Kitinä

^ Oon sefferran tissiposki, että ajattelin kuunnella toisenkin osapuolen näkemyksiä...

Ylermi Ylihankala kirjoitti: Mitä oireita tähän huutoon liittyy? Onko esmes vatsanväänteitä, jotka tunnistaa, kun vauva kiemurtelee, kai ne piereskeleekin? Jos jatkuu yli kaks viikkoa, niin yksi keino on akupunktiopisteisiin eli lähinnä jalkapohjan hierontaan perustuva vyöhyketerapia. Muutama kerta viikon välein usein auttaa. Taitaa olla joku 25e/kerta. Meillä auttoi tosi hyvin. Miten ripeämmin keinoa käyttää, sen tehokkaampi.

Joo, vatsanväänteitä nimenomaan. Reppana ei pysty olla oikein missään asennossa. Koitan toki kanniskella ja hyssyttää sitä ja pitää pystyssä..josko se vähän auttais..mutta en mäkään tota koko yötä pysty tehdä, ja huutaa se siltikin. En tiedä, mikä avuksi. Viime yönä huudettiin taas monta tuntia, kolmeen asti yöllä. Mun toinen diagnoosi on että se Tutteli ei sovi sille. Kokeilen seuraavaks muita merkkejä, jos tuota vastiketta joutuu antamaan. Yllättävän kivasti on taas parisen päivää tuo imetys kyllä toiminut..
Mut joo, ens tiistaina on neuvola. Voisin kysellä tuosta vyöhyketetrapiasta vähän lisää.

küllküll kirjoitti:^ Oon sefferran tissiposki, että ajattelin kuunnella toisenkin osapuolen näkemyksiä...

Kitinässä se on aivan väärä asenne, täällä se on DTP

küllküll kirjoitti:

RP kirjoitti:Joo, no aika vaikea sitä sitten on ymmärtää tätä mun kantaani jos ei näe eroa yhdessä tai kahdessa lapsessa.

Mä olin aikanaan hyvin jyrkästi kahta vastaan. Olen kuitenkin hieman joutunut tarkistamaan kantaani. Onhan kahdesta 2½ kertaa enemmän hommaa kuin yhdestä - nyt kun molemmat ovat pieniä. On niille kuitenkin jo seuraa toisistaan ja isompi pyytää välillä jo pienempää leikkimäänkin.

Kolmas ei toisi kuitenkaan mitään sellaista, mitä ei olisi jo kahdella voinut saavuttaa - paitsi perkeleesti enemmän tilanahtautta ja rahanmenoa. Joten jos joku minulta kysyy - ja toivottavasti kysyy - niin two is quite enough, thank juu.

Joo, kyllä mä ymmärrän sen kannan ettei siitä nyt niin hirveästi enemmän jne. Itse vaan koen että pienikin lisätyö tähän arkeen on niin suuri ei, että ei helvetissä.

En mä kadu sitä, että me aikoinaan päätettiin jatkaa vahingossa alkanutta raskautta, päinvastoin. Tytsä on mitä ihanin pikkuolento, nyt kun suhteemme on alkanut muistuttamaan äiti-tytär suhdetta.

Mutta en mä myöskään kiellä sitä ettenkö kaipaisi liian usein takaisin siihen vanhaan elämään, siihen kun sain olla vapaa, ei tarvinut olla vastuussa toisen elämässä. Joskus istun vessassa parkumassa sitä että nyt elän sitä elämää mitä mä en koskaan ikinä halunut, sitä mikä oli kauheinta mitä pystyin kuvittelemaan. Mä en häpeä myöntää tätä, se ei ole mun ongelma jos se on jollekin ongelma.

Mä koen hyvin vahvasti, myös tällä yhden lapsen kokemuksella, että toinen lapsi ei voi koskaan antaa mulle mitään, ottaa vaan lisää pois musta itsestä. Siihen en ole missään mielessä valmis.

Sinänsä tää ei ongelma koska mieskään ei halua toista.

^^ Moon liian vanha seppä esittämään netissä ventovieraille jotain, mitä en oikeasti ole.

