nowaysis kirjoitti:Niin, en tiedä millaisissa "sukupuoliumpioissa" EW tai muut ovat kasvaneet, mutta omat vanhempani aikuistuivat 60-luvulla ja pidän heidän liberaaleja arvojaan monien asioiden suhteen tuon ajan tuotteina.
Arvot ja tietoinen toiminta on yksi juttu. Tiedostamaton käytös puolestaan on asia erikseen. Esim. oma äitini kuvittelee kasvattaneensa minut ja veljeni samalla tavalla, minkä olen aikuistuessani tajunnut olevan täyttä potaskaa, jos arvioidaan hänen käytännön toimiaan ideologian sijaan.
1) Siinä, että on ns. tyypillinen sukupuolensa edustaja, ei ole mitään vikaa.
Kuten ei siinäkään, ettei ole.
Samaa mieltä.
Itse koen olevani melko "tyttis" ja kuitenkin melko "äijä" monissa jutuissa. Toisaalta, en koe näitä asioita ollenkaan sukupuoleen liittyvinä, vaan yksinkertaisesti luonteenpiirteinä. Näin tekevät tietääkseni muutkin ihmiset.
En osta. Ei tarvitse kuin lukea tätä palstaa havaitakseen sukupuolittunutta ajattelua luonteenpiirteiden suhteen. Joskus sellainen on jopa perusteltua, mutta omasta näkökulmastani sitä esiintyy paljon myös perusteettomasti.
2) Omassa kaveripiirissäni, jossa on paljon lapsiperheitä, ei taatusti yhtäkään lasta ole ikinä kielletty tekemästä mitään siksi, ettei tytön tai pojan kuulu näin tehdä.
Tämä ei vielä merkitse, ettei sukupuolittunutta kasvatusta esiintyisi. Ei minunkaan äitini kieltänyt minua menemästä kotibileisiin "koska olet tyttö". Hän vain yksinkertaisesti kielsi (onneksi olin jo silloin tarpeeksi äijä mennäkseni silti, salaa). Veljeni kieltämistä hänen ollessaan saman ikäinen ei puolestaan edes harkittu. Tämä on vain yksittäinen esimerkki kuviosta, jonka tiedostaminen ja hahmottaminen ei ole ollut mitenkään helppoa juuri siksi, että tietoisella tasolla äitini on luullut toimineensa aivan tasapuolisesti.
Ns. vastakkaisen sukupuolen leluja(vau mikä termi, eikä kukaan siis näin enää ajattele, eihän?) löytyy kaikista perheistä, niiden suosio on sangen vaiheteleva, kuten meilläkin. Tämäkin idea on varmaan peräisin jostain 1970-luvulta, joten ei ihan viimeisimpiä trendejä
Ehkä siksi minun on vaikeata käsittää, että jonkun täytyy oikeasti taistella tällaisia käsityksiä vastaan.
Noin oli muistaakseni meilläkin, mutta ei suinkaan kaikissa perheissä vielä tänäkään päivänä. Eikä sukupuolittunut ajattelu todella rajoitu pelkästään leluihin. Tässä muutama ote
Perhe-lehden keskustelupalstalta, ihmisiltä joilla tuntuu olevan asiasta enemmän kokemusta kuin sattuneesta syystä itselläni edes voisi olla:
- 1. kirjoittaja:
Minusta taas kuulostaa hyvin erikoiselta, jos sinä et ole koskaan nähnyt tai kuullut tyttöjä ja poikia kohdeltavan eri tavalla. Itse asiassa tulee mieleen, että ehkä olet vain niin tottunut siihen, että et huomaa?
Minä nimittäin kiinnitän näihin juttuihin huomiota ja törmään asiaan melkein päivittäin. Asumme pääkaupunkiseudulla, joten mistään pikkutuppukylästä ei ole kysymys.
Jos jotain esimerkkejä haluat, niin jo ihan lähipuistossa, kerhoissa ym. tapaa todella paljon (yleensä) äitejä, jotka puhuvat lapsille tyyliin "ai miten ihania tyttöjen juttuja" (hörhelöistä tms.), "ei mennä sinne poikien leikkeihin" (jos hiekkalaatikolla on autoleikki kesken) tai "voi kun nuo pojat aina leikkivät niin rajusti". Lelukaupassa tai vaatekaupassa lapselle jotain etsiessä myyjien vakiokysymys on "onko lapsi tyttö vai poika?" ja vasta vastauksen saatuaan he kykenevät suosittelemaan yhtään mitään. Päiväkodissa ja koulussa törmää päivittäin siihen, että hoitajat ja opettajat kohtelevat lapsia eri tavalla sukupuolesta riippuen ja esittävät lasten taipumuksista ja leikeistä sukupuolisidonnaisia kommentteja vaikka kuinka tietäisivät että vanhemmat vastustavat tällaista jaottelua. Aina kehityskeskusteluissa ym. mielipiteemme ymmärretään, mutta jo seuraavassa lauseessa saatetaan todeta, että on se mukava että ryhmään tulee lisää tyttöjä niin rauhoittuu vähän, kun on niin poikavaltainen ryhmä ja leikit niin rajuja, mutta onneksi tyttömme on tottunut poikien rajuihin leikkeihin kun on isoveljiä.... Argh!!!
