohdalla tuota pidetään normaalina.

Nyt en taas tiedä puhutko yleisesti vai kilpailu-kilpailumielessä.

Mut minusta taasen kaikki aikuiset kilpailee. Elco tenniksessä, minä puntilla kaveria vastaan, Manaaja autolla kilpakumppaneita vastaan, Janne taekwondossa, Pyrtsi ja Nekru sählyssä, ja joku muu jotain muuta.

Olen kakarana paininut ja pelannut lätkää. Kilpailuahan se homma niissäkin on vaikkei mestariksi tähtääkään.

[McJanne]

On muuten mielestäni aika erikoista, että hyvin harva aikuinen harrastaa mitään kilpailumielessä, mutta lapsien kohdalla tuota pidetään normaalina. Aikuinen voi esim. käydä puntilla, spinningissä, purjehtimassa, maastopyöräilemässä, uimassa, jne. melkein mitä vaan ilman suurempaa kilpailua. Lapsille moista ei jostain kumman syystä sallita?

Oon miettinyt ihan samaa, liekö tämä sellainen tuputtamiseen altistava tekijä?

Siis että katsotaan, että omalta kohdalta "juna meni jo" niin työstetään lapsia väkisin niihin saavutuksiin, mihin itse kokee olevansa kykenemätön enää.

Vai onko se vaan niin, että uratietoisen yhdyskunnan karmein perintö on se, että keinotekoisesti luodaan jo lapsesta lähtien teoreettinen potentiaali, jonka saavuttamisen tavoittelemattomuus on jollain tapaa kollektiivisen huonouden merkki?

[sivustahuutaja]

En myöskään ole innostunut polttamaan omaa vapaa-aikaani kentän laidalla seisoskeluun.

Ja minä muistan yhä katkerana, miten faijaani ei kiinnostanut puulaakilätkäni ikinä.

Juuri tuosta syystä en halua lastani sinne kentälle ja itseäni kentän laidalle. Ei minua kiinnosta katsella tuntitolkulla toisen tekemisiä. Jos lapsen kanssa tehdään jotain, niin sitten tehdään pääsääntöisesti jotain yhdessä. Mielestäni se on ylipäätään aika heikko roolimalli, että isä katsoo kun toiset pelaa.

Onneksi tämä kilpailu-urheilu nykyään vaatii niin aktiivista otetta vanhemmilta, että lapseni eivät vahingossa päädy sinne lätkäseuraan. Voimme siis ihan kaikessa rauhassa napata lasten kaverit mukaan ja käydä paloheinässä laskemassa mäkeä ja juomassa kaakaota. Seuraavana viikonloppuna sitten dumpataan kakarat muiden vanhemmille ja jäädään vaimon kanssa nussimaan.

[McJanne]

Nyt en taas tiedä puhutko yleisesti vai kilpailu-kilpailumielessä.

Mut minusta taasen kaikki aikuiset kilpailee. Elco tenniksessä, minä puntilla kaveria vastaan, Manaaja autolla kilpakumppaneita vastaan, Janne taekwondossa, Pyrtsi ja Nekru sählyssä, ja joku muu jotain muuta.

Olen kakarana paininut ja pelannut lätkää. Kilpailuahan se homma niissäkin on vaikkei mestariksi tähtääkään.

Janne kilpailee Taekwon-do:ssa, koska se on mielyttävä osa lajia, ei sen tähden että se olisi pakollista.

Mutta lausumasi perusteella on niin, että aikuisten kilpailu itseään vastaan "pienimuotoisesti" on jollain tapaa vertailukelpoinen lasten usuttamiseen tavoitteelliseen urheiluun samoissa lajeissa?

[sivustahuutaja]

Mut minusta taasen kaikki aikuiset kilpailee. Elco tenniksessä, minä puntilla kaveria vastaan, Manaaja autolla kilpakumppaneita vastaan, Janne taekwondossa, Pyrtsi ja Nekru sählyssä, ja joku muu jotain muuta.

Eikös noi nyt ole aika leikkimielistä kilpailua ilman mitään tavoitetta nousta seuraavalle tasolle? Mielestäni juuri tuo tasolta toiselle nouseminen määrittää sen lapsille haitallisen kilpailun.