Pystyn kyllä symppaamaan noita Pupun mainitsemia "UNDO-VITTU-JA-ÄKKIÄ" - fiiliksiä, erityisesti kun molemmat ovat väsyneitä, pahalla päällä ja kiljuvat kaanonissa. Vetäisivät edes samaa biisiä, niin sitä voisi kuvitella joksikin moderniksi säveltaideteokseksi ala Philip Glass-ögon. Mut ei, toinen on "ÄBBÄÄBBÄBÖÖBÖÖ" ja toinen "EIMINÄHALUANTUOMASVETURIAEIKUNPALOMIESSAMIAEIKUNEIKUN". Vaimon liittyessä kuoroon heleällä assasiinisopraanollaan tää trio saa aikaan semmoiset fiilikset, että tekee mieli vetäistä Homelite käyntiin ja soitella sillä maukkaperusjätkää, kunnes piipaa-lanssi kiikuttaa Pitkäänniemeen. Sitä haluaa heittää ikkunasta ulos joko a) koko konkkaronkan b) itsensä ja juosta amokkia halki koko Pirkanmaan talousalueen tappaen vittu kaikki, polttamalla kaiken ja hyppimällä lopuksi tuhkan päällä kunnes aloittaa kaiken alusta. Amok-juoksufiilistä tosin hillitsee hieman se, että kun asuu maan tasalla niin ulosviskomisilla ei saavuteta kummoistakaan hyötyä.

Ajalle, unelle ja rahalle olisi käyttöä. Nimenomaan sille omalle ajalle. Itselle näitä fiilareita tulee lähes viikottain. Sitten taas toisaalta kun toinen tulee halaamaan kotiovella ja sanomaan "isi mulla oli sinua kova ikävä", niin sulaa itsekkyys tämmöisen ihmishirviön mustasta sydämestäkin kuin kaste auringossa.

Aaaah, mä niin ymmärrän Pupua.
En mäkään halunnut perhettä mutta ei tätä nyt voi peruuttaakaan.

Miehelle tossa luin KK:n hienon "alasammuttu"-jutun ja Pupun paniikkitekstin. Mies tokas että "eikös meidänkin kannattaisi tähän samaan syssyyn se kolmas?".

Oma repliikkini: Mä oon hidas, mutta mä oon helvetin tarkka. (kädessä kahvimuki).

Hehheh, minä sanoin toissa viikolla hellulle että mulle ei ois enää katastrofi jos kävis vahinko. Hellun ilme oli näkemisen arvoinen.

En silti ole muuttamassa mitään toiminteita tässä tilanteessa, vahinko on tosiaan vahinko jos se sattuu, ei vasiten tehty vahinko.

RP kirjoitti:Joskus istun vessassa parkumassa sitä että nyt elän sitä elämää mitä mä en koskaan ikinä halunut, sitä mikä oli kauheinta mitä pystyin kuvittelemaan. Mä en häpeä myöntää tätä, se ei ole mun ongelma jos se on jollekin ongelma.

En usko, että tuo kenellekään sen kummempi ongelma on, kunhan moni varmasti ihmettelee asiaa. Itse kuulun ihmettelijöihin, koska itse olen reagoinut päinvastaisella tavalla tähän ensimmäiseen. Minulle ei pitemmän päälle ja vanhetessani riittänyt ollenkaan duuni+harrastukset-yhtälö. Tuossa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta siitä puuttui juuri se merkityksellisyys. Merkityksellisyys pitää sisällään monia muita isoja asioita, kuten mielekkyyden ja jopa motivaation elämiseen.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

RP kirjoitti:Joskus istun vessassa parkumassa sitä että nyt elän sitä elämää mitä mä en koskaan ikinä halunut, sitä mikä oli kauheinta mitä pystyin kuvittelemaan. Mä en häpeä myöntää tätä, se ei ole mun ongelma jos se on jollekin ongelma.

En usko, että tuo kenellekään sen kummempi ongelma on, kunhan moni varmasti ihmettelee asiaa. Itse kuulun ihmettelijöihin, koska itse olen reagoinut päinvastaisella tavalla tähän ensimmäiseen. Minulle ei pitemmän päälle ja vanhetessani riittänyt ollenkaan duuni+harrastukset-yhtälö. Tuossa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta siitä puuttui juuri se merkityksellisyys. Merkityksellisyys pitää sisällään monia muita isoja asioita, kuten mielekkyyden ja jopa motivaation elämiseen.

