NuoriDaavid kirjoitti:Viikonlopun takia joudumme odottamaan maanantaihin Urpiaisen paheksuntaa henkilökohtaiseen hyväntekeväisyyteen valtiovallan päätösten sijaan kannustavasta asenteesta.
En mä lue sitä noin. Minusta pääteema on tuo vahva viesti siitä, että meidän tulee (ja nimenomaan myös poliittisilla, yhteiskunnallisilla) päätöksillä edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja samassa veneessä olemisen tunnetta. Ja erityisesti, tämä täytyy tehdä jotenkin positiivisesti ja inklusiivisesti, eli päinvastoin kuin persupölvästien ksenofobialla ja tympeällä nationalismilla eksklusiivisen poissulkemisen kautta herättelemä yhteishenki. Mä kannatan tätä kovasti, vaikka ironista tässä toki on se, että näin luettuna kyse on lyhyesti siitä, että tulonjaon tasa-arvon ja sitä kautta siis myös seuraavan sukupolven mahdollisuuksien tasa-arvon kautta vahvistetaan tarmokkaasti luokkautumiskehitystä - siis tätä, mitä kokoomus on de facto ajanut. Paluu kekkosslovakiaan!
Muutenkin mä haluaisin pöytäkirjaan lisättävän, että tässä kokoomuksen rakenteellisten seikkojen piilotteluinnossa, jossa on vaikea olla näkemättä vanhan aristokratiapuolueen etujärjestöpolitiikkaa, olen vastustanut oikeastaan kahta asiaa, jotka minusta eivät ole arvolatautuneita tai ideologisia, vaan puhtaan älyllisen rehelisyyden vaatimuksia.
Ensinnäkin, on puhtaan pragmaattista todeta, että jos meillä on yhteiskunnassa rakenteellisen mittakaavan ongelma, niin sitä kannattaa ihan tehokkuuden nimissä myös sellaisena käsitellä. Minun aikanani pimeällä keskiajalla, tai ainakin viime vuosituhannella, Helsingin yliopistolla pistettiin valtiotieteellisiä aineita opiskelevat lukemaan opintojensa aluksi amerikkalaisen sosiologian klassikko, C. Wright Millsin The Sociological Imagination, jonka keskeisenä teesinä on suurinpiirtein, että yhteiskunnallisten asioiden hedelmällinen analyysi ja niihin tehokkaasti vaikuttaminen voi lähteä liikkeelle vain siitä, että ymmärretään rakenteellisten seikkojen rakenteelliset syyt - ja se, miten rakenteita muokkaamalla saadaan myös rakenteellisen tason muutoksia. Tämä siis riippumatta siitä, että jokainen kausaaliketju rakenteesta rakenteeseen kulkee toki tarkkaan ottaen yksilöiden valintojen ja tekemisten kautta. (Näinhän se on muillakin tieteenaloilla: toki kaikki on vain alkeishiukkasten liikettä, mutta silti kannattaa kvanttifysiikan lisäksi harrastaa myös klassista fysiikkaa, molekyylitason kemiaa, organismitason biologiaa, psykologiaa ja yhteiskuntatieteitäkin.) On absurdia, kun nämä tyypit ovat lähteneet politiikkaan vastustamaan politiikan tekemistä (vai onko tässä tosiaan konservativismin ydin?) - eritoten, kun itselleen sopivissa asioissa samanlaisia ideologisia estoja ei sitten olekaan: kilpailukykyä tulee kokoomuksenkin mukaan kohentaa rakenteellisilla ratkaisulla eikä vain sillä, että jokainen tekee omasas elämässään ihan tavallisia asioita.
Toiseksi, mä olen ihan kyllästynyt siihen reikäpäiseen hokemaan, että rakenteellisen tarkastelukulman korostaminen jotenkin merkitsisi vastuun siirtämistä pois yksilön harteilta. Ei tietenkään, vastuudiskurssi on eri kielipeli, ja siinä emme tyypillisesti oikein halua siirtyä ylös yksilötasolta. Tämä ei mitenkään ole ristiriidassa sen kanssa, että tarkastelemme ja ratkomme yhteiskunnallisia ongelmia myös rakenteelliselta kannalta.
Kuka olet ja mitä olet tehnyt Urpiaiselle?!