Ja sama jatkuu harrastuksissa. Toinen poikamme on harrastuksessa, jossa on vain muutamia poikia ja paljon enemmän tyttöjä - sekä toisten lasten vanhemmat että valmentajat useimmiten kutsuvat koko ryhmää sanomalla "tytöt" ja vain äärimmäisen harvoin puhutaan lapsista. Vanhempien ja lasten yhteisiä juttuja on perin hankalaa ylipäänsä harrastaa. Esikoisemme halusi mennä yhdessä minun kanssani pelaamaan sählyä, mutta oli työn ja tuskan takana löytää sählyporukka, jossa äiti ja poika voivat käydä yhdessä, valtaosa kun oli joko isä-poika tai äiti-tyttö -sählyjä tai sitten erikseen tyttöjen, poikien, naisten tai miesten porukoita. Ja loppujen lopuksi ei tarvitse mennä kuin neutraaleihin ulkovaatteisiin puetun lapsen kanssa bussipysäkille, kun jo ovat mummot kysymässä onko lapsi tyttö vai poika - mitä sitten, mitä väliä sillä on tuon parin minuutin tuttavuuden kannalta? Ei yhtään mitään, mutta joidenkin ihmisten maailmankuva vain menee sekaisin, jos he eivät voi saman tien heittää ihmisiä omassa mielessään sopiviin lokeroihin!
Muistan edelleen elävästi ensimmäisen kerran kun törmäsin tähän asiaan päiväkodissa - se oli sinä päivänä kun esikoisemme aloitti päiväkodin. Kun menin hakemaan lasta päiväkodista, oli hän juuri pukeutumassa hoitajan kanssa ja oli kiinnostunut toisen lapsen laukun sisällöstä. Hoitaja selitti moneen kertaan lapselle, kuinka kyseessä on tytön laukku ja lapsi on poika, poika ei saa koskea tytön laukkuun. Aikani kuunneltuani hermostuin ja totesin, että sukupuolella ei ole mitään tekemistä asian kanssa: toisten laukkuihin ei kosketa riippumatta siitä mitä sukupuolta lapset ovat. Sen jälkeen kyseinen hoitaja luimisteli aina minut nähdessään ja valitettavan nopeasti opin, että päiväkotihenkilökunnan kommentteja ei sovi arvostella, olivat ne minkälaisia sammakoita tahansa.
Eivätkä korkeasti koulutetut ammattilaisetkaan ole välttämättä yhtään sen parempia. Ystäväperhettä valistettiin neuropsykologin toimesta, kuinka tärkeää pojalle olisi päästä "miesten hommiin" isän kanssa. Ei riittänyt, että hän saa paljon kahdenkeskistä aikaa molempien vanhempien kanssa jos vaikka minkä tekemisen yhteydessä, vaan kun isällä nyt ei sattunut olemaan mitään "miesten hommia" harrastuksena, niin hänen olisi pitänyt ehdoin tahdoin ruveta juuri sellaisia hankkimaan lapsen takia. Siinä perheessä nimittäin äiti tekee kaiken "miesten hommaksi" luettavan ja isä "naisten hommat" ja lapsi pääsee mukaan kaikkeen, mutta työnjako siis oli neuropsykologin mielestä väärä!
2. kirjoittaja:
...jopa ammattikasvattajien joukosta löytyy erittäin runsaasti ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sukupuolineutraalin kasvatuksen merkitystä, vaan yrittävät jopa väkivalloin istuttaa lapsiin perinteisiä roolimalleja. Päiväkodeissa, kerhoissa, seurakunnissa jne. lokeroidaan lapsia sukupuolen mukaan eri toimintoihin, vaikka lapset omien kiinnostustensa perusteella jakautuisivat ihan eri tavalla. Ei tarvitse mennä kuin minkä tahansa puiston hiekkalaatikolle kuullakseen äitien selittävän lapsilleen tyttöjen ja poikien erilaisista leikeistä tai mihin tahansa lelukauppaan kuullakseen sekä asiakkaiden että myyjien puhuvan tyttöjen ja poikien leluista.
3. kirjoittaja:
...järkyttynyt olin kerran vieraillessani Crocs-kaupassa, jossa tyttö valitsi itselleen kenkäkoristeita crocseihinsa. Tytön äiti vaappui paikalle ja ilmoitti tytölle, ettei hän saanut valitsemiaan koristeita, koska ne olivat pojille tarkoitettuja. Tytön oli valittava tyttömäisemmät.