Niin no. Mulle mies oli, ja on varmaan vieläkin, se juttu. Siis mä olisin ihan onnellisena täytenä porskuttanut tämän elämän loppuun sen kanssa kaksin. Mussa on semmonen ominaisuus kuin vapausgeeni. Se meinaa sitä että se tärkein on saada mennä, tulla ja olla miten mä itse haluan. Joku kutsuu sitä itsekkyydeksi. Ihan miten vain, sama se millä kutsuu. Pointti on se että semmonen mä oon ja sillä mennään. Lapsen kanssa mulla ei oo enää sitä optioo, mut se geeni ei oo hävinny yhtikäs mihinkään. Joten se on jatkuvaa ristiriitaa sen kanssa et tosi ihkuu mut ei sit kuitenkaan. So not, elämä on.

Kuten mies sanoo, tää rouva ei saa koskaan lähtee illalla kioskille hakemaan röökii jos se on vähän sillä päällä koska se ei välttämättä tule takas.

Kukkelinkuu sit läks kävelemään. Varsin varovasti, kun ei vaan uskalla päästää irti tuesta. Mutta makuuhuoneesta keittiöön hirveetä vauhtia ennenkun tuli tumpsis

RP kirjoitti:Mussa on semmonen ominaisuus kuin vapausgeeni. Se meinaa sitä että se tärkein on saada mennä, tulla ja olla miten mä itse haluan. Joku kutsuu sitä itsekkyydeksi. Ihan miten vain, sama se millä kutsuu. Pointti on se että semmonen mä oon ja sillä mennään. Lapsen kanssa mulla ei oo enää sitä optioo, mut se geeni ei oo hävinny yhtikäs mihinkään. Joten se on jatkuvaa ristiriitaa sen kanssa et tosi ihkuu mut ei sit kuitenkaan. So not, elämä on.

Mä niin symppaan pupusta. Meillä tota kutsutaan Camel Boots-geeniksi. Oon siis vuosia opetellu ottamaan miehen huomioon ja mulle on ihan kamalaa että en voi enää tulla ja mennä miten tahon. Kun tuo nölliäinen. Sitten ihmiset on alkaneet kyselemään että millos sitten tulee seuraava. Eikä ajatus houkuta pätkääkään. Ihan aidosti ajatus ahistaa että pitäs toinen tommonen vääntää.

Vapausgeeni....mulla on se kans. Mutku ei pääse ni ei pääse.

Tai no olinhan mä tammikuussa pojan isän kans pelaamas bilistä ja laulamassa karaokea.

Huoh, kaverit soittelee Soukasta että ny Ninni tuut käymään. Joo, kuka hoitaa poikaa?

par-sky kirjoitti:Meillä tota kutsutaan Camel Boots-geeniksi.

Löytyy minulta myös. Useimmilta ihmisiltä löytynee.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

par-sky kirjoitti:Meillä tota kutsutaan Camel Boots-geeniksi.

Löytyy minulta myös. Useimmilta ihmisiltä löytynee.

Tänne kirjoittamasi perusteella ei tää geeni taida olla kuitenkaan kovin dominantti?

Vesper kirjoitti:Tänne kirjoittamasi perusteella ei tää geeni taida olla kuitenkaan kovin dominantti?

Vaikea tietenkään sanoa mitään ehdotonta, mutta väittäisin, että keskimääräistä dominoivampi.

ninnithequeen kirjoitti: Huoh, kaverit soittelee Soukasta että ny Ninni tuut käymään. Joo, kuka hoitaa poikaa?

Ota se mukaan? Kai kavereitten kanssa voi tehä muutakin kun notkua baarissa ryyppäämässä.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

Vesper kirjoitti:Tänne kirjoittamasi perusteella ei tää geeni taida olla kuitenkaan kovin dominantti?

Vaikea tietenkään sanoa mitään ehdotonta, mutta väittäisin, että keskimääräistä dominoivampi.

Kakkua ei voi syödä ja säästää. Niin se vaan on.

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

par-sky kirjoitti:Meillä tota kutsutaan Camel Boots-geeniksi.

Löytyy minulta myös. Useimmilta ihmisiltä löytynee.

Eipä tunnu löytyvän. Ihmiset yrittää sopia mihin mennään lounaalle. Niin tuntuu olevan monelle mahdotonta käsittää että ei kaikkien tarvi olla samassa paikassa. Tai että itse ilmotan meneväni johonkin, seuraan saa liittyä jos tahtoo mutta mua ei kiinnosta vatvoa paria tuntia missä kukakin tahtoo syödä tänään yhden hiton lounaan takia ihmisten kanssa joita näkee joka päivä.

Toisaalta, jotkut ihmiset ei tunnu osaavan päättää yhtään mitään. Tosin ei ne ole kovin camel boots, koska eivät uskalla ottaa vastuuta päätöksestään joten välttelevät päättämistä.

par-sky kirjoitti: Toisaalta, jotkut ihmiset ei tunnu osaavan päättää yhtään mitään. Tosin ei ne ole kovin camel boots, koska eivät uskalla ottaa vastuuta päätöksestään joten välttelevät päättämistä.

Tiedän yhden pariskunnan jonka kauppareissu meinasi mennä puihin kun kumpikaan ei osannut päättää että ostetaanko punaista vai keltaista paprikaa. Sopivat toisilleen hyvin, mutta mä en kyllä kestäis, en millään.
Vapausgeenistä tiedä, jonkin sortin pariutumisgeeni multa on melkein kyllä aina puuttunut ja nyt lähiaikoina on sitten alkanut löytymään ja oon vähän kujalla että miten tässä nyt pitäs olla.

Dumis kirjoitti:

par-sky kirjoitti: Toisaalta, jotkut ihmiset ei tunnu osaavan päättää yhtään mitään. Tosin ei ne ole kovin camel boots, koska eivät uskalla ottaa vastuuta päätöksestään joten välttelevät päättämistä.

Tiedän yhden pariskunnan jonka kauppareissu meinasi mennä puihin kun kumpikaan ei osannut päättää että ostetaanko punaista vai keltaista paprikaa.

No onneksi luonnonvalinta hoitaa nämä pois.

Dumis kirjoitti: Tiedän yhden pariskunnan jonka kauppareissu meinasi mennä puihin kun kumpikaan ei osannut päättää että ostetaanko punaista vai keltaista paprikaa.

Onko tollasia oikeesti
Ai luaja että mulla kärähtäis käämi noin sekunnissa tuollaisessa tilanteessa

par-sky kirjoitti:Eipä tunnu löytyvän.

ok. Määrittelin tuon geenin lapsenhoidon kautta. Kohdallani isän rooliin ja perhe-elämään taipuminen on ollut luullakseni keskimääräistä vaikempaa.

Dave kirjoitti:

Dumis kirjoitti:

par-sky kirjoitti: Toisaalta, jotkut ihmiset ei tunnu osaavan päättää yhtään mitään. Tosin ei ne ole kovin camel boots, koska eivät uskalla ottaa vastuuta päätöksestään joten välttelevät päättämistä.

Tiedän yhden pariskunnan jonka kauppareissu meinasi mennä puihin kun kumpikaan ei osannut päättää että ostetaanko punaista vai keltaista paprikaa.

No onneksi luonnonvalinta hoitaa nämä pois.

Aika kivasti sanottu ihmisestä joka on mun pitkäaikaisin kaverini
Eiköhän tuokin pariskunta kohta ala lisääntymään, kunhan toinen vaan uskaltaa ehdottaa toiselle.
Muistinpa juuri että mut taidettiin valkata bestmaniksikin

Ylermi Ylihankala kirjoitti:

Vesper kirjoitti:Tänne kirjoittamasi perusteella ei tää geeni taida olla kuitenkaan kovin dominantti?

Vaikea tietenkään sanoa mitään ehdotonta, mutta väittäisin, että keskimääräistä dominoivampi.

No nyt mä olen varsin hämmästynyt miksi sä hämmästelit. Sunhan pitäis varsin hyvin tietää käsite kultainen häkki.