[masa]

Juuri tuosta syystä en halua lastani sinne kentälle ja itseäni kentän laidalle. Ei minua kiinnosta katsella tuntitolkulla toisen tekemisiä. Jos lapsen kanssa tehdään jotain, niin sitten tehdään pääsääntöisesti jotain yhdessä. Mielestäni se on ylipäätään aika heikko roolimalli, että isä katsoo kun toiset pelaa.

No minun tieni vei kaukaloon ala-asteiden välisistä lätkämatseista. En tiedä pelataanko noita enää nykyään, mutta silloin niitä pelattiin 4-5 ala-asteen välillä. Myöhemmin sitten perustettiin höntsäliiga joidenkin toimesta ja sinnehän se omakin tieni vei kavereiden perässä. Ei sellaista iltaa ollutkaan etten olisi roikkunut lätkäkaukaloilla valomerkkiin saakka aina talvisin.
Kyllähän faijani yritti minua silloin viedä omien harrastutensa pariin mutta enemmän minua kiinnostivat kaverit ja niiden kanssa pelailu.

Minusta taasen lapsensa harrastusta tukeva vanhempi on hyvä roolimalli, kunhan jättää pois sen, että vanhempi odottaisi pojastaa uutta Selännettä ja huutaa veren maku suussa kaukalon laidalla että: "TAPA SE!"

Voimme siis ihan kaikessa rauhassa napata lasten kaverit mukaan ja käydä paloheinässä laskemassa mäkeä ja juomassa kaakaota. Seuraavana viikonloppuna sitten dumpataan kakarat muiden vanhemmille ja jäädään vaimon kanssa nussimaan..

Uskoisin että minua ei 50 vuotiaan enää kiinnosta laskea pulkkamäkeä. Eikä kyllä varmaan nussiakaan.

Eikös noi nyt ole aika leikkimielistä kilpailua ilman mitään tavoitetta nousta seuraavalle tasolle? .

Kuten totesin, en ollut ihan varma puhutko höntsästä vai veren mausta suussa.

[masa]

Mutta lausumasi perusteella on niin, että aikuisten kilpailu itseään vastaan "pienimuotoisesti" on jollain tapaa vertailukelpoinen lasten usuttamiseen tavoitteelliseen urheiluun samoissa lajeissa?

Ei.

[Ylermi Ylihankala]

Jos nyt puhutaan lapsen tai nuoren kilpailemisesta, niin sehän on suurelle osalle ihmisistä juuri se polttoaine ja hyvän olon lähde - koko homman juju, se kilpailu. Voi sitä kutkuttavaa odotusta ja sitä yhdessä tai yksin tekemisen riemua, kun sitten pääsee kilpailemaan. En ole koskaan ymmärtänyt kilpailuvietittömiä ihmisiä. Toki olen niihin törmännyt, mutta he antavat itsestään tylsän ja flegmaattisen kuvan.

Ja aion ohjata tyttäriäni joukkuelajien pariin. Sieltä saa luontevasti ja helposti kavereita ja sosiaallistuu.

[sivustahuutaja]

No minun tieni vei kaukaloon ala-asteiden välisistä lätkämatseista. En tiedä pelataanko noita enää nykyään, mutta silloin niitä pelattiin 4-5 ala-asteen välillä. Myöhemmin sitten perustettiin höntsäliiga joidenkin toimesta ja sinnehän se omakin tieni vei kavereiden perässä. Ei sellaista iltaa ollutkaan etten olisi roikkunut lätkäkaukaloilla valomerkkiin saakka aina talvisin.

Kyllähän faijani yritti minua silloin viedä omien harrastutensa pariin mutta enemmän minua kiinnostivat kaverit ja niiden kanssa pelailu.

En nyt ihan hahmota mistä puhut? Sinä menit omaehtoisesti koulun kautta kovempitasoisille jäille kavereiden perässä ja faijasi touhusi omiaan. Ainoa puute oli, että faija ei tukenut tarpeeksi? Tuosta on aika pitkä matka siihen, että työntää mistään mitään tietämättömän lapsensa sinne parhaimpaan saatavilla olevaan seuraan.

Jos lapseni päätyy kisaamaan kovemmin kuin toivoisin, niin kisatkoon sitten ja tuen luonnollisesti tuota yhtä paljon kuin muutakin lapsen toimintaa yleisesti. Prioriteetit tietenkin pitää säilyttää, eli koulunkäynti on treenejä tärkeämpää sanoi koutsi mitä tahansa.