Samoin lapsen mahdollisuuksiin tulla joksikin ei uskota enempää tai vähempää siksi, että hän on tyttö tai poika. Uskon saman päteneen suurimmalta osin myös aikuiskavereitteni lapsuuteen. Luulenkin, että oma lapsuus on vahva vaikuttaja siihen, miten näistä asioista ajattelee ja tuntee.
Yritin hetken jopa googlettaa sitä aiemmin mainitsemaani tutkimusta, mutta valitettavasti löysin ainoastaan
tämän Kitinä-ketjun, jossa referoin sitä käsitellyttä artikkelia. Lainaus:
- EW:
Luin juuri artikkelin (olikohan Talouselämä-lehdessä), jossa referoidun tutkimuksen mukaan jopa tytön nimi vaikuttaa siihen, miten ja millaisiin taitoihin opettaja alitajuisesti häntä ohjaa. Maskuliinisen nimen saaneet pärjäsivät paremmin matemaattisissa aineissa, koska opettajat kannustivat heitä niiden pariin enemmän kuin hyvin naisellisen nimen saaneita tyttöjä.
Kyseiset opettajat olivat tietenkin itse sitä mieltä, että he kohtelevat lapsia tasapuolisesti. Vaarallisinta sukupuolittunut ajattelu onkin juuri silloin, jos opettaja/vanhempi ei tiedosta omaa inhimillisyyttään ja sitä, että toimintaan vaikuttavassa ajattelussa on muitakin tasoja kuin se, mistä itse on tietoinen. Asiaan paneutumalla itsensä voi saada kiinni yksittäistapauksissa, joista sitten vähitellen muodostuu yleisempi linja. Se, että tyytyy vain tokaisemaan: "En mä ainakaan niin toimi eikä kukaan mun kavereistakaan", kertoo paljon omista valmiuksista/kiinnostuksesta kyseenalaistaa toimintaansa ja vaikuttimiaan.
Samasta ketjusta löytyy Aito-Johannan maininta tutkimuksesta, jossa vauvoja oli puettu vaaleansinisiin ja -punaisiin vaatteisiin (ei todellisen sukupuolen mukaisesti), ja sitten tarkkailtu miten vieraat aikuiset heihin suhtautuivat. Siinäkin on selviä eroja, ja juuri tämän vuoksi itseäni ei erityisemmin kiinnostaisi paljastaa vieraille omien tulevien lasteni sukupuolta (siis silloin kun asia ei ole kysymättäkin ilmeinen).
3) Voisiko siinä, että tyttöjä ja poikia koulussa kohdellaan eri tavalla, olla hyvätkin puolensa?
Tuskin ainakaan silloin, jos ja kun toiminta on vallitsevaa tasapäistämismentaliteettia uusintavaa eikä niistä pois pyrkivää.
Koulu on etenkin aiemmin ollut selkeästi tyttöjä suosiva instituutio. Itse olen paljonkin lukenut ns. poika- ja miestutkimusta ja etsinyt tapoja tukea "poikuutta" positiivisella tavalla. ... Siis pojat oireilevat yleensä näkyvämmin ja siten häiritsevämmin. Luonnollisesti tämä kerää enemmän huomiota kuin tyttöjen hiljaisempi huono käytös. Omista kouluajoistani tuo maailma on muuttunut paljonkin siihen suuntaan, että se hiljaisempikin joukko saa h/tuomiota.
Tuon uskon, ja pidän sitä hyvänä kehityksenä. Siinä on kuitenkin kysymys eri asiasta kuin pyrkimyksessä kannustaa kutakin yksilönä, sukupuolesta riippumatta, käyttäytymään itselleen ominaisimmalla tavalla hyvin.
IMO - mitä enemmän toisesta sukupuolesta oppii(psykososiaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna), sitä selkeämmäksi _the ero_ käy. Miksi tasapäistää tai yrittää häivyttää eroa, kun voi yksinkertaisesti hyväksyä erilaisia toimintatapoja, jotka voivat johtua sukupuolesta tai sitten ihan jostakin muusta.
Kuka täällä on ehdottanut tasapäistämistä? Itse ainakin toivon aiempaa suurempaa variaatiota, joka seuraisi sen hyväksymisestä että yksilöiden väliset erot ovat sukupuolien välisiä eroja suuremmat.
"Tyttöjen- ja poikientunnit" on otettu riemumielin vastaan niin oppilaiden kuin opettajienkin taholta.
Mitä nää merkkaa?
Mottomme olkoon: Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.
Jep.
Myönnettäköön, että nuo olivat pakko-ostos Uudenkaupungin ainoasta lastenvaateliikkeestä viime syksynä, vaihtoehtoja ei ollut. Sinänsä se kukkakuvio on niin pelkistetty, ettei se vielä minun silmiäni haittaa, mutta ne värit. Toiset ovat tummanvihreät ja toiset tummanliilat, ja molemmissa kukkakuviot ovat räikeän pinkkejä. Selkää pitkin kulkee kylmät väreet aina noita mukelon päälle pukiessa, mutta onneksi kukat jäävät piiloon housunlahkeitten alle.