Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Olisin kernaasti vielä jatkanut harkkojen vääntämistä, mutku pitää kai nuq välissä että herää taas kouluun puolen päivän tietämissä. Taas kerran: ihminen on ihan turha ja tehoton otus, se syö, nukkuu ja paskoo puolet elämästään ja loput ajasta syö, nukkuu tai paskoo tai ajattelee tekevänsä jotain noista. Kaikki mahdolliset muut toiminnot lasketaan joksikin noista. Hyvää yötä.
Unohdin eilen ensimmäistä kertaa tytön vakkari unilelut päiväkotiin. Edesauttavaa oli aadeehoodeekohtaus häntä hakiessani. Katastrofin ainekset oli kasassa. Kotiin päästyäni päätin saman tien kertoa unohduksen tytölle, jottei nukkumaan mentäessä asia olisi liian iso käsiteltäväksi. Toimi. Vain puolen tunnin lohduttomat itkut ennen nukahdusta.
Taas on hankittu univelat, jotka pääsen tuhoamaan huomenna. Muutenkin mukavaa, kun ei ole liikaa agendaa parille vapaapäivälle. Uimahallissa ajattelin huomenna tytön kanssa käydä.
Menee hermot näiden Mikkisoftan "laatutuotteiden kanssa". Edes yksinkertainen selainpäivitys ei mulahda läpi kuten pitää. Ja kaikki asetukset käytä täikammalla läpi, että ovat oikein
Riemumieli kirjoitti:Tilapäinen hoitovapaa, älä tee töitä.
Vähän pakko tehdä. Eilen tuli kaikkineen yli 10h päivä. Ja loppukuusta tulee isoveli valvomaan mun tekemiset . Mut eipä tässä ole oikein muutakaan tekemistä. Kakara pelaa DS:llä peliä sohvalla peiton alla, eikä telkustakaan tuu mitään.
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
TPK, no juhla kuitenkaan. Meillä oli talkoissa täällä kolme nuorta jäpikkää, meinasin jo hihkua aamulla kun siivottava A4 ja kansio vuori näytti niin pieneltä, vaikka paperia olikin heitetty 6x500l niin parin/kolmen kuution paperin häviämä ei ollut kuin osa ongelmasta, sen siitä sa kun säilöö kaiken "moskan" kaksikymmentä vuotta, antiikkisiä faxeja kopio sun muita tietokoneita olenkin heittänyt jo pari kontillista kierrätykseen, valoa näkyy jo tunnelin päässä?
Tänään taas leipomista, yksi annos chili-suklaamuffineita ja toinen satsi mustaherukka-suklaamuffineita. Muksun lämpö miltei normaali, eli hyvällä tuurilla tää viimeinen kotipäivä.
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein